Yli 20 v. naisten voimisteluryhmää?

tecku1

Olen 24-vuotias Helsingissä asuva tyttö. Olen aikoinaan harrastanut mm. näytös- ja joukkuevoimistelua yhteensä 8 vuotta. Lopettamisesta on kulunut n. 6 vuotta, eli yhtä hyvin en enää taivu kuin ennen mutta jonkun verran kyllä. :)
Olen tutkinut googlesta ja svolin sivuilta kaikkea mahdollista, mutta tämän ikäiselle ei oikein tunnu sopivaa harrastelijaryhmää löytyvän.
Kävin myös Tanssillisen voimistelun tunnilla viime syksynä, mutta sielläkin ikäjakauma oli itseäni 10-20 vuotta vanhempia. Olisiko kenelläkään hyviä ideoita mitä seuraavaksi kannattaisi tehdä, tai ketään joka olisi samassa tilanteessa?
yhteyksiä voi ottaa myös suoraan meiliini [email protected] :)

3

664

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voimistelussa.

      Vaikka puhutaan maailmantason "naisvoimistelijoista",niin kyseessä on alaikäiset pikkulikat.
      Naisvoimistelu pitäisi olla erikseen.

      • mipsu

        Itselläni sama tilanne. Ikää reilut 20 ja voimistelu harrastus loppunut jo vuosia sitten. Olisi kiva harrastaa sitä ihanaa lajia ihan harrastus mielessä, mutta siihen ei vain yksinkertaisesti ole tällä paikkakunnalla mahdollisuutta. Niin, jos ei sitte itte perusta jotain ryhmää.. :)


    • Suskiiii

      Oletko miettinyt kilpa-aerobicia? Harrastan sitä itse Fliku -82 Helsingissä. Meillä on myös tanssiryhmä Supernova, jossa useimmat ovat kilpa-aerobicareita tai voimistelijoita. Ja voin sanoa että et olisi vanhin=)! http://fliku.sporttisaitti.com/kilpa-aerobic/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      871
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      92
      838
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      716
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      670
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      551
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      539
    8. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      533
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe