Yhdyssanat

En tiedä kuinka paljon seikka sitten ketäkin häiritsee, mutta itseäni yhdyssanojen erikseen kirjoittaminen pistää silmään häiriöksi asti. Näillä keskustelupalstoilla (en tarkoita juuri tätä palstaa) ei osata muodostaa alkeellisimpiakaan yhdyssanoja. Yleisesti esiintyy jopa sanapareja kuten palo auto, heinä paali tai ympäristö ministeri, joiden yhteenkirjoittaminen pitäisi tulla jo selkäytimestä.

Opettajat, kertokaa epätietoiselle, mitä peruskoulun äidinkielen tunneilla nykyään tehdään. Väitän nimittäin, että yhdyssanoihin liittyvät kirjoitusvirheet ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.
14782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olen kanssasi samaa mieltä, jengi ei todellakaan osaa enää kirjoittaa. Alkeellisimmatkin yhdyssanat kirjoitetaan erikseen, lieneekö englannin vaikutuksesta, opettajien tietämättömyydestä vai mistä? Kaikenlaisten chatti- ja keskustelupalstojen katsominen tuottaa tuskaa. Ja ne, jotka ovat sitä mieltä että mitä turhia tässä nipotetaan ja että viestin perillemeno on tärkeintä, älkööt vaivautuko vastaamaan. On omaa tietämättömyyttä ja/tai laiskuutta jos ei omaa äidinkieltään osaa kirjoittaa oikein. Jos osaa puhua suomea, pitää sitä osata myös kirjoittaa.

Äänestä
  • Miksi opetella kielioppia kun tietokoneessa on oikeinkirjoitusohjelma,se ei tosin hallitse yhdyssanoja.Hallitsenko minä?

    Äänestä

  • guapo kirjoitti:

    Miksi opetella kielioppia kun tietokoneessa on oikeinkirjoitusohjelma,se ei tosin hallitse yhdyssanoja.Hallitsenko minä?

    Et ainakaan hallitse välimerkkien käyttöä. Pilkun ja pisteen jälkeen tulee VÄLILYÖNTI.

    Äänestä

  • guapo kirjoitti:

    Miksi opetella kielioppia kun tietokoneessa on oikeinkirjoitusohjelma,se ei tosin hallitse yhdyssanoja.Hallitsenko minä?

    Aikanaan oikolukuohjelma "korjasi" Tytti Isohookana-Asunmaan sukunimen ensimmäisen osan otsikon mukaiseen muotoon. Nykyisiin versioihin lienee korjattu, mutta täysin luotettavia tuskin ovat vieläkään.

    Äänestä

  • Dude kirjoitti:

    Kyllä ne vekkuleita "korjauksia" tekevät edelleenkin. Olen koettanut olla käyttämättä.

    Eikös muuan puhelias naispuolinen puhemies verrannutkin "Isohomokanaa" kalkkarokäärmeeseen eräässä puhutussa ja kohutussa kaunokirjallisessa tuotteessaan? Kanalinnun ja kärmeksen risteytys, vähän niinkuin kalakukko tai lohikäärme tai kamelikurki tai mitäniitänytonkaan?

    Kyseinen risteytys käveli kerran valtioneuvoston jäsenenä vaikuttaessaan minua vastaan Isolla-Roballa. Mietin hetken, pitäisiköhän menetellä kuten mustan kissan tapauksessa ja sylkäistä olkapään ylitse. En sitten kuitenkaan sylkäissyt, eikä sinä päivänä siltikään isompia onnettomuuksia tainnut tapahtua.

    Äänestä

  • guapo kirjoitti:

    Miksi opetella kielioppia kun tietokoneessa on oikeinkirjoitusohjelma,se ei tosin hallitse yhdyssanoja.Hallitsenko minä?

    "oikeinkirjoitusohjelma,se ei tosin hallitse yhdyssanoja.Hallitsenko minä? "

    Kokeile, hallitsetko!
    http://www.lintukoto.net/testit/yhdyssanat/
    Tuliko 100 % oikein? Miten niin ei tullut?

    Äänestä

  • Paskapää eläkeläinen kirjoitti:

    "oikeinkirjoitusohjelma,se ei tosin hallitse yhdyssanoja.Hallitsenko minä? "

    Kokeile, hallitsetko!
    http://www.lintukoto.net/testit/yhdyssanat/
    Tuliko 100 % oikein? Miten niin ei tullut?

    Tulokset vaihtelivat kymmenen testin otannalla noin 85 ja 100 prosentin välillä. Todella hyvä testi jokaiselle, joka haluaa ajoittain testata yhdyssanaosaamistaan. Kukaan ei ole täydellinen, mutta pidän saavutusta melko hyvänä, koska joukossa on tosi kinkkisiäkin tapauksia.

    Itse olen niin laiska, etten ole viitsinyt opetella mitään kielioppisääntöjä yhdyssanoja varten, vaan sana joko näyttää ja kuulostaa yhdyssanalta tai sitten ei. Opettajien vastuuta korostin siksi, että kaikki eivät "kuule" päänsä sisällä oikeata kirjoitustapaa, vaan tarvitsevat selkeät säännöt yhdyssanojen muodostamiseen.

    Äänestä

  • Paskapää eläkeläinen kirjoitti:

    "oikeinkirjoitusohjelma,se ei tosin hallitse yhdyssanoja.Hallitsenko minä? "

    Kokeile, hallitsetko!
    http://www.lintukoto.net/testit/yhdyssanat/
    Tuliko 100 % oikein? Miten niin ei tullut?

    70% oikein.. olen yllättynyt.. positiivisesti..

    Äänestä

äidinkielenopettaja
äidinkielen opettaja
äidin kielenopettaja
äidin kielen opettaja

???

Luulen, että englannin vaikutus on hiipinyt jotenkin salakavalasti alitajunnan kautta nuorimman polven skribenttien vitsaukseksi. Toiseksi: kyse on pahoin yleistyneestä henkisestä laiskuudesta: "Emmätiä, v-unko väliä sillä on, miten mikin sana kirjoitetaan!"

Äänestä

Asiaa pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että tämän täytyy johtua ympäristömyrkyistä, joita tulee koko ajan lisää ja jotka haittaavat lasten kehitystä. Syynä on siis saastuttava teollisuus ja ihmisten kerskakulutus.

Koulujen oppimääriä vähennetään, koska nykyajan oppilaat on todettu kykenemättömiksi omaksumaan aikaisempia oppimääriä. Katsokaa vaikka matematiikan yo-tehtäviä sadan vuoden takaa. Ne ovat paljon vaikeampia kuin nykyään. Yläasteen matematiikkaakin karsitaan, jotta koululaiset oppisivat edes muutamat perusasiat hyvin.

Kaunokirjoitus muuttuu myös koko ajan yksinkertaisemmaksi ja alkaa jo muistuttaa keppikirjoitusta. Tämä siksi, että kaikenlaiset oppimis- ja hahmotushäiriöt ovat lisääntyneen.

Puuh. Linkola taisi olla oikeassa. Olemme ahneudella tuhonneet lastemme tulevaisuuden.

Äänestä

Lähimarketin kalatiskiltä sai aikanaan tuotetta, joka vaa'an tulostaman hintalapun mukaan oli nimeltään "savukirjo lohi".

Äänestä
  • Vähän aikaa sitten eräässä S-marketissa myytiin "kala kukkoa". En uskaltanut ostaa, koska en tiennyt kumpaa siinä oikein myytiinkään.

    Äänestä

Äidinkielenopettajat ovat jo pitkään puhuneet lasten kielitajun ja -kyvyn rappeutumisesta. Hälläväliä-kulttuuri vallitsee. Toivoisin, että ihmiset viitsisivät kunnioittaa ja vaalia tätä kaunista (mutta niin harvinaista) kieltämme. Kukaan muu ei sitä puolestamme tee.

Toisella keskustelupalstalla nimimerkki 'ihmetteliä' puhutteli toisia 'lukioiksi'. Eikö tällä ole mitään rajaa?

Helsingin keskustassa kahvilan ikkunamainoksessa tarjottiin palapizzaa kahdella eurolla. Kysymyksessä oli kuitenkin luultavasti pizzapala tai sitten myytiin kokonainen paloiteltu pizza kumman halvalla. Sama putiikki mainosti myös isotuoppia.

Äänestä

musta noi teiän esimerkit kuvastaa ihan jotain ääripäätä; ei KUKAAN kirjoita noin huonosti! Voi olla myös, että ihmiset kirjoittavat nopeasti, ja ei siinä ruveta kaikkia detaileja hiomaan.

Stiä piasti jkiaenn voi lkuea tätä tketsiä tyäisn ymämrerttvätsi, viakka tää on tyättä stokua!

Ja kyllä, äidinkielentunneilla mennään näitä asioita läpi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hukassa kirjoitti:

En tiedä kuinka paljon seikka sitten ketäkin häiritsee, mutta itseäni yhdyssanojen erikseen kirjoittaminen pistää silmään häiriöksi asti. Näillä keskustelupalstoilla (en tarkoita juuri tätä palstaa) ei osata muodostaa alkeellisimpiakaan yhdyssanoja. Yleisesti esiintyy jopa sanapareja kuten palo auto, heinä paali tai ympäristö ministeri, joiden yhteenkirjoittaminen pitäisi tulla jo selkäytimestä.

Opettajat, kertokaa epätietoiselle, mitä peruskoulun äidinkielen tunneilla nykyään tehdään. Väitän nimittäin, että yhdyssanoihin liittyvät kirjoitusvirheet ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu