Miten kestät elämän tuomat kriisit? Oletko kokenut niitä? Mikä on ollut parasta lääkettä? Mitä olet oppinut niistä?
Elämäsi kriisit
kriisi kriisi
19761
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Suklaa on paras lääke murheeseen.
niit nyt tulee ja menee millo mistäki. onneks olis olleet sellasii pienempii, eikä nii varmuutta olis siitä, et olisko ne kriisei sit loppuje lopuks ees ollu.
opetus: elämä jatkuu, vaiks vähä joskus heiluttelis.
lääke: omat itelle tärkeet jutut, mitä ny milloinki olis menos
en suostu kuolemaan....
Joo pahin kriisi tais olla sillon ku mie sain paperit lukiosta. Ei mitään tietoo mitä tekee eikä mitään kiinnostusta minnekkää. Sillon tuli tehtyä vähän irtiottoa mut onneks tuli armeija ja pelasti. Sieltä sai alottaa ns, puhtaalta pöydältä ja miettii kaks kertaa mitä elämältään haluaa.
harrastusten pariin tyhjää pään ja lataa akut.
Isommissa kriiseissä on edelleen pakko ottaa totaalinen irti-otto ja pistää muksut mummolaa ja ottaa palkatonta vapaata ja lähtee kirjaimellisesti renttuilemaan pitkin maita ja mantuja.
Mitäpä olen oppinut niistä? En ole kriisiintynyt enää aikoihin, kaippa sitä tullut jo vanhaksi ja tylsäksi, kaavoihin kangistunut. :>>
en osaa selvitellä niitä pahimpia ainakaan. Jos edes yritän niin saan yksin miettimällä asiat vielä pahempaan kuntoon. Mutta puhuakaan en osaa helposti kenellekään. Jos jotain suurempaa tapahtuu, niin puran ajatuksia kirjoittamalla. Esim. eron yhteydessä kirjoitin kaverille, silloin aina kirjoitan päiväkirjaakin useammin jos on jotain ongelmia. Tosin en ole nyt kolmeen vuoteen saanut sanaakaan paperille, mutta ehkä pystyn vielä joskus kirjoittamaan ajatuksiani ylös. Jos osaisin maalata, niin se varmaan korvaisi tuon kirjoittamisen, mutta kun en osaa sitäkään.
Olen huomannut minäkin, että mieltä vaivaavien asioiden kirjoittaminen selkeyttää ajatusmaailmaa kummasti.
pystyy itsekin ikäänkuin ulkopuolisena pohtimaan tilannetta. Näkee hiukan pintaa syvemmälle tai joku toinen näkee.
itse olen huomannut, kun meikäläisellä ei välttämättä "pitkäkestoinen ajatustyö" ole vahvinta kun ei aina jaksa / ei ole mielenkiintoakaan keskittyä tarpeeksi tiukasti yhteen asiaan kerrallaan (ajatus alkaa harhailla muissakin asioissa), niin sitten kun kirjoittaa niistä ajatuksistaan, niin siinä voi sitten kelailla ja hio niitä pohjimmaisia ajatuksiaan ja perustella niitä "ihan ajan kanssa".
Myös se on jotenkin jännää, välillä ainakin, että kun sitten laineiden laannuttua palaa niihin ajatuksiinsa, niin menneet tapahtumat näkee ja kokee eri tavalla. Ainakin mä olen huomannut että miten sitä on tavallaan kehittynyt(?) niistä kirjoitushetkistä.
Onhan noita ollut jonkinlaisia vastoinkäymisiä, mutta enpä ole tainu mieltää niitä varsinaisiksi kriiseiksi kuitenkaan. Ei ne niin maailmanlopuilta ole tuntuneet. Olen oppinut, joo. Kai sitä on itsestään oppinut jotain... en osaa paremminkaan sanoa. Ja mistäpä muustakaan oppii paremmin kuin vastoinkäymisistään... Parasta lääkettä on ollut ihan vaan se, että on käsitellyt asiat mielessään, pikkujuttujahan nää on kuitenkin sadan vuoden päästä.
Pienet kriisit pysyvät isoista huolimatta. Ja kun elämässä mennään kriisistä toiseen niin ne isotkin jotenkin menettävät kauheuttaan.Ja selvitetty kriisi,iso tai pieni on aina voitto ja ilon aihe!Kaikki mikä ei ole kuolemaksi vahvistaa.
se taitaa olla. Itse en kyllä osaa iloita niistä ainakaan siinä mielessä, miten käsitän tuon iloitsemisen. Jotenkin ne kai vaan mieltää sellaisiksi elämään kuuluviksi velvoitteiksi, mitkä on vaan hoidettava / käsiteltävä.
20.5.1997 nelikymppisenä jäin yksin lasteni kanssa.Opin,että kuolema on totta.
Opin myös:
http://uk.youtube.com/watch?v=sI-EtwdSYgQ
http://www.freerice.com/index.php
Siinäpä ois, pistäkäähän menemään. Voi oppia vaikka muutaman sanan ulkomaankieltä samalla.
vastaa minkä tulemaa pistää...oon kokennu kriisejä...jah parast lääket on rakkaat immeiset ja heiän tuki...sekä huumori....
=O)
...unohtamati luontoa...lemmikkei..ja musiikkii..sekäpä kodin hoitavaa vaikutusta...jah olen oppinnu jotta periks ei anneta...
=OI
...elämä opettasi aineki hiljaa kulkemaa...ja niis vahvistuu...
Niin,eipä sitä vaikeuksien,vaikkapa sairauden, tullen auta kysellä,että jaksaako.On elettevä se mitä elämä on,kun ei ole muutakaan vaihtoehtoa.
Jotenkin vaikeudet tekevät eläman entistä rakkaammaksi.
...juu se oisi pelattava niil korteilla mitkä käteesä saapi....jah totta tuoki..jotta sairaudenkaa myötä ei voi ko opiskella elämää sen kanssa...
=OI
...niih..enpä tiiä mimmonen oisin ittekki, jos ei oisi sairauksia ilmaantunu jo lapsena...mitekä suhtautusin elämääni...iliman niitä...uskosin jotta niiden myötä oisin muovaantunnu jollaki tapaa sitkiäksi...jah ymmärtäväisemmäksi vähäse muitaki kohtaa...jah oisinko valinnu sosiaalista alaaka ammatiksein..mhh..spekulointia tietennii...mu kaikkea miettii välistä..
=OI
...jah sen varmana..jotta jokasesta hyvästä päivästä pitäsi nauttia täysillä...eikä jäähä suremaa huonoja hetkiä...
=O)
"Jotenkin vaikeudet tekevät eläman entistä rakkaammaksi. "...lainaus siun kirjotuksestasi...johoka totean...KYLLÄ...presiis..
=O))
Onko sun pakko ajella sillä moottoripyörällä ja vielä niin isolla? Mua aivan karmii,kun katsoin sitä kuvaasi:pieni,siro nainen ison koneen päällä.
Arvaanhan minä vastauksesi,että PAKKO on,minkäs sitä intohimolleen voi.Siis sojelusenkeli tarakalle joka matkallesi!
Muistahan pitää ukkoas hyvästi - on kiva kun kirjoitat hänestä niin hellyydellä.
Nämä nyt eivät ole kriisijuttuja,mutta niitähän meillä piisaa ja jos ei ole kriisi päällä niin kehitellään!
pakko kestää. Ensin pitää saada märehtiä kunnolla. Sit kirjottaa kaikki hyvät asiat paperille jotta muistaa että niitä on kuitenkin yleensä enemmän.
...kriisejä ollut, kukapa niitä ilman elämäänsä eläisi. Näin jälkeenpäin ajateltuna moni kriisi on ollut hyväksikin. Ehkä osaa ajatella asioita vähän syvällisemmin eikä valita pienistä murheista niin herkästi.
Parasta lääkettä on ollut puhuminen tai sen ikävän tunteen purkaminen jotenkin muutoin (liikunta, musiikki, piirtäminen). Riippuu vähän kriisistä, mikä on paras selviytymiskeino. Joskus siihen tarvitsee toisen ihmisen tukea, joskus pähkäilee asiat omassa päässään.
Olen oppinut, ettei mitään kannata pitää itsestäänselvyytenä. Läheisiä kuolee, sairastuu, ikäviä asioita tapahtuu itselle ja muille... ne kuuluvat elämään ja niistä voi selviytyä.