AIKAA EI OLE

sitä ei ole. fysiikka on vain fysiikkaa ja kaikki vaan muuttuu, mutta aikaa ei ole ?

Mihin aikaa tarvittaisiin, kun kaikki muuttuu ilman sitäkin, se olisi täysin turhan panttina ?
11452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Vai oletko miinuspuolella iässäkin?

Äänestä

Kaikki muuttuu myös ilman sitä, mihin sitä tarvitaan. Fysiikka ja aika ovat ihmisen keksimiä nimiä tapahtumille jotka tapahtuisi ilman asioiden nimittämistäkin. Millä perusteella hylkäät ajan, mutta jätät fysiikan ??.

Äänestä

Aikaa ei ole ja se on helppo ymmärtää kun "ohittaa" aivomme luoman kuvan maailmankaikkeudesta, onko muistiin perustuva ajattelu todellista nyt hetkessä tapahtuvaa todellisuutta? väitän ettei ole, vaan koko ajattelu on vain illuusio todellisuudesta.

Tähän iluusioon sisältyy hyvin suuri harha todellisuuden luonteesta, maailmankaikkeus näyttää todellakin kolmiulotteiselta mutta mitä jos vain aivomme tekevät tästä "litteästä" nyt hetkessä tapahjtuvasta todellisuudesta kolmiulotteisen hologrammin.

Tosiasia on että ennen nyt hetkeä tai sen jälkeen ei ole olemassa yhtään mitään, ei ole enää menneitä "tilanteita" eikä vielä tilanteita, muistimme avulla tosin olemme oppineet "ennustamaan" tulevaisuutta.

Kuink on a pieni on tämä nyt hetki on?`ehkä meille se valon nopeus jota emme pysty pysäyttämään.
Aistimme ovat myös hyvin rajalliset ja antavat juuri sellaisen informaation tilasta jotta voimme toimia, mitäpä jos aistisimme olevastamme huoneesta sen kaiken "valon informaation" minkä huone sisältää? emme osaisi enää liikkua siinä.

Kolmiulotteisuus ja aika on illuusioista suurimpia jotka ovat vain aivojemme luomus.

Asian voi ymmärtää vain kun ajattelee että maailmankaikkeudella on vain yksi yhteinen nyt hetki, tämä tila on aina seurausta menneistä nyt hetkistä ja ne kaikki määräävät yhdessä maailankaikkeuden tulevat tilat.
Maan pinnalla tapahtuva "elämä" on vain mitätöntä aineen kaattoista hajoamista säteilyksi eikä sillä ole kosmisen kokonaisuuden tasolla ja tulevaisuudella yhtään mitään merkitystä.

Äänestä

Aika on kätevä tapa luokitella tapahtumien ajankohtia ja etenemisen nopeutta. Aikaa on aina käytetty ihmisten toiminnassa ja eläimetkin ovat ajasta erittäin tietoisia.

On myös olemassa sama ajankohta eri tapahtumilla suurienkin etäisyyksien välillä. Se että suurien etäisyyksien päästä eri tapahtumien riippuvuus toisistaan kylläkin ratkaisevasti vähenee, ei poista sitä vääjäämätöntä tosiasiaa, että molemmilla on väistämättä yhteisiä käynnistäviä tekijöitä historiassa.

Se mitä ajalla ymmärretään on tietenkin viimekädessä sopimusasia, jossa symboolille annetaan merkitys.

Äänestä
  • Aika on käsite joka on annetaan jonkin kappaleen siirtymisestä paikasta toiseen, esim kellossa kongreettinen tapahtuma on viisarin liikkuminen.
    Ihmisellä sydämen lyönti on vastaavaa, tiimalasissa hiekka siirtää vain paikkaa avaruudessa.
    Aikaa ei ole erillisenä ilmiönä olemassa, koska ajan käsite sisältyy aina johonkin havannoimaamme kongreettiseen tapahtumaan, tyhjä on tyhjää eikä tyhjä ole mitään ennen kuin havainnoimme siinä jotain.

    Äänestä

  • aikaa ei ole kirjoitti:

    Aika on käsite joka on annetaan jonkin kappaleen siirtymisestä paikasta toiseen, esim kellossa kongreettinen tapahtuma on viisarin liikkuminen.

    Aika tietysti voidaan luokitella animaatiolle, jossa on framet, jotka tapahtuvat eri osa sekuntein, mutta meissä ihmisissä ei ole frameja. Animoiduilla hahmoilla on ja loppujen lopuksi ei niissä animaatioissakaan ole aikaa, vaan samaista siirtymis liikehdintää avaruudessa ?

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    vedä ittes yläilmoihin, niin ns. kaareutuminen toteutuu...ja ajankulu hidastuu...

    Äänestä

  • taipuu.. kirjoitti:

    vedä ittes yläilmoihin, niin ns. kaareutuminen toteutuu...ja ajankulu hidastuu...

    Liikeiden suhteellinen hidastuminen tai nopeutuminen toisiinsa ei todista "erillistä aikaa" jossa ilmiöt tapahtuvat.
    Läpinäkyvässä avaruudessa (tyhjiössä) tapahtuu kokoajan jotain, ja se on "kongreettista jotain" juuri sillä hetkellä, siis avaruuden 3 d tila on kokonaisuutenaan vain "nyt" tapahtumaa, ei aikaa.

    Äänestä

  • aikaa ei ole kirjoitti:

    Aika on käsite joka on annetaan jonkin kappaleen siirtymisestä paikasta toiseen, esim kellossa kongreettinen tapahtuma on viisarin liikkuminen.
    Ihmisellä sydämen lyönti on vastaavaa, tiimalasissa hiekka siirtää vain paikkaa avaruudessa.
    Aikaa ei ole erillisenä ilmiönä olemassa, koska ajan käsite sisältyy aina johonkin havannoimaamme kongreettiseen tapahtumaan, tyhjä on tyhjää eikä tyhjä ole mitään ennen kuin havainnoimme siinä jotain.

    Ja kun otetaan äärettömän lyhyt ajanhetki, niin siinä ajassa ei tapahdu mitään.

    Äänestä

Tehtaan rakentamista kehitysapuna johtanut insinööri totesi päiväntasaajan tuntumassa mm. seuraavia lakeja:

* tulevaisuus on tuntematon käsite
* aikatauluja voi laatia vain tapahtuneille asioille
* asiat tapahtuvat siksi, että ne tapahtuvat, koska ne tapahtuvat; ne voivat jäädä myös kokonaan tapahtumatta, jos se jumalten tahto
* pitkän tähtäyksen suunnitelman horisontti on saman päivan ilta
* ekvaattorin gravitaatiolaki: maan vetovoima ei tehoa alle sadan kilon tavaroihin, vaan ne lentävät tiehensä
* työt alkavat silloin kun kaikki ovat paikalla, jos hetki muuten sattuu olemaan sopiva.

Äänestä

Sanan aika outous ja mystisyys periytynee opitusta tavasta mutta kun ajatellaan aika vain uutena ulottuvuutena niin päästään ongelmasta eroon. Ilmeisesti aikaa ei ole ilman avaruutta(mutta entäs päivastoin) joten siten on väite oikein. Loppupelistä ja Einsteinin valaisemana voi todeta että(tietenkin) on maailman lapsellisin ajatus ajatella aika suoraviivaisena eteenpäin menevänä perustana jolla kaikki tapahtuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ijikojh kirjoitti:

sitä ei ole. fysiikka on vain fysiikkaa ja kaikki vaan muuttuu, mutta aikaa ei ole ?

Mihin aikaa tarvittaisiin, kun kaikki muuttuu ilman sitäkin, se olisi täysin turhan panttina ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu