Haluaisin tehdä hieman kyselyä siitä, miksi lyhyistä (karkeasti vaikkapa alle 5 vuotta) avioliitoista erotaan. Ehkä se auttaisi itseäni työstämään omaa häpeääni ja epäonnistumisen tunnettani.
1. Kuinka pitkä liitto ja kuinka pitkä yhteinen historia sitä ennen?
2. Lapsia?
3. Mitkä olivat alunperin "syyt" mennä naimisiin?
4. Mitkä olivat syyt eropäätökseen ja kumpi päätöksen teki?
5. Häpesitkö eroa ja miten tutut, ystävät ja suku suhtautuivat eroon?
1. Kuinka pitkä liitto ja kuinka pitkä yhteinen historia sitä ennen?
2. Lapsia?
3. Mitkä olivat alunperin "syyt" mennä naimisiin?
4. Mitkä olivat syyt eropäätökseen ja kumpi päätöksen teki?
5. Häpesitkö eroa ja miten tutut, ystävät ja suku suhtautuivat eroon?
Vastaukset 13
Vanhimmat
vastauksia. Häntää pystyyn vaan, kyllä siivet alkavat taas kantaa! :-)
1. Hivenen alle 4 v, yhteensä yhdessä 7 v.
2. Ei lapsia
3. Hyvä kysymys! Mies keksi kosia, ja minä keksin vastata kyllä...
4. Luonteiden erilaisuus, miehen mustasukkaisuus ; minä tein lopullisen päätöksen.
5. En hävennyt. Hetkellisen epäonnistumisen tunteen jälkeen elämä jatkui parempana. Lähipiiri tuki minua - näkivät pahan oloni liiton loppupuolella.
1.Olimme naimisissa reilut 2 v. (harkinta-aika meneillään), Ennen naimisiin menoa olimme tunteneet (lue: seurustelleet n.8 kk.)
2. Meillä on 2 lasta.
3.Naimisiin menimme aidosta rakkaudesta (tai niin minä luulin).
4. Eron syyt ovat mieheni mukaan siinä, etten luota häneen (hän etsi selkäni takana uuden naisen); eli mieheni halusi eron.
5.En häpeä eroa, olen vain äärettömän pettynyt. Tutut ovat yllättyneitä erostamme sekä pettyneitä ja vihaisia puolestamme (minun ja lasten).
Naimisissa elokuusta joulukuuhun, virallinen ero harkinta-ajan jälkeen heti, eli ei ennättänyt edes yksivuotishääpäivä tulla. Suhteessa oltiin 9vuotta, lapsia kaksi.
Syy mennä naimisiin oli se, kun ison riidan päätteeksi löydettiin "sopu" jonka vallitessa käytiin koko esteettömyystutkinta ja "valmistelut". Itse vihkimistapahtuma kesti alle ½h, auton olin jättänyt virastotalon puolen tunnin ilmaiselle kiekkopaikalle.
Häämatka tehtiin läheiseen ostosparatiisiin, josta en ostanut tahi saanut mitään. Uunituore aviopuolisoni osti taulun, jota ei saanut yhteisen kotimme seinälle, mutta laittoi sitten seinälleen kun hommasi oman asunnon.
Suurin syy eroon oli se, ettei avioliiton solmiminen mitään "auttanut" , sitoutuminen perhe-elämään oli yhtä olematonta.
Häpesinkö eroa. No en. Miten suhtautuivat? Sukulaiset eivät edes tienneet meidän avioituneen, joten mites siihen voi suhtautua. Ne ketkä oli meidän yhteiseloa nähneet, sanoivat, että ai älysitte sitten viimein erota. Ne kelle sanoi siinä vaiheessa että juu, ennätettiin mennä naimisiinkin nauroivat kuin hyvälle vitsille.
--
Ehkä tilanne on todella nolo, jos on vietetty hyvinkin näyttävät häät joihin on tuhlattu reippaasti rahaa, saatu arvokkaita häälahjoja jne. Siinä tapauksessa on ihan viisasta pysähtyä miettimään mikä mahtaa olla se oppi, joka siitä on tarkoitus oivaltaa.
Avioliittoa kesti 3 kk.
Löysin äijän sängystä.
Toisen äijän kanssa.
Huumori ei sitä kestänyt.
Joo, oli isot häät.
Myöhemmin kaikki syyllistivät minua.
Eikä kukaan, ei siis kukaan uskonut
kun kerroin mitä näin, ja etten sitä
voinut sietää " ymmärtää".
Mitäs siitä.
Elämä jatkui ja jatkuu.
elämä todellakin jatkuu..
Joissain asioissa häpeäkin on vaan kannettava kuin mies. Tai nainen. Yleensä taitaa olla niin, että naiset kestävät häpeänkin paremmin kuin mies arkipäivän realiteetit.
Voimia.
vain viimeiseltä hätähuudolta, suhteen puolesta.
Mutta eihän se avioliitto mikään taikasana ole.
Ja mitäs se auttaa mennä naimisiin "seurakunnan edessä" jos kerta ei siitä edes kelleen kerro?
1. nyt ollaan oltu naimisissa vähän päälle vuosi, sitä ennen 10v yhdessä. (joo, kun olisi jäänyt kokonaan menemättä..)
2. 2 lasta
3. yhteenkasvaminen, tunne että näin pitää tehdä
4. mies hakee eroa, koska sai selville että minulla on ollut tunteita toiseen mieheen, mitään ei ole tapahtunut todellakaan, mutta miehelle on liikaa jo se että olen ollut ihastunut.
5. tulen häpeämään ja tiedän että suku ja ystävät ovat varmasti poissatolaltaan ja muutenkin tulee olemaan vaikeaa.
1. Liitto muutama kuukausi vajaa 5 vuotta. Sitä ennen seurustelua 8v
2. 2 lasta
3. Rakkaus
4. Mies haki eroa täysi yllätten. Sanoi että en antanut tarpeeksi rakkautta hänelle. Etsi uuden naisen selkäni takana.
5. En voi sanoa että olisin hävennyt eroa. Ehkä silloin kun asiasta piti kertoa. Sen jälkeen tuli vaan se tyhjyys ja suru. Ystävät ja sukulaiset ovat tukeneet minua. Eivät hyväksyneet miehen ratkaisua.
Huonoa avioliittoa ei kannata pitkittää.
Miksi pitäisi kerryttää vain vuosia?
Miksi pitäisi ajatella sitä mitä muut sanovat avioerosta?
Totuus on se, että nykyaikana avioerot hyväksytään eli jokaisella on oikeus onnelliseen elämään.
erosi miehestään vajaan vuoden avioliiton jälkeen, lapset 8 v. ja 5 v. jäävät isälle. Tytär (vaimo) netissä päivät pitkät kotirouvana ja perhe ja koti ja lapset jäivät taka-alalle. Jäi kiinni mesekavereista ja mesemiesten kanssa reissuista ja tapaamisista. Vaimo halusi eron ja mies yritti kaikkensa.Vaimo syytti miestä koko ajan viikonlopun juopotteluista. Itsekkin ottaa. Miksi sitten naimisiin? No, siksi, kun vaimoke halusi olla yhden päivän prinsessana. Koko ajan kylläkin kissan hännän vetoa ja erikseen reissuamista, ja jopa vanhemman lapsen ollessa vauvana, äiti muutti erikseen vauvan kanssa, kiljui kohta jo perään ja mies kiltisti otti takaisin. Arvattiin, että homma leviää, kun koko ajan eri menot. Yhteinen historia n. 10 v. Nykyaika on kummallista ! Suku on kauhuissaan, kun netti vei rouvan mennessään !!!
jättämään lapset kokonaan minulle,ei vaan kehdannut lähinnä omien sukulaisten takia.tunnen ja tiedän jo monia eronneita perheitä,joissa naiset pörrää ja miehet hoitaa lapset,pienistä lapsista ollessa kyse,niin se äiti kumminki tärkeä(ehkä tärkeämpi kuin isä).elintasoko on nousut ja tullut tuota taloudellista riippumattomuutta,niin tuntuu,että samalla naisten vastuuttomuus on lisääntynyt.se oman ainoan elämän eläminen tullut liian tärkeäksi.
sosiaalitoimikin on ajastaan jäljessä.meilläkin lapsia oltiin väkisin tyyräämässä äitille,vaikka hänellä oli aivan muut mielessä.
1. Naimisissa 1,5 vuotta ja yhdessä sitä ennen 5 vuotta. Nyt harkinta-aika meneillä, mutta päätös on jos tehty.
2. Ei lapsia
3. Rakkaus ja aito halu olla toisen kanssa koko elämä (olimme aivan varmoja, mutta nyt ihan sekaisin tunteidensa kanssa kumpikin). Ajattelimme, että miksi pitkittää naimisiinmenoa kun joka tapauksessa menemme joku päivä.
4. Päätösen teki mies. Sanoi, etten ole sellainen kuin ennen (en tietenkään ole, olen kasvanut aikuiseksi). Mies sanoi myös ymmärtäneensä, ettei halua sitoutua.
5. Asiasta ei tiedä vielä kovin moni. En tiedä miten kertoa muille. Tunnen epäonnistuneeni todella pahasti. Olen aina ollut varma siitä mitä teen ja ollut muutenkin järkevä ja nyt pitää tunnustaa tehneensä pahan virhearvioinnin. Häpeä on suuri.