Todella vapaitako?

Hssu

Jeesus vastasi: Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.
Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta Poika pysyy.
Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita. Joh. 8:34-36

Kaikki ns. uskovaiset "huutavat" yhteen ääneen sitä, ettei kukaan voi tulla synnittömäksi vaan lankeaa aina vaan uudestaan, siis palvelee kahta herraa. Jos Jeesuksen henki ON ihmisessä niin eihän silloin enää voi totella myös Saatanaa.

Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.
Matt. 6:24

Eli kun näitä "syntiin lankeamisia" tapahtuu niin silloinhan Jumala unohtuu ja Saatana alkaa miellyttää. Tavallaan heittää sen Jumalan hengen syrjään siksi aikaa, kun välillä käy synnin puolella. Minusta silloin TODELLISTA rakkautta Jumalaan ei olekaan, eikä Jumalan henkeäkään.

45

758

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pyhä Henki sellaisissa ihmisissä vaikuttamassa
      joissa sekä synti, että muka Pyhä samassa asuisivat.

      Tuo teoria siis että synti ja Pyhä olisivat ihmisessä on JÄRKYTTÄVÄÄ IHMISOPIN HARHAA.
      Mutta sitä eivät luonnolliset ihmiset fariseukset
      millään voi ymmärtää kun heissä synti on ja pysyy
      KUN JEESUS EI HEITÄ OLE SYNNIN VALLASTA SAANUT
      KOSKAAN VAPAUTTAA.

      Eikä Jeesus silloin tule koskaan saamaankaan synnin
      vallasta pois kun ihminen kulkee vain omia polkujaan PIITTAAMATTA JEESUKSEN TUOMASTA SANOMASTA ja kaiken kukkuraksi ON POLKEMASSA
      niitä ALAS ettei kukaan niihin USKOISI MITÄ
      JEESUS ON SANONUT ja näin tulisi pääsemään
      Jumalan valtakuntaan.

      • DNA13

        Niinkuin kirjoitit. Harvat ottavat tämän vastaan.
        Ainoataan ne jotka elävät Totuudessa, puhtaudessa ja ovat uudestisyntyneet ja meidän elämä on Kristuksessa.

      • diana*

        mikä siinä Jeesuksen opetuksessa on parasta?

      • Uskoonkin tulleessa ihmisessä on edelleen se syntiin taipuvainen vanha luonto,tästähän Paavali juuri paljon opettaakin.
        Jos Paavalin opetukset ovat sinulle Armik ihmisopin harhaa niin valikoiden luet sitten Raamattua,valitettavasti.

      • juhani1965 kirjoitti:

        Uskoonkin tulleessa ihmisessä on edelleen se syntiin taipuvainen vanha luonto,tästähän Paavali juuri paljon opettaakin.
        Jos Paavalin opetukset ovat sinulle Armik ihmisopin harhaa niin valikoiden luet sitten Raamattua,valitettavasti.

        Kun et itse MILLÄÄN PYSTY NÄKEMÄÄN miten itse VALIKOIDEN LUET ja juuri SEN JÄTTÄMÄLLÄ POIS MIKÄ
        SINUNKIN SIELUSI AUTUUTEEN VOISI SAATTAA.

        Että VOI, VOI.

        En tästä lähde enempää kanssasi keskustelemaan ELLEI
        JUMALA SAA SILMIÄSI AVATA SILLÄ NYT OLET SOKEA.

      • ArmiK kirjoitti:

        Lue Armik mitä Paavali sanoo itsestään ja syntisyydestään Roomalaiskirjeessä 7. luvun lopussa.Pitäydytään kokonaansa Raamatun opetuksessa eikä poimita kohtia,sillä niin tehden on uskokin vaillinaista eikä Jumalan mielen mukaista.
        Itse luen ja pidän kyllä koko Raamatun :)
        Eikä tarvi minun kanssa keskustella jos tulee liian kohden, toisaalta niinhän sillä Jumalan Sanalla on tapana tehdä.

    • Yksi ihminen

      Näin olympialaisten aikaan voisi ottaa urheilijan esimerkiksi.

      Este juoksia. Viimeisen päälle lajiansa harjoitellutkin voi kaatua esteessä. Miellyttääkö sellainen tilanne rähmällään olevaa juoksiaa? Tuskimpa.

      Minä en huutele tässä syntisyyden tai synnittömyyden perään vaan totuuden.

      Kirjoitit: "Eli kun näitä "syntiin lankeamisia" tapahtuu niin silloinhan Jumala unohtuu ja Saatana alkaa miellyttää. "

      Jos sinulle yks kaks, kun et ole valppaana tulee vaikkapa riita lähimmäisesi kanssa; tai et autakkaan hädässä olevaa lähimmäistäsi, kun hän sinulta apua pyytää, niin luuletko että kaikki ihmiset tahallaan haluaa joutua tälläiseen tilanteeseen? Tai yksi kaksi huomaamattasi ylpeys nostaakin päätään sinussa, etkä voi myöntää olevasi väärässä, vaikka totuus huutaa sisimmässäsi, että tuo toinen on oikeassa, niin jatkatko tahallasi synnissä olemista? Miten vaikeaa nöyrtyminen onkaan ylpeälle ihmiselle.

      Täytyy osata erottaa mitä on tahallisessa synnissä eläminen ja syntiin eli rikkomukseen joutuminen.

      Jumalan oma ottaa virheistään opikseen eikä tahallaan jatka enää synnissä elämistä. Katkeruudessa tai ylpeydessä eläminen on syntiä siinä missä juoppoudessakin.

      Jeesus yksin on synnitön, ja hän puolustaa meitä Isän edessä syyttäjien syytöksiltä, sillä raamattu sanoo:

      "hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa. Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut, jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä. Sillä laki asettaa ylimmäisiksi papeiksi ihmisiä, jotka ovat heikkoja, mutta valan sana, joka on myöhäisempi kuin laki, asettaa Pojan, iankaikkisesti täydelliseksi tulleen. "

      Joka on tullut tuntemaan Jumalan rakkauden ihmisiä kohtaan, ymmärtää mistä näissä paikoissa on kysymys:

      "kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii."

      "tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden"

      "Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä "rakkaus peittää syntien paljouden"

      "Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin"

      "Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi. Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras."

      --------------------------------------------

      Saatana on se, joka pitää itseään täydellisenä kaikessa ja ei voi sietää virheitä niissä lapsissaan, joille hän on paljon antanut taistelussaan Jumalan lapsia vastaan.

      Mutta kiitos Jeesuksen Kristuksen Isälle ja Jumalalle. Meillä on toisenlainen puolustaja, joka tietää millaista on olla ihminen.

      "Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi SÄÄLIÄ MEIDÄN HEIKKOUKSIAMME, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä."

      Jeesus on armoa täynnä, mutta tämän maailman hallitsija ei voi sääliä palvelijoitaan eikä ketään muutakaan.

      • Todellinen eksymys on, ette...

        Jeesus Kristus on ainoa 100% synnitön ja me häneen uskovat puhtaita hänen sovituksensa kautta, ei muuten.
        Pahimmin eksyneitä ovat ne, jotka eivät näe syntejään, vaikka niitä kuinka olisi.

      • Vajavaisuuden puolesta vaikka Jeesus sanoo näin:

        Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. Matt. 5:48

        Sanoit vielä näin: Saatana on se, joka pitää itseään täydellisenä kaikessa ja ei voi sietää virheitä niissä lapsissaan joille hän on paljon antanut taistelussaan Jumalan lapsia vastaan.

      • Yksi ihminen
        Hssu kirjoitti:

        Vajavaisuuden puolesta vaikka Jeesus sanoo näin:

        Jeesuksen Isä ja Jumala on armahtavainen ja säälivä myös niitä kaikkein heikoimpia kohtaan, jota taas tämän maailman Jumala ei kykene olemaan.

        Jos sinä olet isä lapsellesi, niin uskon että sinäkin rakastat lastasi, vaikka hän ei sinun odotuksia täysin kaikessa täyttäisikään. Vai olenko väärässä? Tuskimpa.

        Mainitsit Jeesuksen sanat: "Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen." Matt. 5:48

        Mitä sinun mielestäsi Hssu täydellisyys on?

        Kaikki täydellistyy Pojan rakkaudessa, joka elää, kasvaa ja vahvistuu Jumalan lasten sydämissä päivä päivältä.

        Sana sanoo:
        " Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,
        13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
        14 Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side. "

        Paavali Kolossalaisille.

      • tästä (Kristuksessa)
        Yksi ihminen kirjoitti:

        täydellisyydestä on se että lihallinen ei voi ymmärtää sitä että olemme täydelliset Kristuksessa.

        Se joka vaeltaa Hengen mukaan ei lankea koskaan syntiin lihan mukaan vaeltava elää koko ajan synnissä vaikka ei tietoisesti mielestään syntiä tekisikään.

      • Yksi ihminen kirjoitti:

        Jeesuksen Isä ja Jumala on armahtavainen ja säälivä myös niitä kaikkein heikoimpia kohtaan, jota taas tämän maailman Jumala ei kykene olemaan.

        Jos sinä olet isä lapsellesi, niin uskon että sinäkin rakastat lastasi, vaikka hän ei sinun odotuksia täysin kaikessa täyttäisikään. Vai olenko väärässä? Tuskimpa.

        Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään.
        Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta.
        Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin.
        1 Kor. 1:27-28

        Mutta eiväthän hekään heikoiksi jää kun Jumala heille henkensä antaa.

        Tämä maailman jumala heittää sen "armonsa" kaiken saastan päälle ja niin siitä saa tosi "armollisen" käsityksen, Todellinen Jumala puhdistaa ensin omiensa sydämen:

        Te olette unohtaneet tämän sanan, joka rohkaisee teitä kuin Isä poikiaan:
        - Älä väheksy, poikani, Herran kuritusta, älä masennu, kun hän ojentaa sinua -
        jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa, hän lyö jokaista, jonka pojakseen ottaa.
        Hepr. 12:5-6

      • risuja.
        Hssu kirjoitti:

        Vajavaisuuden puolesta vaikka Jeesus sanoo näin:

        Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. Matt. 5:48

        Sanoit vielä näin: Saatana on se, joka pitää itseään täydellisenä kaikessa ja ei voi sietää virheitä niissä lapsissaan joille hän on paljon antanut taistelussaan Jumalan lapsia vastaan.

        Kun hoet paholaisen nimeä,
        teet itsellesi "pesää" helvettiin.

      • Yksi ihminen
        Hssu kirjoitti:

        Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään.
        Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta.
        Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin.
        1 Kor. 1:27-28

        Mutta eiväthän hekään heikoiksi jää kun Jumala heille henkensä antaa.

        Tämä maailman jumala heittää sen "armonsa" kaiken saastan päälle ja niin siitä saa tosi "armollisen" käsityksen, Todellinen Jumala puhdistaa ensin omiensa sydämen:

        Te olette unohtaneet tämän sanan, joka rohkaisee teitä kuin Isä poikiaan:
        - Älä väheksy, poikani, Herran kuritusta, älä masennu, kun hän ojentaa sinua -
        jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa, hän lyö jokaista, jonka pojakseen ottaa.
        Hepr. 12:5-6

        "Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis, mutta liha on heikko"

        Kannattaa lukea 1. korinttilaisille 7. luku, niin ymmärrät mistä minä puhun.

        Täydellisyys tulee vain rakkauden kautta:

        "Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta"

        Jumala kurittaa tosiaan lapsiaan rakkaudessaan, niinkuin laitoitkin viestiisi. Tuokin paikka todistaa vain sen, että Hänen lapsensa tarvitsevat Jumalan rakkaudellista kasvatusta tullakseen täydellisiksi rakkaudessa. Täydellisessä rakkaudessa ei sitten enää ole pelkoa, joka tulee synnin seurauksena. Joten päämäärää kohti Jumalan omat ovat matkalla.

        Jos sinä kaadut tällä matkalla. Älä masennu saatanan syytöksistä. Jumala nostaa sinut ylös ja antaa sinulle voiman jatkaa matkaa puhdistaen sinut kaikesta vääryydestä tällä tiellä.

        "Häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa. Sitä varten minä vaivaa näenkin, taistellen hänen vaikutuksensa mukaan, joka minussa voimallisesti vaikuttaa."

      • Yksi ihminen kirjoitti:

        Mainitsit Jeesuksen sanat: "Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen." Matt. 5:48

        Mitä sinun mielestäsi Hssu täydellisyys on?

        Kaikki täydellistyy Pojan rakkaudessa, joka elää, kasvaa ja vahvistuu Jumalan lasten sydämissä päivä päivältä.

        Sana sanoo:
        " Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,
        13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
        14 Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side. "

        Paavali Kolossalaisille.

        Myös tämän:

        Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen.
        Kol. 3:9

        En tarkoita täydellisyydellä jotain huippusuorittaja ihmistä jos sitä ajoit takaa. Täydellistä on se mikä tulee Jumalasta ja siihen liitty olennaisena totuus, ei pelkät, kauniit, kaiken siunaavat sanat.

      • Yksi ihminen
        tästä (Kristuksessa) kirjoitti:

        täydellisyydestä on se että lihallinen ei voi ymmärtää sitä että olemme täydelliset Kristuksessa.

        Se joka vaeltaa Hengen mukaan ei lankea koskaan syntiin lihan mukaan vaeltava elää koko ajan synnissä vaikka ei tietoisesti mielestään syntiä tekisikään.

        Kirjoitit: "Se joka vaeltaa Hengen mukaan ei lankea koskaan "

        Näin jos teet, niin hyvin teet, sillä silloin sinä elät täällä Valkeuden lapsena.

        Meidän tulee vaeltaa Rakkauden Hengessä, niin silloin me vaellamme Valkeudessa, joka on Totuudessa elämistä.

        Sillä kaikki synti on rikkomusta Rakkauden lakia vastaan.

      • risuja. kirjoitti:

        Kun hoet paholaisen nimeä,
        teet itsellesi "pesää" helvettiin.

        Olet rakennuspuuhissa itsekin.

      • Yksi ihminen
        Hssu kirjoitti:

        Myös tämän:

        Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen.
        Kol. 3:9

        En tarkoita täydellisyydellä jotain huippusuorittaja ihmistä jos sitä ajoit takaa. Täydellistä on se mikä tulee Jumalasta ja siihen liitty olennaisena totuus, ei pelkät, kauniit, kaiken siunaavat sanat.

        Olen kanssasi ihan samaa mieltä tässä asiassa.

      • Rakentaja.
        Hssu kirjoitti:

        Olet rakennuspuuhissa itsekin.

        Kyllä me kaikki rakennamme "pesää",
        toiset iankaikkiseen kadotukseen,
        toiset iankaikkiseen elämään.

        Vanha sanonta on,
        jos kiroilee ja toistaa pahan sanaa,
        kerää helvettiin paikkaa.

      • Rakentaja. kirjoitti:

        Kyllä me kaikki rakennamme "pesää",
        toiset iankaikkiseen kadotukseen,
        toiset iankaikkiseen elämään.

        Vanha sanonta on,
        jos kiroilee ja toistaa pahan sanaa,
        kerää helvettiin paikkaa.

        Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun, että ruumiin hukuttaa helvettiin. Matt 10:28-29

        Eli ei pidä pelätä sielun vihollisen, Saatanan nimen sanomista pelätä, jos se pitää jossain asiassa tuoda esille. Eihän sitä muuten vain hoeta, hokemisen takia.

      • rak,poika.

        älä sie kuuntele paholaista kun se lirkuttelee, et sie joudu helvettiin, kokoa vaan pesärisuja.
        niistä tulee huono talo.
        Roomalaiskirje 12
           
        21 Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä

      • Rakentaja. kirjoitti:

        Kyllä me kaikki rakennamme "pesää",
        toiset iankaikkiseen kadotukseen,
        toiset iankaikkiseen elämään.

        Vanha sanonta on,
        jos kiroilee ja toistaa pahan sanaa,
        kerää helvettiin paikkaa.

        vanhurskaudessasi kun rakentelet se RAKENNELMA KERRAN SORTUU JA SORUMINEN ON SUURI.

      • rak,poika. kirjoitti:

        älä sie kuuntele paholaista kun se lirkuttelee, et sie joudu helvettiin, kokoa vaan pesärisuja.
        niistä tulee huono talo.
        Roomalaiskirje 12
           
        21 Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä

        sinun kaltaisiasi lirkuttajia joiden kautta paha
        hienolla tavalla puhuu.

      • Roomalaiskirje 12
        ArmiK kirjoitti:

        sinun kaltaisiasi lirkuttajia joiden kautta paha
        hienolla tavalla puhuu.

        Roomalaiskirje 12
        21 Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.

    • siinä se paha kintereilläsi pyörii saatanan valkeuden enkeliksi pukeutuneena.

      Mutta Kiitos Jumalalle Hän on voimallinen sinut
      varjelemaan tiellä joka Hänen tykönsä johdattaa.

      • VAIN hän, Jumala, voi varjella.

      • Hssu kirjoitti:

        VAIN hän, Jumala, voi varjella.

        ei voi toinen ihminen toista ihmistä varjella, mutta
        Jumalan Hengessä voi olla rohkaisemassa ja ojentamassakin jos niin on tarve.

        Mutta ojaaminenkaan ja rohkaisukaan Jumalan tahdon
        tiellä EI ketään ihmistä pelasta jos ihminen vilpistyy pois lähtee kuuntelemaan sitä mikä omasta
        lihasta kumpuaa.

        Siksi ei voi olla YHÄ uudelleen tuomatta sanaa
        PYSY JEESUKSEN SANOISSA LUJANA. Jeesuksen Kristuksen
        sanojen kautta VOI IHMINEN VAIN PELASTUKSEN
        TIELLÄ PYSYÄ ja TULLA KOHTAAMAAN ITSE VAPAHTAJA.

      • Jos ottaisit

        Jos ottaisit jo huomioon Jumalan,
        kuuleminen tuo herätyksen,
        ja Jumala antaa kasvun.

    • 3:nlaista opetusta

      1. Ihminen on itsessään kokonaan syntinen ja Kristuksessa kokonaan vanhurskas ja se on siinä eli syntinen olet ja syntiseksi jäät, mutta silti pelastut jos uskot.

      2. uskova tulee kertaheitolla synnittömäksi

      3. Ihminen on itsessään syntinen ja Kristuksessa
      kokonaan uskon kautta vanhurskas, mutta näitä asioita varten Pyhä Henki tekee työtä ja pyhitys on vielä kesken täällä maan päällä.

      Uskon viimeksimainittuun eli siihen, että kun tulin uskoon, sain Hengen Puolustajakseni ja vaikka vielä helmasyntejä on ollutkin, Herra on hiljalleen kasvattanut niistä irti jopa tuskien ja ahdistusten kautta, Jumalan pelossa ja vavistuksessa, lihaani, siis vanhaa ihmistäni heikentäen ja samalla paljastaen, ettei minussa, lihassani ole mitään hyvää mutta samalla sen tosiasian uskoen, että Jumala armossaan vielä on anteeksiantavainen ja Jeesuksen veri puhdistaa sisimpäni ja uskossa siihen, ettei Jumala lastaan hylkää, ellei tahallaan tee syntiä tai sellaista syntiä, joka on kuolemaksi. Ei siis tule heittää pois kilvoitusta, rukousta ja Herran kasvatusta irti synnistä.

      • Erilaista oppia vaikka Raamatussa puhutaan YHDESTÄ uskosta. Ja tuokin kertoo siitä hämmennyksestä mikä on menossa. Jos olisi vain YKSI usko, tuollaista listaa ei olisi. Yksi usko/elämä johon Jeesus itse johdattaa, sillä ei hän erilaisiin oppeihin ole johdattamassa.

        Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä.
        Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.
        Joh. 17:22-23

      • Rakentajan poika.
        Hssu kirjoitti:

        Erilaista oppia vaikka Raamatussa puhutaan YHDESTÄ uskosta. Ja tuokin kertoo siitä hämmennyksestä mikä on menossa. Jos olisi vain YKSI usko, tuollaista listaa ei olisi. Yksi usko/elämä johon Jeesus itse johdattaa, sillä ei hän erilaisiin oppeihin ole johdattamassa.

        Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä.
        Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.
        Joh. 17:22-23

        Jos kuuntelisi sinua, joutuisi sinne sun risukasaan.

        Sinä vaadit Jumalalta, että kaikki olisivat Kristuksessa pelkkää jalkaa.

      • Rakentajan poika. kirjoitti:

        Jos kuuntelisi sinua, joutuisi sinne sun risukasaan.

        Sinä vaadit Jumalalta, että kaikki olisivat Kristuksessa pelkkää jalkaa.

        Mitään Jumalalta.

        Ja voithan ottaa selvää miten asia on, kysymällä suoraan häneltä, Jumalalta, mutta muista myös kuunnella mitä hän sanoo. Eihän Jumala väärin ohjaa eli et siinä mitään menettäisikään, ainakaan mitään mikä Jumalasta on.

      • rake.poika.

        Kyllä kuulen, mitä Herra minulle sanoo,
        ja yksi on se, että kun huutaa paholaista jatkuvasti niin kantaa pesärisuja,
        ja pesä rakentuu helvettiin.

      • Jeesuksemme

        evankeliumia,oikeaa kilvoittelua!
        Meillä on annettu anteeksianto,
        se antaa rakkauden Jeesukseen;
        vaikuttaen hyviä asioita elämässä.
        Mieli ei ole enää maailman roskaan,
        vaan Sana ja rukous on Kristukseen
        rakastuneelle tärkeää;etsii Hänen
        läheisyyttään,mutta ei tosiaan
        olla valmiita ennenkuin Taivaassa.
        Joka täällä on jo valmis,ei vielä
        oivalla edes,että tekee syntiä.

      • ihmis oppeja
        Jeesuksemme kirjoitti:

        evankeliumia,oikeaa kilvoittelua!
        Meillä on annettu anteeksianto,
        se antaa rakkauden Jeesukseen;
        vaikuttaen hyviä asioita elämässä.
        Mieli ei ole enää maailman roskaan,
        vaan Sana ja rukous on Kristukseen
        rakastuneelle tärkeää;etsii Hänen
        läheisyyttään,mutta ei tosiaan
        olla valmiita ennenkuin Taivaassa.
        Joka täällä on jo valmis,ei vielä
        oivalla edes,että tekee syntiä.

        3. Ihminen on itsessään syntinen ja Kristuksessa
        kokonaan uskon kautta vanhurskas, mutta näitä asioita varten Pyhä Henki tekee työtä ja pyhitys on vielä kesken täällä maan päällä.

        Uskon viimeksimainittuun eli siihen, että kun tulin uskoon, sain Hengen Puolustajakseni ja vaikka vielä helmasyntejä on ollutkin, Herra on hiljalleen kasvattanut niistä irti jopa tuskien ja ahdistusten kautta, Jumalan pelossa ja vavistuksessa, lihaani, siis vanhaa ihmistäni heikentäen ja samalla paljastaen, ettei minussa, lihassani ole mitään hyvää mutta samalla sen tosiasian uskoen, että Jumala armossaan vielä on anteeksiantavainen ja Jeesuksen veri puhdistaa sisimpäni ja uskossa siihen, ettei Jumala lastaan hylkää, ellei tahallaan tee syntiä tai sellaista syntiä, joka on kuolemaksi. Ei siis tule heittää pois kilvoitusta, rukousta ja Herran kasvatusta irti synnistä.

        Nämähän on ihmis oppeja ja tyydyttää lihaa.

        Tutkikaa sydämenne opetatte uskovia näin harhaan.

        Saatana on sokaissut silmänne elätte valheessa.

    • Joh.8:34-36 kohdassa Jeesus puhuu eritoten Juutalaisille,jotka eivät nähneet itseään synnin orjina.

      Se että ihmiseen jää asumaan hänen syntiin taipuva luontonsa uskoon tulon jälkeen ei merkitse sitä että hän palvelisi kahta herraa.

      Matt.6:24 Kohdassa Jeesus puhuu siitä että uskovaisen sydämessä ei saa olla mitään epäjumalaa esim.mammonan ahneutta,vaan siellä kuuluu olla yksin Jeesus Kristus.

      Minä en tunne ainuttakaan synnitöntä uskovaa,eikä tunne Raamattukaan.Kun uskovainen lankeaa tekemään syntiä,Pyhä Henki hänessä vaikuttaa hänessä synnintunnon ja katumuksen joka johtaa pyytämään anteeksi ja tekemään parannusta "Ristin juurelle" ja siellä hän saa anteeksi.Tämä on sitä TODELLISTA Jumalan armua ja rakkautta.

      • Jumalan armoa on se, että hän vapauttaa/poistaa KOKONAAN ihmisessä olevan Saatanan hengen ja antaa tilalle oman Pyhän Henkensä, jolloin ihminen rakastaa ja tottelee AINOASTAAN Jumalaa, palvelee YHTÄ Herraa.

        Se on utopiaa ns. uskoville tämän rajun eksytyksen aikana sillä Antikristus ei päästä lähellekään Jeesusta joka voisi tämän vapautuksen tehdä. Kaikki jää tänne maan päälle, tämän maailman herran hoitoon.

      • DNA13
        Hssu kirjoitti:

        Jumalan armoa on se, että hän vapauttaa/poistaa KOKONAAN ihmisessä olevan Saatanan hengen ja antaa tilalle oman Pyhän Henkensä, jolloin ihminen rakastaa ja tottelee AINOASTAAN Jumalaa, palvelee YHTÄ Herraa.

        Se on utopiaa ns. uskoville tämän rajun eksytyksen aikana sillä Antikristus ei päästä lähellekään Jeesusta joka voisi tämän vapautuksen tehdä. Kaikki jää tänne maan päälle, tämän maailman herran hoitoon.

        sanoa että näin se tapahtuu. n kaksi vuotta sitten koin tämän ja se on todella vapauttavaa.

        Uskonto jää taakse siitä alkaa todellinen elämä KRISTUKSESSA ja siinä tapahtuu se todellinen uudestisyntyminen. Se mikä on vanhaa on KADONNUT ja katso uusi on sijaan tullut.

        Jos joku on kadonnut niin sitä ei enään ole, se oli vaan se valhe minä.

      • Hssu kirjoitti:

        Jumalan armoa on se, että hän vapauttaa/poistaa KOKONAAN ihmisessä olevan Saatanan hengen ja antaa tilalle oman Pyhän Henkensä, jolloin ihminen rakastaa ja tottelee AINOASTAAN Jumalaa, palvelee YHTÄ Herraa.

        Se on utopiaa ns. uskoville tämän rajun eksytyksen aikana sillä Antikristus ei päästä lähellekään Jeesusta joka voisi tämän vapautuksen tehdä. Kaikki jää tänne maan päälle, tämän maailman herran hoitoon.

        selvää sanomaa KUN EI YMMÄRRETÄ:"SITÄ VARTEN Jumalan Poika ilmestyi, että hän TEKISI TYHJÄKSI PERKELEEN TEOT."
        Ja JATKUU:
        Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia."

        SIIS siksi Poika tänne MAAILMAAN TULI, että
        Hän kukistaa synnin ja saatanan vallan JA jokainen
        joka HÄNTÄ USKOO voi päästä OSALLISEKSI TUOSTA
        VOITOSTA.

        Siis KUN JEESUS SAA IHMISEN VAPAUTTAA SYNNIN JA SAATANAN VALLASTA ja asettua ihmiseen ASUMAAN
        niin EI HÄN JEESUS IHMISESSÄ SILLOIN SYNTIÄ
        SAA AIKAAN, EI vaan HÄN JEESUS VAIKUTTAA sen
        ETTÄ ISÄN TAHTO TÄLLAISESSA IHMISESSÄ TAPAHTUU.

        Synti ja saatanan VALTA ON SIIS VOITETTU.
        Jeesus ne kärsimisellään ja kuolemallaan ON VOITTANUT ja TÄSTÄ VOITOSTA PÄÄSEVÄT OSALLISEKSI
        NE JOTKA USKOVAT POIKAA JA HÄNELLE OVAT KUULIAISET

      • Hssu kirjoitti:

        Jumalan armoa on se, että hän vapauttaa/poistaa KOKONAAN ihmisessä olevan Saatanan hengen ja antaa tilalle oman Pyhän Henkensä, jolloin ihminen rakastaa ja tottelee AINOASTAAN Jumalaa, palvelee YHTÄ Herraa.

        Se on utopiaa ns. uskoville tämän rajun eksytyksen aikana sillä Antikristus ei päästä lähellekään Jeesusta joka voisi tämän vapautuksen tehdä. Kaikki jää tänne maan päälle, tämän maailman herran hoitoon.

        Uskoon tullut ihminen rakastaa ja tottelee AINOASTAAN Jumalaa, palvelee YHTÄ Herraa.Mutta ei meistä tule täydellisiä,synnittömiä tässä ajassa,se on harhaa ja valhetta sellainen.

        Eikä pitäisi tuomita toisia,Jumalan on tuomio ja Hän tutkii ihmissydämmet,ei me ihmiset onneksi.

        Eikö silmiäsi avannut aviorikoksesta syytetty nainen?

        "Synnittömyys-opin" kannattajat olisivat saaneet kivittää hänet.Uskotkos sinä Hssu todella että Jeesus tälläistä haluaa ja tarkoittaa ja tälläiseen kehoittaa?!?

        Eikö paremminkin että Jeesus tiesi että ei ole sellaista kuin synnitön ihminen..?

        Ei ketään olla tuomitsemassa tai kivittämässä.

        Synnitöntä ihmistä ei ole, mutta synnistä/Saatanan vallasta voi/pitää KOKONAAN vapautua. Niinkuin aikaisemmin sanoin, tänä rajun eksytyksen aikana se on täysin KÄSITTÄMÄTÖN ajatus niille jotka ovat "nauttineet" jotain sadoista eri ihmisopeista ja jäävät vellomaan niiden valheelliseen armoon.

        Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuunnella tervettä oppia vaan haalivat itselleen HALUNSA MUKAISIA opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin MIELI TEKEE. 2. Tim. 4:3

        Vaihtoehtoja löytyy vai mitä olet mieltä?

        Nyt en ymmärrä, sanot että synnitöntä ihmistä ei ole, ja samaan henken vetoon että synnistä pitää ihmisen kokonaan vapautua? Eikös siitä ihmisestä tule silloin synnitön?
        Tässäkin huomaa kuinka harhaanjohtava ja ristiriitainen ja valheellinen tämä "synnitömyys"-oppi on..:(

        "Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuunnella tervettä oppia vaan haalivat itselleen HALUNSA MUKAISIA opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin MIELI TEKEE. 2. Tim. 4:3"

        Niimpä,tässäkin varoitetaan harhaan vievistä "synnittömyys"-opin opettajista, hyvä kohta.

        vaihtoehtoja on, mutta valitse Hssu se Raamatullinen vaihtoehto :)

        Tarkoittaa sitä, että jokaisessa on synti niin kauan kunnes Jeesus tästä vapauttaa jonka jälkeen synti/Saatana ei ihmisessä enää asu. Silloin hän on synnitön, synti on ulkopuolela ihmisestä. Tämä on se asia mitä tämän päivän "uskovaiset" eivät näköjään pysty ollenkaan näkemään. Etkä sinäkään. Teidän antijeesus ei pysty tähän:

        Jos Poika vapauttaa teidät te olette todella vapaita.

        Ja syy siihen on tämä: Jos Saatana ajaa ulos Saatanan, silloin se on noussut itseään vastaan. Kuinka sen valtakunta silloin voi pysyä koossa.
        Matt. 12:26

        Huomaatko itse että joudut puhumaan ristiriitaisesti puolustaessasi Raamatun vastaista "synnittömyysoppia"? Aijemmin sanoit että ei ole synnitöntä ihmistä ja nyt sanot että ihminen onkin synnitön...kumpi tulkinta lie oikein mielestäsi?
        Jos luet vanhaa testamenttia näet kuinka suuret ja esikuvalliset uskonsankarit sortuvat syntiin.
        Daavid; murhautti miehen ja nai tämän vaimon.
        Mooses: joi itsensä humalaan.
        Nooa: joi itsensä sammuksiin.
        Salomo; antautui palvelemaan epäjumalia ja niiden saastaisia menoja.
        Simpson;teki itsemurhan...jne.
        Tälläisiä uskon sankareita, eikä me tämän päivän uskovaiset olla sen parempia.
        Minä uskon Jeesukseen enkä mihinkään antijeesukseen.Ja Poika on minut vapauttanut uskomaan Häneen...kiitos siitä Jeesukselle Kristikselle, ylistetty olkoon Jeesuksen nimi..Aamen :)
        Eikä Raamatunlauseita ole hyvä irroitella "korvasyyhyn" mukaan tukemaan omia erheellisiä oppeja, silloin ne eivät palvele Jumalaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      70
      4908
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      11
      3349
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      20
      2602
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      57
      1675
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1556
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1336
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1302
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      217
      1067
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      71
      985
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      51
      875
    Aihe