eli mieleeni juolahtanut, että jos alkuräjähdys olisi totta, me emme olisi siinä vaan tässä todellisessa maailmassa, jossa frameja ei ole meillä ja muilla elävillä ja lyhyesti sanottuna millään liikkeillä avaruudessa. Eli alkuräjähdys voi olla vaan tietokoneella ohjelmoidussa universumissa, ei tosielämässä.
Yksi frame on kun on jokin osa sekunnista, riippuen tietysti siitä kuinka nopeasti framet.
Jatkan sit ehkä myöhemmin.
Yksi frame on kun on jokin osa sekunnista, riippuen tietysti siitä kuinka nopeasti framet.
Jatkan sit ehkä myöhemmin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei sun tekstistäsi saa sissikään selvää.
Sekä ja mutta ja toinen ja vielä myös sekä perään ja eli saitko?
ei tartte lukee jos ei saa selvää.
alkuräjähdys olis, niin kun ajallisen ohjelman alku. Siinä itsessään ohjelmassa on tavallaan aika, mutta todellisuus ei ole matemaattisten lukemien juoksua, sillä silloinhan olis sen alkuräjähdyksen myötä kaikki saaneet siitä räjähdyksestä, jonka takia aika olis olemassa, niin potkua, ajan määrätessä, mikä on kenenkin kohtalo. Vain kelloissa jne on, mutta ne on vaan tehtyjä mittauslaitteita, helpottaan ihmisten elämistä.
Valtavat matemaattiset framet jokaisessa maailmankaikkeuden osassa, määräisivät lopputuloksen.
Ei kannata miettiä liikaa, lähe kalaan.
pelle, mitä ovat framet!
Eikös se nyt oo, et jos alussa olis ollu nolla vaihe, niin se olis kun animaatioframe, eli kun animaatiohahmo liikkuu, kuvat vaihtuu itse kullekin kuvalle annetun sekunnin, tai alle mukaan.
Nyt kun tuossa alkuräjähdysteoriassa on, et alkaa nollasta, niin sehän tarkottaa sitä, että se nollavaihe on yksi animaation kuva ikään kuin ja seuraavat sekunnisosat seuraavia kuvia ikään kuin.
Todellisuudessa todellisuus ei etene missään osa sekunnein, vaan täysin ilman niitä.
En usko että todellisuus olisi tuommonen et niin kun nollasta seuraaviin numeroihin ikään kuin teleporttaamista, kun aika muka etenee!.
Aikaaa voi kuvailla näin ku se etenis, jos se olis olemassa, jollonka olisimme itse osana sitä, niin ku se etenee, se on niin kun tämmöst. Töks materialisoituminen seuraavalle kohdalle töks, ja siitä taas materialisoituminen seuraavalle, töks!
Koko maailmankaikkeus materialisois itteensä, ilman sitä kuka sen edes saisi aikaiseksi!
Töks, töks, töks, töks, kun materia materialisois ittensä eri asentoihin jatkuvast, kuka sen takana, ei kukaan, koska kuka sen sais tyhjästä materialisoitumaamn niin läpeensä koko ajan!
,kun koko maailmankaikkeuden ulkopuolella ei ole ketään, on vain tämä kaikkeus galakseineen jne!
Älä jatka. Maailmankaikkeuden tapahtumat on kehystetty ja kaikki olemassaoleva tapahtuu ruutu ruudulta tämän kuvataajuuden ollessa nopein tapahtuma, minkä voi teoriassakaan kuvitella. Et ole koskaan kuullut Planckin vakiosta?
osa valtavan kokoista sattumaa. Kaikki liike alkoi alkuräjähdyksestä ja etenee sattumanvaraisesti loppujenlopuksi. Se on kun valtavat matemaattiset luvut jyllää meissä ja kaikessa, ku olemme osa sitä sattumaa. Se on sama kun että laitat kirjat riviin silleen et ne kaatuu kaikki, vaikka se olis kuin pitkä se kirjarivi, mut alkuräjähdys on moniulotteisempaa sattumaa, ku se sai näin valtavasti liikkuvia juttuja aikaseks.
Myö ollaa sattumusten sattumii ja luullaan vaan, et myö voiaan vaikuttaa kohtaloihimme.
Myö saahaa vaa ärsykkeitä ympäriltämme ihan sattumien takia ja myö jaetaan tää suuri sattuma.
Tuosta voinemme olla samaa mieltä. Maailmankaikkeus on soppa, jonka tapahtumia luonnonlait ja sattuma ohjaavat.
eik ihmiset ookkaan kykeneviä olentoja päättämään asioistaan, vaan liikumme kuin ohjelmoituina vain ja ainoastaan tiettyihin kohtiin ja teemme vain ne ikään kuin ohjelmoidut jutut, koska olemme opsa sitä soppaa, osa ennalta määrättyä ohjelmaa.
Emme kykenisi miettimään mitään vaihtoehtoja, vaan kuin hoo moilaset olisimme kuin robotteja, jotka kulkevat ennalta määrättyjä kiskoja pitkin ikään kuin ja ajatuksemmekin kaikki kulkisivat sitten kiskoja pitkin ?
Eli silloin olisi kuin sisälläsi olisi jokin voima, joka ohjaisi sinua, itsesi kykenemättä heilauttamaan omatoimisesti evääkään. Mitään et voisi itse päättää, et sanaakaan, jos olisit osa sitä soppaa ?!
Oli sielu olemassa, tai ei ihmisil, ni kaiken määräisi, jopa unesikin määräisi ennalta määräävä laki. Silloin ei meillä olisi myöskään mitään aisteja, koska ei meillä olis mitään tunne-elämää, ei päämäärää, ei tarkoitusta. Tunteet voi olla vain niillä, jotka kykenevät päättämään asioista, ei niillä sopan olioilla olisi sitten kykyä edes kuvitella päättävänsä omista kohtaloistaan ?!!!!!!!