Maapallolla ei ole

Mielestäni vetävää voimaa ei ole Maapallolla, on vain energiaa.
Painovomaa - vetäväävoimaa ei siis sanan varsinaisessa merkityksessä ole lainkaan , eikä sitä voisikaan mitata koska ihminen ei voi irroittaa mitään maapallon kokonaisrakenteesta, kuin vain näennäisesti, on siis vain energiaa joka aiheuttaa nämä näenneäiset irtautumiset Maan yhteydestä. .

Annan muutaman esimerkin , kun nostaa jotain vaakaan viisari värähtää ja sen jälkeen punnittava on välittömästi yhtä kokonaisuutta Maapallon kanssa, vaa-an päällä ei ole mitään vetävää, viisarin liikahdus kertoi vain energiasta joka kohdistui tilapäisesti. vaaan mittarimekaniikaan.

Jos panet kätesi moukarin ja Maan väliin niin huomaa että mikään ei oikeasti vedä kuulaa maata kohti koska moukarinheittäjän kautta moukari on kokoajan yhtä kokonaisuutta Maapallon kanssa.

Jos lentokone lentää sen paino on edelleen yhtä Maan kanssa ilmahehän kautta.

Kieroradalla lentävä Avaruusalus on aivan samoin yhtä Maan kanssa, sehän tulee väistämättä jossain vaihessa alas ja koko prosessissa voidaan punnita ja mitata vain se enrgia jolla kappale aikanaan nousi Maan kiertoradalle.

Kuu on yhtä Maan kanssa , mitään vetävää voimaa ei Maan ja Kuun välillä ole, on vain tietty määrä energiaa joka estää Kuuta ja Maata yhdistymästä, eli jos haluais Kuun Ja Maan yhdityvän pitäisi käyttää tietty määrä energiaa kumotakseen sen energian joka on vielä jäljellä siitä joka on aikanaan eroittanut Maan ja Kuun erilleen.

Kuu ja Maan lepää yhdessä tukevasti Auringon päällä , ja olemme irrallaan vain tilapäisesti jonkun tietyn joskus syntyneen energian ansiosta ja jota on vielä jäjellä koska kierrämme Aurinkoa..
Sama koskee kaikkia Aurinkoa kiertäviä kappaleita, vain tietty joskus syntynyt energia pitää niitä erillään, mikään ei vedä mitään! koska ne ovat tavallaan kokoajan suurimmaksi osaksi ” yhtä”.

Sama jatkuu ,meidän aurinkokunta lepää seuraavan suuremman keskittymän päällä ja koko galaksin massa tähtineen ja kaikkineen ”on yhtä ” ja suorassa yhteydessä linnunradan keskustaan.

Tämä jatkuu aika hauskasti pidemmälle ja kaikki ”paino” on vain näennäistä koska ennen sen ”mittaamista” on käytetty energiaa.
Voikin sanoa , kun seisot,seisot koko maailamankaikkeuden päällä ja päällimmäisenä:)
7399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Se että astronautti kokee itsensä painottomaksi Maan kiertoradalla on se vain tilapäinen ilmiö, joka on 100% raketin energian ansiota.

Astronautti ei missään vaiheessa irautudu Maapallo kokonaisuudesta vaan on edelleen suorassa yhteydessä Maahan, raketin antaman energian välityksellä, tämä energia on olemassa niinkauan kunnes astronautti on taas maan pinalla.
Painovoimaa sanotaan äärettömäksi ja niihän se onkin, "jonkun päällä" on koko Maailamkaikkeuden materian paino, siis "se jonkun" on jälleen vain energiaa jota on ilmeisesti loputtomasti, koska mikään muu ei voi koko maailmankaikkeutta kannatella?

Äänestä

Koko aurinkokuntamme on itsenäinen yksikkö ja kaikki Auringon ympärillä liikkuvat kappaleet ovat jo suorassa yhteydessä Aurinkoon, niiden eteenpäin suuntautuvien energia liikeiden energiamäärän kautta.
Minkään ei siis tarvitse vetää Auringosta Maata sitä koden, että pysymme radalla, pysymme siis radalla vain aikanaan syntyneiden energioiden vauhdittamina.

Tietenkin vaatii hieman selitystä miten ja mikä energia on "koonnut" planeetat planeetoiksi.

Asiaa voisi ajatella seuraavasti, Koko nyt näkyvä Aurinkokuntamme on ollut " yhtä jo ennen" sitä edeltävää supernovaa.

Aurinkokuntamme muodostuminen käyttää ja kuluttaa sitä edeltävän supernovan energiaa, lisäksi energiaa voi tulla tietenkin "muualta" erilaisten säteilyjen muodossa.

Itse aineen koossapysymiseen atomi-hiukkastasolla löytyy omat energiat, mitkä hiukkastason ominaisuudet saavat atomista seuraavat ja sitä seuraavat rakenteet liittymään yhteen ja miltä ne näyttää ei ole vielä tiedossa.
Aineen ( energian) rakenteet kasvavat aina meidän ihmisten näköpiiriin asti, jossa on myös näkyvä materian ja avaruuden rajapinta.

Ilmeisesti suuret lämpöenergiat ovat olleet planeettojen syntyjen mekaniikan takana, ja Maakin on ollut joskus täysin sulaa mössöä.

Kaikki irtokiviaines on syntynyt myöhempään, ja ne ovat irtonaisia Maapallolla tapahtuneiden energipurkauksien sekä ulkoapäin tulleiden kappaleiden (meteoriittien) energioiden seurauksena.
Maasta Irronnet kappaleet palautuvat aina takaisin Maan pinalle vain sen takia että jokin energia on ne aiemmein irroittanut Maa kokonaisuudesta, ja kuten sanottu tämä Maa kokonaisuus on voinut syntyä kovien lämpötilojen seurauksena, aivan kuin nykyäänkin "valetaan" rauta ja kultaharkkoja, vetävää voimaa ei siis tarvita.
Pallomuoto syntyy siitä että pallon pinta-ala "jäähtymiseen" on kaikkein edullisin, tämäkin on siis energian syytä, ei minkään vetävän voiman.

Äänestä

Jos ihminen matkustaa raketilla Kuuhun ihminen ei tunne itseään keveämmäksi sentakia että Kuu jotenkin "vetää" vähemmän, vaan sikski koska Kuu ei pysty täysin kumoamaan astronaitin liike-enerkiaa, tilanteen palauttamiseski astronautin on homattava ittensä erikseen takas maahan tai kumottava koko Kuun liikeenergia joka pitää sen Maasta erillään.

Jos olis syntynyt Kuussa ja tekee matkan Maahan, Kuunautti tuntee ittensä painavammaksi Maan pinnalla.
Tämä johtuu siitä että Kuunautti käyttää paljon ennemmän energiaa Maahan laskeutumiseen kuin Kuusta nousemiseen, kysymyksessä on taas tilapäinen "energian" aiheuttama tila.
Tämä on kuitenkin niinpäin että Maassa olo on todellisempi "tila" koska Kuukin on oikeasti Maan yhteydessä, vain Kuun liikeenergia eroittaa Maan Kuusta, Kuunautti onkin vain oikeastaan tuonut Kuun energiaa Maahan, ja se maksaa, jos Kuunautti haluaa palta kotiin Kuuhun, joutuu maksaa lisää.

Äänestä
  • Siis kun astronautti on paikallaan Kuun pinnalla, hänen on tehtävä työtä voittaakseen tuo hänet Kuussa pitävä "energia". Eikö sitten Kuusta tulevan kaverin pitäisi välttämättä painaa Maassa enemmän kuin lähtiessään ?

    Mielenkiintoiseksi homma menee siinä vaiheessa kun lähetetään Marsiin jotain, pois Maan painovoimakentästä. Silloin siihen vaikuttaa ainoastaan Marsin kenttä (ja Auringon). Tämä murtaa koko selityksesi.

    Äänestä

  • jälleen näitä kirjoitti:

    Siis kun astronautti on paikallaan Kuun pinnalla, hänen on tehtävä työtä voittaakseen tuo hänet Kuussa pitävä "energia". Eikö sitten Kuusta tulevan kaverin pitäisi välttämättä painaa Maassa enemmän kuin lähtiessään ?

    Mielenkiintoiseksi homma menee siinä vaiheessa kun lähetetään Marsiin jotain, pois Maan painovoimakentästä. Silloin siihen vaikuttaa ainoastaan Marsin kenttä (ja Auringon). Tämä murtaa koko selityksesi.

    >Eikö sitten Kuusta tulevan kaverin pitäisi välttämättä painaa Maassa enemmän kuin lähtiessään <

    Tottahan se Kuussa syntynyt ja elänyt kaveri painaa Maassa enemmän, paino kasvaa koko Maahan jarrutus prosessin aikana siihen asti kun kaveri astuu Maan pinnalle, tämä energia mitä hän on itseensä käyttänyt kumoutuu vasta kun on takaisin Kuussa.

    >Mielenkiintoiseksi homma menee siinä vaiheessa kun lähetetään Marsiin jotain, pois Maan painovoimakentästä. Silloin siihen vaikuttaa ainoastaan Marsin kenttä (ja Auringon). Tämä murtaa koko selityksesi. <

    Ei minusta tässä sen ihmeellisempää ole, asiaan vaikuttaa tietenkin astronautin Marsiin käytettävän liikeenergian määrä suhteessa Marsin liike-energian kohtaamisen järrutuksen määrä, (pehmeä lasku), sekä millä liike energiamäärällä Mars aikanaan muodostunut sekä, millä menosuunnan liike-energiamäärällä mars on putoamatta Aurinkoon.
    Vetävä voima on tavallaan olemassa, mutta se on jossain kaukana eteenpäinsuunautuvan liikeenergian horisontissa, muutokset ovat tunnetusti hitaita, Marsin kulku suunta on kuitenkin Aurinko kaukana tulevaisuudessa, tietenki Auringon muutokset, supernova voi tietenkin nopeuttaa tilannetta huomattavasti.

    Äänestä

  • vetävää voimaa kirjoitti:

    Snickersiin?

    Äänestä

Mitä on painovoima?
Painovoima, eli vetovoima tai gravitaatio, on kaikkialla maailmankaikkeudessa kappaleiden välillä vaikuttava voima.
Painovoima vaikuttaa siten, että eri massaiset kappaleet vetävät puoleensa toisia kappaleita eri voimakkuuksilla. Esimerkiksi, kun käyt puntarissa, mittaat Maan vetovoiman määrää, joka vaikuttaa sinuun. Kuussa sensijaan painosi olisi paljon alhaisempi, sillä Kuu vetää kappaleita paljon heikommalla voimalla puoleensa.
Miksi näin on?
Ennenkuin perehdymme tarkemmin painovoiman saloihin, on syytä selvittää, mikä ero on termeillä massa ja paino.
Kappaleen massa on sitä suurempi, mitä suuremmasta määrästä ainetta se koostuu. Samankokoisilla kappaleilla voi olla aivan erilainen massa ja vastaavasti erikokoisilla kappaleilla voi olla sama massa. Tällöin kappaleiden tiheydet ovat erilaiset (esimerkkeinä kivi ja puu).
Kappaleen painoksi sanotaan puolestaan sitä voimaa, jolla jokin toinen kappale vetää sitä puoleensa.
Massan ja painon välinen ero voidaan havainnollistaa seuraavasti:
Kaksi ihmistä käy Maan pinnalla puntarissa ja toiselle vaaka näyttää 50 ja toiselle 100 kiloa. Täsmällisemmin sanottuna kevyemmän massa on 50 kg painavamman 100 kg. Jos heidät sitten lennätetään avaruuteen, niin siellä he voivat olla painottomia eli eivät paina mitään. Heidän massansa ovat kuitenkin edelleen samat kuin Maan pinnalla.

Massa, paino ja etäisyys
Yleinen painovoimalaki kuuluu seuraavasti:
"Kaksi kappaletta vetää toisiaan puoleen voimalla, joka on suoraan verrannollinen niiden massojen tuloon ja kääntäen verrannollinen niiden etäisyyden neliöön."
Kaikki kappaleet maailmankaikkeudessa vetävät siis toisiaan puoleensa, ja vetovoiman voimakkuus määräytyy kunkin kappaleen massan ja tarkasteltavien kappaleiden välimatkan perusteella.
Massan, etäisyyden ja painon välinen suhde voidaan havainnollistaa esimerkein:
Suurimassainen kappale, esim. maapallo, vetää sen pinnalla olevia kappaleita puoleensa voimakkuudella, joka riippuu pinnalla olevan kappaleen massasta. Niinpä ihmisen paino riippuu täysin hänen omasta massasta. Kun menet puntariin, vaaka näyttää tiettyä lukua. Jos massasi kaksinkertaistuu, maan vetovoima vetää sinua puoleensa kaksinkertaisella voimalla, joten painosi tuplaantuu. Jos taas Maan vetovoima kaksinkertaistuisi, olisi vetovoima samalla tavalla kaksin verroin suurempi.
Mutta mitä tapahtuu, kun kappaleiden välinen etäisyys muuttuu?
Kappaleiden välinen etäisyys mitataan kappaleen keskipisteestä. Mitä kauemmaksi kappaleet loittonevat toisistaan, sitä heikompi on niiden välillä vaikuttava vetovoima. Itseasiassa etäisyyden kaksinkertaistuessa painovoima putoaa yhteen neljäsosaan; sanotaan, että painovoima on kääntäen verrannollinen etäisyyden neliöön.
Niinpä, jos avaruusraketti lähetetään avaruuteen, jossain vaiheessa on saavutettu sellainen etäisyys, että maapallon painovoimalla eli gravitaatiolla ei ole enää vaikutusta, ja alus sekä kaikki sen sisällä olevat esineet muuttuvat painottomiksi.
Se voidaan esittää kaavalla seuraavasti:
F = gravitaatiovoima = G m1m2 / r2

jossa

G = painovoimavakio
m1 = kappaleen 1 massa
m2 = kappaleen 2 massa
r = kappaleiden välinen etäisyys
Paljon lähempänä, Maata kiertävällä radalla oleva avaruusalus ja sen sisältö ovat painottomassa tilassa, koska aluksen nopeus valitaan siten, että siihen vaikuttava maapallon painovoima on yhtäsuuri kuin sen kiertoliikkeestä aiheutuva keskihakuvoima.
Kaavan avulla se voidaan esittää seuraavasti:
F = f, jossa

f = keskihakuvoima = m2*a
a = keskeiskiihtyvyys = v^2/r
m1 = maapallon massa
m2 = aluksen massa
Tällöin kappaleisiin vaikuttava kokonaisvoima F f=0, joten kappaleet tuntevat painottomuuden. Kappaleiden massoihinhan se ei vaikuta millään tavalla.

Painovoima- eli gravitaatiovakion arvo on 6.67*10^(-11) Nm^2/kg^2.
Voiman yksikkö on newton, N.
Maan pinnalla, jossa putoamiskiihtyvyys on g = 9.81 m/s^2, yhteen kiloon vaikuttaa
voima f = m*g = 1 kg * 9.81 m/s^2 = 9.81 N = noin 10 N.
Painovoiman merkitys
Ensimmäisenä painovoimalain julkaisi Sir Isaac Newton, 1600-luvun lopulla. Sittemmin myös Albert Einstein on teoretisoinut painovoimakäsitystä suhteellisuusteorioissaan.
Kaikkialla maailmankaikkeudessa vaikuttava painovoima on maailmankaikkeutta koossapitävä voima: se pitää taivaankappaleet ja galaksit koossa, planeetat kiertämässä keskustähteään. Painovoima hallitsee myös koko maailmankaikkeuden kehitystä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vetävää voimaa kirjoitti:

Mielestäni vetävää voimaa ei ole Maapallolla, on vain energiaa.
Painovomaa - vetäväävoimaa ei siis sanan varsinaisessa merkityksessä ole lainkaan , eikä sitä voisikaan mitata koska ihminen ei voi irroittaa mitään maapallon kokonaisrakenteesta, kuin vain näennäisesti, on siis vain energiaa joka aiheuttaa nämä näenneäiset irtautumiset Maan yhteydestä. .

Annan muutaman esimerkin , kun nostaa jotain vaakaan viisari värähtää ja sen jälkeen punnittava on välittömästi yhtä kokonaisuutta Maapallon kanssa, vaa-an päällä ei ole mitään vetävää, viisarin liikahdus kertoi vain energiasta joka kohdistui tilapäisesti. vaaan mittarimekaniikaan.

Jos panet kätesi moukarin ja Maan väliin niin huomaa että mikään ei oikeasti vedä kuulaa maata kohti koska moukarinheittäjän kautta moukari on kokoajan yhtä kokonaisuutta Maapallon kanssa.

Jos lentokone lentää sen paino on edelleen yhtä Maan kanssa ilmahehän kautta.

Kieroradalla lentävä Avaruusalus on aivan samoin yhtä Maan kanssa, sehän tulee väistämättä jossain vaihessa alas ja koko prosessissa voidaan punnita ja mitata vain se enrgia jolla kappale aikanaan nousi Maan kiertoradalle.

Kuu on yhtä Maan kanssa , mitään vetävää voimaa ei Maan ja Kuun välillä ole, on vain tietty määrä energiaa joka estää Kuuta ja Maata yhdistymästä, eli jos haluais Kuun Ja Maan yhdityvän pitäisi käyttää tietty määrä energiaa kumotakseen sen energian joka on vielä jäljellä siitä joka on aikanaan eroittanut Maan ja Kuun erilleen.

Kuu ja Maan lepää yhdessä tukevasti Auringon päällä , ja olemme irrallaan vain tilapäisesti jonkun tietyn joskus syntyneen energian ansiosta ja jota on vielä jäjellä koska kierrämme Aurinkoa..
Sama koskee kaikkia Aurinkoa kiertäviä kappaleita, vain tietty joskus syntynyt energia pitää niitä erillään, mikään ei vedä mitään! koska ne ovat tavallaan kokoajan suurimmaksi osaksi ” yhtä”.

Sama jatkuu ,meidän aurinkokunta lepää seuraavan suuremman keskittymän päällä ja koko galaksin massa tähtineen ja kaikkineen ”on yhtä ” ja suorassa yhteydessä linnunradan keskustaan.

Tämä jatkuu aika hauskasti pidemmälle ja kaikki ”paino” on vain näennäistä koska ennen sen ”mittaamista” on käytetty energiaa.
Voikin sanoa , kun seisot,seisot koko maailamankaikkeuden päällä ja päällimmäisenä:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu