Sisäinen tuska

Minä kärsin sisäisestä tuskasta. Minulla on riippuvuuksia, jotka ovat läheisriippuvuuden aiheuttamia. Lapsuuteni traumat pitää käsitellä, jotta voin parantua. Tarvitsen siis psykoterapiaa.

Työni takia en voi käydä niin säännöllisesti terapiassa, kuin pitäisi (kerran viikossa minimi?). Olen alkanut lukea kirjallisuutta, joka liittyy tilanteeseeni. Onko tähän tilanteeseen olemassa jotain lääkettä, joka lievittäisi sisäistä tuskaani? Olen käyttänyt aiemmin Mirtazapinia, mutta se ei auta. Myös Sipramil on liian mietoa muut vastaavat. Pelkään, että tapahtuu jotain peruuttamatonta, hallitsematonta. Ennen kuin pääsen pahimman yli.
7877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ensimmäiseksi täytyy vaan oppia ottamaan rennosti ja hitaasti. Ja sitten hitaasti ja perin pohjin miettiä niitä asioita. Ei mitenkään pakottamalla vaan rentoutumalla ja tarkkailemalla omia ajatuksiaan. Mitä kaikkea sieltä kumpuaa ja mistä.

Tämä siis jos haluat ihan oikeasti saada asioihin selvyyttä. Jos vaan etit tekosyytä saada nappeja niin niitähän saa lääkäriltä. Mutta kun on sellanen juttu että viime kädessä ne napit ei auta, turruttaa vaan. Joten olis paree ennemmin käsitellä ne ongelmat.

Äänestä
  • Onko mielestäsi tämä marssijärjestys oikea? Entä itsensä hyväksyminen sellaisena kun on? Hyvät ja huonot puolet. Lopettaa toisten ihmisten miellyttäminen, jne? Kaikki ne, jotka liittyvät läheisriippuvuuteen. Addiktiot seurauksena.

    Työni, asuinympäristöni eivät ole hyvää maaperää rauhoittumista ajatellen. Työskentelen ulkomailla ja elämä täällä on hektistä. Se tarttuu vaarallisesti! Minun on mahdontonta, näin ajattelen, rauhoittaa mieltäni, pysähtyä. Siksi ajattelin tilapäisratkaisuna jotain lääkettä. Vaimonikin sitä suosittelee, vaikka ei pidä yhtään lääkejutuista. Tilanteeni on suoraan sanoen vaarallinen.

    Äänestä

  • eikä ole malttia! kirjoitti:

    Onko mielestäsi tämä marssijärjestys oikea? Entä itsensä hyväksyminen sellaisena kun on? Hyvät ja huonot puolet. Lopettaa toisten ihmisten miellyttäminen, jne? Kaikki ne, jotka liittyvät läheisriippuvuuteen. Addiktiot seurauksena.

    Työni, asuinympäristöni eivät ole hyvää maaperää rauhoittumista ajatellen. Työskentelen ulkomailla ja elämä täällä on hektistä. Se tarttuu vaarallisesti! Minun on mahdontonta, näin ajattelen, rauhoittaa mieltäni, pysähtyä. Siksi ajattelin tilapäisratkaisuna jotain lääkettä. Vaimonikin sitä suosittelee, vaikka ei pidä yhtään lääkejutuista. Tilanteeni on suoraan sanoen vaarallinen.

    Mutta ei saa jättää niihin lääkkeisiin. Lääkkeistä voi olla erittäin hyvä ja tärkeä apu pahimman stressiahdistuskierteen katkaisemiseksi. Mutta sitä ei saa jättää siihen vaan täytyy ymmärtää osata jatkaa siitä omin ajatuksin eteenpäin, nyt kun lääkkeestä on ensiavun saanut, hätäavun siis.

    Muuten sinusta tulee taas vain yksi pilleristi lisää loppuelämäksesi. Mutta kun on täysin mahdollista ratkaista ongelmansa kokonaan eikä se ole edes mahdotonta. Tarvitsee vain rentoutua ja hiljentyä ja tutkia itseään.

    Monet meistä tuntevat itsensä yllättävän huonosti. Joten onko ihme jos sitten on itsensä kanssa ongelmia, jos häntä ei edes kunnolla tunne.

    Äänestä

  • Luonnon Tie kirjoitti:

    Voitko sitten kertoa vinkkiä hiljentymiseen? Kuten jo kerroin, ympäristöni ei tue tätä elämän osa-aluetta tällä hetkellä. Kukaan ei ole sitä minulle opettanut. Miten lähden liikkeelle. Kun siitä itse liikkeestä on tullut elämän päätarkoitus.

    Äänestä

  • hiljentymiseen kirjoitti:

    Voitko sitten kertoa vinkkiä hiljentymiseen? Kuten jo kerroin, ympäristöni ei tue tätä elämän osa-aluetta tällä hetkellä. Kukaan ei ole sitä minulle opettanut. Miten lähden liikkeelle. Kun siitä itse liikkeestä on tullut elämän päätarkoitus.

    "Ensimmäiseksi täytyy vaan oppia ottamaan rennosti ja hitaasti. Ja sitten hitaasti ja perin pohjin miettiä niitä asioita. Ei mitenkään pakottamalla vaan rentoutumalla ja tarkkailemalla omia ajatuksiaan. Mitä kaikkea sieltä kumpuaa ja mistä."

    Itse tiedät miten parhaiten otat rennosti. Sohvalla, nojatuolissa, sängyssä? Anna ajatustesi leijua pakottamatta ja seuraa mitä nousee esiin ja mistä. Seuraa esiin nousevia teemoja, mistä ne tulevat, minne ne vievät. Anna mielesi assosioida ja leijua vapaasti.

    Tärkeää on rauhallinen rentous, ei pakottaminen tai yrittäminen. Tämä rauhallisen rentouden tila on se, mihin voit myöhemmin opettaa itsesi silloinkin, kun päällä oleva stressi ja ahdistus on suurin. Se on jotain mitä sinulta ei voida viedä kun sen kerran löydät ja opit.

    Lopulta tulet ymmärtämään että voit elää koko elämäsi tässä tasapainoisen rauhallisuuden tilassa. Matka siihen voi kestää jonkin aikaa. Matkan aikana tulet käsittelemään oman itsesi, menneisyytesi ja nykyisyytesi, ja sen kautta alat näkemään myös tulevasi.

    Äänestä

Itselläni seroquel vaimentaa sisäisen tuskan ja ahdistuksen tehokkaasti, niin että tunnen oloni taas normaaliksi ja pystyn jatkamaan elämääni, käymään töissä ja pyörittämään lapsiperheen arkea.

Äänestä
  • Millaisia sivuvaikutuksia lääke aiheuttaa ja ovatko kohdallasi voimakkaita? Unihäiriöitä, hikoilua,...? Lienee aika vahva lääke, miten on maksa ym. sisäelinten rasittavuusvaikutus? Määrätään skitsofreniaan. En suostu tunnistamaan itselläni näitä oireita. Lieneekö tällöin liian tuhtia tavaraa minulle?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja lääkitys? kirjoitti:

Minä kärsin sisäisestä tuskasta. Minulla on riippuvuuksia, jotka ovat läheisriippuvuuden aiheuttamia. Lapsuuteni traumat pitää käsitellä, jotta voin parantua. Tarvitsen siis psykoterapiaa.

Työni takia en voi käydä niin säännöllisesti terapiassa, kuin pitäisi (kerran viikossa minimi?). Olen alkanut lukea kirjallisuutta, joka liittyy tilanteeseeni. Onko tähän tilanteeseen olemassa jotain lääkettä, joka lievittäisi sisäistä tuskaani? Olen käyttänyt aiemmin Mirtazapinia, mutta se ei auta. Myös Sipramil on liian mietoa muut vastaavat. Pelkään, että tapahtuu jotain peruuttamatonta, hallitsematonta. Ennen kuin pääsen pahimman yli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu