"Joka teistä on synnitön,

se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä".

Tällä Jeesuksen sanalla EI VOI kumota näitä
TOTUUKSIA jotka Raamatussa OVAT:
"Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia."

VAAN se mitä JEESUS tuolla sanomallaan SANOO ON
SE joka luulee ettei ole SYNTIÄ TEHNYT joka siis
näkee itsensä puhtoisena kuin pulmunen HÄN HEITTÄKÖÖN kivellä. MUTTA EI ollut ketään joka
ei tunnossaan olisi saanut tuntea ETTEN OLE YHTÄÄN
PAREMPI KUIN TUO SYYTETTY NAINEN.

JA TÄMÄ on se TOSIASIA JOKAINEN JOKA TODELLA
JUMALAN EDESSÄ ON OLLUT HÄNEN TUOMITTAVAKSEEN
JOUTUNUT(TAI ARMOSTA SAANUT KÄYDÄ) ON ITSE SE
SUURIN SYNTINEN joka on kaikessa RIKKONUT JUMALAA
vastaan jos ei sanoin ja teoin NIIN AJATUKSIN.

EI OLE siis KUKAAN ihminen PAREMPI TOISTA kaikki
ovat poienneet pois Jumalasta ja näin kelvottomiksi tulleet. Mutta tätä oma vanhurskaat
eivät näe ja kun sen eteen tuo he närkästyvät
enhän minä, enhän minä noin paha ja kelvoton ole
olenhan elänyt niin ja niin hyvin auttaen ja armahtaen jne.JA KUITENKIN VALITETAAN KUN MINÄ NIIN syntiin lankean, mutta vaan vedän armon peiton päälle ja siinä sitä mennään omanvanhurskauden kelvottomuudessa kohtaamatta
TODELLISUUTTA ITSESTÄÄN JA JUMALASTA JA TÄSTÄ
AJASTA JOSSA ELÄMME.

Ja näin on kun omassa vanhurskaudessa eletään:

"Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä. Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden. Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko? Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta."

Omavanhurskas joka hurskaudessaan luulee puhuvansa
totta PUHUUKIN AINOASTAAN VALHETTA.

Näin todella KAIKKI ryöppy joka JEESUKSEN OMIA
PYHIÄ KOHTAAN TULEE ON PELKKÄÄ SAATANAN VALHETTA
kiroiluneen päivineen.

Sillä se, että paholaisen nimi tuodaan niin kuin
se on EI OLE KIROILEMISTA niin kuin täällä
valhe väittää omassa hurskaudessaan.

OTTAKAA SIIS KOKO RAAMATUN SANA KÄYTTÖÖN ÄLKÄÄKÄ
KUMOTKO MITÄÄN RAAMATUN SANOMAA TOISELLA.

ÄLKÄÄ ENÄÄ PETTÄKÖ ITSEÄNNE OMASSA VANHURSKAUDESSANNE vaan PYYTÄKÄÄ PÄÄSTÄ JUMALAN
VANHURSKAUDEN ALLE.

28

654

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alkakoon.

      - Niin pitkältä reissulta kaukaa tuun
      minut kutsu Jeesus, tässä oon
      tahdon tuntea sen kun kosketat
      näe tuhlaajalapsia ja rakasta!
      Uuteen elämään tulla saan
      nyt uuteen elämään luokse Jeesuksen.
      Hän vastaanotti halaten,
      eikä kysellyt, missä oon rypenyt.
      Tervetuloa kotiin, nyt juhlitaan.
      Hei, tuhlaajalasta Jeesus rakastaa...

    • elämästä.

      - Mä olin sellasessa puolitokkurassa ja luulin olevani helvetissä. Tuli roihusi kaikkialla ja lieskat nuoli jo mun jalkoja.

      Vaikka ...... pelkäsikin näkemiään näkyjä, niissä oli kuitenkin jotain sellaista, että ne viehättivät tätä saatanallisuuden syövereihin sotkeentunutta nuorta naista.

      - Mä näin saatanan silmästä silmään ja outoja otuksia istu mun mahani päällä. Ne oli outoja, pelottavia ja kiehtovia näkyjä.

    • palaa takaisin.
    • diana*

      ..ei koske kuitenkaan sinua.

      Sinä heittelet ainoastaan kiviä, et siis ole syntiä tehnyt, niinkö?

      Joskus on hyvä katsoa myös itseään, vai ajatteletko; Älkää tehkö niinkuin minä teen, tehkää niinkuin minä opetan.

      Sana vanhurskas ihminen, tarkoittaa oikeudenmukaista/oikeamielistä ihmistä.
      Mitä on "omavanhurskaus". onko se sitä, että ihminen yrittää tietoisesti tendä oikein, toimia oikeudenmukaisesti/oikeamielisesti, mitä pahaa siinä sitten on.

      Kristityillä on päähänpinttymä, Paavalilta opittu, että on väärin yrittää itse mitään, siinä menee vikaan. se ei pidä paikkaansa.
      Kuka sinua muuttaa, ellet sinä itse.
      Pyrkimys elää oikein on Lain kunnioittamista, ja sitä kautta Lain antajan kunnioittamista, ei pelkästään armon odottelua.
      Ei Jumala armahda niitä, jotka väen väkisin taistelevat hänen ohjeitansa vastaan.

    • tulossa.

      Lisää juhlia.
      http://www.vapaus.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=68:vesa-matti-vaittinen&catid=1:latest-news&Itemid=99

    • hirvas

      tuohon samaan joukkoon, vai puhuitko pelkästään kaikista muista ihmisistä?

      Jumalan sana sanoo näin:

      Sananl. 14:30
      Sävyisä sydän on ruumiin elämä, mutta luulevaisuus on mätä luissa.

    • vapauttaa teidät,

      "Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita." Olimme muutama päivä sitten vankilassa kertomassa Jeesuksesta ja eräs pastori sanoi nähneensä kesken kokouksen palasiksi särkyvän maapallon, jota piteli kaksi lävistettyä kättä. Maapallossa luki: Jeesus Kristus, maailman ainoa toivo.

      • pojan vapauttama lienet?

        Jos olisit Jumalan Pojan Jeesuksen yhtä olisimme
        Hengessä ja Totuudessa.

        Minkä ihmisopin valheisiin oletkaan tullut sidotuksi.


    • nyt tänne kaikille vastaneille KAUKANA OLETTE JUMALASTA Hänen Totuudestaan.

      Ja kun teille riittää oma vanhurskautenne niin
      sille ei mitään mahda. Se on vaan TOSIASIA oman vanhurskauden kautta EI KOSKAAN JUMALAN YHTEYTEEN
      VOI PÄÄSTÄ.

      Kieroon olitti aloituksen vääntäneet eikä sitä muuta voi tehdäkkään silloin kun Jumalan Henki ei saa
      ihmisessä vaikuttaa.

      Ette ymmärrä muuta kuin mitä ihmisopit ovat jauhaneet mitä ihmisen oma järki voi ymmärtää.

      • Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta TIETÄISIMME, mitä hän on lahjoittanut meille.
        Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen EMMEKÄ IHMISVIISAUDEN opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla.
        Ihminen EI LUONNOSTAAN OTA VASTAAN Jumalan Hengen puhetta, SILLÄ SE ON HÄNEN MIELESTÄÄN HULLUUTTA. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla. 1 Kor. 2:12-14


      • Hssu kirjoitti:

        Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta TIETÄISIMME, mitä hän on lahjoittanut meille.
        Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen EMMEKÄ IHMISVIISAUDEN opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla.
        Ihminen EI LUONNOSTAAN OTA VASTAAN Jumalan Hengen puhetta, SILLÄ SE ON HÄNEN MIELESTÄÄN HULLUUTTA. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla. 1 Kor. 2:12-14

        niin.

        Se mikä Jumalasta on SE ON HULLUUTTA ihmiselle
        joka lihansa mukaan elää.

        Ei voi ihminen luonnostaan ottaa vastaan sitä mikä
        Jumalan on vaikka näin ihmisopin omat luulevat.

        Ei voi ihminen ITSE Jumalan luo käydä ei itse
        Jumalan lapseksi tulla tosta noin vaan. EI VAAN SE
        ON JUMALAN TEKO ETTÄ IHMINEN HÄNTÄ USKOO, SE ON
        JUMALAN TEKO, ETTÄ HÄN HÄNTÄ ETSIVÄN ARMAHTAA
        ja näin VALTAKUNTAANSA JOHDATTAA.


      • hirvas

        sanoo näin:

        1. Joh. 2:5
        Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.


    • -kristitty-

      täytettynä Sunin valheellisilla opeilla ja sanoilla. Miksi sinulla ei ole omia ajatuksia, oletko Sunin ajatusten vanki.
      Räjäytä kuoresi, kuten Naomi ja Sirkka-Iita ja astu puhtaana ja Sunin opeista alastomana Jumalan silmien eteen, kuten sisaret tekivät. Näin löydät oikean tien, totuuden ja elämän, samalla rakkaus palaa takaisin sydämeesi.

      • ei sitten mitään voi?


    • laitan tänne.

      Ympäripyöreää on sanoa:"Jumalan sana
      sanoo näin:

      1. Joh. 2:5
      Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme."

      Jeesuksen sanat OVAT JUURI JUMALAN SANAA ja ne on
      NIELTÄVÄ ENSIN jos aikoo PÄÄSTÄ SELVILLE KOKO
      JUMALAN SANASTA RAAMATUSTA.

      Siis kun ihmisopin niellyt sanoo
      näin: "Jumalan sana
      sanoo näin:
      1. Joh. 2:5
      Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme."

      Niin hän ei pätkääkään näe miten hän itse kumoaa
      tuonkin RAAMATUN SANAN TOTUUDEN ja näin valheellisesti luulee pitävänsä JUMALAN SANAN KOKONANSA.

      Sillä aloitus on TÄYDELLISESTI TOTTA
      siis TÄMÄKIN RAAMATUN SANAOMA ON TÄYDELLISESTI TOTTA:"Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia."

      JEESUS ON TULLUT ETTÄ HÄN SINUTKIN SAISI VAPAUTTAA
      SYNNIN JA SAATANAN VALLASTA jos HÄN EI TÄTÄ KOHDALLASI SAA TEHDÄ SYNTEIHISI JA SAATANAN VALTAAN SILLOIN JÄÄT.

      • totuutta,

        Armi sinä vesität itse kertomasi.


      • totuutta, kirjoitti:

        Armi sinä vesität itse kertomasi.

        toi valheen henki sinussa. Ei muuta.


      • Isän Henki
        ArmiK kirjoitti:

        toi valheen henki sinussa. Ei muuta.

        NO jos Isän Henki on sinusta valhetta, niin Ei sitten muuta.


      • Isän Henki kirjoitti:

        NO jos Isän Henki on sinusta valhetta, niin Ei sitten muuta.

        kun tietäisitkin minkä isän oma olet.
        Ja sitä et omassa vanhurskaudessasi voi näkemään tullakkaan.

        En enempää jatka juupas eipäs. Kun sinulle ei
        Jumalan Totuus mitään merkitse niin valheisiisi jäät vaikka miten muuta uskoisit.


      • MHP.
        ArmiK kirjoitti:

        kun tietäisitkin minkä isän oma olet.
        Ja sitä et omassa vanhurskaudessasi voi näkemään tullakkaan.

        En enempää jatka juupas eipäs. Kun sinulle ei
        Jumalan Totuus mitään merkitse niin valheisiisi jäät vaikka miten muuta uskoisit.

        >>>kun tietäisitkin minkä isän oma olet.


      • MHP..
        ArmiK kirjoitti:

        kun tietäisitkin minkä isän oma olet.
        Ja sitä et omassa vanhurskaudessasi voi näkemään tullakkaan.

        En enempää jatka juupas eipäs. Kun sinulle ei
        Jumalan Totuus mitään merkitse niin valheisiisi jäät vaikka miten muuta uskoisit.

        Jeesus Kristus.
        Hän vastaanotti halaten.
        Minut.


    • Yksi ihminen

      Joka on Jumalasta syntynyt, sen on mahdotonta enää elää synnissä.

      Kristuksessa pysyminen ja synnissä pysyminen yhtä aikaa on täysi mahdottomuus.

      Sanonta "eikä hän saata syntiä tehdä" ei tarkoita yksittäisiä tekoja, vaan synnissä elämistä.

      Syntiin lankeaminen ja synnissä eläminen ovat kaksi täysin eri asiaa. Jos tätä ei pysty ymmärtämään, erehtyy pahasti pois armollisen Jumalan luota.

      Jumalasta syntynyt elää siis vanhurskaudelle ja tekee vanhurskauden tekoja.

      Saarnaajan kirja kuitenkin sanoo:

      "Sillä ei ole maan päällä ihmistä niin vanhurskasta, että hän tekisi vain hyvää eikä tekisi syntiä. "

      Synnissä elämistä en siis halua puolustaa tällä mitä kirjoitin.

      Mutta voiko yksikään täällä kirjoitteleva tosissaan väittää, ettei enää mitään syntiä, enää missään tilanteessa tekisi.

      Sano Armi avoimesti ja rehellisesti milloin muistat viimeksi pyytäneesi Jumalalta anteeksi, jotain syntiä, johon olit langennut? Vastaathan tähän kysymykseeni.

      • vaan sanon JOS JUMALAN TOTUUDEN TAHDOT TULLA TUNTEMAAN, JOS SIIS SIELUSI TAHDOT PELASTUVAN
        KÄÄNNY TODELLA JUMALAN PUOLEEN ILMAN VILPPIÄ
        Jumala sinulle voi TOTUUTENSA silloin kirkastaa.

        Mutta jos tahdot omassa uskossasi olla Totuus pysyy
        piilossa ja näin et muuta voi kuin taistella sitä vastaan.

        SYNTI ON SIINÄ ETTÄ IHMINEN ELÄÄ EROSSA JUMALASTA.
        TULET NÄKEMÄÄN SEN MITÄ SEKIN TARKOITTAA ja tulet näkemään MITEN IHMISET OVATKAAN IHMISOPIN
        RAJUSSA EKSYTYKSESSÄ JUURI EROSSA JUMALASTA.


      • MHP...

        Suo anteeksi kun vastaan,
        kun on ylpeys rinnassa,
        ei voi anteeksi pyydellä.

        Mahdotonta se on paholaisen anella.


      • Yksi ihminen
        ArmiK kirjoitti:

        vaan sanon JOS JUMALAN TOTUUDEN TAHDOT TULLA TUNTEMAAN, JOS SIIS SIELUSI TAHDOT PELASTUVAN
        KÄÄNNY TODELLA JUMALAN PUOLEEN ILMAN VILPPIÄ
        Jumala sinulle voi TOTUUTENSA silloin kirkastaa.

        Mutta jos tahdot omassa uskossasi olla Totuus pysyy
        piilossa ja näin et muuta voi kuin taistella sitä vastaan.

        SYNTI ON SIINÄ ETTÄ IHMINEN ELÄÄ EROSSA JUMALASTA.
        TULET NÄKEMÄÄN SEN MITÄ SEKIN TARKOITTAA ja tulet näkemään MITEN IHMISET OVATKAAN IHMISOPIN
        RAJUSSA EKSYTYKSESSÄ JUURI EROSSA JUMALASTA.

        Olisit nyt vain vastannut tuohon kysymykseeni. En minä sitä missään pahassa mielessä laittanut. Sinä kuitenkin sanot tulleesi valoon, eikä sinulla ole enää mitään salattavaa. Eihän? Jos, näin on, niin silloin sinun tulisi olla se, joka toimii esimerkkinä täällä siitä miten valoon tullaan. Eikö totta?

        Elikkä. Onko minut nyt ymmärrettävä sinut niin, että sinä olet tullut niin täydelliseksi, ettet enää kykene rikkomaan Jumalaa ja lähimmäistäsi vastaan millään tavoin? Siinä tapauksessa ymmärrän, ettei sinun tarvitse koskaan pyytää keneltäkään anteeksi yhtään mitään.


      • pyytelyt.
        Yksi ihminen kirjoitti:

        Olisit nyt vain vastannut tuohon kysymykseeni. En minä sitä missään pahassa mielessä laittanut. Sinä kuitenkin sanot tulleesi valoon, eikä sinulla ole enää mitään salattavaa. Eihän? Jos, näin on, niin silloin sinun tulisi olla se, joka toimii esimerkkinä täällä siitä miten valoon tullaan. Eikö totta?

        Elikkä. Onko minut nyt ymmärrettävä sinut niin, että sinä olet tullut niin täydelliseksi, ettet enää kykene rikkomaan Jumalaa ja lähimmäistäsi vastaan millään tavoin? Siinä tapauksessa ymmärrän, ettei sinun tarvitse koskaan pyytää keneltäkään anteeksi yhtään mitään.

        >>>ettei sinun tarvitse koskaan pyytää keneltäkään anteeksi yhtään mitään.


    • vastaus:

      ArmiK

    • "Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia."


      Tässä puhutaan j-a-t-k-u-v-s-t-a synnin tekemisestä ja siinä olemisesta.Olen asiaa kysynyt Kreikkaa lukeneelta ihmiseltä ja hän oli samaa mieltä.(Kreikka on UT:n alakukieli)

      Niin tämä syytetty nainen onkin loistava esimerkki "synnittömyys-oppia" vastaan.
      Synnittömyys opin kannattajathan olisivat synnittöminä saaneet kivittää tuon naisen.Järkyttävää jo ajatuksenakin..:(

      Toivon todella, että tämä esimerkki avaisi silmät näkemään että Jeesus t-i-e-s-i että ei ole yhtään synnitöntä ihmistä eli kukaan ei voinut eikä edellenkää voi kivittää.

      Jeesuksen Kristuksen siunausta kaikille :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      72
      4924
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      11
      3349
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      20
      2632
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      57
      1685
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1556
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1336
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1302
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      219
      1073
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      71
      995
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      51
      875
    Aihe