Voiko kaikki energia liikkua kuvatulla tavalla?
Aine olisi syntynyt energiasta joka liikkui valmiiksi huimaa liikettään pois päin yhdestä pisteestä joka on todella kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella? Eli vaikka osa näkyvän maailmankaikkeuden valosta liikkuukin kohti tuota yhtä pistettä joka on todella kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella, ei sekään lähesty tuota pistettä, vaan se liikkuu samalla kaiken näkyvän maailmankaikkeuden energian mukana huimaa vauhtia pois päin tuosta yhdestä pisteestä joka on todella kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella.
Aika vaikee kumota ja ehkäpä aika vaikee todistaa?
Vaan mikse sen tilan pitäisi muuttua? Eikö riitä että kaikki havaittava muutos perustuu siihen että energia muuttuu tilassa joka ei muutu?
Faktaa nimittäin on että kaikki havaittava muutos perustuu energian muuttumiseen tavalla tai toisella. Miksi siihen pitää enää sotkea tilan laajeneminen? menee vaan vaikeemmaks! Kantsii pitää asiat yksinkertaisina!
Aine olisi syntynyt energiasta joka liikkui valmiiksi huimaa liikettään pois päin yhdestä pisteestä joka on todella kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella? Eli vaikka osa näkyvän maailmankaikkeuden valosta liikkuukin kohti tuota yhtä pistettä joka on todella kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella, ei sekään lähesty tuota pistettä, vaan se liikkuu samalla kaiken näkyvän maailmankaikkeuden energian mukana huimaa vauhtia pois päin tuosta yhdestä pisteestä joka on todella kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella.
Aika vaikee kumota ja ehkäpä aika vaikee todistaa?
Vaan mikse sen tilan pitäisi muuttua? Eikö riitä että kaikki havaittava muutos perustuu siihen että energia muuttuu tilassa joka ei muutu?
Faktaa nimittäin on että kaikki havaittava muutos perustuu energian muuttumiseen tavalla tai toisella. Miksi siihen pitää enää sotkea tilan laajeneminen? menee vaan vaikeemmaks! Kantsii pitää asiat yksinkertaisina!
Vastaukset 68
Vanhimmat
Jos Einstein oli oikeassa siinä että aika etenee sitä hitaammin mitä nopeammin liikumme, niin miten hitaasti meidän aikamme silloin etenee suhteessa liikenopeuteemme ja siihen miten nopeasti koko näkyvän maailmankaikkeuden energia voi liikkua kokonaan pois siitä tilasta jossa se nyt on?
Käsittääkseni nykyisenkin fysiikan mukaan voi olla sellaisia hiukkasia jotka liikkuvat reilusti yli valonnopeuden, jos ne vain syntyivät sellaiseen liikkeeseen. Ajatukseni mukaan galaksit ovat jättimäisiä hiukkasia.
tapahtuu; jossa aika etenee sitä nopeammin, mitä hitaammin liikumme?
Suhteellisuusteoria ei salli valonnopeuden ylitystä edes kuvailemallasi tavalla. Jos laiturilla on havainnoitsija josta kiitää juna ohi nopeudella 0,9c jonka sisällä juoksee Jorma nopeudella 0,9c joka heittää pallon nopeudella 0,9c ei pallon nopeus suhteessa laiturin havainnoitsijaan ylitä valonnopeutta vaan Lorentzin yhtälöillä voi laskea tod. nopeuden(nopeuksin yhdistäminen vaikka MAOL:ista).
Lieneekö sitten energian siirtymisellä tarkoitettu sitä, että aika-avaruus on 4-ulotteinen ja jokaista pistettä kuvaa 4 koordinaattia. Paikassa liikumme vapaasti kolmessa ulottuvuudessa kuuteen suuntaan mutta ajassa vain yhteen suuntaan. Eli Näsinneulan paikka muuttuu aika-avaruudessa mutta 3 ulotteisessa avaruudessa ei. Kun pidetään tarkastelukoordinaatisto kiinnitettynä maapalloon.
Minä ainakin olen kuullut että voisi olla olemassa hiukkasia jotka liikkuvat yli valonnopeudella. Oleellista niissä olisi se että olisivat syntneet kyseiseen nopeuteen. Eli etteivät ne ole kiihdyttäneet vauhtiaan jne. Aika isoja hiukkasiahan nuo galaksit olisivat. Vaan juuri niinkuin viodeossa todetaankin, silti valonnopeus olisi edelleen maksiminopeus, koska se valo joka liikkuu pois päin tuosta yhdestä pisteestä joka on näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella, liikkuu meitä nopeammin ja on näin meille se maksiminopeuden määrittäjä.
>
Hypoteettisesti on mietitty tuollaisia hiukkasia, mutta se olisi suhteellisuusteorian ulkopuolella.
>
Kuten valokin "syntyy" valonnopeuteen.
>
Jokainen valo liikkuu valonnopeudella (siis tyhjiössä). Sillä ei ole mitään merkitystä, tuleeko se taskulampusta, Auringosta vai jostain kaukaisesta maailmankaikkeudesta.
Ei siinä todellakaan ole mitään järkeä ajatella fotonin lähtevän yks kaks liikkeelle valonnopeudella. kyllä se on viisaampaa ajatella sen fotonin energian kiihdyttävän vauhtiaan pois päin laajenevan atomin ytimestä. Tietysti myös fotonit säteilevät energiaa. Miksi ne eivät säteilisi energiaansa? Kyllä teillä tosiaan on tyhmää fysiikkaa nykyään. Hyvä kun tulee joku joka kertoo miten asiat oikeasti ovat!
Valonnopeus on kuitenkin vakio riippumatta siitä, kuinka läheltä valonlähdettä se mitataan, joten havainnot murskaavat "teoriasi".
>
Millähän ne pääsevät pois ytimestä, kun ainoa voima millä Sinun mukaasi se on mahdollista, on ytimen laanenemisesta aiheutuva painevoima ? Fotoni ei voi siis päästä ulos atomin ytimestä. Kuitenkin täälläkin seilaa yksittäisi fotoneja ihan irtonaisina.
>
Miksi kummassa säteilisi ? Taas havainnot murskaavat "teoriasi": fotonista ei tulee mitään energiaa mihinkään muuhun suuntaan kuin sen etenemissuuntaan. Jos fotoni säteilisi, sen energiasta saataisiin havainto myös kohtisuoraan sen etenemissuuntaan nähden.
Jos teoria on oikeassa, myös mittalaitteiden atomit laajenevat. kaikki kun on suhteellista, sanoi jo Einstein!
Ihan sama miten mittalaitteen atomit käyttäytyvät, jos kerran sanot, että fotonin pitäisi kiihtyä suhteessa sen hetkiseen valonnopeuteen. Välttämättäkin tuolloin pitäisi saada eri arvo valolähteen etäisyydestä riippuen.
>
Jep, tuli siis sekin taas murskattua.
>
Millähän ne pääsevät pois ytimestä, kun ainoa voima millä Sinun mukaasi se on mahdollista, on ytimen laanenemisesta aiheutuva painevoima ? Fotoni ei voi siis päästä ulos atomin ytimestä. Kuitenkin täälläkin seilaa yksittäisi fotoneja ihan irtonaisina.
>
Miksi kummassa säteilisi ? Taas havainnot murskaavat "teoriasi": fotonista ei tulee mitään energiaa mihinkään muuhun suuntaan kuin sen etenemissuuntaan. Jos fotoni säteilisi, sen energiasta saataisiin havainto myös kohtisuoraan sen etenemissuuntaan nähden.
Tietysti laajenevat fotonit saavat ympärillä olevat fotonit räjähtämään koko ajan enemmän energiaansa ja näin laajenevat fotonit jatkavat työntymistään kohti vähemmän tiheää aluetta. Nyt fotonit siis saavuttavat pakonopeuden ja loittonevat laajenevasta atomin ytímestä vähemmän tiheäksi energiaksi muuttuvan energian avulla. Aivan samoin kuin avaruusalus joka saavuttaa pakonopeuden, koska sen polttoaine muuttuu voimakkaasti vähemmän tiheäksi energiaksi. Tämän uuden teorianhan ymmärtää lapsikin. Tosin ei trolli joka on aivopessyt itsensä väärällä teorialla!
Kovin yrität väistää, että "teoriasi" olisi jotenkin havaittavissa. No, sitähän se huuhaa on. Tieteessä sen sijaan yritetään löytää keino, jolla selityksen saisi todistettua. Sinä yrität löytää keinon, miten sitä ei voisi havaita. Tässä on se suuri ero tieteen ja huuhaan välillä.
>
Käytit termiä "säteillä".
Jos kerran mielestäsi kaikki on yhtä ja samaa energiaa, niin kai sen fotonien säteilemän (sic !) energian voi havaita samalla laitteella, millä fotoninkin.
>
Ahaa, ja nyt muut fotonit eivät sittenkään työnnä toisia fotoneja vaikka niin selitit aiemmin. No, "teoriasi" on havaittu olevan varsin fleksiibeli: selitys vaihtuu nopeammin kuin sähkövektori magneettivektoriksi.
>
Ja jos ei saavuta, se jää kiertävälle radalle, mutta ei koskaan suoraviivaiselle.
Eli laajenevan tilan teoriat ovat huuhaata?
Valoa voi havannoida ja valon on havaittu venyvän. Näin laajenevien fotonien teoria ei ole huuhaata. Se on tiedettä, isolla T kirjaimella!
Kovin yrität väistää, että "teoriasi" olisi jotenkin havaittavissa. No, sitähän se huuhaa on. Tieteessä sen sijaan yritetään löytää keino, jolla selityksen saisi todistettua. Sinä yrität löytää keinon, miten sitä ei voisi havaita. Tässä on se suuri ero tieteen ja huuhaan välillä.
>
Käytit termiä "säteillä".
Jos kerran mielestäsi kaikki on yhtä ja samaa energiaa, niin kai sen fotonien säteilemän (sic !) energian voi havaita samalla laitteella, millä fotoninkin.
>
Ahaa, ja nyt muut fotonit eivät sittenkään työnnä toisia fotoneja vaikka niin selitit aiemmin. No, "teoriasi" on havaittu olevan varsin fleksiibeli: selitys vaihtuu nopeammin kuin sähkövektori magneettivektoriksi.
>
Ja jos ei saavuta, se jää kiertävälle radalle, mutta ei koskaan suoraviivaiselle.
------------------------------------------------
Vain trolli pystyy ylläolevaan. tai joku joka ei omaa yhtään loogista ajattelukykyä!
"Kovin yrität väistää, että "teoriasi" olisi jotenkin havaittavissa. No, sitähän se huuhaa on. Tieteessä sen sijaan yritetään löytää keino, jolla selityksen saisi todistettua."
Todistit alkuräjähdysteorian olevan huuhaata. kyseinen teoria on keksinyt ilmiön jota ei voi havaita, mutta siihen pitäisi uskoa. varsinaista huuhaa tiedettä. Yritä nyt keksiä selitys laajenevalle tilalle, kun et voi edes havaita tilaa! Ehkäpä ne huuhaa ylimääräiset tilaulottuvuudet ovat tiedettä? Eikun huuhtaata, eihän niitäkään voi havaita!
"Kovin yrität väistää, että "teoriasi" olisi jotenkin havaittavissa. No, sitähän se huuhaa on. Tieteessä sen sijaan yritetään löytää keino, jolla selityksen saisi todistettua."
Todistit alkuräjähdysteorian olevan huuhaata. kyseinen teoria on keksinyt ilmiön jota ei voi havaita, mutta siihen pitäisi uskoa. varsinaista huuhaa tiedettä. Yritä nyt keksiä selitys laajenevalle tilalle, kun et voi edes havaita tilaa! Ehkäpä ne huuhaa ylimääräiset tilaulottuvuudet ovat tiedettä? Eikun huuhtaata, eihän niitäkään voi havaita!
_________________________________________________
Sorry, en osaa muuta, kuin lainata toisten tekstejä!
>
Ne teoriat, joille yritetään hakea todisteita, ovat tieteellisiä. Ne "teoriat", joita yritetään sepitellä, ettei niitä voi havaita mitenkään, ovat huuhaata.
>
Jep, mutta ei koskaan laajenevan. Venyminenkin tarkoittaa aallonpituuden kasvua - ei koon tms. kasvua. Ne ovat omia fantasioitasi.
>
On täsmälleen huuhaata - yritäthän koko ajan vaan keksiä, miksi laajenemista "ei voisi" havaita.
Kovin yrität väistää, että "teoriasi" olisi jotenkin havaittavissa. No, sitähän se huuhaa on. Tieteessä sen sijaan yritetään löytää keino, jolla selityksen saisi todistettua. Sinä yrität löytää keinon, miten sitä ei voisi havaita. Tässä on se suuri ero tieteen ja huuhaan välillä.
>
Käytit termiä "säteillä".
Jos kerran mielestäsi kaikki on yhtä ja samaa energiaa, niin kai sen fotonien säteilemän (sic !) energian voi havaita samalla laitteella, millä fotoninkin.
>
Ahaa, ja nyt muut fotonit eivät sittenkään työnnä toisia fotoneja vaikka niin selitit aiemmin. No, "teoriasi" on havaittu olevan varsin fleksiibeli: selitys vaihtuu nopeammin kuin sähkövektori magneettivektoriksi.
>
Ja jos ei saavuta, se jää kiertävälle radalle, mutta ei koskaan suoraviivaiselle.
------------------------------------------------
Vain trolli pystyy ylläolevaan. tai joku joka ei omaa yhtään loogista ajattelukykyä!
Kerropa, mikä tuossa ei ole loogista !
>
Ei. Sinun "teoriasi" tässä todistettin huuhaaksi. Sinähän se koko ajan yrität väistellä, että miksi sepitelmiäsi "ei voisi havaita mitenkään".
>
Tuota, taustasäteilyhän on yksi vahvimmista alkuräjähdyksen todisteista (itse asiassa alkuräjähdysteorian pohjalta ennustettiin, että pitäisi löytää taustasäteilyä, jolla on tietty lämpötila-arvo. Myöhemmin tuo taustasäteily löydettiin hyvin tarkasti sellaisena kuin teoria sen ennusti). Samoin kuin galaksien etääntyminen toisistaan.
Toisin on Sinun "teoriasi" ennustavuuden laita päätellen kuinka "hienosti" osasit vastata näihin kysymyksiin, jotka pitäisi olla äärimmäisen selkeästi luettavissa "teoriastasi": http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000020&conference=4500000000000543&posting=22000000037291611
No, tuliko niitä vastauksia. Aivan, täsmälleen nolla kappaletta. Ei yhtään ! Nada !
>
Teitkö kynätestin ? Syntyikö kynien väliin lisää kynien välistä tilaa (vaikka kynien välistä tilaa ei ollut alkuun kuin aivan nimeksi) ? Noin vaan ? Vaikka (kynien välinen) tila ei ole mitään, niin silti sitä syntyi roppakaupalla lisää kynien väliin. Ajatella. Jospa kyseessä onkin matemaattinen ajattelumalli.
>
Tai ehkäpä tilassa laajeneva tila onkin huuhaata.
Jos tuo liike poispäin jostain kaukaisesta pisteestä on nopeudeltaan tasaista, ei sitä voi mitenkään havaita. Tämähän oli jo Galilein alkuperäinen ajatus. Ainoastaan nopeuden muutokset eli kiihtyvyyden voidaan havaita niiden aiheuttamien voimien takia.
Suhteellisuusteoria lisää tuohon ajan riippuvuuden nopeudesta. Kuitenkin senkin vaikutukset alkavat näkyä vasta, mikäli nopeus alkaa olla lähellä valon nopeutta. Yksi vaikutus olisi ajan hidastuminen ja lopulta ajan pysähtyminen valon nopeudella liikuttaessa. Kuitenkin tuo "ajan hidastuminen" on suhteellinen ilmiö. Hidastumisen havaitsemiseksi pitäisi olla vertailupiste. Oletatko, että maailmankaikkeus liikkuisi johonkin kaukaiseen pisteeseen verrattuna valon nopeudella?
OLetan että koko näkyvän maailmankaikkeuden energia voi poistua siitä tilasta jossa se nyt, jopa yhdessä hetkessä. Vaan siti se valo jokka liikkuu myös pois päin tuosta yhdestä psteestä, liikkuu edelleen nopeinta vauhtia pois päin tuosta yhdestä pisteestä!
Ajatelkaa miten pitkän matkan fotoni liikkuu yhdessä sekunnissa suhteessa omaan tilavuuteensa!
Entäpä kun galaksit liikkuvat "lähes valonnopeudella" (astetta isomman aineen kokoluokan valonnopeudella)!
Miten pitkän matkan me voimmekaan liikkua suhteessa galaksien tilavuuteen yhdessä meidän sekunnissamme, jos aikamme on lähes pysähtynyt?
Näin koko näkyvän maailmankaikkeuden energia todellakin voisi liikkua yhdessä hetkessä kokonaan pois siitä tilasta jossa se nyt. Oleellista on se että energia liikkuu jo olemassa olevassa tilassa joka ei laajene tai kaareudu!
Eikös tämä ole taas vanha kikka eli siirretään vaan ongelmaa kauemmaksi. Mistä tuo huima liike kaukaisen pisteen suhteen olisi syntynyt? Etkö sinä nyt vaan yritä siirtää alkuräjähdystä jonnekin kaukaiseen pisteeseen maailmankaikkeuden ulkopuolelle?
Ja se, ettei valo lähesty jotain pistettä, edellyttäisi yli valon nopeuden olevaa liikettä siitä pisteestä poispäin. Siis maailmankaikkeudella olisi yli valonnopeuden liike poispäin jostain pisteetä?
Ja tuo energian muuttuminen. Tuosta esityksestä saa sen käsityksen, että tila syntyisi energian muutoksesta. Siis alkuräjähdyksestä peräisin oleva energia muuttuisi joksikin toiseksi. Mahdollisesti materiaksi? Siis tila syntyy kun alkuräjähdyksestä peräisin oleva liike-energia muuttuu materiaksi. Vai miten tuo pitäisi ymmärtää? Tapahtuuko tuota muuttumista edelleen vai syntyikö materia jo alkuräjähdyksen yhteydessä tai välittömästi sen jälkeen.
Energiaa olisi tietysti valtavasti käytettävissä, mikäli oletettaisiin jokin yli valonnopeuden oleva alkunopeus.
Voisihan tuo olla yksi kosmologiateoria. Siihen saisi yhdistettyä kaikenlaiset pimeät energiat ja pimeät materiat, jotka syntyisivät energian muutoksista. Jos nimittäin olettaisi, että energia muuttuu edelleen jonkinlaiseksi materiaksi tai hiukkasiksi. Onkos tätä kukaan aikaisemmin yrittänyt todistaa?
Entäpä jos galaksit ovatkin astetta isomman aineen kokoluokan fotoneja!
Miten pitkän matkan galaksi voisi liikkua meidän sekunnissa suhteessa omaan tilavuutensa? Aikammehan olisi Einstein mukaan pysähtynyt.
No, aika etenee, joten aikamme olisi lähes pysähtynyt ja näin näkyvän maailmankaikkeuden energia voi liikkua kokonaisuudesssaan pois siitä tilasta jossa se nyt, yhdessä hetkessä, jolloin atomien ytimissä oleva energia sopii muuttumaan koko ajan vähemmän tiheäksi energiaksi entropian mukaisesti.
Valon yleinen punasiirtymä todistaakin sen että fotoneissa oleva energia muuttuu koko ajan vähemmän tiheäksi energiaksi, niin että laajenevista fotoneista pursuaa energiaa jolla laajenevat fotonit tönivät toisiaan pois päin toisistaan ja näin valo venyy havaitulla tavalla ajan kanssa!
>
Mutta eikö mukaasi nimenomaan kaikki fotonit (ja niiden lähettäjät) paisu samaa tahtia (ja tönivät toisiaan) ? Näin ollen kaiken valon pitäisi punasiirtyä, mutta tunnetustihan sepityksissäsi ei ole tolkun hiventä - koskaan.
Tää tyyppihän kertoo valon venyvän ajan kanssa. Eihän Auringosta tulevat fotonit ole ehtineet vuorovaikuttaa ympärillään olevien fotonien kanssa niin kauan aikaa kuin kaukaisista galakseista tulevat fotonit ovat ehtineet vuorovaikuttaa. Kyllä on tyhmiä väitteitä yrittää kumota tätä uutta teoriaa!
Mitään muuta vuorovaikutustahan ei mielestäsi ole kuin painevoima - ja se on kaikkialla samanlaista. Täten siis väitteesi mukaan kaiken valon pitäisi siirtyä punaiseen samalla tavalla. Ihan yhtälailla Auringon fotonit tönivät (sic !) toisiaan kuin kauempaa tulevatkin.
Sinun pitää mennä jonnekin kaukaiseen galaksiin katsomaan miten se Auringon valo on ajan kanssa venynyt! taidat todellakin olla trolli tai sitten et vain ymmärrä yksinkertaisintakaan asiaa?
Mitään mekanismia et tuolle pysty antamaan. Kaikki on samaa painevoimaa mielestäsi, joten eipä sille mitään selitystä löydykään.
Ikäväksi asian tekee myös sinisiirtymä.
>
Ei. Olen se piikki lihassasi, joka vie Sinut turmioon.
Vähänkään näitä keskusteluja seurannut tietää sinun olevan trolli. olet vain kateellinen tämän teorian kehittäjälle!
>
Wikipedia sanasta trolli: "Sanaa käytetään usein väärin tahattomasti, mutta joskus myös tahallisesti lyömäaseena toisia kirjoittajia vastaan. Pelkkä kritiikki tai eriävä mielipide, radikaalikaan sellainen, ei vielä ole trolli, ellei tavoitteena ollut ihmisten ärsyttäminen. Vaikka ärsyyntyminen olisikin lopputulos, trollista ei ole kyse, ellei se myös ollut kirjoittajan ainoa tavoite. Trolli on erotettavissa provosoivasta väittelijästä myös siitä, että trolli harvoin osallistuu itse keskusteluun".
Esitän perustellun eriävän näkemyksen asiasta - eikä ole minun syyni, jos siitä ärsyynnyt, mutta se ei minusta trollia tee. Samoin osallistun myös keskusteluun, joten senkin osalta käyttämäsi sana "trolli" on enemmänkin tuo Wikin toteama "lyömäase", jotta voisit muka jotenkin jättää paljastamani "teoriasi" ristiriidan huomiotta. Kuitenkin tuo ristiriita siinä on, joten teitpä ihan mitä tahansa, "teoriasi" kumoutuu jo itsellään.
Mitään mekanismia et tuolle [ettei suhteessa samoin käyttäytyvät systeemit anna samaa vastetta; punasiirtymää] pysty antamaan. Kaikki on samaa painevoimaa mielestäsi, joten eipä sille mitään selitystä löydykään.
Ikäväksi asian tekee myös sinisiirtymä.
Magellaanin pilven valolla on sinisiirtymä. Se kun lähestyy galaksiamme. Mites se mahtuu teoriaan?
Kysymys on aivan yksinkertaisesta Doppler-ilmiöstä. fD = 2 x vr / lamda. Sama ilmiö on havaittavissa sekä ääniaalloilla, että SM-spektrissä. Siirtymä voi olla sekä plussaa, että miinusta (sinisiirtymä)
Savor on pelle tai sitten raiteiltaan suistunut megalomaanikko, joka itsekin uskoo olevansa fiksumpi kuin fyysikkosukupolvet viimeisten satojen vuosien aikana. Kannattaisi tutustua myös Utele-teoriaan. Siinä on samanlainen taivaanrannan sutikoija selittänyt koko luonnontieteiden alueen uudelleen.
Uskottavaa? Hoh hoijaa.
Näkisi nyt edes muutaman kaavan, joiden oikeellisuutta voisi testata, mutta kun ei.
vaan yksinkertaisesti suhteellinen nopeus.
Tuo on tiedetty jo maailman sivu.
>
Aivan. Miksiköhän juuri huuhaapellet on niitä suuriäänisimpiä. Fysiikkaa oikeasti mullistaneet kaverit sen sijaan osoittavat jonkin kokeen, jolla muuttavat maailmaa, mutta täällä pikkuspedet inisee inisemästä päästyäänkin kuin "hirvittävän mahtavan upean nerokas MINÄ olen" (ehkä "lievää" omahyväisyyttä, itsekkyyttä) - yhtään näyttöä asiasta ei kuitenkaan missään ole. Suuret kuvitelmat seuraa näköjään aina huuhaan levittäjää.
Onhan noita ollut maailman sivu.
että huonolla ulosannilla ja vielä huonommilla matemaattisilla tiedoilla varustetut henkilöt jonkin "jumalaisen ilmestyksen" avulla kumoavat koko modernin fysiikan.
Sitä kun ovat sentään olleet luomassa ihmiskunnan terävimpiin kuuluvat aivot ja teoriat on testattu kymmeniä, satoja ja tuhansia kertoja. Sitten tulee joku mies vaikka Savon perämetsästä, jonka logiikkakin ontuu kuin Rautavaaran Tapsan Eericson ja laittaa mielestään koko homman uusiin puihin. Huikeaa.
Ihmeellisintä jätkässä on sinnikkyys. Tiedelehden keskustelupalstalta herra on jo bannattu ajat sitten pihalle. Täällä teoriat putkahtelevat useilla palstoilla esille. Ja ties monellako nettisivulla kaveri "uutta fysiikkaansa" kirjoittelee. "Teoria" hakataan littuun joka paikassa ja jätkä vaan jaksaa. Olisi se ainakin Sisu-puukon paikka, vaikka sitä Nobelia ei moisella tuotoksella taidakaan tulla.
Nimimerkki: Itsensä kanssa väitellyt MelkFilTri.
Hemmetti, olin jo kirjoittamassa viestiä, mutta selain sanoi sopimuksen irti.
>
Niinpä. Kaveri on täysin kiistatta todettu olevan väärässä "teorioinensa", mutta siitäpä hän ei lannistu: pitää vaan jokusen viikon tai kuukauden tauon ja palaa takaisin saman jo paikkansapitämättömäksi todetun sepitelmänsä kanssa - ihan kuin se olisi jotenkin mystisesti muuttunut todeksi tauon aikana. Ei, edelleen ne havainnot, jotka osoittavat "teorian" vääräksi, ovat olemassa - ja "teoria" on edellen puutaheinää.
Luulisi hänellä itselläänkin olevan jokin kritiikki itseään kohtaan eli esim. silloin kun hänen osoitetaan (havaintoihin tai jopa itse "teoriaan" itseensä perustuen) olevan väärässä, niin hän sen pystyisi myöntämään. Mutta ei, jätkä vaan keksii jonkin uuden ad hoc -parametrin salamannopeasti. Voisi kuvitella, että hän olisi itselleen selvittänyt, minkä parametrien puitteissa maailma selittyy, mutta ei, uusia ilmaantuu jatkuvasti. Niitä sanotaan arkikielessä muuten hätävalheiksi.
Joskus tulee mieleen videon pätkä, missä pieni poika yritti hakata kirveellä rimaa poikki. No, hän latasi täysillä kirveen kiinni rimaan (poikittain) ja tietäähän sen: irroitteli sitten kirvestään minuutin verran. Ja ei kun sama uudestaan - ja taas minuutin verran irroittelua. Eihän rima sillä menetelmällä katkea lainkaan. Ei sitten tullut mieleen vaihtaa menetelmää ja iskeä kirves vähän viistossa, jolloin rima olisi katkennut yhdellä sipaisulla. No, lapselle tuo on normaalia ja opettavaista, mutta aikuisen savolaismiehen pitäisi osata käyttäytyä eritavoin kuin lapsen.
Sinnikkyydestä voisi antaa palkinnon, mutta puupäisyys vie palkinnon - ja jättää itse asiassa tilin miinukselle: arvokkuus ja kunnioitus katoavat.
Kieltä vaan rautaan uudestaan ja uudestaan, Jukka.
>
Kaavasi E = tila mukaan tila muuttuu tilassa, joka ei muutu. Koko teoriasi perustuu tilan laajenemiseen ja kuitenkin vastustat tilan laajenemista. "Pienehkö" ristiriita.
Ja mitä tulee fysiikkaan niin yrittäisit edes tajuta, että alkuräjähdys on tosiaan singulariteetista lähtitöisin, mutta olemme edelleen siinä "singulariteetissa". Koko maailmankaikkeus "räjähti" olemaan koko maailmankaikkeus. Olemme edelleen sen alkuräjähdyksen sisällä - ja tuo räjähdys jatkuu edelleen.
Näinhän se tuon uuden teorian mukaan tapahtyykin! Kaikki energia siis räjähtää edelleen tilassa joka ei räjähdä! jos se helpottaa, niin voit aina ajatella sen energian olevan sitä alkuräjähdysteorian laajenevaa tilaa!
"On syytä aika ajoin muistuttaa tästä kaavasta jonka avulla itsensä nykyisellä simsalapim tilan laajenemisteoriallaan aivopesseet voivat paremmin sisäistää totuuden maailmankaikkeudesta.
Tila ei siis laajene tai kaareudu.
Energia joka on jotakin mitä tila ei ole, pystyy käpertymään pienemmälle alueelle tilassa joka ei laajene tai kaareudu tai sitten se voi muuttua eli laajentua vähemmän tiheäksi energiaksi tilassa joka ei laajene tai kaareudu. Tällä hetkellä energia muuttuu koko ajan vähemmän tiheäksi energiaksi tilassa joka ei laajene tai kaareudu.
Näin voimme kuvat maailmankaikkeutta kaavalla
E = tila joka laajenee/räjähtää/muuttuu vähemmän tiheäksi energiaksi TAUSTATILASSA JOKA EI LAAJENE TAI KAAREUDU."
Missään ei ole määritelty mitään "taustatilaa". Se on oma keksintösi, jolla yrität päästä eroon tuosta täydellisestä romahduksestasi "E = tila".
Hei väität, että tila räjähtää tilassa. Nämä ovat täsmälleen Sinun sanasi. Ei muuta.
Ne ovat tämän teorian kehittäjän sanoja ja ne ovat täysin loogisia. Hän esittää kehittänensä tuon kaavan alakuräjähdysteorian kannattajille, että heidän olisi helpompi sisäistää tämä uusi teoria. Etkä ymmärrä vai oletko trolli?
Kuitenkin valitit, kuinka yksin olet ("ihme !") Suomessa ajatuksinesi vai kuka tuon "teorian" on kehittänyt ?
>
Kuitenkin "tila laajenee tilassa" on täsmälleen omat sanasi. Tästä ei päästä mihinkään. "Teoriasi" on jo sisäisestikin ristiriitainen.
Jos minä olen tämän oikein ymmärtänyt, tämä kaavahan kertoo tämän laajenevan "tilan" olevan havaittavaa energiaa? Tietysti tämän kaavan mainitsema taustatila on sitä tilaa jonka alkuräjähdysteorian kannatajat väittävät laajenevan. Ei se ei mikään tietysti laajene! Miksi sen pitäisi laajentua?
>
Se kertoo energian olevan tila.
>
Kaavassa ei ole mitään mainintaa "taustatilasta". Se on vain keksintösi, jolla yrität sorvata aneemisesti taas uutta muuttujaa, jolla pystyisit mukamas sepittämään ristiriitaisen "teoriasi" jälleen ristiriidattomaksi.
>
"Tila laajenee tilassa" on täsmälleen Sinun sanasi. Siitä et pääse mihinkään.
Joko muuten teit kokeen, jossa pidät ensin kyniä lähellä toisiaan ja sitten erotat ne kauemmas toisistaan ? Huomasitko, niiden väliin syntyi etäisyyttä ihan tyhjästä ? Ensin ei ollut kynien välistä etäisyyttä kuin ihan vähän ja sitten yht'äkkiä olikin metri. Niiden väliin oli tullut kynien väliin jäävää tilaa vaikka kuinka - nyt niiden väliin muodostuneeseen tilaan mahtuisi vaikka monitori.
Kuitenkin valitit, kuinka yksin olet ("ihme !") Suomessa ajatuksinesi vai kuka tuon "teorian" on kehittänyt ?
Ei tämä trolli edes yritä ymmärtää. Jos E = Energia, niin silloin kaava E=tila tarkoittaa sitä että havaittava enrgia on se tila joka laajenee. Näin maalaisjärjellä mietittynä! Tämä trolli itsekin on sitä laajenevaa energiaa eli "tilaa" joka laajenee siinä oikeassa tilassa joka ei laajene tai kaareudu.
>
Niin: "tila laajenee tilassa".
>
Ahaa, siis E = tila -kaavassa tila onkin jokin leikkitila ? Kaava ei siis pidä lainkaan paikkaansa - kyse ei olekaan tilasta vaikka kaavassa niin lukeekin.
Joko muuten teit kokeen, jossa pidät ensin kyniä lähellä toisiaan ja sitten erotat ne kauemmas toisistaan ? Huomasitko, niiden väliin syntyi etäisyyttä ihan tyhjästä ? Ensin ei ollut kynien välistä etäisyyttä kuin ihan vähän ja sitten yht'äkkiä olikin metri. Niiden väliin oli tullut kynien väliin jäävää tilaa vaikka kuinka - nyt niiden väliin muodostuneeseen tilaan mahtuisi vaikka monitori.
Tila on osa kolmiulotteista avaruutta. Ulottuvuuden ts. matkan perusyksikkö on metri.
SI järjestelmässä tilan perusyksikkönä voidaan pitää kuutiometriä.
Koska hyviin tapoihin kuuluu käyttää kaavoissa SI-perusyksiköitä tai selkeästi ilmaista muu kaavassa käyttämänsä yksikkö, olettaa sopii, että "teoreetikko Savorinen" käyttää perusyksiköitä.
Energian E perusyksikköhän on Ws (vattisekunti)
Summa summarum: 1 kuutiometri on vattisekunti
(1m^3 = 1 Ws)
Kiintoisa väite. Kestääköhän kuitenkaan lähempää tarkastelua.
>
Juuh, tosiaan syvällä on jantteri suossa noiden yksiköidenkin kanssa (tilannehan vertautuu siihen, että jos on seitsemän omenaa ja otat niistä kolme banaania pois, niin jäljelle jää 12 päärynää - eli täysin ilman tolkkua kuten yksiköitä sekoittamalla aina on asianlaita; tai "mä otan tästä sähköenergiasta pari millilitraa pois"). Ymmärrän kyllä mistä koko homma kiikastaa: Savorinen kuvittelee, että energia on jokin konkreettinen entiteetti, joka hänen formaalista ajattelutapaa ymmärtämättömässä päässään saa jonkin hassun muodon, jota hän sitten yrittää tunkea joka paikkaan. Ulkopuolisen silmin tuo vaan näyttää ehkä säälittävältä, mutta minua pistää "vihaksi" moisen sonnan levittäminen. Siksi murskaan Savorisen mennen tullen joka kerta kun hän täällä naamaansa näyttää.
"Joko muuten teit kokeen, jossa pidät ensin kyniä lähellä toisiaan ja sitten erotat ne kauemmas toisistaan ? Huomasitko, niiden väliin syntyi etäisyyttä ihan tyhjästä ? Ensin ei ollut kynien välistä etäisyyttä kuin ihan vähän ja sitten yht'äkkiä olikin metri. Niiden väliin oli tullut kynien väliin jäävää tilaa vaikka kuinka -nyt niiden väliin muodostuneeseen tilaan mahtuisi vaikka monitori."
Et edes ymmärrä alkuräjähdysteorian mukaista supergalaksijoukkojen loittonemista niin etteivät supergalaksijoukot liiku toisistaan pois päin, koska väliin syntyy koko ajan uutta tilaa!
"Niiden väliin oli tullut kynien väliin jäävää tilaa vaikka kuinka -nyt niiden väliin muodostuneeseen tilaan mahtuisi vaikka monitori."
Näitkös omin silmin miten se uusi tila ilmaantui kyniesi väliin? Kuka jaksaa vääntää tällaisen tyypin kanssa asiaa yhtään mistään? Saatikka sitten että jaksaisi kertoa tällaiselle tyypille mitään uutta ja mullistavaa? Ethän edes ymmärrä alkuräjähdysteorian alkeita!
Sori, murskasin jo.
Tai itse asiassa teit sen itse itsellesi.
>
Niin liikkuuko kynät toisistaan poispäin vai syntyykö niiden väliin lisää etäisyyttä. Tämä on vain katsantokannasta kiinni. Tuolla (http://www.ursa.fi/yhd/komeetta/eskovaltaoja.htm) Esko Valtaoja (joka käsittääkseni tuntee melkoisen hyvin tähtitiedettä) on lausunut: "Alkuräjähdysteorian mukaan galaksit loittonevat toisistaan kuin rusinat pullataikinassa. Galaksit eivät laajene, mutta galaksien väliset etäisyydet suurenevat" eli ihan samaan tapaan kuin kynätkään eivät laajene, mutta niiden välinen etäisyys lisääntyy (ilmiö redusoituna kahteen ulottuvuuteen). Jos siis minä en mielestäsi tunne riittävästi alkuräjähdysteorian alkeita, niin mitä mieltä olet, tunteeko Valtaoja.
>
Onko sillä merkitystä näinkö vain en, mutta fakta on se, että aluksi tilaa ei ollut juurikaan ja lopussa sitä oli hervottomasti.
voi olla noin pihalla? Eihän?
Galaksit loittonevat, koska avaruus laajentuu.
Kynäsi siirtyvät, koska siirrät niitä jo valmiissa avaruudessa.
Ei kukaan, ei siis kukaan voi oikeesti olla noin tyhmä. Myönnä nyt, että vedätät, niin päästään nukkumaan.
>
Siis mielestäsi galaksit eivät ole valmiiksi jo avaruudessa ?
Kynät voi siirtyä mistä tahansa syystä, mutta fakta on se, että niiden väliin muodostuu KYNIEN VÄLISTÄ etäisyyttä (jota ei aluksi ollut) - samoin kuin galaksien väliin GALAKSIEN VÄLISTÄ tilaa.
Oliko Valtaoja mielestäsi väärässä kun hän sanoi alkuräjähdysteorian väittävän, että "galaksien väliset etäisyydet suurenevat" - huom: GALAKSIEN VÄLISET etäisyydet.
>
Jos tyhmää etsit, se löytyy peiliäsikin lähempää. Mene katsomaan !
avaruus venyy. Näin on ollut BB:n päivistä lähtien. Tietysti liiketä tapahtuu myös "valmissa avaruudessa".
Tuo kynien siirtäminen eri koordinaattipisteisiin ei luo lisätilaa. Koordinaattipisteet ovat varmasti olleet olemassa jo ennen kynien siirtoa ja niin myös niiden välinen tila.
Tyhmyydestä: ÄO:ni on n. 135. Kolme-neljä ihmistä sadasta on minua älykkäämpiä. Todennäköisesti sinä et ole.
Ei kannata lähteä mukaan. Selvääkin selvempää vedättämistä. Miksi kukaan ei yritä kumota aloitusviestin mukaista huimaa liikettä?
"Aine olisi syntynyt energiasta joka liikkui valmiiksi huimaa liikettään pois päin yhdestä pisteestä joka on todella kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella? Eli vaikka osa näkyvän maailmankaikkeuden valosta liikkuukin kohti tuota yhtä pistettä joka on todella kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella, ei sekään lähesty tuota pistettä, vaan se liikkuu samalla kaiken näkyvän maailmankaikkeuden energian mukana huimaa vauhtia pois päin tuosta yhdestä pisteestä joka on todella kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella."
Tämähän on aivan mahtava teoria. Jos asiat ovat noin, niin silloinhan tilan ei tarvitse laajentua?
>
Galaksien VÄLINEN avaruus venyy. Ihan juuri kuten kynien välinen etäisyys venyy. Kynien välistä etäisyyttä ei aluksi ollut, mutta sitä muodostui lisää.
>
Ei, niiden välinen tila (tai puhutaan kaksiulotteisessa tapauksessa etäisyydestä) muodostuu vasta kun sitä KYNIEN VÄLISTÄ etäisyyttä muodostuu. Koordinaattiakseli on nimeltään Kynien välinen etäisyys. Kyllä ne galaksitkin seilaavat maailmankaikkeudessa (joka määrittää tilan) eli koordinaattiakselit on olemassa, mutta silti galaksien VÄLISTÄ etäisyyttä muodostuu lisää (juuri laajenemisen seurauksena). Tästä vaan on kyse (koordinaatisto näin päin ajateltuna se helpottaa matemaattista käsittelyä kun kyse on miljardien eri tavoin loittonevien galaksien järjestelmästä).
>
Tiesitkö, että nettitestien keskiarvo on yli 140 ? Sinulla siis vähintään 5 pistettä keskiarvoa alempi älykkyys (jos nettitesteihin on luottaminen) - jopa yli kymmenen, koska yleensähän ihmiset lisäävät hieman siihen omaan tulokseensa, jonka sitten ilmoittavat keskustelupalstalla. Sori jos murskasin fantasiasi omasta ylivertaisesta kyvykkyydestäsi.
Tuon muuten huomaa jo ihan sillä ruskeallakin silmällä, minkä päällä minäkin istun, ettei kyse ole esim. Mensan standardoidusta testistä. Sinulla vaan ei ole sellaista loogista (tai matemaattista) lahjakkutta - ei vaan ole. Ja tosiaan, sen huomaa kyllä nopeasti. En tiedä, paljonko itse pystyt analysoimaan toisten kirjoittajien kirjoituksia, mutta kyllä niistä erottuu nopeasti sellaiset päättelykyvyn omaavat tyypit. Sinä et ole yksi heistä. Eikä tämä tarkoita pahaa - se on vain toteamus (ehkä jopa helpottaa oloasi kun Sinun ei edes tarvitse kuvitella olevasi jokin nero).
Selitin jo elkuräjähdysteorian pääpiirteet: olemme edelleen keskellä alkuräjähdystä.
Etkö tajunnut ?
Ainoastaan. Testejä on melkoisen monta riippuen siitä, mitä osa-aluetta halutaan painottaa.
On useiden testien keskiarvo tuo 135.
Tuo 140 on täyttä soopaa. Vanhat testit (-70 luvun) antavat nykynuorille 110 keskiarvon, mutta uudempia on vähän rukattu, joten ka. on taas n.100.
"Sinulla vaan ei ole sellaista loogista (tai matemaattista) lahjakkutta - ei vaan ole."
Riittää se kuitenkin sovelletun fysiikan opettamiseen tuleville maistereille.
Mitkä ovat sinun meriittisi?
Sinun logiikkasi mukaan tila syntyy, kun kaksi esinettä liikku toisistaan poispäin. Hih hih. Mahtavaa logiikkaa. Jos toiset kaksi liikkuvat saman avaruuden osan kautta, onko siinä kaksi tilaa pällekäin?
>
Nettitestit ovat "hivenen" eri testejä kuin standardoidut testit. Niiden keskiarvoiksi olen nähnyt 142 tai 144 (muistaakseni). Olen toki itsekin tehnyt joitakin nettitestejä, mutta liikun kyllä aika paljon korkeammissa lukemissa (varmasti osittain johtuen siitä, että myös opetan logiikkaa). Tosin nettitestit on henkistä masturbaatiota: kuvitellaan olevansa jotain vähän isompaa, mitä itse asiassa näytöt antavat aiheen olettaa.
Oletko kuullut, että joku olisi saanut nettitestistä alle sata (tai edes alle 120) ? Niinpä.
>
Tuskin. Mikäs tuon yliopistokurssin nimi on ?
>
Ota huomioon, että olen ammatiltani tutkija. Minun meriitteihin siis kuuluu esim. tieteellisiä julkaisuja, opetusta, opinnäytetöitä jne.
>
No, oliko aluksi kynien VÄLISTÄ etäisyyttä ?
Onko sitä lopuksi ?
Mistä se etäisyys tuli ?
Jokainen matematiikkaa tajuava ymmärtää, mistä on kyse (koordinaatiston asettamisesta, mikä ei sinällään koskaan muuta ilmiötä - se vaan helpottaa sen käsittelyä "oikein" valittuna).
>
Niin ehkä toinen tila on räjähtävä ja toinen muuttumaton, heh heh hee ?
Kahden kynän välillä on niiden kahden kynän välistä etäisyyttä. Toisten kahden välillä niiden välistä etäisyyttä. Helpoin tapa hallita tätä dynaamista ja aidosti monimutkaista systeemiä matemaattisesti on juuri tuo mitä käytetään kosmologiassa. Mieti jos niitä kyniä olisi satoja (ja origon paikka voisi olla liikkuva koska sitä ei välttämättä tunneta - ja oma havainnointipiste muuttuu koko ajan origon suhteen).
Muista, että oikeasti tila ei ole energiaa (vaikka niin väitätkin) - tai mitään muutakaan konkreettista entiteettiä.
Onko osoitteesi oikea?
"Muista, että oikeasti tila ei ole energiaa (vaikka niin väitätkin) - tai mitään muutakaan konkreettista entiteettiä."
Minä väitin, että Savorin kaavan E=tila mukaan tila on energiaa. Itse pidän väitettä vähintäänkin arveluttavana.
Ei kynien siirto synnytä tilaa. Tai jos mielestäsi synnyttää ollaan kyllä filosofisten kysymysten äärellä eikä fysikkan tilakäsitteessä.
Nettitesteistä olen kanssasi samaa mieltä.
"meriitteihin siis kuuluu esim. tieteellisiä julkaisuja, opetusta, opinnäytetöitä jne."
Savor tutkija?
Oma nimeni on kolmantena eräässä pedaa käsittelevässä "tieteellisessä" julkaisussa. Olisin halunnut sen siitäkin pois, koska osuuteni oli melko pieni ja käytännön läheinen. Kuin valkoinen hiiri labrassa.
Opetuskokemusta minulla sensijaan on useilta vuosilta. Eikä se maistereiden opettaminenkaan ole keksittyä, vaikka minulla ei tutkijankoulutusta olekaan. Joskus kapean sektorin asiantuntemus saattaa korvata tutkinnon.
Korkeakouluksi meidän laitostamme toki kutsutaan.
>
Luulen niin. Et olisi kirjoittanut: "Nettitesteistä olen kanssasi samaa mieltä", jos olisit juuri edeltävässä viestissä kirjoittanut: "tuo 140 on täyttä soopaa".
Jos et ole Savorinen, käytä jotain sellaista nimimerkkiä, jota ei voi sekoittaa Savoriseen - kaveri nimittäin kirjoittaa hemmetin monella eri nimimerkillä ja yrittää valehdella, ettei muka olisi itse kirjoitustensa takana (ja sitten toisaalta valittaa kuinka yksin on ajatuksineen). Lyhyistä viesteistä ei tietysti voi olla täsmälleen varma koska tyyli ei aivan heti paljastu.
>
Ei. Minä olen. Savorinen ei.
>
Kerros nyt, syntyykö kynien VÄLISTÄ etäisyyttä, mitä aiemmin ei ollut ! Mitä etäisyys on. Syntyykö etäisyyttä lisää. Onko vain katsantokannasta kiinni, katsotaanko kynät liikkuviksi vai etäisyydet lisääntyviksi. Tämä tosiaan on filosofiaa, mutta hyvällä filosofialla pystymme laskemaan liikettä (myös monimutkaisissa järjestelmissä). Ja tosiaan, kukaan ei voi olla niin puupää (niin no, tuon "kehitysvammaisen" lisäksi), että alkaa väittää tilan olevan jokin konkreettinen entiteetti, mitä on jokin ennalta määrätty määrä. Ei, se on vain matemaattinen ajattelutapa.
ajattelussasi tilan entiteettisyydestä.
Ymmärrän kyllä jotenkin X,Y,Z koordinaatiston. Origon siirtyminen kesken hektisen laskutoimituksen aiheuttaa kyllä minulle onkelmaa ja pään kraapimista:)
Etäisyys kyllä kasvaa kun pännät siirtyvät. Voimme varmasti todeta kynien välissä olevan enemmin mitattavissa olevaa tilaa.
"Onko vain katsantokannasta kiinni, katsotaanko kynät liikkuviksi vai etäisyydet lisääntyviksi."
Hyvä kysymys. Jos tiedät vastauksen perusteluni jälkeen, niin pyydän ihan ilman sarvia ja hampaita kertomaan. Olen aikuisten oikeasti kiinnostunut pitävästä yksinkertaisesta (mikäli mahdollista) selityksestä.
Siis seuraavasti tahdon kymysystäni perustella:
Diletanttina minua on ennen ihmetyttänyt inflaatio BB:n alkuaikana. Hetken aikaa laajentuminen oli yli C:n. Ei Enqvist sen paremmin kuin muutkaan populaarikosmologian kirjoittajat vaivautuneet selittämään, miksi C ei silloin ollutkaan rajanopeus.
Toinen on kiihtyvä laajentuminen. Kohta kaukaiset galaksit etääntyvät meistä ylivalonnopeudella. Kolisevatko A:n (polttohaudatut) luut arkussaan Albertin kääntäessä kylkeään?
Diletanttina minulle tulee ongelma, jos kynien liike ja etäisyyksien kasvu on saman asian kaksi puolta. Onko iso A väärässä C.n suhteen?
BB:n kohdalla koitin ensin selittää itselleni, että Higgsin kentän romahtaessa ei vielä ollut massaa, ei luonnonlakeja C:n rajanopeuksineen. Kiihtyvässä maailmankaikkeudessa sekään selitys ei pelaa.
Sensijaan nyky(ditetantti)käsitykseni on, että A:n yleinen puhuu nopeudesta avaruuden suhteen. (Higgsin kentän suhteen, Greeniä lainatakseni)
Itse avaruus voi laajeta Einsteinin mukaan sellaista haipakkaa kuin haluaa, kunhan informaatio ei siirry ylivalonnopeudella avaruuden pisteiden välillä.
Jos kynien ( tai galaksien, faasimuutoksen yms)liike ja välimatkan kasvu on absolut sama asia, pitäisi taas löytyä uutta "rautalankamallia" jolla maalaispoika selittää itselleen ristiriidattomuuden kertomieni ilmiöiden ja yleisen suhteellisuusteorian suhteen.
Riimanneja tai muita matiikan hienouksia ei kannata mulle esittää. Lappalaiskäännös on kai Fourierin sarjan ohella korkeinta matikkaa siitä vähästä, jonka olen ehtinyt unohtaa.
kertotaulun vielä muistan ulkoa.
Ei. En todellakaan ole Savorinen.
Et näköjään sinäkään.
>
Jep, eikä se taida ihan helppoa olla kenelläkään. Minäkään en noita pysty laskemaan (joten jos puhun ohi suuni, korjatkaa, joilla on enemmän tietoa).
>
Kyllä se näin vaan on. Koordinaatiston valinta ei vaikuta lopputulokseen, joten sen voi ajatella periaatteessa ihan millaiseksi tahansa. Yleensä tietysti kannattaa valita sellainen koordinaatisto, jossa pystymme laskemaan asioita (helposti). X,Y,Z-koordinaatiston lisäksihän käytetään paljon esim. pallokoordinaatistoa tai vaikka hyperbolista. Tosiaan tällä koordinaatiston valinnalla on keskeinen merkitys: on nimittäin mahdollista, että meillä ei vaan ole matemaattisia keinoja, millä jokin lasku voidaan tehdä esim. xyz:lla, mutta jossain toisessa koordinaatistossa matematiikka yksinkertaistuu niin, että laskeminen mahdollistuu. Näitä koordinaattimuunnoksia kutsutaan tensoreiksi, joista kuuluisin lienee metrinen tensori. Käsittääkseni kuitenkin kosmologiassa nuo tensorit pitävät itsessään sisällään funktioita, joten vaikeaa se matematiikka joka tapauksessa on vaikka sitä yritetään helpottaa valitsemalla koordinaatisto tosiaan etäisyyksien/tilan näkökulmasta.
>
Tietenkään asiaa ei ole todistettu. Kyse on vielä hypoteesista. Mutta mutta, ajatellaan Newtonin mekaniikkaa: se pätee erinomaisesti oikeastaan aina, mutta sitten kun nopeudet ovat lähellä valonnopeutta, newtonilainen laskentatapa ei enää olekaan tarkkaan ottaen totta. Näin on myös suhteellisuusteorian laita. Se pätee "aina", mutta on ajateltu, että silläkin on raja, jossa se ei enää olekaan välttämättä totta. Tuo raja menee esim. siinä inflaatiossa. Tietenkään ei ole mitään osoitettua teoriaa, mikä silloin olisi laskentatapa.
>
Siis toki tuossakin pätee suhteellisuusteoria: suurten nopeuksien summaamiseen pitää käyttää Lorenzin muunnosta. Ne eivät summaudu ihan newtonilaiseen "yks plus yks" -tapaan - vaan ovat suhteellisia.
Pallokoordinaatistoa olen jonkin verran tsiigaillut antennitekniikan ja radioaaltojen etenemisen yhteydessä. Ei ihan vieras.
En kuitenkaan oikein usko, että sovellutusalue olisi oikeaan osunut vastaus ristiriitaan A:n yleinen/Inflaatio. Olen lukenut useita teoksia (pop) aiheesta lähtien Weinbrgin populatistisen kosmologian äidistä :"Kolme ensimäistä minuuttia.
Soveltuvuusalue ei ratkaisuna ole "älyllisesti tyydyttävä"
Lorentsin muunnos seurauksinneen on rukkastuntumalta tuttu, vaikka matemaattista esitystä en hallitsekaan.
Kiitos keskustelusta. Poistun ainakin tästä avauksesta, mahdollisesti koko palstalta.
Einstein esitti että valonnopeudessa aika pysähtyy?Fotoni etenee noin 300 000 kilometriä sekunnissa. Kuinka monta fotonia mahtuu 300 000 kilometrin matkalle vieri viereen? Kuinka monta galaksia mahtuu näkyvän maailmankaikkeuden halkaisijalle vieri viereen? Jos galaksit ovat peräisin näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella olevasta jättimäisestä energiakeskittymästä ja jos galaksit ovat jättimäisiä hiukkasia jotka liikkuvat astetta isomman aineen kokoluokan valonnopeudella, niin kuinka hitaasti meidän aikamme etenee suhteessa kaiken näkyvän maailmankaikkeuden energian liikenopeuteen nähden?
Ei liene mitään epäselvää sen suhteen, etteivätkö kaikki näkyvän maailmankaikkeuden galaksit voisi liikkua yhdessä meidän hetkessämme pois siitä tilasta jossa ne nyt ovat, jo olemassa olevaan tilaan joka ei laajene tai kaareudu. Niin että liike on pois päin yhdestä pisteestä joka on todella kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella.Miksi minun siis pitäisi USKOA johonkin maagiseesti laajenevaan tilaan, kun havainnot voidaan selittää ilman laajenevaa tilaa?
>
Miksi sitten selität, että tila räjähtää ? Ja kaikki mukamas perustuu tähän tilan laajenemiseen ?
Luitko ollenkaan, mitä kirjoitin alkuräjähdyksestä.
maahisiin, saunatonttuihin, uffo-miehiin ja Tarja Haloseen!
"Mihin sitten
uskot ?"
">
Miksi sitten selität, että tila räjähtää ? Ja kaikki mukamas perustuu tähän tilan laajenemiseen ?
Luitko ollenkaan, mitä kirjoitin alkuräjähdyksestä. "
Luitko ollenkaan, mitä kirjoitit äskön?
Milloin tämä tyyppi on väittänyt tilan laajenevan tilassa? Luin hänen sivujensa etusivun ja en löytänyt mitään mainintaa tästä väitteestä!
"
Kaikki ilmiöt ovat selitettävissä yhdellä voimalla ja tämä voima on painevoima. ( Ajatuksen voimaa ei toki pidä unohtaa! Sinäkin saat itsesi liikkumaan ajatuksesi voimalla! )
Voimme kuvata ihmisillä mitä atomien ytimissä tapahtuu koko ajan. Esim. tuhat ihmistä voi mennä avaruuteen ja käpertyä toistensa lähelle. Nyt meillä on ihmisenergiakeskittymä joka peittää tilasta tietyn alueen. Tiedämme että suurin osa atomeista on tyhjää tilaa. Myös ihmsten välissä on tyhjää tilaa joka ei laajene tai kaareudu.
Nyt ihmiset voivat alkaa suoristumaan eli avautumaan, jolloin he työntävät toisiaan pois päin toisistaan. Keskellä ihmisenergiakeskittymää havaitaan kovin paine ja keskellä olevien ihmisten on tehtävä eniten työtä etteivät he litisty keskelle. Nyt keskimmäiset ihmiset alkavat hikoilemaan eniten. Tämä on yksi yhteen sen kanssa mitä esim. Maapallon keskellä ja Auringon keskellä tapahtuu ilman gravitaatiovoimaa.
Ihmisenergiakeskittymän tiheys pienenee ja ihmiset työntyvät pois päin ihmisenergiakeskittymän keskustasta. Nyt ihmisenergiakeskittymän pinnalla havaitaan vähän aikaa painovoimailmiö ilman vetävää voimaa jota ei siis oikeasti edes ole olemassa.
Minun mielestäni tila ei laajene tai kaareudu. Jos laajenee, niin voisitko sinä kuvailla miten se tila muka laajenee?
On helppo kuvailla miten energia muuttuu koko ajan vähemmän tiheäksi energiaksi atomien ytimissä, joten eiköhän ole aika unohtaa tilan simsalapim laajeneminen ja kaareutuminen. Voitte unohtaa myös ylimääräiset tilaulottuvuudet, pimeän aineen ja pimeän energian.
Ei tila laajene tai kaareudu.
Atomien ytimet laajenevat, avautuen laajenevia elektroneja ja laajenevia fotoneja, jotka myös säteilevät laajenevaa energiaansa aaltoina pois päin itsestään.
Ja näinhän tää nyt vaan menee!
Kun katsot galaksia, ymmärrät että galaksin sisällä energia on tiheämmin kuin galaksin ulkopuolella. Kun katsot tähteä, ymmärrät että tähden sisällä energia on tiheämmin kuin tähden ulkopuolella. Nyt tiedät että atomin ytimessä energia on tiheämmin kuin atomin ytimen ulkopuolella. Ei ole vaikeaa ymmärtää että protonien/neutronien sisällä energia on tiheämmin kuin niiden ulkopuolella tai että kvarkkien sisällä energia on tiheämmin kuin kvarkkien ulkopuolella jne.
Ei ole vaikeaa arvata että näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella on alue jossa energiaa on todella paljon enemmän kuin näkyvässä maailmankaikkeudessa on energiaa yhteensä, niin että siellä energia on paljon tiheämmin kuin näkyvässä maailmankaikkeudessa. Silti tuolla alueella joka on todella kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella, ei ole keskikohtaa jossa energia olisi tiheämmin kuin sen ulkopuolella, koska tuo kolmiulotteisesti laajeneva energiakeskittymä joka säteilee energia-aaltoja joilla on galaksiluonne, muodostuu itse erillisistä kolmiulotteisesti laajenevista energiakeskittymistä, jotka tietysti itsekin muodostuvat erillistä kolmiulotteisesti laajenevista energiakeskittymistä jne.
Atomin ytimellä ei siis ole keskikohtaa jossa energia olisi tiheämmin kuin sen ulkopuolella. Maailmankaikkeudella ei ole keskikohtaa jonka ulkopuolella energia oli vähemmän tiheämmin.
Koska LIIKE on kohti vähemmän tiheää aluetta, niin silloin näkyvä maailmankaikkeus LIIKKUU kokonaisuutena pois päin siitä yhdestä pisteestä joka on todella kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella, jossa energia on paljon tiheämmin kuin näkyvässä maailmankaikkeudessa.
Olet saapunut sivuille, joilla sinulle tullaan kertomaan tekstin, kuvan ja äänen (eli paineen vaihtelun) avulla, miten maailmankaikkeus toimii. Historiasivulla kerron, miten päädyin tähän teoriaan, ja ajatukseeni liittyy myös filosofista pohdiskelua. Joillakin sivuilla on myös videopätkiä, joissa havainnollistan ilmiöitä piirtämällä ja tarinoimalla. Videopätkät kaipaavat päivitystä. Valon taipuminen ja mustat aukot videoita ei ole päivitetty niin kuin itse teksti on. Protonit ja neutronit video menee myös uusiksi. Vaan pittäähän ne säilyttee tulevia sukupolvia varten.
Tästä uusimpiin sivuihin
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita ilmestyy sitä mukaa, kun niitä syntyy. Ohjesivulla on muutamia vinkkejä näiden sivujen selailuun. Sivukartta sisältää luettelon koko suomenkielisen sivuston aiheista.
Yksi yksinkertainen periaate
Tämän yhden yksinkertaisen periaatteen eli Savolaisen ajatuksen mukaan on olemassa vain energiaa ja tilaa. Energia on yhtä ja samaa energiaa, jolla on kyky käpertyä tiheämpään ja kyky avautua vähemmän tiheäksi energiaksi tilassa, joka ei laajene tai kaareudu. Voit itse suorittaa toistettavan kokeen, kokeilemalla miten yksittäinen energiakeskittymä (eli sinä itse) voi käpertyä tiheämpään eli sikiöasentoon, jolloin sinusta avautuu vähemmän energiaa poispäin. Sitten voit pyrkiä ajattelemaan, miten atomien ytimissä oleva energia on aina vain sitä tiheämpään ja tiheämpään käpertyneenä, mitä lähempänä erillisen energiakeskittymän keskustaa energia on.
Toistaako historia itseään? Maakeskisesti ajatelleet ajattelivat virheellisesti Maapallon pysyvän paikoillaan ja kaikkien muiden taivaankappaleiden kiertävän meitä. Nykyisten teorioiden mukaan kaikki näkyvän maailmankaikkeuden kohteet pysyisivät suhteellisen samalla alueella tilassa, joka laajenee niin, ettei maailmankaikkeus laajene ulospäin jo olemassaolevaan tilaan. Tämä malli vaatii ylimääräisen tilaulottuvuuden, jota ihminen ei voi ymmärtää.
Alkuräjähdys
Alkuräjähdysteorian mukaan ensin oli erittäin tiheä energiakeskittymä, jonka sisään ilmestyi tilaa räjähdyksenomaisesti jne. Entäpä kun kaikki tuo energia alkoikin avautua ulospäin jo olevaan tilaan?
Meidän ei tarvitse olettaa, että kaikki keskittymässä ollut energia olisi avautunut tasaisesti. Ajatukseni mukaan kaikki keskittymässä ollut energia alkoi työntyä poispäin keskittymän keskustasta laajentuen samalla. Kun kaikki keskittymässä ollut energia pyrki laajentumaan joka suuntaan, kohdistui keskustaan koko ajan valtava paine, joka piti siellä olevan energian kuumana/tiheänä. Mitä kauemmaksi energia pääsi, sitä nopeammin se pääsi laajenemaan ja sitä nopeammaksi sen liike kiihtyi.
Ajatellaanpa, että tilassa oli toinen vastaava keskittymä, jonka avautuva energia kohtasi toisen avautuvan energian. Nyt samaan tilaan tuli avautuvaa energiaa kahdesta eri suunnasta, jolloin energia ei sopinutkaan laajenemaan valtoimenaan vaan puristui erillisiksi energiakeskittymiksi, jotka jatkoivat matkaansa avautuen omilla energia-aalloillaan.
Näin meillä on selitys sille, miten kolmiulotteisesti laajenevasta energiakeskittymästä avautuvaan energia-aaltoon syntyy pieniä erillisiä keskittymiä eli hiukkasia.
Maailmankaikkeus
Ovatko näkyvän maailmankaikkeuden galaksit jonkin jättimäisen kolmiulotteisesti laajenevan energiakeskittymän avautuvien energia-aaltojen hiukkasia, jotka itse laajenevat kolmiulotteisesti ja avautuvat energia-aaltoja, joilla on meidän aineemme kokoluokan atomien luonne?
Entäpä kun näkyvä maailmankaikkeus työntyy poispäin yhdestä pisteestä, joka on todella kaukana näkyvän kaikkeuden ulkopuolella? Entäpä kun meitä vastaan tulee energia-aaltoja, jotka ovat liikkuneet valtavan tyhjyyden läpi esim. sata miljardia vuotta ja avautuneet paljon tasaisemmin vähemmän tiheäksi energiaksi? Siellä täällä on kuitenkin galaksien keskustojen jäännöksiä eli energiatihentymiä, jotka osuessaan esimerkiksi galaksimme keskustan jättimäiseen mustaan aukkoon tulevat putsanneeksi sieltä avautuvaa energiaa mukaansa kohti jättimäisen mustan aukon keskustaa. Silloinhan ulospäin avautuvassa aallossa olevat uudet kolmiulotteisesti laajenevat atomit alkavat tönimään toisiaan itsestään avautuvilla energia-aalloilla kohti putsattua aluetta eteenpäin menevän liikkeen aikana ja näin samalle alueelle saadaan kolmiulotteisesti laajenevia atomeja ilman vetävää voimaa.
Näin galaksiemme keskusten jättimäisten mustien aukkojen lähelle syntyy edelleen uusia tähtiä, jotka työntyvät poispäin galaksin keskustasta samassa suhteessa kuin laajenevat. Samalla periaatteella voidaan selittää kaikkien galaksien tähtien syntymä sekä se, miksi galaksit pyörivät kärrynpyörämäisesti ja vieläpä ilman pimeää ainetta.
Tämä ajatus ei myöskään tarvitse laajenevaa tilaa, kaareutuvaa tilaa tai ylimääräisiä tilaulottuvuuksia.
Erittäin oleellistahan tämän ajatuksen mukaan on kaiken aineen liike poispäin yhdestä pisteestä kiihtyvällä vauhdilla. Nyt kaikki aine sopii laajenemaan kiihtyvällä vauhdilla sektorin laajenemisen takia. Ja näin painovoimaa ei olisikaan olemassa, koska esimerkiksi kaikki maapallon atomit työntyisivät poispäin maapallon keskipisteestä kiihtyvällä vauhdilla, samalla kun ne värähdellen tönivät toinen toisiaan poispäin toisistaan samassa suhteessa kuin laajenevat kolmiulotteisesti ja avautuvat energia-aaltoja, joilla on elektroni- ja fotoniluonne.
Käsittääkseni mikään nykyinenkään fysiikan laki ei estä sitä, että kaikki näkyvän maailmankaikkeuden aine on syntynyt sellaiseen liikenopeuteen, joka vie meitä poispäin tuosta yhdestä pisteestä paljon yli näkyvän maailmankaikkeuden valon nopeudella. Näkyvän maailmankaikkeuden valokin siis liikkuu oman havaittavan liikkeensä lisäksi kaiken aineen mukana poispäin tuosta yhdestä pisteestä, joka on todella kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella.
Ehkäpä koko näkyvä maailmankaikkeus siirtyy kokonaisuudessa pois siitä tilasta jossa se nyt on, yhdessä hetkessä, niin että kaikki laajenee saman aikaisesti esim. kaksi kertaa isommaksi?
Ja näin tilan ei tarvitse laajentua tai kaareutua simsalapim!"
>
Niinpä, selitä Sinä !
>
No, silloin kun selitit, että "aivan ehdoton fakta" on kaava: E = tila. Sitten selität, kuinka energia (kaavan "E") on laajenevaa eli tila (koska se on sama asia kuin energia E) on myös laajenevaa, mutta kuitenkin selität, ettei tila laajene.
Ad hoc -kommenttina tuli ties mitä "taustatila", "ei oikea tila" jne. hölmöyksiä.
"Teoriasi" kumoutui itse itsellään.
pari sananlaskua:
Viettelijätär ja hänen saaliinsa
1 Muista, poikani, mitä sinulle sanon,
pidä mielessäsi minun neuvoni.
2 Muista ohjeeni, niin menestyt,
saamiasi neuvoja varjele kuin silmäterää.
3 Pujota ne sormiisi,
kirjoita sydämesi tauluun.
4 Sano viisaudelle: "Sinä olet sisareni",
kutsu ymmärrystä ystäväksesi.
5 Silloin varjellut toisen vaimolta, vieraalta naiselta, joka viekoittelee.
6 Kun seisoin ikkunan ääressä
ja katsoin ulos kadulle,
7 näin nuoria miehiä, kokemattomia nuorukaisia,
ja heidän joukossaan yhden, joka oli mieltä vailla.
8 Hän meni kadun yli, kääntyi kulmauksesta
ja asteli kohti naisen taloa.
9 Oli jo ilta, alkoi hämärtää,
päivä oli pimentymässä yöksi,
10 ja nainen tuli vastaan
porton asussa ja viekkain aikein.
11 Kotona hän ei himoltaan rauhaa saa,
hänen levottomat jalkansa tahtovat ulos.
12 Milloin hän on kadulla, milloin torilla,
milloin missäkin vaanimassa.
13 Hän tarttuu poikaan, suutelee häntä
ja julkeasti katsoen sanoo:
14 "Olen luvannut uhrata yhteysuhrin,
ja tänään täytän lupaukseni.
15 Siksi lähdin kadulle sinua vastaan --
juuri sinua etsin, ja nyt olet tässä!
16 Olen valmistanut vuoteen, levittänyt peitteet,
monenväriset Egyptin pellavakankaat,
17 ja pirskottanut niille mirhaa,
aaloeta ja kanelia.
18 Tule, iloitaan yhdessä,
nautitaan lemmestä aamuun asti!
19 Mieheni ei ole kotona,
hän lähti pitkälle matkalle.
20 Rahansakin hän otti mukaan,
hän palaa kotiin vasta täydenkuun päivänä."
21 Niin nuorukainen taipuu naisen viekoituksiin,
hullaantuu tämän houkuttelevista sanoista.
22 Auliisti hän lähtee naisen perään,
niin kuin härkä teurastajan luo,
kuin köytetty hullu kuritusta kohti.
23 Niin hän lentää satimeen kuin lintu, päätä pahkaa, eikä huomaa leikkivänsä hengellään, ennen kuin nuoli hänet lävistää.
24 Siispä, poikani, kuule minua,
seuraa tarkoin mitä sanon.
25 Älä päästä sydäntäsi viettelijän teille,
hänen poluilleen älä harhaudu,
26 sillä hän on syössyt monet tuhoon,
lukemattomat ovat hänen uhrinsa.
27 Hänen talonsa kautta kulkee tuonelan tie, joka viettää kuoleman kammioihin.
Neuvoja ja varoituksia
1 Poikani, jos olet toisen puolesta mennyt
takuuseen,
lyönyt kättä vieraan kanssa,
2 jos omat puheesi ovat kietoneet sinut verkkoonsa,
lupauksesi vanginneet sinut ansaan,
3 vieneet sinut vieraan ihmisen käsiin,
tee silloin näin, poikani, jotta pelastuisit:
Mene ja vetoa häneen,
ahdista häntä pyynnöilläsi,
4 älä suo silmillesi unta
äläkä luomillesi lepoa.
5 Pelasta itsesi niin kuin pakeneva gaselli, kuin lintu, joka väistää pyyntimiehen paulan.
6 Mene, laiskuri, muurahaisen luo,
katso sen aherrusta ja ota opiksesi.
7 Ei sillä ole ketään käskijää,
ei herraa eikä hallitsijaa,
8 ja silti se kerää kesällä ruokansa
ja täyttää varastonsa korjuun aikaan.
9 Kuinka kauan sinä, laiskuri, makaat,
milloin havahdut unestasi?
10 Nuku vielä hiukan, torku hiukan,
makaa kädet ristissä vielä hetki,
11 niin köyhyys käy päällesi kuin rosvo, puute niin kuin röyhkeä kulkuri.
12 Kelvoton se ihminen, läpeensä paha,
joka kaikkialla kieroilee,
13 joka iskee silmää, tönäisee jalkaa,
antaa sormillaan salaisen merkin.
14 Kavalasti hän punoo juoniaan,
ehtimiseen hän on riitoja rakentamassa.
15 Siksi hän saa äkillisen lopun: hetkessä hän musertuu, eikä apua tule.
16 Kuutta asiaa Herra vihaa,
seitsemää hän ei edessään siedä:
17 ylpeitä silmiä, petollista kieltä,
viattoman veren tahraamia käsiä,
18 sydäntä, joka punoo ilkeitä juonia,
jalkoja, jotka rientävät rikoksen teille,
19 väärää todistajaa ja vilpin puhujaa ja ihmistä, joka yllyttää veljen veljeä vastaan.
20 Poikani, pidä mielessäsi isäsi käskyt,
älä väheksy äitisi opetusta.
21 Ripusta ne kaulaasi,
pidä aina niitä sydäntäsi vasten.
22 Kun kuljet, ne ovat oppaanasi,
kun nukut, ne pitävät vartiota,
ja kun heräät, ne puhuvat sinulle.
23 Käsky on lamppu, opetus on valo,
kuri ja kasvatus on elämän tie.
24 Ne varjelevat sinut pahalta naiselta,
vieraan naisen liukkaalta kieleltä.
25 Älä eksy hänen kauneutensa lumoihin,
älä mene ansaan, kun hän katsoo.
26 Portto pyytää vain leivän hinnan, mutta toisen miehen vaimo vie sinulta hengen.
27 Voiko kukaan pitää sylissään hehkuvia kekäleitä
ilman että vaatteet syttyvät tuleen?
28 Voiko kukaan kävellä tulisilla hiilillä
ilman että jalat kärventyvät?
29 Samoin käy sen, joka lähestyy toisen vaimoa:
joka toisen vaimoon kajoaa, on saava rangaistuksensa.
30 Halveksitaanhan sitäkin, joka nälissään varastaa
vain saadakseen syödä vatsansa täyteen --
31 kiinni jäätyään hän joutuu maksamaan
seitsenkertaisesti,
antamaan kaiken mitä omistaa.
32 Mieletön siis se mies, joka viettelee toisen
vaimon --
niin tekee vain se, joka ei hengestään piittaa.
33 Häntä odottaa raippa ja pilkka,
lähtemätön on hänen häpeänsä.
34 Sillä mustasukkaisen miehen raivo ei laannu,
ei hän tunne sääliä, kun koston aika tulee,
35 ei lepy, vaikka häntä kuinka lepyttäisi, ei lauhdu, vaikka häntä kuinka lahjoisi.
Viisauden kutsu, tyhmyyden houkutus
1 Viisaus on rakentanut itselleen talon,
seitsenpylväisen rakennuksen.
2 Hän on teuraansa teurastanut,
maustanut viinin, kattanut pöydän
3 ja lähettänyt palvelustyttönsä kaupunkiin
kuuluttamaan sen kukkuloilta:
4 "Oletko kokematon? Tule silloin tänne!"
Ja ymmärtämättömille hän sanoo:
5 "Tulkaa, syökää pöytäni antimia,
juokaa viiniä, jonka olen itse maustanut.
6 Jättäkää haihattelu, niin menestytte, kulkekaa vakaasti viisauden tietä."
7 Jos omahyväistä ojennat, hän pilkkaa sinua,
jos jumalatonta nuhtelet, saat solvauksen.
8 Omahyväistä älä nuhtele, hän vihastuu sinuun,
nuhtele viisasta, niin hän rakastaa sinua.
9 Neuvo viisasta, ja hän viisastuu yhä,
opeta hurskasta, ja hän oppii lisää.
10 Herran pelko on viisauden alku, Pyhän tunteminen on ymmärryksen perusta.
11 "Minä, viisaus, lisään elinpäiviäsi,
kartutan elämäsi vuosia.
12 Jos elät viisaasti, hyödyt viisaudestasi itse, holtittomasta elämästä kärsit itse."
13 Tyhmyys, se häpeämätön nainen,
pieksee suutaan muttei ymmärrä mitään.
14 Kaupungin korkeimmalla paikalla
hän valtiaan tavoin istuu ovellaan
15 ja kutsuu talon ohi kulkevia,
jotka vakaasti vaeltavat omaa tietään:
16 "Oletko kokematon? Tule silloin tänne!"
Ja ymmärtämättömille hän sanoo:
17 "Varastettu vesi makealta maistuu,
herkuista parhain on salaa syöty leipä."
18 Eikä toinen aavista, että se on varjojen talo, tuonelan kuilu tuota kutsua kuulevalle.
Viisaus kertoo itsestään
1 Kuulkaa! Viisaus kutsuu,
ymmärrys korottaa äänensä.
2 Kukkulan laella, tien vierellä se seisoo,
siellä missä polut haarautuvat eri suuntiin.
3 Markkinapaikoilla, tungoksen keskellä, kaupunkiin vievillä porteilla se huutaa:
4 "Teitä minä kutsun, ihmiset,
teille kaikille osoitan sanani.
5 Hankkikaa viisautta, te ymmärtämättömät,
hankkikaa tietoa, te houkat!
6 Kuulkaa! Minä puhun totuuden sanoja,
puhun ilman vilppiä, kun suuni avaan.
7 Minkä kieleni tuo julki, se on kaikki totta,
huuleni kauhistuvat jumalattomuutta.
8 Minkä puhun, se pitää paikkansa,
puheeni ei ole kieroa eikä väärää.
9 Se on selkeää sille, joka ymmärtää,
helppoa sille, joka on tavoittanut tiedon.
10 Arvostakaa ohjeitani enemmän kuin hopeaa,
tietoa enemmän kuin kalleinta kultaa,
11 sillä viisaus on koralleja arvokkaampaa, mitkään aarteet eivät vedä sille vertaa.
12 "Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa,
harkinta ja tieto ovat kumppanini.
13 Joka Herraa pelkää, vihaa kaikkea pahaa.
Ylpeyttä minä vihaan, kopeaa mieltä,
pahoja tekoja ja vilpillistä puhetta.
14 Minulta tulee ajatus, minulta sen toteutus,
minä olen ymmärrys, minun on voima.
15 Minun avullani kuninkaat hallitsevat,
maan mahtavat säätävät oikeat lait.
16 Minun avullani valtiaat pitävät valtaa,
kansan johtajat antavat oikeat tuomiot.
17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat,
ne, jotka etsivät, löytävät minut.
18 Minun kanssani tulevat rikkaus ja kunnia,
ehtymätön vauraus ja suuri siunaus.
19 Minun antini on parempaa kuin puhtain kulta,
minun lahjani paremmat kuin paras hopea.
20 Minä vaellan totuuden tietä,
horjumatta minä kuljen oikeuden polkua.
21 Jotka minua rakastavat, ne minä palkitsen, minä täytän heidän aittansa ja varastonsa.
22 "Minut Herra loi ennen kaikkea muuta,
luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata.
23 Iankaikkisuudesta minä sain alkuni,
kaiken alussa, ennen kuin maata oli.
24 Kun synnyin, ei syvyyksiä vielä ollut,
ei lähteitä tuomaan niiden vettä.
25 Ennen kuin vuoret pantiin sijalleen,
ennen kuin oli kukkuloita, minä synnyin,
26 ennen kuin hän teki maat ja mannut,
ennen kuin oli hiekan jyvääkään.
27 Olin läsnä, kun hän pani taivaat paikoilleen
ja asetti maanpiirin syvyyksien ylle,
28 kun hän korkeuksissa teki taivaan pilvet
ja sai syvyyden lähteet kumpuamaan,
29 kun hän pani merelle rajat,
loi rannat patoamaan sen vedet,
ja kun hän lujitti maan perustukset.
30 Jo silloin minä, esikoinen, olin hänen vierellään,
hänen ilonaan päivät pitkät,
kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään.
31 Maan kiekko oli leikkikalunani, ilonani olivat ihmislapset.
32 "Nyt, lapset, kuulkaa minua!
Hyvin käy sen, joka minun tietäni kulkee.
33 Kuulkaa neuvojani, niin viisastutte,
älkää lyökö niitä laimin.
34 Hyvin käy sen, joka minua kuulee,
päivästä päivään valvoo ovellani,
valppaana odottaa sen kynnyksellä.
35 Joka minut löytää, löytää elämän,
hänet Herra ottaa suosioonsa.
36 Pahoin käy sen, joka minua uhmaa, joka minua vihaa, rakastaa kuolemaa."
Totuuden sanat kestävät iäti
1 Joka rakastaa tietoa, rakastaa kuria, tyhmä se, joka nuhteita vihaa.
2 Hyvä ihminen on Herralle mieleen, mutta juonittelijan hän tuomitsee.
3 Vääryyden varassa ei kukaan kestä, mutta vanhurskas on vankasti juurillaan.
4 Kunnon vaimo on miehensä kruunu, kunnoton on kuin hivuttava tauti.
5 Hurskaiden aikeet ovat puhtaat, jumalattomilla on vilppi mielessä.
6 Väärämielisen sanat ovat tappava loukku, oikeamielisen puhe on pelastukseksi.
7 Jumalaton kaatuu, eikä mitään jää, mutta vanhurskaiden suku säilyy.
8 Mitä viisaampi, sitä kiitetympi, tyhmyri kerää vain halveksuntaa.
9 Parempi elää vaatimattomasti ja palvelijatta kuin leveästi mutta leivättä.
10 Kunnon ihminen muistaa karjansa tarpeet, jumalaton ei sääliä tunne.
11 Leivässä pysyy, joka pellollaan pysyy, mieletön se, joka tavoittelee tyhjää.
12 Jumalaton tavoittelee pahojen saalista, vanhurskas pysyy juurillaan.
13 Joka pahoja puhuu, kaatuu omaan ansaansa, vanhurskas selviää ahdingosta.
14 Puheistaan ihminen palkitaan, teot kiertyvät tekijänsä eteen.
15 Tyhmä pitää omaa tietään oikeana, viisas se, joka neuvoja kuulee.
16 Tyhmä tuo heti julki suuttumuksensa, viisas nielee loukkauksen ja vaikenee.
17 Oikeutta auttaa, joka totta puhuu, valehtelija on vääryyden asialla.
18 Harkitsematon sana on kuin miekanpisto, viisaan puhe on lääkettä.
19 Totuuden sanat kestävät iäti, valheen sanat vain tuokion.
20 Itsensä pettää, joka pahoja hautoo, iloita saa, joka hyviä neuvoja antaa.
21 Hurskas on turvassa kaikelta pahalta, jumalaton suistuu onnettomuuksiin.
22 Petollista puhetta Herra ei siedä, sanansa pitävä on hänelle mieleen.
23 Viisas ei kersku tiedoillaan, tyhmä kuuluttaa julki tyhmyytensä.
24 Ahkera päätyy päälliköksi, laiskuri toisten käskettäväksi.
25 Huoli masentaa ihmismielen, hyvä sana sen ilahduttaa.
26 Hurskas pysyy kaukana pahasta, jumalattomien tie vie harhaan.
27 Veltto pyyntimies ei tavoita saalista, ahkeralle kertyy rikkauksia.
28 Vanhurskauden polku vie elämään, mutta monet kulkevat kuoleman tietä.
Ihminen hioo ihmistä
1 Huomispäivästä älä kersku, ethän tiedä, mitä se tuo tullessaan.
2 Kiittäköön sinua toinen, ei oma suusi, vieras, ei oma kielesi.
3 Raskas on hiekka ja painava kivi, raskainta typeryksen tuottama harmi.
4 Raivo on raakaa, viha kuin tulva, mutta kuka mustasukkaisuuden torjuu?
5 Parempi nuhdella avoimesti kuin vaieta rakkauden nimissä.
6 Rakastavan lyöntikin on rakkautta, vihamiehen suudelmakin pelkkää vihaa.
7 Kylläinen halveksii hunajaakin, nälkäiselle karvaskin on makeaa.
8 Kuin lintu, joka jättää pesänsä, on ihminen, joka lähtee omilta mailtaan.
9 Öljy ja suitsuke ilahduttavat mielen, ystävän rakkaus on kuin tuoksuva puu.
10 Älä hylkää ystävääsi, älä isäsi ystävää. Kun joudut pulaan, älä oitis mene veljesi luo. Parempi läheinen naapuri kuin kaukainen veli.
11 Toimi viisaasti, poikani, isäsi iloksi: sinä olet paras vastaus solvaajilleni.
12 Kun onnettomuus uhkaa, viisas väistää, tyhmä kulkee kohti ja saa kolhut.
13 Jos joku vierasta takaa, ota häneltä viitta ja pidä se panttina vierasta varten.
14 Jos joku heti aamulla vuolaasti sinua siunaa, sen siunauksen takana voi olla kirous.
15 Kuin katonraosta sateella tippuva vesi,
sellainen on nalkuttava vaimo.
16 Helpompi pidätellä tuulta kuin häntä, kuin öljy hän lipeää otteestasi.
17 Rauta rautaa hioo, ihminen hioo ihmistä.
18 Joka viikunapuutaan hoitaa, se viikunoita syö, joka herraansa hyvin palvelee, saa siitä kunniaa.
19 Veden kalvossa näet kasvosi, lähimmäisessä näet sydämesi.
20 Nälkäisenä ammottaa tuonelan kita, kyltymättä himoitsevat ihmisen silmät.
21 Hopealle sulatin, kullalle uuni, ihmisen mittana kiitos ja moite.
22 Survo hullua huhmaressa, survimella kivien seassa: ei erkane hänestä hänen hulluutensa.
23 Pidä hyvää huolta lampaistasi,
valvo, miten vuohikarjasi voi,
24 sillä rikkaus ei kestä ikuisesti
eikä valta säily polvesta polveen.
25 Kun heinä on korjattu ja odelma nousee,
kun vuorilta on koottu vihanta ruoho,
26 silloin ostat karitsoilla itsellesi vaatteet,
myyt pukit ja hankit uuden pellon,
27 silloin saat kyllälti vuohenmaitoa, sillä ravitset koko perheesi, siitä saavat ravintonsa orjattaresi.
Tyhmät, laiskat, petturit
1 Kuin kesällä lumi, kuin korjuuaikaan sade ovat tyhmälle osoitetut kiitoksen sanat.
2 Kuin lentävä lintu, kuin liitävä pääsky on aiheeton kirous: se ei yllesi jää.
3 Hevoselle piiskaa, aasille ohjat, tyhmyrin selässä soikoon keppi!
4 Älä vastaa tyhmälle hänen tyhmyytensä mukaan, ettet itsekin saisi tyhmän nimeä.
5 Vastaa tyhmälle hänen tyhmyytensä mukaan, ettei hän kuvittelisi olevansa viisas.
6 Jalkansa murtaa, harmeja hankkii, joka lähettää tyhmyrin asialle.
7 Hervoton kuin halvaantunut jalka on sananlasku tyhmän suussa.
8 Kuin kelvoton kivi lingossa on tyhmälle annettu kunnia.
9 Kuin piikki juopuneen kädessä on sananlasku tyhmyrin suussa.
10 Kuin jousimies, joka ampuu tähtäämättä, on se, joka oitis tyhmänkin pestaa.
11 Kuin koira, joka palaa oksennukselleen, on tyhmä, joka toistaa tyhmyyksiään.
12 Moni luulottelee olevansa viisas -- tyhmyristäkin on enemmän toivoa.
13 Laiska sanoo: "Tiellä on leijona, keskellä katua kulkee peto."
14 Saranoillaan ovi kääntyy, vuoteellaan laiska.
15 Laiska pistää kätensä ruokavatiin, mutta suuhun saakka käsi ei nouse.
16 Laiska on mielestään viisaampi kuin seitsemän neuvokasta miestä.
17 Rakkikoiraa korvista tarttuu, joka toisten riitoihin puuttuu.
18 Kuin järkensä menettänyt jousimies,
joka tulisilla nuolilla tuhoa kylvää,
19 on se, joka pettää ystävänsä ja sanoo: "Leikkiähän se vain oli."
20 Kun polttopuu loppuu, tuli sammuu, kun panettelija poistuu, riita laantuu.
21 Hiilistä hehku, haloista roihu, riitapukari sytyttää riidan.
22 Makealta maistuvat panettelijan puheet, ne painuvat syvälle sisimpään.
23 Kuin hopeasilaus saviastian pinnassa on mairea puhe häijyn ihmisen suussa.
24 Vihamiehesi voi puhua mielin kielin,
mutta sisimmässään hän hautoo pahaa.
25 Älä usko hänen lipeviä sanojaan,
hänen sydämessään on seitsemän petosta.
26 Hän kätkee vihansa kavalasti, mutta hänen pahuutensa tulee kaikkien tietoon.
27 Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa, joka kiveä vierittää, jää itse sen alle.
28 Lyötyjäkin lyö petturin kieli, turmiota levittää lipevä suu.
Paha saa tuomion, katuva armon
1 Jumalaton pakenee, vaikka kukaan ei aja takaa, mutta vanhurskas on turvassa kuin leijona.
2 Kun maassa on kapinoita, hallitsijat vaihtuvat, mutta kyvykäs mies vakiinnuttaa vallan.
3 Köyhä, joka toista köyhää sortaa, on kuin sade, joka vie mullan ja siemenet.
4 Laista piittaamaton puolustaa jumalattomia. Joka noudattaa lakia, vastustaa heitä.
5 Paha ihminen ei erota oikeaa väärästä. Joka Herraa etsii, näkee asiat oikein.
6 Parempi köyhyys ja rehellinen elämä kuin rikkaus ja vaellus väärillä teillä.
7 Viisas se poika, joka opetukset muistaa, isänsä häpäisee, joka irstailuissa kulkee.
8 Joka korkoa kiskoo ja rahaa kahmii, kokoaakin sille, joka muistaa köyhää.
9 Joka sulkee korvansa Herran lailta, sen rukouskin on Herralle kauhistus.
10 Joka suoran tien kulkijaa viettelee väärään, putoaa omaan kuoppaansa, mutta nuhteeton saa kyllälti hyvää.
11 Rikas luulottelee olevansa viisas, mutta köyhä, jolla on ymmärrystä, näkee hänen lävitseen.
12 Kun vanhurskaat vallitsevat, kansa iloitsee, kun pahat saavat vallan, kaikki kätkeytyvät.
13 Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon.
14 Hyvin käy sen, joka tuntee pyhää pelkoa, tuhoon kulkee se, joka kovettaa sydämensä.
15 Kuin ärisevä leijona, kuin äkeä karhu on jumalaton hallitsija köyhille.
16 Lyhytnäköinen se ruhtinas, joka riistää kansaa, pitkäikäinen se, joka väärää voittoa vihaa.
17 Murhamies on pakolainen kuolemaansa saakka, älä pidättele häntä hänen paetessaan.
18 Joka vakaasti kulkee, välttää vaarat, joka poikkeaa tieltä, kompastuu ja kaatuu.
19 Leivässä pysyy, joka pellollaan pysyy, joka tavoittelee tyhjää, pysyy köyhänä.
20 Luotettavan miehen toimissa on siunaus. Joka rikkautta rohmuaa, ei rangaistusta vältä.
21 Puolueellisuus on pahasta, mutta moni tekee väärin jo leipäpalan tähden.
22 Ahne juoksee rahan ja tavaran perässä eikä huomaa, että köyhyys on jo kintereillä.
23 Oikaise toista, ja hän arvostaa sinua enemmän kuin sitä, joka mielistelee.
24 Joka vanhempiaan surutta riistää, ei ole ryöstäjää parempi.
25 Ahneus saa aikaan riitaa, Herraan luottava menestyy.
26 Mieletön se, joka itseensä turvaa, joka viisautta seuraa, se menestyy.
27 Joka köyhiä auttaa, ei puutetta koe, mutta katseensa kovettavaa kirotaan.
28 Kun pahat saavat vallan, kaikki kätkeytyvät, kun he tuhoutuvat, koittaa vanhurskaiden aika.
Nämäkin ovat Salomon sananlaskuja. Juudan kuninkaan Hiskian miehet ovat ne koonneet.
Itsehillintä tuo luottamusta
2 Jumalan on kunnia siitäkin, mitä hän salaa, kuninkaan siitä, minkä hän selvittää.
3 Taivaan korkeus, maan syvyys ja kuninkaan sydän -- kuka ne tutkii?
4 Poista kuona hopean seasta,
niin sepän käsissä syntyy malja.
5 Poista jumalaton kuninkaan luota, niin valta ja oikeus vahvistuvat.
6 Älä kärky kunniaa kuninkaan edessä,
älä tuppaudu ylempiesi paikoille.
7 Parempi on kuulla pyyntö: "Tule tänne ylemmäksi", kuin joutua väistymään ylhäisten tieltä.
Vaikka itse näkisit, mitä tapahtuu,
8 älä suin päin vie asiaa oikeuteen, sillä loppujen lopuksi voi käydä niin, että saatat itsesi häpeään.
9 Hoida omat riitasi vastapuolesi kanssa,
muiden asioita älä mene kertomaan.
10 Joku kuulee puheesi ja nolaa sinut, ja siitä pitäen olet huonossa huudossa.
11 Kultaomenoita hopeamaljoissa
ovat oikeaan aikaan lausutut sanat.
12 Kultarengas, koru puhtainta kultaa on viisaan neuvo auliille kuuntelijalle.
13 Kuin jääkylmä juoma elopellolla on luotettava lähetti herralleen: hän palauttaa tämän hervonneet voimat.
14 Kuin tumma pilvi, joka ei tuo sadetta, on kerskailija, joka lupaa muttei anna.
15 Kärsivällisyys tehoaa mahtimieheenkin, lempeä kieli särkee kovan luun.
16 Jos hunajaa löydät, syö kohtuullisesti,
muuten kylläännyt siihen ja annat ylen.
17 Älä ehtimiseen käy ystäväsi luona, muuten hän kyllästyy ja alkaa karttaa sinua.
18 Tappara, miekka ja terävä nuoli on se, joka väärin todistaa.
19 Kuin heiluva hammas ja horjuva jalka on ystävä, joka hädässä pettää.
20 Riisutko vaatteesi pakkasella? Kaadatko lipeään etikkaa? Ilolaulujako laulat murheelliselle?
21 Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa,
jos hänellä on jano, anna juotavaa.
22 Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle, ja Herra palkitsee tekosi.
23 Pohjatuuli nostaa sateen, panettelu nostaa kiukun.
24 Parempi katolla taivasalla kuin talossa toraisan vaimon kanssa.
25 Kuin raikas vesi uupuneelle on hyvä uutinen kaukaisesta maasta.
26 Kuin liattu lähde ja pilattu kaivo on hurskas, joka taipuu jumalattoman edessä.
27 Hunajaa ei pidä syödä liikaa eikä kunniaa tavoitella ylen määrin.
28 Kuin muurinsa menettänyt kaupunki on mies, joka ei hillitse itseään.
Nämäkin ovat viisaiden sanoja.
Ei sovi tuomarille puolueellisuus.
24 Joka syylliselle sanoo: "Olet syytön",
saa kaikkien kirot, koko kansan vihat.
25 Toisin käy sen, joka tuomitsee oikein: hänen osanaan on siunaus ja menestys.
26 Kuin suudelma suulle on suora vastaus.
27 Tee ensin tilustesi työt, pane ensiksi peltosi kuntoon, vasta sitten on talon ja perheen vuoro.
28 Älä todista toisesta väärin --
ethän tahdo pettää ketään puheellasi?
29 Älä ajattele: "Niin kuin hän minulle, niin minä hänelle. Nyt maksan hänelle samalla mitalla."
30 Minä kuljin laiskurin pellon laitaa,
katselin typeryksen viinitarhaa,
31 ja mitä näinkään: pelkkiä nokkosia,
tarhan, jossa rehottivat ohdakkeet
ja jonka kiviaita oli luhistunut.
32 Minä katsoin ja painoin mieleeni,
otin opikseni siitä minkä näin.
33 Nuku vielä hiukan, torku hiukan,
makaa kädet ristissä vielä hetki,
34 niin köyhyys käy päällesi kuin rosvo, puute niin kuin röyhkeä kulkuri.
Syytöntä on puolustettava
1 Älä kadehdi pahoja ihmisiä,
älä tavoittele heidän seuraansa,
2 sillä heillä on mielessään tuhoisat aikeet, heidän puheensa saa aikaan pelkkää pahaa.
3 Viisaudella talo rakennetaan,
ymmärrys on sen perustus,
4 tieto ja taito täyttävät sen huoneet kalleuksilla ja kaikella kauniilla.
5 Viisaus on väkevyyttä, kokemus tuo voimaa.
6 Viisas suunnitelma auttaa sodassa, hyvät neuvonantajat tuovat menestyksen.
7 Koskapa tyhmä olisi tilanteen tasalla! Pysyköön siis neuvonpidossa vaiti.
8 Joka aina punoo juonia,
saa vehkeilijän nimen.
9 Mielettömän ajatukset täyttää synti, herjaajaa jokainen kammoksuu.
10 Annatko periksi ahdingon tullen? Vähätpä ovat voimasi.
11 Mene väliin, kun syytöntä viedään surmattavaksi,
riennä apuun, kun hän hoippuu teloituspaikalle.
12 Älä selitä: "Enhän tunne koko asiaa", sillä sydänten tutkijaa sinä et petä. Hän valvoo sinua ja tuntee sinut, hän maksaa jokaiselle tekojen mukaan.
13 Syö, poikani, hunajaa, se on hyvää,
ja mesi on makeaa kielelläsi.
14 Yhtä lailla on viisaus sinulle hyväksi: kun löydät sen, sinulla on tulevaisuus, toivosi ei raukea tyhjiin.
15 Älä väijy, jumalaton, hurskaan majaa,
älä tuhoa hänen kotiaan.
16 Vaikka hurskas seitsemästi kaatuisi, hän nousee jälleen, mutta jumalaton sortuu onnettomuuteensa.
17 Kun vihamiehesi kaatuu, älä iloitse,
kun hän kompastuu, älä riemuitse,
18 ettei Herra sen nähdessään suuttuisi sinuun ja kääntäisi vihaansa hänestä pois.
19 Älä kiivastu pahantekijöille,
älä kadehdi jumalattomia,
20 sillä pahoilla ei ole tulevaisuutta
ja jumalattoman lamppu sammuu.
21 Pelkää Herraa, poikani, ja kuningasta.
Vältä niitä, jotka hankkivat kapinaa,
22 sillä yhdessä hetkessä he kukistuvat. Millainen onkaan heidän rangaistuksensa!
23
Nämäkin ovat viisaiden sanoja.
Ei sovi tuomarille puolueellisuus.
24 Joka syylliselle sanoo: "Olet syytön",
saa kaikkien kirot, koko kansan vihat.
25 Toisin käy sen, joka tuomitsee oikein: hänen osanaan on siunaus ja menestys.
26 Kuin suudelma suulle on suora vastaus.
27 Tee ensin tilustesi työt, pane ensiksi peltosi kuntoon, vasta sitten on talon ja perheen vuoro.
28 Älä todista toisesta väärin --
ethän tahdo pettää ketään puheellasi?
29 Älä ajattele: "Niin kuin hän minulle, niin minä hänelle. Nyt maksan hänelle samalla mitalla."
30 Minä kuljin laiskurin pellon laitaa,
katselin typeryksen viinitarhaa,
31 ja mitä näinkään: pelkkiä nokkosia,
tarhan, jossa rehottivat ohdakkeet
ja jonka kiviaita oli luhistunut.
32 Minä katsoin ja painoin mieleeni,
otin opikseni siitä minkä näin.
33 Nuku vielä hiukan, torku hiukan,
makaa kädet ristissä vielä hetki,
34 niin köyhyys käy päällesi kuin rosvo, puute niin kuin röyhkeä kulkuri.
Varoituksia huonosta seurasta
1 Kun käyt aterialle mahtimiehen pöytään,
älä unohda, kuka edessäsi on.
2 Tuki vaikka veitsellä kurkkusi,
nälällesi älä anna valtaa.
3 Älä ahnehdi hänen herkkujaan, sillä niissä voi piillä petos.
4 Älä rehki rikastuaksesi,
älä tuhlaa ajatuksiasi siihen.
5 Kun kiinnität katseesi rikkauteen, se on jo poissa: se on saanut siivet ja lentänyt taivaalle kuin kotka.
6 Älä aterioi pahansuovan seurassa,
älä havittele hänen herkkujaan,
7 sillä hänen päätään sinä et käännä.
Hän sanoo sinulle: "Syö ja juo",
mutta ei tarkoita mitä sanoo.
8 Minkä syöt, sen olet oksentava, ja kauniit sanasikin menevät hukkaan.
9 Turha on puhua tyhmälle, hän ei ymmärrä viisauttasi.
10 Älä siirrä vanhaa rajapyykkiä
äläkä tunkeudu orpojen pelloille,
11 sillä heillä on väkevä puolustaja, joka ajaa heidän asiaansa sinua vastaan.
12 Taivuta mielesi kuulemaan neuvoja, avaa korvasi viisaudelle.
13 Älä jätä poikaa kurituksetta --
ei hän kuole, jos saa keppiä.
14 Kun annat hänelle keppiä, pelastat hänet tuonelan tieltä.
15 Poikani, jos sydämesi viisastuu,
minun sydämeni iloitsee.
16 Riemu täyttää mieleni, kun puheesi on totta ja oikeaa.
17 Älä kadehdi niitä, jotka elävät synnissä,
elä Herran pelossa päivästä päivään.
18 Jos sen teet, sinulla on tulevaisuus eikä toivosi raukea tyhjiin.
19 Kuuntele, poikani, ja viisastu,
ohjaa ajatuksesi oikealle tielle.
20 Älä eksy juomarien seuraan,
karta lihapadan ääressä mässäileviä,
21 sillä juomari ja syömäri köyhtyy, nuokkuu lopulta ryysyissä.
22 Kuule isääsi, jolta olet saanut elämän,
älä halveksi äitiäsi, kun hän on vanha.
23 Osta totuutta, älä myy,
osta viisautta, oppia ja ymmärrystä.
24 Kunnon poika on isänsä ilo,
onnellinen se, jolla on viisas poika.
25 Iloitkoot sinun isäsi ja äitisi, riemuitkoon sinun synnyttäjäsi.
26 Poikani, luota minuun,
seuraa samaa tietä kuin minä.
27 Portto on kuin syvä hauta,
vieras nainen kuin ahdas kaivo.
28 Rosvon lailla hän on väijyksissä ja viettelee yhä uusia uskottomuuteen.
29 Kuka voivottaa, kuka vaikertaa?
Kuka rettelöi, kuka haastaa riitaa?
Kuka hankkii kolhuja syyttä suotta?
Kuka katsoo harottavin silmin?
30 Se, joka viipyy viinin ääressä,
se, joka etsii maustejuomaa.
31 Älä katsele viinin hehkuvaa punaa,
älä katso sen välkettä maljassa.
Helposti se valahtaa kurkusta alas,
32 mutta perästäpäin se puree kuin käärme,
iskee myrkkyhampaillaan kuin kyy.
33 Silmäsi näkevät outoja,
puheesi ovat hullun houreita.
34 Olet kuin aalloilla keskellä merta,
kuin maston nenässä mainingeilla.
35 "Minut piestiin, mutta en tuntenut mitään, minut hakattiin, mutta en tiennyt mitään. Milloin pääni selviää? Pitäisi päästä hakemaan lisää."
Viisaiden sanoja
17 Kuuntele tarkoin, ota vastaan viisaiden sanat,
avaa sydämesi tiedolle, jota jaan.
18 Teet hyvin, kun kätket sen sisimpääsi
ja pidät sen valmiina huulillasi.
19 Turvaa Herraan -- siksi minä sinulle puhun,
siksi saatan tietoosi kaiken tämän.
20 Kolmekymmentä ohjetta olen kirjoittanut
sinulle neuvoksi ja opastukseksi,
21 jotta oppisit totuutta, oikeita sanoja, ja voisit vakain sanoin vastata lähettäjällesi.
22 Älä riistä heikkoa hänen heikkoutensa vuoksi,
älä sorra köyhää oikeudessa,
23 sillä Herra ajaa hänen asiaansa ja riistää hengen hänen riistäjiltään.
24 Älä lyöttäydy kiivaan miehen seuraan,
älä ryhdy äkkipikaisen kumppaniksi,
25 ettet tottuisi hänen teihinsä ja vaarantaisi omaakin vaellustasi.
26 Älä tee niiden tavoin, jotka lyövät kättä
ja menevät veloista takuuseen.
27 Ellei sinulla ole millä maksaa, viedään vuodekin altasi.
28 Älä siirrä vanhaa rajapyykkiä, jonka esi-isäsi ovat paikalleen panneet.
29 Katsopa miestä, joka on toimissaan taitava: hänen tiensä vie kuninkaiden hoveihin, ei hän jää alhaisten palvelukseen.
Jumalaton syöstään tuhoon
1 Kuin kastelupuro on Herran kädessä kuninkaan sydän, hän ohjaa sen minne tahtoo.
2 Ihminen pitää oikeina kaikkia teitään, mutta Herra punnitsee sydämet.
3 Noudata oikeutta ja vanhurskautta, se on Herralle enemmän kuin teurasuhri.
4 Ylpeät silmät, pöyhkeä sydän -- jumalattoman lyhdyt synnin tiellä.
5 Uutteruus ja harkinta tuo menestyksen, turha kiire vie köyhyyteen.
6 Joka kokoaa omaisuutta valheen keinoin, se tuulta tavoittaa ja tuhonsa löytää.
7 Omaan pahuuteensa jumalaton kaatuu, kun hän hylkää sen, mikä on oikein.
8 Syyllisen tie on mutkainen, kunnon ihminen on teoissaan suora.
9 Parempi katolla taivasalla kuin talossa toraisan vaimon kanssa.
10 Jumalaton himoitsee pahaa, lähimpiäänkään hän ei säästä.
11 Rankaise rehentelijää, se on kokemattomille opiksi, opeta viisasta, ja hänen tietonsa kasvaa.
12 Oikein tekee oikeamielinen jumalattomille, hän syöksee tuhoon koko joukkion.
13 Joka sulkee korvansa köyhän pyynnöltä, joutuu itse pyytämään saamatta vastausta.
14 Salaa annettu lahja lepyttää vihan, poveen kätketty lahjus kiivaankin kiukun.
15 Oikea teko on oikeamielisen ilo mutta väärämielisen kauhistus.
16 Joka eksyy ymmärryksen tieltä, päätyy lopulta varjojen maahan.
17 Ilonpitäjää odottavat ankeat ajat, juomari ja syömäri ei rikastu.
18 Jumalattoman ja hurskaan osat vaihtuvat: petollinen joutuu uskollisen lunnaaksi.
19 Parempi asua autiomaassa kuin pahansisuisen vaimon kanssa.
20 Viisaalla on varastossa kalleuksia ja herkkuja, tyhmä panee kaiken menemään.
21 Joka pyrkii oikeuteen ja laupeuteen, saa elämän, kunnian ja vanhurskauden.
22 Viisas mies valtaa vahvankin kaupungin ja repii sen muurit ja varustukset.
23 Joka suutaan ja kieltään varoo, varjelee itsensä ahdingoilta.
24 Rehentelijä saa herjaajan nimen, hänen röyhkeydellään ei ole mittaa eikä määrää.
25 Omiin mielitekoihinsa laiska kuolee, kun kädet kieltäytyvät työnteosta.
26 Ahne on aina ottamassa, vanhurskas antaa, ei kitsastele.
27 Jumalattoman uhrilahja on iljettävä, vielä iljettävämpi, jos hän hautoo pahaa.
28 Väärän todistajan käy huonosti, tarkkaa todistajaa kuunnellaan aina.
29 Jumalaton katsoo uhmakkaasti, vilpitön kulkee vakaasti tietään.
30 Ei auta viisaus Herran edessä, ei ymmärrys, ei ihmisen harkinta.
31 Itse valjastat hevosesi taisteluun, mutta voitto on Herran kädessä.
Kasvatus kurinalaiseen elämään
1 Parempi köyhyys ja rehellinen elämä kuin tyhmyys ja totuuden vääristely.
2 Ei into auta, jos tietoa puuttuu, hätikkö eksyy ja kompastuu.
3 Oma tyhmyys vie ihmisen harhaan, mutta silti hän on katkera Herralle.
4 Kyllä rikkaan luo ystäviä kertyy, köyhän luota he kaikkoavat.
5 Väärä todistaja ei jää rankaisematta, joka valheita puhuu, ei pelastu.
6 Monet pyrkivät ylhäisten suosioon, anteliaan ystäviä ovat kaikki.
7 Köyhää vihaavat hänen veljensäkin, karttavat vielä enemmän hänen ystävänsä. Turhaan hän koettaa puhua heille.
8 Itseään auttaa, joka ymmärrystään lisää, onnen saa, joka harkiten toimii.
9 Väärä todistaja ei jää rankaisematta. Joka valheita puhuu, se hukkuu.
10 Ei sovi tyhmälle helppo elämä eikä orjalle olo ylhäisten herrana.
11 Viisaus tekee ihmisen pitkämieliseksi, kunnia sille, joka loukkauksen unohtaa!
12 Kuninkaan viha on kuin leijonan ärjyntä, hänen suosionsa kuin nurmikon kaste.
13 Tyhmä poika on isänsä riesa, nalkuttava vaimo kuin vuotava katto.
14 Talo ja tavara peritään isiltä, mutta viisas vaimo on Herran lahja.
15 Laiskuus vaivuttaa syvään uneen, vetelys joutuu näkemään nälkää.
16 Joka käskyt pitää, saa henkensä pitää, mutta kuolemaan kulkee, joka ei tietään tarkkaa.
17 Joka köyhää armahtaa, lainaa Herralle, ja Herra maksaa takaisin hyvän teon.
18 Kurita poikaasi, kun vielä on toivoa, varo sentään hengiltä hakkaamasta.
19 Kiivas mies hankkii äkkiä rangaistuksen. Jos yrität apuun, vain pahennat asiaa.
20 Kuule neuvoja, ota kuritus varteen, että olisit vastedes viisaampi.
21 Ihminen kaavailee monenlaista, mutta kaikki käy Herran tahdon mukaan.
22 Uskollisuus on ihmisessä arvokkainta, parempi on köyhä kuin petollinen.
23 Herran pelko turvaa elämäsi: nukut tyynesti, säikkymättä pahaa.
24 Laiska pistää kätensä ruokavatiin, mutta suuhun saakka käsi ei nouse.
25 Lyö rehentelijää, se on tyhmille opiksi, ojenna viisasta, ja hänen viisautensa kasvaa.
26 Huono ja häpeämätön se poika, joka isäänsä lyö ja äitinsä häätää.
27 Poikani, ellet taivu kuriin, silloin eksyt tiedon tieltä.
28 Vilpillinen todistaja häpäisee oikeutta, jumalaton herkuttelee vääryydellä.
29 Röyhkeää odottaa rangaistus, tyhmyrin selkää raippa.
Elämän taidon opetuksia
1 Parempi leipäkannikka ja rauha kuin juhlapidot ja riita.
2 Viisas orja pitää kurissa kunnottoman pojan ja pääsee perinnölle veljesten kanssa.
3 Hopealle sulatin, kullalle uuni, ihmisten sydämet tutkii Herra.
4 Heittiö kuuntelee ilkeitä puheita, kieroilija turmion sanoja.
5 Joka köyhää pilkkaa, herjaa hänen Luojaansa, vahingonilo ei jää rankaisematta.
6 Vanhusten kruununa ovat lastenlapset, lasten kunniana heidän isänsä.
7 Tyhmän suuhun ei sovi suora puhe eikä ruhtinaan huulille valhe.
8 Joka lahjoo, luulee lahjaansa onnenkiveksi: minne hän menee, hän menestyy.
9 Joka vaalii ystävyyttä, unohtaa loukkauksen, joka menneitä kaivelee, menettää ystävänsä.
10 Viisas ottaa moitteesta opikseen, sata lyöntiäkään ei paranna tyhmää.
11 Paha ihminen kapinoi ja kapinoi, kunnes kohtaa armottoman sanantuojan.
12 Tulkoon vaikka poikasensa menettänyt karhu, kunhan ei tyhmyri hulluudessaan!
13 Joka hyvän pahalla maksaa, vetää onnettomuuden kotinsa ylle.
14 Riita syntyy kuin rako patoon -- tuki se, ennen kuin vesi nousee!
15 Vapaus syylliselle, tuomio syyttömälle, kumpaakin Herra kammoksuu.
16 Mitä hyötyy tyhmyri rahoistaan? Viisautta hän ei ymmärrä ostaa.
17 Ystävän rakkaus ei koskaan petä, veli auttaa veljeä hädän hetkellä.
18 Mieletön se, joka lyö kättä ja menee toisesta takuuseen.
19 Joka rakastaa riitaa, rakastaa syntiä. Joka porttinsa korottaa, se etsii tuhoaan.
20 Väärämielinen ei onnea tavoita, kieroilijan kohtaa perikato.
21 Murheen saa, joka tyhmän siittää, houkan isä ei iloa tunne.
22 Iloinen sydän pitää ihmisen terveenä, synkkä mieli kuihduttaa ruumiin.
23 Jumalaton ottaa salaa lahjuksen ja vääristää oikeuden tien.
24 Viisas pitää silmänsä viisaudessa, tyhmän katse kiertelee maailman rantaa.
25 Tyhmä poika on isänsä murhe, katkera pettymys äidilleen.
26 Pahoin tehdään, jos syytöntä sakotetaan, oikeutta loukataan, jos ruoskitaan kunnian miestä.
27 Viisas se, joka sanojaan säästää, järkevä pitää päänsä kylmänä.
28 Hullukin käy viisaasta, jos on vaiti, järkevästä, ellei suutaan avaa.
Salomon sananlaskut.
Viisas poika on isänsä ilo, tyhmä poika on äitinsä murhe.
2 Väärintekijää eivät hänen aarteensa auta, mutta oikeamielisyys pelastaa kuolemasta.
3 Nuhteetonta Herra varjelee nälältä, mutta jumalattoman haluja hän ei täytä.
4 Köyhyys seuraa kättä, joka työtä karttaa, toimeliaat kädet tuovat rikkauden.
5 Viisas se, joka kesällä kerää, häpeä sille, joka korjuuaikana makaa.
6 Hurskaalla on päänsä päällä siunaus, jumalattoman suussa piilee väkivalta.
7 Vanhurskaan muistoa siunataan, jumalattoman nimikin maatuu.
8 Ymmärtäväinen ottaa ohjeet varteen, mutta mieletön etsii tuhoaan.
9 Turvassa kulkee, joka vilpittä kulkee, joka poikkeaa polulta, ei salassa pysy.
10 Kavala silmänisku tuo tuskaa, ja mieletön puhe vie tuhoon.
11 Vanhurskaan suu on elämän lähde, jumalattoman suussa piilee väkivalta.
12 Viha ajaa ihmiset toisiaan vastaan, rakkaus peittää paljotkin rikkomukset.
13 Järkevän huulilta lähtevät viisauden sanat, tyhmyrin selässä soikoon keppi!
14 Viisas panee tiedon visusti talteen, mutta vahinko on valmis, kun hullu puhuu.
15 Omaisuus on rikkaalle vahva varustus, puute murentaa köyhän majan.
16 Mitä vanhurskas ansaitsee, on elämäksi, mitä jumalaton hankkii, koituu synniksi.
17 Joka taipuu kuriin, vaeltaa elämän tietä, nuhteista piittaamaton kulkee harhaan.
18 Joka vihansa salaa, se valheita puhuu, hullu se, joka panettelee ja parjaa.
19 Paljossa puheessa vaanii synti, viisas se, joka kielensä hillitsee.
20 Hurskaan puhe on puhtainta hopeaa, jumalattoman ajatus ei paljoa paina.
21 Hurskaan sanat ruokkivat monia, tyhmät nääntyvät ymmärryksen puutteeseen.
22 Herran siunaus menestyksen antaa, omin voimin sitä ei lisätä.
23 Ilkityöt ovat hullun huvi, järkevä saa ilonsa viisaudesta.
24 Mitä jumalaton pelkää, siihen hän törmää, mitä hurskas toivoo, se hänelle annetaan.
25 Myrskyn mentyä jumalaton on poissa, mutta vanhurskaalla on kestävä perusta.
26 Mitä etikka hampaille ja savu silmille, sitä on laiskuri isännälleen.
27 Herran pelko kartuttaa elinpäiviä, jumalattomalta vuodet hupenevat.
28 Hurskaan odotus johtaa iloon, jumalattoman toivo pettää.
29 Herra on viattoman vahva linna, mutta väärintekijän hän murskaa.
30 Oikeamielinen ei ikinä horju, mutta jumalattomalla ei ole missään turvaa.
31 Vanhurskaan suusta viisaus versoo, mutta myrkyllinen kieli leikataan poikki.
32 Hurskaan sanat ovat rakkauden sanoja, jumalattoman puhe valhetta ja vimmaa.
Kiitos, että jaksoit lukea viestini. Tuossa oli kaikki olennainen lyhykäisyydessään, mitä minulle tuli viestistäsi mieleen.
Ei se huima liike mitään. Vaan se äkkipysäys.
Liikettähän voi olla vaikka kuinka paljon. Eikä kukaan huomaa mitään. Ongelmia tulee vasta jos törmätään johonkin.
Onko odotettavissa, että tämä Savorin huima liike törmäisi johonkin?
Siellä se astetta isomman aineen olio sitten ihmettelee miten valo on yleisesti punasiirtynyttä ja luulee tilan muka laajenevan. Jos ne galaksit nimittäin on isoja fotoneja?