Ruoan taso laskenut

Jälleen (Vaalassa)

Jo päiväkodista asti olen tätä kouluruokaa syönyt, eli yli 12 vuotta putkeen ja voin kyllä todeta että taso pääsääntöisesti laskee koko ajan. Viime vuonna oli poikkeus, silloin ruoka oli ihan syötävää mutta tänä vuonna kauheampaa kuin ikinä. Ottaa päähän tuokin eilinen Kalevan mielipidekirjoitus missä kehutaan kouluruokaa ja siitä pitämättömiä haukutaan nirsoiksi kakaroiksi. Kuulemma aina pehmeätä leipää ja jälkiruokaa. Aijaa. Täällä on muuta kuin vanhaa näkkileipää ehkä kerran kuussa ja jälkiruokaa on ollut YHDEN ainoa kerran, n. 10 vuotta sitten. Täksi vuodeksi poistettu myös tavallinen maito monien harmiksi. Mitäpä tuo haittaa kun mitään en ole pystynyt juomaan siellä sitten ala-asteen. Ei siinä mitään, ruokahan se on pääasia. Mutta kun se on aika kehnoa. Potut on oikeasti raakoja sisältä, järjestelmällisesti joka päivä. Kuivia reunoja ei tahdo saada auki. Niissä on mustia kohtia (ei tosin kovin usein), perunamuusi oli koostumukseltaan sellaista että revettiin nauramaan jonossa. Eli perunamuusia jossa puoliksi möyhennettyjä pottulättyjä. Lihaa ei juuri ruoan seasta löydä, sen sijaan harvoja kasviksia. Mausteita ei nähtävästi käytetä. Tällästä tänään. Enkä ole ainoa joka tätä ruokaa on haukkunut, erityisesti tänä vuonna.

10

2431

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä

      Että monessa muussa paikassa on ruoka paljon parempaa. Mutta tästä lähtien käyn syömässä kotona.

      • aan siinä että

        tehdään niissä suurissa KESKUSKEITIÖISSÄ joissa RUOKATERAPEUTTI on suunnitelut niin että seon halpaa ja huonoa


      • ihmiset
        aan siinä että kirjoitti:

        tehdään niissä suurissa KESKUSKEITIÖISSÄ joissa RUOKATERAPEUTTI on suunnitelut niin että seon halpaa ja huonoa

        Jos valtio viittis antaa rahaa kunnon ruokaan, ei munkaan koulun oppilaat varmaan joka välitunti ravais Siwassa, joka on ihan kulman takana. Ja sieltä sitten ostavat energia juomaa, sipsejä ja muita ällöjä rasvapommeja... Ite en oo käyny enkä tuu käymäänkään. Pitää ihan itse ottaa ruokaa mukaan jos jotenkin aikoo selvitä 9 tuntia opiskelu kunnossa.


      • etä-että
        ihmiset kirjoitti:

        Jos valtio viittis antaa rahaa kunnon ruokaan, ei munkaan koulun oppilaat varmaan joka välitunti ravais Siwassa, joka on ihan kulman takana. Ja sieltä sitten ostavat energia juomaa, sipsejä ja muita ällöjä rasvapommeja... Ite en oo käyny enkä tuu käymäänkään. Pitää ihan itse ottaa ruokaa mukaan jos jotenkin aikoo selvitä 9 tuntia opiskelu kunnossa.

        Ne koululaiset, jotka ostelevat niitä äklöjä välipaloja, ostelevat niitä vaikka ruoka olisi kuinka hyvää.

        Koululaisen päivät on pitkiä, matkoineen yhdeksänkin tuntia. Ei ole tarkoituskaan, että koululainen sen päivän sillä yhdellä ruualla pärjää.

        Meillä ainakin syödään aamupala ja iltapäivän välipalaksi otetaan kotoa mukaan hedelmä tai vaikka riisipiirakka. Lasten hedelmäsoseet ovat myös kätevä välipala.

        Verensokeri pysyy tasaisena, kun syö noin kolmen tunnin välein.


    • Nauravat Nakit

      Olet tyhjänaikainen natisija.

      Suomessa on maksuton kouluruokailu. Ja ruuassa ravintoarvot kohdallaan.

      Mee kotiis syömään pullaa ja juo vettä! Jos et ois mitään pystynyt juomaan, et kyllä mitään kirjoittelisikaan.

      • meikäläinen123456

        Ei ole pakko lukea näitä viestejä jos ei kestä hermot. Itse muistan esikoulusta, kun keittäjät tekivät mm. Chili Con Carnen, Jahelihamurekkeen ja monet muut herkut, kuten vaalean kinkkukastikkeen itse. Mutta mutta. Nyt olen toista vuotta yläasteella ja ruoka on ihan toisesta maailmasta. Lihakastikkeen lihapalat ovat suurimmaksi osaksi läskiä ja muuta teurasjätettä.
        Ja ottakaamme esimerksisi Lihaperunasoselaatikko. Jauhelihaa ja mautonta perunamuusia uunissa lämmitettynä. Eihän lihaa edes paisteta kypsäksi, se tulee valmiiksi kypsennettynä koulun keittiöön. Ja mitä makuun tulee, ilman ketsuppia sitä hädin tuskin saa alas, kun ei ruokaan osata laittaa yrttejä, kuten tinjamia ja oreganoa.

        Varmasti joku alkaa valittaa, että stanan nirso kakara. Mene kotiisi/kioskiin syömään sipsejä. Tai mene kotiisi syömään sisäfiléetä kun et ymmärrä hyvästä kouluruoasta.


    • Nirsoko?

      Tuttua tekstiä. Ymmärrän ja uskon että varsinkin pienemmillä paikkakunnilla on mahdollista saada hyvääkin kouluruokaa. Mutta täin ei välttämättä ole suuremmissa kaupungeissa. Ala-asteen ruoka on jäänyt pahana muistona. Mutta on totta, että jotkut kouluruoat olivat myös hyviä. Lähes kaikki keitot olivat mun mielestä vähintäänkin ok. Ja kanaviilokki on legendaarisen hyvää. Edellämainittujen lisäksi oli melko paljon vähintään ok ruokia. Mutta sitten tulenkin pääasiaani, eli huonoihin ruokiin. Niitä oli paljon. Mainitsen nyt vaikkapa juustogratinoidun kalaan ja pestokuorutet kalan. Nämä ruoat eivät meinanneet mennä millään alas. Ja jälkimaku oli paha. Kuitenkin nämä kaksi olivat mielestäni vain jäävuoren huippu. Varsin usein meillä oli tarjolla niin sanottua "mysteerilaatikkoa" , kaverini keksimäämää varsin kuvaavaa termiä, ruualle jota oli tarjolla monilla eri nimillä. Kun esimerkiksi jauhelihaperunalaatikko ei kelvannut, ruuan nimi vaihdettiin seuraavaksi kerraksi esim. jauhelihalaatikkoa Ranskalaiseen tapaan. Näin tapahtui useimmilla kerrolailla kun oli poikkeavasti jälkiruokaa. Nimi saattoi olla vaikkapa persikka-vadelmakiisseli, mutta huomasimme jälkeenpäin että se oli vain tavallista Valion mansikkakeittoa, jota saa joka kulmakaupasta ympäri Suomen. Minut ehkä tuomitaan kirjoitukseni jälkeen nirsoksi, hemmotelluksi kakaraksi, jonka vanhemmat ovat lapsuudessaan syöttäneet joka päivä sisäfileepihveillä ynm.

    • Ja muka kaikki on hyvin..

      Ite oon tällä hetkellä ylä-asteella on kyllä sanottava että oon pettynyt kouluruokailuun.
      Viikon vanhoja nahjuuntuneita salaatteja, sekoitusruokia edelliseltä päivältä, maksullinen välipala mikä on pelkkä näkkäri ja maito, kerran kuukaudessa jälkiruokaa ja sekin on pahaa kiisseliä..
      Lista voisi jatkua pitkään.

    • on asiat toisin

      Turussa asustelen ja kouluruoka ainakin minun koulussani on loistavaa. Varsinkin kasvisruuat on tosi hyviä ja jälkiruokia on usein. No, perunat on kumia, mut muuten lähes kaikki ruoka meidän koulussa on hyvää tai edes syötävää.

      • Kokeileppa sitä normia...

        Kasvis vaihtoehto? Eikös se normaali murkina kelpaa mitä massat syövät? Siinä se laatu vasta on...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1847
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      100
      1839
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      137
      1669
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1411
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      33
      1344
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      314
      1233
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      59
      1191
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1092
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      273
      1039
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      446
      933
    Aihe