On kyllä hupaisaa luettavaa nämä suomalaisten kommentit urheilukisojen jälkeen. Jos tulee onnistuminen, kehutaan maasta taivaaseen, ollaan aina kannustettu jne. Kun tulee epäonnistuminen, haukutaan maan rakoon. Tämä kaava toistuu vuodesta ja sukupolvesta toiseen, eikä se ilmeisesti ikinä muutu.
Miksi suomalaiset eivät osaa seurata urheilua puolueettomasti? Mikä siinä ottaa niin kovasti itsetunnolle, jos joku samaa kansalaisuutta edustava epäonnistuu? Emmehän me siellä ole voittamassa tai häviämässä. Eikö siellä ole tullut epäonnistumisia muille? Ovatko suomalaiset ainoita, jotka eivät päässeet tavoitteisiinsa? Miten kävi keihäsmiehistä Vasilevskisin? Miten kävi Makarovin? Tai entäpä USA:n pikajuoksijat tai melkein koko Ruotsin olympiajoukkue?
Ja toisekseen, suomalaiset EIVÄT epäonnistuneet. Peräkkäiset sijat 3-5 keihäsfinaalissa ovat Suomen kokoiselle maalle upea suoritus. Keihästä nimittäin heitetään nykyisin muuallakin (ja sehän on vain hyvä asia). Monelta on tuntunut täysin unohtuneen Pitkämäen maailmanmestaruus Osakasta, vaikkei siitä ole kuin vuosi. Nyt hän on taas "luuseri, joka aina epäonnistuu isoissa kisoissa". Kuunnelkaa nyt hyvät ihmiset itseänne!
Thorkildsen on tämän hetken paras keihäänheittäjä, jonka suorituksissa yhdistyvät sekä tekninen osaaminen että loistavat fyysiset ominaisuudet. Norjalainen ansaitsi voittonsa, ja tulee luultavasti ottamaan niitä vielä lisää. Se, että Suomeen ei tullut keihäskultaa, ei ollut suomalaisten huonoutta vaan norjalaisen hyvyyttä!
Pitkämäki on loistava heittäjä hänkin, vaikkei olekaan yhtä tekniikkavarma kuin Thorkildsen. Fyysisesti potentiaalia olisi 90-metriseen lähes jokaisessa heitossa. Aivan omalle tasolleen hän ei kisassa päässyt, mutta olympiapronssi on silti hyvä saavutus, joka saattaa vielä tulevaisuudessa kirkastua.
Järvenpää tulee vielä kehittymään, ja osoitti jo nyt, että kaiken osuessa kohdalleen Thorkildsenin ja Pitkämäen haastaminen on mahdollista.
Kovalsin kakkossijaa voi sen sijaan pitää yllätyksenä, mies sai yhden huippuheiton juuri oikeaan paikkaan. Ilman tuota "onnenkantamoista" Suomeen olisi tullut kaksi mitalia. Pienestä oli siis kiinni.
Mutta totuus on, että vaikka Suomi olisi ottanut kolmoisvoiton keihäässä, se ei olisi vaikuttanut kenenkään meidän elämäämme mitenkään. Pian se olisi unohtunut, ja seuraavissa kisoissa taas valitettaisiin, jos ei menestystä tulisi. Jos urheilua seuraa pelkästään oman kansallisuuden menestyksen vuoksi, saa pettyä vielä monta kertaa. Jos sen sijaan todella pitää urheilusta, osaa arvostaa kaikkia suorituksia - ja ymmärtää myös epäonnistumiset.
Itselleni nämä ovat kaikkien aikojen kisat etenkin Usain Boltin huikeiden juoksujen vuoksi. Boltin maailmanennätykset (etenkin 200 metrillä) olivat itselleni mahtavinta ja mielenkiintoisinta koko kisoissa.
Miksi suomalaiset eivät osaa seurata urheilua puolueettomasti? Mikä siinä ottaa niin kovasti itsetunnolle, jos joku samaa kansalaisuutta edustava epäonnistuu? Emmehän me siellä ole voittamassa tai häviämässä. Eikö siellä ole tullut epäonnistumisia muille? Ovatko suomalaiset ainoita, jotka eivät päässeet tavoitteisiinsa? Miten kävi keihäsmiehistä Vasilevskisin? Miten kävi Makarovin? Tai entäpä USA:n pikajuoksijat tai melkein koko Ruotsin olympiajoukkue?
Ja toisekseen, suomalaiset EIVÄT epäonnistuneet. Peräkkäiset sijat 3-5 keihäsfinaalissa ovat Suomen kokoiselle maalle upea suoritus. Keihästä nimittäin heitetään nykyisin muuallakin (ja sehän on vain hyvä asia). Monelta on tuntunut täysin unohtuneen Pitkämäen maailmanmestaruus Osakasta, vaikkei siitä ole kuin vuosi. Nyt hän on taas "luuseri, joka aina epäonnistuu isoissa kisoissa". Kuunnelkaa nyt hyvät ihmiset itseänne!
Thorkildsen on tämän hetken paras keihäänheittäjä, jonka suorituksissa yhdistyvät sekä tekninen osaaminen että loistavat fyysiset ominaisuudet. Norjalainen ansaitsi voittonsa, ja tulee luultavasti ottamaan niitä vielä lisää. Se, että Suomeen ei tullut keihäskultaa, ei ollut suomalaisten huonoutta vaan norjalaisen hyvyyttä!
Pitkämäki on loistava heittäjä hänkin, vaikkei olekaan yhtä tekniikkavarma kuin Thorkildsen. Fyysisesti potentiaalia olisi 90-metriseen lähes jokaisessa heitossa. Aivan omalle tasolleen hän ei kisassa päässyt, mutta olympiapronssi on silti hyvä saavutus, joka saattaa vielä tulevaisuudessa kirkastua.
Järvenpää tulee vielä kehittymään, ja osoitti jo nyt, että kaiken osuessa kohdalleen Thorkildsenin ja Pitkämäen haastaminen on mahdollista.
Kovalsin kakkossijaa voi sen sijaan pitää yllätyksenä, mies sai yhden huippuheiton juuri oikeaan paikkaan. Ilman tuota "onnenkantamoista" Suomeen olisi tullut kaksi mitalia. Pienestä oli siis kiinni.
Mutta totuus on, että vaikka Suomi olisi ottanut kolmoisvoiton keihäässä, se ei olisi vaikuttanut kenenkään meidän elämäämme mitenkään. Pian se olisi unohtunut, ja seuraavissa kisoissa taas valitettaisiin, jos ei menestystä tulisi. Jos urheilua seuraa pelkästään oman kansallisuuden menestyksen vuoksi, saa pettyä vielä monta kertaa. Jos sen sijaan todella pitää urheilusta, osaa arvostaa kaikkia suorituksia - ja ymmärtää myös epäonnistumiset.
Itselleni nämä ovat kaikkien aikojen kisat etenkin Usain Boltin huikeiden juoksujen vuoksi. Boltin maailmanennätykset (etenkin 200 metrillä) olivat itselleni mahtavinta ja mielenkiintoisinta koko kisoissa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
huumormielellä:))))Ei pidä kaikkea ottaa tosissaan.
...mutta luuseriksi ym. haukkuminen on minusta kyllä aika kaukana huumorista.
jumalauta naurettavaa miten kisoista suurimmissa vedetään täysin päin helvettiä. Ens hekumoidaan miten kovassa iskussa ollaan ja kultaa haetaan varmasti. Haistakoot paskat!
Itse en ole kuullut yhdenkään suomalaisurheilijan hekumoineen kultamitalista etukäteen. Ja harvassa ne "uhoajat" ovat olleet muidenkin maiden urheijoiden joukossa.
heittäny suunnilleen omalla tasollaan. Mistä siihen nyt ilmasta tulee yht´äkkiä 10 metria lisää