aikaisempaan kirjoittajan toteamukseen. Paljastan pari asiaa. Hei, te jokainen, joka olette minua mollanneet häiriköksi - muka joka asian asiantuntijaksi. Ensinnäkin sadannen kerran; Ne ajatukset lähtevät teidän omista päistänne. Minä en ole edes yrittänyt olla em.lainen, enkä ole koskaan noin asioita miettinyt.
Kirjoitan tänne, koska tänne kirjoittaa kenties useampikin ihminen. Lukee kuitenkin vielä useampi... Joka minusta on hyvä asia.
Miksi luulet seriffin poistavan kirjoitukseni? Jopa sinun viimeinen kommenttisi, aamulla ennen 6 olisi poiston arvoinen, ennen kuin yksikään minun juttuni.
Mutta nyt mä paljastan teille tekemäni havainnon. Olemme huvittuneina lähipiirimme kanssa lueskelleet näitä parjaamisjuttuja. Meille tämä on huvia, iloa ja läsnäoloa. TE PARJAAJANI OLETTE ARMOTTOMAN KATEELLISIA MINUN KYVYLLENI KIRJOITTAA JA HERÄTTÄÄ JOKA KIRJOITUKSELLANI HUOMIOTA, KOSKI ASIA MITÄ TAHANSA. Minun ei tarvitse langeta loukkaamaan ketään persoonakohtaisesti. He jotka silmät tarkkana poimivat kirjoituksiani, mollaten aivan minua ja kirjoituksiani naurettavilla syillä - he haluavat MINUN kustannuksellani HUOMIOTA itselleen. Sopii. Siitä vaan. Katsokaa lukijamäärää! Aina missä on tilletallen kommentteja,( katsokaapa on monia missä ei ole, suurin osa - lukijamäärä on aivan toista luokkaa.)
Minulle sopii olla surkuhupaisa. Mutta älkää hyvänen aika surko, ihan itsenne takia. En minäkään sure, surkoon hevonen, sillä on iso pää.
Joku kysyi onko minulla muuta elämää kuin karaoke ja tänne kirjoitteleminen, en oikein viitsinyt vastata yhteen typerimmistä kysymyksistä.
Minusta on outoa, että tilletalle on täällä kirjoittaessaan, mutta kirjoittelemiseni määrää ja pituutta soimaavat eivät itse ole? Eikö ole aika outoa?
Mutta junttius on junttiutta. Oli eilen sekä oikeasti surullinen että iloinen päivä. Kiersin pe ja la 6 paikassa yhteensä ja oi, miten ihania karaokelaulajia, juontajia ja ravintoloitsijoita tapasin. Ehkä surullinen päivä oli siksi, että intoni karaokeen on vahvasti laskussa, johtuen vain itsestäni - Se ei anna minulle enää uutta. Syytän tästä täysin itseäni. Mutta olen aina ollut sellainen, että heittäydyn kaikkiin asioihin intohimoisesti ja poltan jutut minussa puhki.
Oli ihanaa kun lähdin pois, minua kohdeltiin kuin suurtakin staraa. Aivan kuin ihmisetkin olisivat vaistonneet jäähyväiseni. Useammat ihmiset kutsuivat luoksensa ja kiittivät minua minuna olemisesta. Silti jäi haikea mieli, koska tajusin saaneeni aikaan paljon iloa ihmisille ja hekin tuntuivat vaistoavan vetäytymiseni... Kurttuotsikoista en enää ole jaksanut välittää. Ennen surin todella paljon näitä ihmisiä, nyt tajua, he valitsevat olla sellaisia ja eivät pysty hillitsemään kateuttaan. Eihän se ole minun ongelmani, luojan kiitos!
Olette kaikki mielessäni, muistan lämmöllä teitä jokaista. Emme vain kukaan ole täydellisiä, mutta omia itseämme saamme olla ja pitää olla...!
Aloitan uuden intohimoisen harrastukseni - tai jatkan sitä paremminkin. Tässä sivussa on tullut paljon muuta uutta, että nyt vain lankoja kiskomaan. Toivottavasti teistä jokainen osaatte tiedostaa mitä haluatte, nautitte tekemästänne ja annatte muidenkin nauttia. Se on kuin paksu puhdas happi, joka ei henkien lopu, vaan lisääntyy!
Toivottavasti pääsen täältä saitilta pois. Pääsenhän minä. Ja jos minua tämän kirjoitukseni jälkeen parjataan "selkäni takana", olkaa hyviä vain. Ehkä poistatan niitä juttuja - tai annan purkaa jokaisen omia patoutumiaan. Osaan suojella itseäni - opin sen monien vuosien opettelun jälkeen. Fiiliksen ollessa parhaimmillaan on aika hiljentyä - ettei ahneus pääse kuittaamaan miljoonilla tavoilla voimia miinuksen puolelle.
Täällä paistaa aurinko ja lähden nyt ensitöikseni katselemaan syksykesän luontoa ja tietysti luonnonhenkiä. Haukkaan happea ja riisun yhden elämänivaiheen ihokkaan päältäni. Jopas se onkin painava. Se on tallennettava muistojen arkkuun, pudistettava tai heitettävä kokonaan pois! Minulle jää hyvä mieli kaikesta. Hei hei!
Kirjoitan tänne, koska tänne kirjoittaa kenties useampikin ihminen. Lukee kuitenkin vielä useampi... Joka minusta on hyvä asia.
Miksi luulet seriffin poistavan kirjoitukseni? Jopa sinun viimeinen kommenttisi, aamulla ennen 6 olisi poiston arvoinen, ennen kuin yksikään minun juttuni.
Mutta nyt mä paljastan teille tekemäni havainnon. Olemme huvittuneina lähipiirimme kanssa lueskelleet näitä parjaamisjuttuja. Meille tämä on huvia, iloa ja läsnäoloa. TE PARJAAJANI OLETTE ARMOTTOMAN KATEELLISIA MINUN KYVYLLENI KIRJOITTAA JA HERÄTTÄÄ JOKA KIRJOITUKSELLANI HUOMIOTA, KOSKI ASIA MITÄ TAHANSA. Minun ei tarvitse langeta loukkaamaan ketään persoonakohtaisesti. He jotka silmät tarkkana poimivat kirjoituksiani, mollaten aivan minua ja kirjoituksiani naurettavilla syillä - he haluavat MINUN kustannuksellani HUOMIOTA itselleen. Sopii. Siitä vaan. Katsokaa lukijamäärää! Aina missä on tilletallen kommentteja,( katsokaapa on monia missä ei ole, suurin osa - lukijamäärä on aivan toista luokkaa.)
Minulle sopii olla surkuhupaisa. Mutta älkää hyvänen aika surko, ihan itsenne takia. En minäkään sure, surkoon hevonen, sillä on iso pää.
Joku kysyi onko minulla muuta elämää kuin karaoke ja tänne kirjoitteleminen, en oikein viitsinyt vastata yhteen typerimmistä kysymyksistä.
Minusta on outoa, että tilletalle on täällä kirjoittaessaan, mutta kirjoittelemiseni määrää ja pituutta soimaavat eivät itse ole? Eikö ole aika outoa?
Mutta junttius on junttiutta. Oli eilen sekä oikeasti surullinen että iloinen päivä. Kiersin pe ja la 6 paikassa yhteensä ja oi, miten ihania karaokelaulajia, juontajia ja ravintoloitsijoita tapasin. Ehkä surullinen päivä oli siksi, että intoni karaokeen on vahvasti laskussa, johtuen vain itsestäni - Se ei anna minulle enää uutta. Syytän tästä täysin itseäni. Mutta olen aina ollut sellainen, että heittäydyn kaikkiin asioihin intohimoisesti ja poltan jutut minussa puhki.
Oli ihanaa kun lähdin pois, minua kohdeltiin kuin suurtakin staraa. Aivan kuin ihmisetkin olisivat vaistonneet jäähyväiseni. Useammat ihmiset kutsuivat luoksensa ja kiittivät minua minuna olemisesta. Silti jäi haikea mieli, koska tajusin saaneeni aikaan paljon iloa ihmisille ja hekin tuntuivat vaistoavan vetäytymiseni... Kurttuotsikoista en enää ole jaksanut välittää. Ennen surin todella paljon näitä ihmisiä, nyt tajua, he valitsevat olla sellaisia ja eivät pysty hillitsemään kateuttaan. Eihän se ole minun ongelmani, luojan kiitos!
Olette kaikki mielessäni, muistan lämmöllä teitä jokaista. Emme vain kukaan ole täydellisiä, mutta omia itseämme saamme olla ja pitää olla...!
Aloitan uuden intohimoisen harrastukseni - tai jatkan sitä paremminkin. Tässä sivussa on tullut paljon muuta uutta, että nyt vain lankoja kiskomaan. Toivottavasti teistä jokainen osaatte tiedostaa mitä haluatte, nautitte tekemästänne ja annatte muidenkin nauttia. Se on kuin paksu puhdas happi, joka ei henkien lopu, vaan lisääntyy!
Toivottavasti pääsen täältä saitilta pois. Pääsenhän minä. Ja jos minua tämän kirjoitukseni jälkeen parjataan "selkäni takana", olkaa hyviä vain. Ehkä poistatan niitä juttuja - tai annan purkaa jokaisen omia patoutumiaan. Osaan suojella itseäni - opin sen monien vuosien opettelun jälkeen. Fiiliksen ollessa parhaimmillaan on aika hiljentyä - ettei ahneus pääse kuittaamaan miljoonilla tavoilla voimia miinuksen puolelle.
Täällä paistaa aurinko ja lähden nyt ensitöikseni katselemaan syksykesän luontoa ja tietysti luonnonhenkiä. Haukkaan happea ja riisun yhden elämänivaiheen ihokkaan päältäni. Jopas se onkin painava. Se on tallennettava muistojen arkkuun, pudistettava tai heitettävä kokonaan pois! Minulle jää hyvä mieli kaikesta. Hei hei!
Vastaukset 1
Vanhimmat
...;))