Suomen Mielenterveysseuran sivuilta:
ITSETUNTO
Muiden mielipiteet, asenteet ja uskomukset poikkeavat usein omistamme. Itsetunnoltaan vahva uskaltaa toimia, puhua, pukeutua ja ajatella niin kuin tuntee oikeaksi. Itsetunto on rohkeutta olla oma itsensä.
Itsetunto on yhteydessä minäkuvaan. Jos minäkäsitys rakentuu pääasiassa myönteisistä arvioista, myös itsetunto on yleensä hyvä. Itsetunto voi vaihdella hetkellisesti, mutta se on yleensä suhteellisen PYSYVÄ OMINAISUUS. Eli valitettavasti kaikki koulukiusatut, petetyt ja itsestään epävarmat eivät välttämättä löydä, tai saa, ketään.
PARISUHDE
Rakkaus ei ole kaikkivoivaa tai helppoa. Niin kuitenkin usein kuvitellaan. Rakkaus on myös ahdistusta, suruja ja karikoita. Kun romanttiset mielikuvat karisevat arjessa petymme. Syy ei silloin ole useinkaan kumppanin vaan omien odotusten ja epärealististen käsitysten.
Jos ei tunne itseään, tarpeitaan, halujaan ja todellisia tunteitaan voi juuttua ihmissuhteeseen, joka tekee entistä onnettomammaksi. Tai voi lähteä kehityskelpoisesta suhteesta jahtaamaan sellaista, mitä luulee onneksi. Eli, what? Kertokaa kun tämä nainen ei vielä tähän ikään(31) mennessä ole ollut vakavassa suhteessa ITSETUNTO-kohtaan viitaten.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Voisitko vielä tarkentaa, mitä oikeastaan kysyt?
"Jos ei tunne itseään, tarpeitaan, halujaan ja todellisia tunteitaan voi juuttua ihmissuhteeseen, joka tekee entistä onnettomammaksi. Tai voi lähteä kehityskelpoisesta suhteesta jahtaamaan sellaista, mitä luulee onneksi. Eli, what?"
Vaikuttaa siltä, että haluat selvennystä noihin lauseisiin. Ei niissä kyllä äkkikatsomalta mitään outoa ole: jos tuntee itsensä, tietää, mikä tekee onnelliseksi.
Itsetunto on jossain määrin linkissä itsetuntemukseen, mutta ei liene täysin sama asia...
Kunhan vaan ymmärtää pitää oikeasta tyypistä kiinni ja olla jättämättä leikkiä kesken kun epäilykset iskee. On eri asia iskeä jarrut pohjaan ja KYSYÄ missä mennään kuin että vääntää pakin päälle eikä enää katsoa taakseen ja paeta ongelmilta.
Jos itsellä puolestaan on epäilyksiä omien tunteiden suhteen niin silloin suotavaa on kertoa niistä kumppanilleenkin. Se antaa pelivaraa ja vähintään tunteen että ei paiskaa toista kultaisessa häkissä mereen hukkumaan.
Itsetunto on muutenkin vähän sellainen heiluva käsite mun ajatusmaailmassani. Ihmisen itsetunto kun koostuu pohjimmiltaan kommunikaatiosta toisten ihmisten kanssa - ja jos peili josta peilaamme itseämme on ollut vääristävä voi itsetuntokin muodostua vääristyneeksi helposti; joko tarpeettoman hyvä itsetunto suhteessa yksilön todellisiin ominaisuuksiin (arvoihin ja toimintatapoihin) tai huono itsetunto (arvottomuudentunne vaikka sille ei ole perustetta). Itsetunnon määritelmä on pohjimmiltaan sosiaalinen sopimus sekin tietyllä tavalla, oletusasenne tietyistä asioista ja muut tärkeät jutut sitten eivät painakaan "itsetunto" nimikkeen alla.
"Itsetunto" on taikasana, aivan kuin on "Narsismi" tai vaikka "Feminismi" tai vaikka "Jumala". Yleiskäyttöinen sana jolla ei ole pohjimmiltaan tarkkaa sisältöä. Miksi siis antaa sille painoarvoa? Fiksumpi valitsee toisin. Mitallistaa konkreettisia asioita; Listata plussat ja miinukset ja katsoa sitten mikä on hyvä ja mikä huono ja jättää koko mystinen itsetunto sivurooliin ja typerysten ikuiseksi pähkinäksi.