JÄÄKAUSI TULEE

Hurjimman jääkausiennusteen julkaisi äskettäin Yhdysvaltain puolustushallinto Pentagon. Raportin mukaan ilmaston lämpeneminen voisi aiheuttaa Golfvirran äkillisen heikkenemisen, joka voisi pahimmissa oloissa tapahtua jopa kymmenessä vuodessa. Silloin Skandinaviaan syntyisi pysyvä takatalvi, ja Keski-Eurooppa muistuttaisi ilmastoltaan nykyistä Siperiaa.
5303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ilmaston on ennustettu lämpenevän niin reilusti, että jos Golf-virta pysähtyisi, niin lämpötila tuskin juuri muuttuisi verrattuna nykyiseen. Lisäksi todennäköisyys tuohon on tiedemiesten mukaan erittäin pieni. Mutta mikäli näin pääsisi käymään, siihen on kuitenkin olemassa ratkaisu tämän artikkelin mukaan.

http://www.tieteenkuvalehti.com/Crosslink.jsp?d=195&a=1219&id=1322_17

Äänestä
  • erääseen tuulivoimaloita suunnittevaan ja myyvään yritykseen.
    Vaikka koko hanke olisi vähintäänkin naurettava, pitää minun, Peter Flynnin, saada valtava tuotto sijoitukselleni. Haluan ison talon, oman lentokoneen, isoja autoja, huvipurren, matkustella paljon, jne, jne ...

    Äänestä

Niin, eräässä YLE:n esittämässä dokkarissa todettiin että jos jäätikkö sulaa niin paljon, että merten suolapitoisuus muuttuu, vaikuttaa se siihen että golfvirta ei pohjoisilla merialueilla enää vajoakaan pohjaan (johtuen siis jotenkin muuttuneesta suolapitoisuudesta). Eli golf virralla ei olisi enää mihin jatkaa, eli se pysähtyisi. (näin se taisi mennä, korjatkaa viisaammat). Kyse on termohaliinikierron häiriintymisestä.

Mene ja tiedä. Olisi se aika kökköä... toisaalta jos pohjoisnapa sulaa niin eikös se golf virta voisi löytää uusia reittejä sieltä missä on ennen ollut jäätä? ;-)

kyl tiäre on hianoo!

Äänestä
  • Kun se napajäätikkö sulaa huomattavasti joka kesä ja jäätyy taas talvella niin onko sen havaittu vaikuttavan mitenkään Golfvirran voimakkuuteen?

    Jos se Golfvirta pysähtyisi niin eikö se pohjoinen napajää jäätyisi äkkiä uudelleen ja taas alkaisi virtaamaan?

    Äänestä

  • sula joka kesä kirjoitti:

    Kun se napajäätikkö sulaa huomattavasti joka kesä ja jäätyy taas talvella niin onko sen havaittu vaikuttavan mitenkään Golfvirran voimakkuuteen?

    Jos se Golfvirta pysähtyisi niin eikö se pohjoinen napajää jäätyisi äkkiä uudelleen ja taas alkaisi virtaamaan?

    Itsekin pohtinut

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mie... kirjoitti:

Hurjimman jääkausiennusteen julkaisi äskettäin Yhdysvaltain puolustushallinto Pentagon. Raportin mukaan ilmaston lämpeneminen voisi aiheuttaa Golfvirran äkillisen heikkenemisen, joka voisi pahimmissa oloissa tapahtua jopa kymmenessä vuodessa. Silloin Skandinaviaan syntyisi pysyvä takatalvi, ja Keski-Eurooppa muistuttaisi ilmastoltaan nykyistä Siperiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu