Väärä terapia?

Olen käynyt jo aikani keskustelemassa kuten olen
joskus ennenkin ja edistystä on tapahtunut
tietyssä mielessä.
Tuntuu vaan että olen jämähtänyt enkä edisty.
Sama olo jatkuu aina vaan. Miksi sitä ei osaa
itkeä eikä saa pahaa oloa ulos juuri silloin kun
toinen henkilö istuu vastapäätä?
Välillä minua ärsyttää kuuntelijan "mässytys"
silloin kun minulla on tulossa jotain tunnetta.

Viimeksi vaan tuntui että onko tavallinen keskusteluterapia minulle ollenkaan sopiva.
Mikä terapia olisi sopiva vaikeiden asioiden läpikäymiseen?
Asiani muhivat pinnan alla ja pulpahtavatkin välillä herkästi esiin.
Olen tottunut tähän keskusteluihmiseeen ja meillä on hyvä suhde.
Ja selvästi hän yrittää auttaa minua ja on jotenkin ottanut minut autettavaksi.
En kehtaa sanoa että haluaisin toisenlaista
terapiaa(olen jo vähän kysellyt).
Ilmeisesti on vaikea irrottautua.
6339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

terapia sitten on? Ja millainen dg. sinulla on?
Oletko ajatellut analyysiä?

Äänestä

ovat siis normaaleita

kannattaa puhua niistä terapeutille - se kannattaa- niistä puhumisen kautta pääset eteenpäin! jos hän on oikeanlainen terapeutti hän kuuntelee nekin murheet ja ottaa sinut vakavasti

kysy mitä terapeuttisi ajattelee asiasta

Äänestä
  • mitään terapiaa, vai ainoastaan keskusteluapua, niillä kun on vissi ero

    Äänestä

  • edes kirjoitti:

    mitään terapiaa, vai ainoastaan keskusteluapua, niillä kun on vissi ero

    "terapiaa", vaikkakaan ei virallisesti mitään erityistä suuntausta. Minä puhun ja asioitani
    kommentoidaan.
    Olen jossain vaiheessa ruvennut puhumaan mielikuvista mitkä tulevat mieleeni, ne usein
    johdattavat asioiden juurelle, alitajuntaan.
    Ymmärrän itsekin että on normaalia ärsyyntyminen
    ja kyllästyminen, mutta ei kai sitä kannata
    silti yhtäkkiä lopettaa.
    Silti tämä ihminen on kiva ja empaattinen.
    Mua ärsyttää kun en pääse kiinni niihin
    varsinaisiin asioihin jotka painavat...
    Jokin syventävä menetelmä voisi olla ok.

    Äänestä

  • on silti kirjoitti:

    terapiaan, mutta ihan ok jos sellaiseen on tyytyväinen, minä en. Ei se tee terapiasta terapiaa että toinen puhuu ja toinen kommentoi.

    Äänestä

  • suinkaan kirjoitti:

    terapiaan, mutta ihan ok jos sellaiseen on tyytyväinen, minä en. Ei se tee terapiasta terapiaa että toinen puhuu ja toinen kommentoi.

    minkälaista se terapia sitten on? En varmaankaan
    ole ollut vielä terapiassa.
    Aikoinaan olin eräällä terapeutilla, mutta se oli
    melko samanlaista kuin nyt.
    Eikö se ole terapeuttista jos puhun mielikuvistani jotka usein ovat menneisyyden "haamuja" ja näin pääsen välillä
    jopa asiaan kiinni(ja joskus jopa tunteisiin).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mietin.. kirjoitti:

Olen käynyt jo aikani keskustelemassa kuten olen
joskus ennenkin ja edistystä on tapahtunut
tietyssä mielessä.
Tuntuu vaan että olen jämähtänyt enkä edisty.
Sama olo jatkuu aina vaan. Miksi sitä ei osaa
itkeä eikä saa pahaa oloa ulos juuri silloin kun
toinen henkilö istuu vastapäätä?
Välillä minua ärsyttää kuuntelijan "mässytys"
silloin kun minulla on tulossa jotain tunnetta.

Viimeksi vaan tuntui että onko tavallinen keskusteluterapia minulle ollenkaan sopiva.
Mikä terapia olisi sopiva vaikeiden asioiden läpikäymiseen?
Asiani muhivat pinnan alla ja pulpahtavatkin välillä herkästi esiin.
Olen tottunut tähän keskusteluihmiseeen ja meillä on hyvä suhde.
Ja selvästi hän yrittää auttaa minua ja on jotenkin ottanut minut autettavaksi.
En kehtaa sanoa että haluaisin toisenlaista
terapiaa(olen jo vähän kysellyt).
Ilmeisesti on vaikea irrottautua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu