Vielä tyhmempi kysymys:miksi vihaa eikä vihanneksia?

Miksi täällä ollaan niin vihaisia?
Miksi nimitellään vaikka miksi?
Miksi luullaan toista pahantahtoiseksi, vaikka vain haetaan hyvää ruokaa?
Ei mene jakeluuni.
Ihan rauhaa vain!
Tuntuu, että kreikkalainen munkki vuorellaan on lähempänä totuutta leipää syödessään, kun vihainen matalahiilihydraattista ruokaa syövä tällä palstalla. Ei voi olla oikealla ravinnolla, jos on koko ajan vihainen ja nimittelee.
23692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kuka sinua nyt on nimitellyt? Missä?

Äänestä
  • Pelkkiä kysymyksiähän tuossa oli.

    Nimim. pettynyt vastausta odottanut

    Äänestä

  • oli vastaus? kirjoitti:

    Pelkkiä kysymyksiähän tuossa oli.

    Nimim. pettynyt vastausta odottanut

    Tämä jatkuu päivästä toiseen. Jollakin on niin paljon ylimääräistä aikaa että on ottanut tehtäväkseen päivystää tämän palstan tapahtumia. Ikävä kyllä henkilö ei ole kiinnostunut palstan aiheesta vaan ainoastaan palstan häiriköinnistä.
    Mielenkiintoista mitä loukkaavaa hän seuraavaksi kirjoittaa. :(

    Äänestä

kuin yksi vihainen VHH:n vastustaja joka nimittelee VHH:ta noudattavaa kirjoittajaa milloin runkkariksi, tumputtajaksi ja molemmilla käsillä vatkaajaksi.

Jos täällä olisi useampia VHH:n vastustajia niin sivistynyt ihminen sanoutuisi yhden kirjoittajan herjaavista viesteistä vaikka olisi kuinka VHH:ta vastaan. Siitä syystä eihän tämä törkyturpa voi omista kirjoituksistaan sanoutua irti.

Sitä ne hiilarit teettää kun on jatkuvassa sokerihumalassa.

Äänestä
  • Paraskin puhuja!

    Harmi, että olet niin paljon taas noita viestejäsi poistellut. Täytyy kai alkaa säilöä niitä, jotta voi aina malliksi laittaa "sitä sivitynyttä" tekstiä.

    Missäs tällä kertaa näet sen yhden vihaisen vhh:n vastustajan?

    Vai onko sinulla enemmänkin kirjeenvaihtoa Heikkilän kanssa näyttää? Onko ystäväsi saanut uusia kirjeitä?

    Tässä esimerkkiä tältä päivältä:

    Täältä saat lisätietoja
    Kirjoittanut: kj.mattila 28.8.2008 klo 11.33

    Jos kirjoitat hänelle niin käyttäydy sivistyneesti ettet kirjoita sekavia niinkuin skäri teki tyhmyyksissään. Ei Heikkilä ota mitään kantaa häirikköviesteihin vaan lähettää niitä minulle kysymyksellä että onko nämä niitä Suomi24:n häirikkökirjoittajia. Ei kukaan halua saada roskapostia.

    http://www.rasalas.fi/kirja.php?id=39

    http://www.anttiheikkila.com/index.php

    Äänestä

  • mutta kuitenkin kirjoitti:

    Paraskin puhuja!

    Ihan oikeesti, toi ei ole tervettä...

    pidä tallessa toi viesti, sitä tarvitaan vielä.

    Äänestä

  • Vhh;n kannattaja joka nimittelee kaikki vanhoiksi piioksi joilla on elämä yhtä miehen puutetta.
    Ja tietysti on mahdollista että ne lukuisat naiset joita hän hyvä kuntoisena 60v hoitelee saattavat hurmoksissaan tänne kirjoitella.
    Onko se hieroja Karppinen samassa kimpassa kuin guru?
    Joku kyseli mikä on vastaus?

    Äänestä

Miten oikein luet näitä viestejä?
VHH:laiset haluavat keskustella ja vastustajat häiriköidä.
Vastustajat ovat vihaisia kun heidän valheet paljastetaan.
He haluaisivat vain kirjoittaa valheita VHH:sta.

Äänestä
  • En siis ole mitään mieltä eli en kumpaakaan puolta. Molemmissa on aivan asiatonta tekstiä. Mattila kirjoittaa omalla nimellään ja saa silti aivan törkeää palautetta. Aivan asiatonta.
    Matalahiilihydraattista ravintoa kannattavat taas haukkuvat kaikki lääkärit ja tiedemiehet könttänä lyttyyn. Ei sekään oikein vakuuta. Olen itse ammattilainen ja näitä asioita voi pohtia mukavasti toinen appelssiinia ja toinen voita mäyssyttäen

    Äänestä

  • x-box kirjoitti:

    En siis ole mitään mieltä eli en kumpaakaan puolta. Molemmissa on aivan asiatonta tekstiä. Mattila kirjoittaa omalla nimellään ja saa silti aivan törkeää palautetta. Aivan asiatonta.
    Matalahiilihydraattista ravintoa kannattavat taas haukkuvat kaikki lääkärit ja tiedemiehet könttänä lyttyyn. Ei sekään oikein vakuuta. Olen itse ammattilainen ja näitä asioita voi pohtia mukavasti toinen appelssiinia ja toinen voita mäyssyttäen

    "Matalahiilihydraattista ravintoa kannattavat taas haukkuvat kaikki lääkärit ja tiedemiehet könttänä lyttyyn."
    Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa. Puskaa kyllä haukutaan yleisesti, mutta sen hän on ihan itse aiheuttanut. Hyvä esimerkki oli tämän kuun alun TV esiintyminen.

    Kolme pointtia:
    - Kaikki ei todellakaan haukua kaikkia lääkäreitä, vain hyvin pieni osa.
    - Yleensäkin jos jotain tahoa haukutaan niin sille monesti löytyy myös hyvä syy. Yleisin syy on joko suoranainen valehtelu tai asioiden vääristely.
    - Osa ei hauku yhtään ketään (tällä palstalla kyllä haukutaan kaikki VHH:ta noudattavat).

    Äänestä

  • paikkaansa. kirjoitti:

    Sävy ei silti ole asiallinen. Voisi olla mukavampikin. Tästä kaikki kai olemme samaa mieltä

    Äänestä

  • x-box kirjoitti:

    Sävy ei silti ole asiallinen. Voisi olla mukavampikin. Tästä kaikki kai olemme samaa mieltä

    asiallisempi. Miksi palstalla kirjoittava vhh:n noudattaja ei ole kyllin sovelias kirjoittamaan tällä palstalla? Miksi pitäisi mennä muualle jos tämä palsta ei ole tarkoitettu vähähiilihydraattisille ihmisille?

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    vain se, että keskustelet asiallisesti niin kauan kuin muut ovat samaa mieltä kanssasi, muut ovatkin sitten niitä "vastustaja häiriköitä" tai "hiilarimössötankkaajapekkapuskannuolijoita", joita sinä et hyväksy, suosittelisin sinuakin katsomaan peiliin, niinkuin vastapuoltasikin. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    asiallisempi. Miksi palstalla kirjoittava vhh:n noudattaja ei ole kyllin sovelias kirjoittamaan tällä palstalla? Miksi pitäisi mennä muualle jos tämä palsta ei ole tarkoitettu vähähiilihydraattisille ihmisille?

    Minusta ei kenenkään tarvitse mennä ýhtään mihinkään pois. Jutellaan rauhassa asiasta. Onneksi kukaan meistä ei määrää toisen syömisiä, vaan vapaina voimme itse sapuskamme määrätä, Meillä on siis vapaus keskustella ihan mukavasti kun oma lautanen on kontrollissa

    lehmät lentää, kuin rauhassa juttelu täällä onnistuu. Täällä on vain yksi totuus ja kaikki muu on valheellista margariini- ja lääketehtaiden kätyreiden propagandaa.

    Äänestä

  • mutta ennemmin kirjoitti:

    lehmät lentää, kuin rauhassa juttelu täällä onnistuu. Täällä on vain yksi totuus ja kaikki muu on valheellista margariini- ja lääketehtaiden kätyreiden propagandaa.

    VHH-vastainen totuus ja sitä viljelee yksi vakituinen palstahäirikkö joka on ollut palstalla jo vuosia. Ei siitä irti pääse. Pitäisi vain kuunnella mitä virallisesti sanotaan suosituksissa.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    VHH-vastainen totuus ja sitä viljelee yksi vakituinen palstahäirikkö joka on ollut palstalla jo vuosia. Ei siitä irti pääse. Pitäisi vain kuunnella mitä virallisesti sanotaan suosituksissa.

    Jos luulet, että täällä kirjoittelee vain yksi kyseenalaistamista harrastava henkilö, niin oletpa kyllä väärässä. Kuka sanoo, että pitäisi tehdä niinkuin suosituksissa, ei monikaan vaan ennemminkin voisi kyseenalaistaa sinun tapasi markkinoida ja tuputtaa vhh:ta. Itse yrität itsestäsi ja kavereistasi tehdä jumalaa, sitä ainoaa totuutta etkä ymmärrä mitä vahinkoa oikeastaan teet vhh:lle.

    Äänestä

  • Mistäs sen tiedät? kirjoitti:

    aktiivinen kirjoittaja joka vastustaa vhh-ruokavaliota. Onhan se jo nähty ja koettu.

    Äänestä

  • x-box kirjoitti:

    Sävy ei silti ole asiallinen. Voisi olla mukavampikin. Tästä kaikki kai olemme samaa mieltä

    millaiseksi sen olette tehneet. Miksi se ei miellytä teitä?

    Äänestä

vihaisia kyllä..

Äänestä

Olin ennen rekkaamattomalla nimimerkillä x-box ja olen siis kirjoittanut tämänkin. Nimimerkki tuli lähinnä olevasta tavarasta ja se oli poikieni pelikonsoli!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

x-box kirjoitti:

Miksi täällä ollaan niin vihaisia?
Miksi nimitellään vaikka miksi?
Miksi luullaan toista pahantahtoiseksi, vaikka vain haetaan hyvää ruokaa?
Ei mene jakeluuni.
Ihan rauhaa vain!
Tuntuu, että kreikkalainen munkki vuorellaan on lähempänä totuutta leipää syödessään, kun vihainen matalahiilihydraattista ruokaa syövä tällä palstalla. Ei voi olla oikealla ravinnolla, jos on koko ajan vihainen ja nimittelee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu