Kirjoitin tästä jo aiemmin muttamutta siis tapasin tossa viime perjantaina miehen, kehen tutuistuin netissä muutamaa päivää aiemmin(emme kuitenkaan jutelleet muutamaa sanaa enempää, kunnes vaihdoimme numeroita). Menin kuitenkin perjantaina hänen luokseen yöksi baarista(Ja tosiaan hän itse halusi niin vaikka oli jo nukkumassa kotona, tuli hakemaan minua pilkun aikaan) ja harrastimme suuseksiä. Kuitenkin aamulla mies oli vielä aivan ihana ja piti lähellään (itselläni oli krapula perjantaista, mies ei ollut ollut missään menossa) Lisäksi hän kyseli, että näemmekö vielä uudestaan. En kuitenkaan antanut kunnon vastausta.
Tekstasin hänelle itse viime sunnuntaina ja pahoittelin, että olin ollut aamulla vaisu krapulasta johtuen ja lisäsin, että näkisin kyllä häntä mielelläni vielä joskus uudestaankin.
No sitten tekstailimme muutaman viestin verran ja seuraavana aamuna(maanantaina) sitten tuli viestiä, jossa mies kyseli, jos tulisin moikkaamaan häntä. Tekstailimme taas jonkun aikaa ja yhdessä viestissä, jossa sovimme tapaamisaikaa ja -paikkaa, hän kyseli, että voisinko sitten taas ottaa häneltä suihin?
Vastasin, että katsotaan ja latelin muutaman ehdon(en halua niellä ym.) Tähän viestiin hän ei vastannut enää mtn.
Näimme sitten ja menimme hänen luokseen. Pussailimme ja koskettelimme toisiamme. En siis tehnyt sitä, mitä hän olisi toivonut.
Lisäksi juttelimme kaikenlaista ja itselleni jäi samanlainen tunne kuin ensimmäisellä tapaamisellamme, että tulemme juttuun.
Lisäksi hän "vihjaili", että haluaisi nähdä erään leffan, mutta se kuulemma pitäisi katsoa naisen kanssa (lainasi kaveriaan tässä).
Nyt kuitenkaan en ole kuullut hänestä maanantain jälkeen mitään enkä ole itsekään ottanut mitään yhteyttä. Toivon, että tässä ei ollut kyseessä tällainen tapaus, joka olisi vain halunnut "purkaa paineita" avullani ja nyt, kun en tehnyt hänen mielikseen, häntä ei kiinnostakaan enää.
Olen nyt maanantaista asti miettinyt joka päivä kuumeisesti, että pitäisikö tekstata jotain vai jättää tekstaamatta. En kuitenkaan halua ahdistaa häntä, koska itselläni on usein myös tapana ahdistua, jos toinen on yli-innokas.
Mitä mieltä olette? Olisiko mies jo tekstannut jotakin, jos haluaisi vielä nähdä? Odotanko vain vielä siinä toivossa, että mies ehkä ottaa vielä yhteyttä vai otanko itse yhteyttä ja kyselen esim. vkl:n suunnitelmista?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Odota vain.
Kyllä se mies ottaa yhteyttä kun taas tekee mieli saada.
Kannattaa pakata hammasharja laukkuun.
Mutta älä turhaan häitä suunnittele.
katso vielä, mutta älä sekstaa, jotta saisit selville, mitä mies oikeesti haluaa (tarkistin). (Et silloin maininnut että otit suihin, saitko siitä muuten mitään itsellesi..päänsäryn:). Ja jatkohan näyttää menneen juuri kuin pitikin!
Nyt mies toivoisi ilmaispalvelua lisää. Homma määräytyy nyt siitä, mitä Sinä haluat; ymmärsin että halusit seurustelua. Silloin et sekstaa edelleenkään, vaan katsot tyssääkö miehen mielenkiinto siihen. Jos, niin se siitä. Eli tekstaa vaan, mutta ilmoitat selvästi, että homma jatkuu samalla linjalla kuin viimeksi.
Jotain omituista: mitä vihjailemista leffan katsomisessa on ja miksi naisen kanssa, eikö oo saanut aikaseksi viime viikosta. Onko sitten perversio sekstata pornoleffassa takapenkillä.. tavallaan surku jos haluaa kunnon suhdetta ja tarjolla on vain arveluttavuuksia. Että semmoset eväät tässä..
helppo pano, tuskinpa muuta.