Ihastuin vuosi sitten naispuoliseen työkaveriini ja kävi vielä niin onnellisesti, että tunne oli molemmin puolista. Olimme alusta asti tiiviisti yhdessä. Kuitenkin jo varsin pian kävi ilmi, että ihmisinä olimme varsin erilaisia. Erilaisia riitoja syntyi usein. Laskin, että meillä oli keskimäärin yksi suurempi riita 2-3 viikon välein. Välissä saattoi olla sitten pienempiä riitoja.
Itse en ihmisenä oikein osaa riidellä ja toistuvat riidat mitä ihmeellisimmästä aiheista aiheuttivat turhautumista. Yritin välttää riidan aiheuttamista, mutta ei se onnistu - koskaan ei tiedä, mistä se saa alkunsa. Erosimme useaan kertaan ja aina olimme taas pian yhdessä. Paitsi nyt viimeisellä kerralla, jolloin päätin, että ei elämä voi näin jatkua.
Ongelmana on nyt se, että joudumme näkemään toisiamme töissä päivittäin. Pidän hänestä yhä hirvittävästi ja jos kuuntelisin vain tunteitani, olisin hänen luonaan heti - huomatakseni vain, että pian olisi uusi riita meneillään (tämä on koettu niin monesti). Tiedän varmasti, että hän pitää minusta myös todella paljon ja että ero oli molemmille vaikea.
Olen miettinyt työpaikan vaihtoa, mutta en halua luopua nykyisestä työstäni. Emme ole enää juuri missään keskusteluyhteydessä, mutta en voi olla katselematta häntä töissä ja mielessäni hän on jatkuvasti. Olen varsin varma, ettei meillä olisi yhteistä, ainakaan minun kannaltani onnellista tulevaisuutta. Tunteet ovat silti vielä vahvat ja kyyneleet tulevat silmiin herkästi.
Aikaa erosta on mennyt vasta kuukausi. Alku oli lomineen yms helpompaa, mutta nyt tuntuu melkein vaikeammalta. Toivon, että aika parantaa haavat ja että välimme pysyvät asiallisina. Toivon, että pystyisin unohtamaan hänet ja jatkamaan elämääni etsien ihmistä, jonka kanssa pystyisin elämään onnellisesti ilman jatkuvia yhteenottoja.
Itse en ihmisenä oikein osaa riidellä ja toistuvat riidat mitä ihmeellisimmästä aiheista aiheuttivat turhautumista. Yritin välttää riidan aiheuttamista, mutta ei se onnistu - koskaan ei tiedä, mistä se saa alkunsa. Erosimme useaan kertaan ja aina olimme taas pian yhdessä. Paitsi nyt viimeisellä kerralla, jolloin päätin, että ei elämä voi näin jatkua.
Ongelmana on nyt se, että joudumme näkemään toisiamme töissä päivittäin. Pidän hänestä yhä hirvittävästi ja jos kuuntelisin vain tunteitani, olisin hänen luonaan heti - huomatakseni vain, että pian olisi uusi riita meneillään (tämä on koettu niin monesti). Tiedän varmasti, että hän pitää minusta myös todella paljon ja että ero oli molemmille vaikea.
Olen miettinyt työpaikan vaihtoa, mutta en halua luopua nykyisestä työstäni. Emme ole enää juuri missään keskusteluyhteydessä, mutta en voi olla katselematta häntä töissä ja mielessäni hän on jatkuvasti. Olen varsin varma, ettei meillä olisi yhteistä, ainakaan minun kannaltani onnellista tulevaisuutta. Tunteet ovat silti vielä vahvat ja kyyneleet tulevat silmiin herkästi.
Aikaa erosta on mennyt vasta kuukausi. Alku oli lomineen yms helpompaa, mutta nyt tuntuu melkein vaikeammalta. Toivon, että aika parantaa haavat ja että välimme pysyvät asiallisina. Toivon, että pystyisin unohtamaan hänet ja jatkamaan elämääni etsien ihmistä, jonka kanssa pystyisin elämään onnellisesti ilman jatkuvia yhteenottoja.
Vastaukset 47
Vanhimmat
En osaa neuvoa sinua yhtään, mutta osaan ymmärtää miltä sinusta tuntuu. Tuo olisi varmaan pahin mahdollinen tilanne jos tunteita molemmin puolin vielä on. Silloin auttaa vain aika. Tietysti sekin helpottaa että löytää jonkun uuden, mutta ensin pitää antaa itselle aikaa paranemiseen.
Ei siis mitään neuvoja, tee kuten parhaaksi tuntuu. Halusin vain kirjoittaa, kun tuntuu pahalta puolestasi.
Moi!
Olen samassa tilanteessa, mutta mut heivattiin kesken parhaan nousukiidon, sähköpostilla. Tästä n. kuukausi aikaa ja oma olo tuntuu vaan pahenevan. Yritän parhaani mukaan olla omissa oloissani ja unohtaa, mutta vaikeeta on kun päivittäin pitää olla tekemisissä. En keksi miten asiat voisi korjaantua.
..tuo hänen valtava tarve riidellä???
Tuli mieleen, että jospa hän on epävarma ja jatkuvasti riitelemällä ja sopimalla hakee varmistusta siitä, että rakastat.
Heittäytyy hankalaksi ja katsoo, miten toimit.
Se on väärin, olen samaa mieltä siitä. On vaikeaa saada ihminen luottamaan, jos hänessä elää noin paljon epävarmuutta.
Toisaalta jotkut ihmiset ovat opetelleet jossain elämänsä vaiheessa tavan elää jatkuvassa nousu- ja syöksykierteessä, ja saattavat jopa kuvitella, että se on normaalia. Silloin, kun toinen on oppinut elämään ns. normaalimmin, väärinkäsityksiä syntyy.
Suhteessa pitäisi olla mahdollisuus sopia uusista pelisäännöistä, niistä, jotka teille molemmille sopisivat. Oletko yrittänyt keskustella hänen kanssaan?
Ihminen pystyy muuttamaan käytöstään, jos siihen luodaan oikeat olosuhteet.
Mielestäni on tyhmää luovuttaa suhteesta, koska sinulla on noin paljon tunteita häntä kohtaan. Onko hän valmis tekemään töitä suhteenne eteen?
Olen siinä mielessä kohtalontoverisi, että minullakin on ollut suhde työkaveriini, joka käyttäytyy ristiriitaisesti. Välillä olen varma, että hän on rakastunut minuun (hän huomioi minua jotenkin mukavasti), sitten mietin, miksei hän tee ratkaisevaa askelta lähestyäkseen minua.
Hän aiemmin lopetti tapailumme, sanoi tuntevansa, että olemme toisinaan etäisiä toisillemme. Minä taasen olen halunnut antaa hänelle aikaa toipua kipeästä avioerostaan, enkä siksi uskaltanut lähteä suhteeseen täysillä.
Rakastan häntä, mutta työpaikalla pystyn olemaan hänen seurassaan ihan normaalisti. Olen iloinen ja huumorikin kukkii, vaikka sydämeeni sattuu ikävä.
Jotenkin tuntuu, että hän pelkäisi minua. Hän tietää kyllä, että rakastan häntä, olen sen omasta mielestäni aika selvästi ilmaissut.
Itse en ainakaan halua luovuttaa. Entä sinä?
Jos tunteenne ovat vahvat toisianne kohtaan, niin miksette yrittäisi vielä yhdessä. Ei kannata luovuttaa helpolla. Puhuisitte enemmän ja riitelisitte vähemmän. En tiedä kuinka avoimesti ja oikeasti olitte yhdessä, kun samassa työpaikassa olette, mutta joskus salaisu tuottaa pahaa mieltä ja syyllisyyttä ja sitä kautta turhia riitoja, kun niitä tunteita on pakko purkaa johonkin.
Itse en jäisi suhteeseen, jossa on pakko riidellä koko ajan. Luulen, että aloittaja on oikeasti yrittänyt jo kaikkensa ja tullut tulokseen, ettei suhteella ole tulevaisuutta - ainakaan onnellista sellaista. Tunteetkaan ei aina riitä, jos toinen on mahdoton persoonallisuus. Jos sellaisessa tilanteessa ei ole ollut, ei ehkä osaa sitä kuvitella, mutta pahimmillaan toisen riidanhaluisuus voi olla helvettiä. Parantumatonta sellaista.
..jos sukset menevät ristiin noin pahasti. Jos synkkaa, niin sen huomaa heti, ja mitään riitoja ei tule.
Puhutte, mutta ette kommunikoi! Kyllä te löydätte sen yhteisen sävelen, kunhan ette luovuta.
-"kokemusta on"-
hei, mikä muka ongelma? itse joudun näkemään erosta huolimatta lastemme isää joka päivä!! en pääse irtaantumaan millään. teillä ei ole muksuja, joten hommaa itselelsi uusi kumppani! mulla kun se ei ole niin helppoa---lasten takia.
Jos ei toimi niin ei todellakaan kannata yrittää väkisin. Puhutaan luovuttamisesta mutta ei se ole mitään luovuttamista, jos ei ole mitään syytä olla yhdessä muutakuin "rakkaus".
Perheellisenä on aivan eri asiassa jolloin täytyy vaan yrittää vaikka väkisin vaikkapa vain lasten vuoksi.
Meressä on niin paljon kaloja ettei kannata väkisin vääntää.
Juu, lasten takia. Kyllä siinä on hieno kasvuympäristö kun kaksi aukuista leikkii marttyyriä.
Kiva tunnekylmä kusilammikko josta kasvaa oi niin terveitä lapsi. Jos oikeesti ajattelisitte lapsianne, eroisitte ja jatkasitte elämäänne. Se olis terve esimerkki lapsille, eikä tollanen marttyyriys.
Kumpa omat vanhemmat ois ajoissa tajunnut kans, mut kun piti yrittää "lasten takia" niin sai kasvaa sitten katsellen sitä skeidaa. Eikä paljon ihmisuhteet kiinnosta sen jälkeen itseä.
Olen kanssa samaa mieltä että lasten takia kannattaa myös tajuta erota... Turhaa pakottaa lapsia elämään kauheissa ristiriidoissa, vaikkei niistä koko ajan puhuttais niin lapset vaistoaa kyllä. Itse olen aikoinaan eronnut lasteni isästä kun lapset olivat alle kouluikäisiä. olisivat varmaan tulleet umpihulluiksi jos sitä olisi vielä jatkettu. Mutta toi alkuperäinen viesti: Tuli oikeen ahdistunu olo ku ajattelin itteeni tollaseen tilanteeseen.. Mä luulen että se on toiveajattelua etteikö muka riitoja olisi aina jonkin verran, kyse on siitä miten niihin suhtautuu eli onko pieni erimielisyys maailman loppu vai voiko sen selvittää toteamalla esim että "taas ollaan näköjään tästäkin erimieltä" Mielipiteitähän saa olla ja pitääkin olla. Pitäis vaan oppia niistä puhumaan.... Itsellä on meinaan kokemus tollasesta "käsittämättömästä temppuilusta" eli olen todella vaikea ihminen, tai ehkä todella epävarma. Olen nyt muutaman vuoden seurustellut miehen kanssa joka oli kanssani ihan helisemässä mutta nyt asutaan jo yhdessä (asuttu melkeen 2 vuotta) ja tilanne on rauhoittunut huomattavasti. Riitoja tulee mutta ne ei ole mikään maailman loppu ja ollaan pystytty puhumaan ja sopimaan mitä kumpikin pitää tärkeenä. Suurin osa asioista jotka aiheutti riitoja oli sitä ettei tiedetty mitä toinen odottaa esim. Miehen eräs ex oli soittanut tälle miehelle ja ehdotellut taas jotain yritystä olla yhdessä. Mies ei kertonut mulle vaan sain sen tietää sattumalta kun tää nainen käveli meitä vastaan ja muutaman sanan vaihtaessaan kävi ilmi että yhteydessä on oltu sinä aikana kun minä ja tämä mies jo seurusteltiin. No,sain hirveet raivarit jota kesti viikkoja, mun mielestä mun selän takana vehdattiin ym ja miehen näkemys oli että miks sanoa tollasta asiaa ja huolestuttaa turhaan toinen. Itse taas vaadin ehdotonta rehellisyyttä ja en siedä tollasta "pimittämistä". No tilanne selvisi ja nykyään kun tulee tollasta niin mullekin kerrotaan ja meillä on mun mielestä avoimempaan suuntaan mennyt tää suhde. En odota että joka asia minulle "raportoidaan" vaan itse olen oppinut luottamaan kun olen tajunnut ettei kaikki ole "pimittämistä" vaan toinen pitää joitain asioita yhdentekevinä. Eli kun rakkautta on tarpeeks ja halua olla yhdessä ja valmis näkemään vaivaa suhteen eteen niin sekin voi jo auttaa... toivottavasti saat jotain selvyyttä tilanteeseesi pian viestiketjun aloittaja :)
..siltä et ette vain osannu riidellä oikein, kannattaa lukea esim. John Grayn kirjoja niistä voi olla paljon apua :) Et löydä ketään jonka kanssa voisit välttyä riitelemästä tai jos sellanen löytyy niin helposti hän kätkee tunteensa. Jos haluaa rakastaa täysiä niin on avoin eikä koveta itteään kestämään kaikkea..Mulle on niin tärkeää että mulle saa tulla paha mieli myös mieheeni liittyvistä asioista ja mun mies kestää sen ja on mulle läsnä, kuuntelee ja välittää. On tärkeää tietää että ei tuu eroa vaikka välillä riideltäis tiuhaankin ja että saa tulla tänäänkin paha mieli vaikka eilenkin oli ;)
meidän alku suhteessa pelkäsin mieheni turhautuvan riitoihin ja sanoin hänen puolestaan että aina tää on vissiin tällästä niin mun mies sanoi että aina välillä on tällästä niin se on jääny mun mieleen rakkaana muistona kuinka ihana mies mulla on :)
Erositte, koska teillä oli keskimäärin 2-3 viikossa 1 isompi riita? Minulla ja miehelläni on yksi isompi riita kerran viikossa plus niitä pienempiä riitoja vielä lisäksi melkein kerran päivässä, enkä silti voisi olla onnellisempi! Omien kokemusten perusteella riitely puhdistaa ilmaa, varsinkin jos asutaan yhdessä. Kannattaisi riidellä "oikeaoppisesti" eli huutaa ja haukkua ym, ja sitten pyytää heti anteeksi eikä alkaa mököttää, muuten riita paisuu. Mutta tietenkin ihmiset ovat erilaisia, tämä on minun näkökulmani asiaan. Jos erositte vain riitelyn takia, ota tyttös takaisin ja opetelkaa riitelemään :D
käy sitten kun riita ei menekään ohi tai jompikumpi kertakaikkiaan kyllästyy riitelyyn? Sataprosenttsella varmuudella sinunkin onnesi loppuu ennemmin tai myöhemmin. Oletkos varma että partnerisi on yhtä onnellinen kuin sinä, pervo?
Vielä ennustaakin noitten kärkkäitten mielipiteides lisäksi? mahtavaa ;)Luultavasti olet tosi nuori tai sitten tosi kyvytön ihmissuhteissasi...
että riitely pari-kolme kertaa viikossa ja oikein kunnon riita parin viikon välein on normaalia parisuhdetoimintaa? Ja että anteeksipyyntö kerta toisensa jälkeen korjaa kaiken? Taidat nauttia harjoittaessasi henkistä väkivaltaa toiseen ihmiseen joka liian usein purkautuu fyysisenä väkivaltana. Ehkä sitten mielesi muuttuu kun on silmä mustana.
Minun ennustajanlahjani on mahtavaa verrattuna sinun parisuhdetaitoihisi joka on suoraan sanoen.....pervoa!
mitään :) enkä ole myöskään sellaisessa suhteessa jossa riidellään pari kolme kertaa viikossa. Sekoitat näköjään täällä kaikkien kirjoitukset keskenään. Sinä sensijaan tunnut riitelevän koko viesti ketjun kanssa yhtä aikaa :D PARISUHDE-EKSPERTTI ;) Noilla taidoilla varmasti pyyhkii hyvin :D
olet arvostelemaan?
itsellesi miespuolisen kumppanin.Tällaiset lesbosuhteet eivät kestä kauan.
Se on ohi joten totu asiaan. Kun suhde ei onnistunut kummankaan puolelta niin miksi itket naisen perään ja sama asia jos nainen jättää. Life is pain, get use to it!
blaah blaah blaah, ykskään itseään kunnioittava mies ei jaarittele tuollaisia.
Kyllä rakastunut mieskin voi aivan hyvin vuodattaa sydänsurujaan tuohon tapaan - kerran kaiken kokenut.
Minulla ei ole hänelle muuta neuvoa, kuin että aika usein parantaa haavat, 3...6 vuotta saattaa tehdä jo ihmeitä.
Olen. En kuitenkaan vikissyt sen päättymistä täällä enkä muuallakaan, vaikka sain halvauksen ja syövän sen jälkiäisinä.
sulla meni kaikki paskaksi etkä koskaan käsitellyt tunteitasi. Eipä siinä, onnea valitsemallesi tielle. Ei nyt ehkä kuitenkaan kannata koittaa estää toisia käsittelemästä itseään ahdistavia asioita. Olkoon foorumi mikä tahansa.
Ihan vinkkinä, puhumisesta ja toisten ihmisten tuesta saa paljon henkistä pääomaa.
Puhuminen tai tässä tapauksessa kirjoittaminen usein auttaa asioiden kanssa eteen päin menossa.... Voithan toki kiehua omissa liemissäs mummeli, niinhän voi "maksimoida kurjuuden" Tai sitten voi käyttää yhtä vaihtoehtoa ja jakaa asian muiden kanssa eli saada vähän vertailukohdetta tai vertaistukea ;)Tsemppiä sullekin joka tapauksessa mummeli :)
Olen sitä sukupolvea etten vaan ymmärrä että mies vinkuu moisesta asiasta netissä. Ehkä parhaille kamuilleen, joo. Jos on tunkenut sanonko minkä työkamuunsa eli ns. syönyt kuormasta vastatkoon kuin mies teoistaan. Taikka hame päälle ja eikä ko puimaan puimaan... metroseksuaalista toimintaa sanon minä!
tiedän tunteen tosi hyvin mitä nytte käyt läpi.työpaikan vaihto auttaa hetkellisesti mutta ei ole se paras ratkaisu varmasti..niinkuin sanoit niin aika parantaa haavat ja kultaa muistot kanssa..anna aikaa itsellesi ja myös hänelle..
Hah....no kaikkea shittiä tänne heitetään.....täähän on täysin keksitty juttu!---yritätkö olla jotenki nokkela ja kerätä tänne 1000 vastausta? :)))))))))) Kirjoita juttujas vaikka Reginaan hieman intiimimmin,niin voit jopa tienata niillä.........hoh hoijaa,haukotus....siehä varsin pösilö oot.....
...tosiaankin että tää juttu edes olisi totta....ja paskanmarjat,on teitä hyväuskoisia vastaajia....onko suomi täynnä tyhmiä ihmisiä??????????????????????????????
voisi olla totta? Kummempiakin oon kuullut
Ai kun kuulosti ihanalta sun rakastuminen. Tuli mieleen oma tilane..Mutta miksi olet antamassa periksi, jos veri niin vahvasti vetää toisen puoleen? Mainitsit syyksi riitelemisen,mutta sellaistahan elämä on että välillä riidellään ja sitten sovitaan.Eiks niin?
Mielestäni on hyvä että te otatte välillä vähän yhteen,mutta aina olette lopulta yhdessä.Teillä on itsellä ratkaisu ongelmaan, et vain näe sitä itse. Kykynette aina palaamaan yhteen, eikö se merkitse,tarkoita tosi rakkautta?
Olet ehkä rauhaarakastava, sovitteleva ihmistyyppi ja riiteleminen vaikeaa.Nyt sinulla on tilaisuus oppia purkamaan itsesi, riiteleen ja väitteleen -rakentavasti. Jokainen ihmissuhde opettaa meille aina jotain.Olette ilmeisesti tunteneet toisenne kuitenkin aika vähän aikaa,joten tutustumista vielä riittää.
Sinuna minä en siis luovuttaisi, antaisi periksi. Ota nyt ns.härkää sarvista ja ala "polttaa rauhanpiippua" ihastuksesi kanssa..kyllä se siitä..Hyvää ja romanttista syksyn jatkoa!!
Joten,
Jos suhde ei toimi, niin se ei toimi. Ja silloin se pitää lopettaa mitä pikeimmin. Seurusteluaikana se käy vielä tosi helposti, mutta jos suhde on edennyt pitemmälle, menty kihloihin, muutettu yhteisasuntoon, jne. niin silloin se on todella paljon vaikeampi. Silloin kuvaan tulevat mukaan koko suku ja ystäväpiiri, ja suhdetta yrittää jatkaa väkisin. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Liikenteessä on paljon yksinäisiä ihmisiä. Pitää vain olla kärsivällinen ja etsiä se oma sieltä. Ajan mittaan hän löytyy varmasti. Ja kun osuu kohdalle, niin se loksahtaa. Riitelyyn tarvitaan aina kaksi. Sanotaan, että se puhdistaa ilmapiirin. Katin kontit, se voi painua hetkeksi, mutta tulee sitten pahempana takaisin. Tiedän sen omasta kokemuksesta. Jos ihmiset sopivat toisilleen, riidan aihetta ei kovinkaan helposti synny. Silloin sitä yrittää kaikin keinoin olla toiselle mieliksi, sitä unohtaa itsensä ja se toinen on ainoa, jolla on merkitystä. Tämä pitää tietysti toimia molempiin suuntiin. Etsi, niin löydät.
Oliko yksin huoltaja,tyypillinen moka.Otappa opiksesi,työmaalla tehdään vain työtä.Rakastu seuraavaan missä vain muualla,niin voit tehdä työsi onnellisesti.
En nyt oikein tiedä miksi vastasin, jotenkin kun itsestä tuntuu niin vaikeelle tällä hetkellä niin onpahan vertaistukea=) Itse olen eronnut muutama viikko sitten ja tänään muutin sitten väliaikaisesti vanhaan kotiini exäni kanssa(tuntuupa hirveeltä sanoa exä siitä ihmisestä ketä rakastaa)... oikeastaan olosuhteiden pakosta koska omistamme kaksi isoa koiraa. Asuin siis tämän ajan muualla.
Erosimme koska hän ei vaan tuntunut sitoutuvan muhun tarpeeks eikä tuntunut haluavan olla munkaa ja mua sattu aika monesti suhteen aikana. Meillä siis takana yli 3 vuotta. Rakastan edelleen niin paljon että sattuu sisuskaluja myöten... itse olisin ollut valmis yrittämään vielä, mutta miehellä näyttää olevan aivan muut kuviot ja muut naiset mielessä jo. Sattuu niin saatanasti, varsinkin nyt kun on kuullu hänen seikkailuistaan ja seuranhakuistaan. Kaikkiko oli sitten turhaa mitä koettiin, ja rakastinko turhaan sellaista kuka ei missään vaiheessa halunnut olla munkaa loppuelämää. Itse kannatan sitä, että ollaan väleissä eronkin jälkeen, varsinkin kun on niin paljon yhteistä... itse en vaan tiedä pystynkö olemaan väleissä jos kuulen jotain naisjuttuja. Itse ei nimittäin tulisi kyllä vielä mieleenkään... en pysty ajattelemaan kun tätä yhtä... tarjontaa tosin olis ollu jo nyt vaikka miten. Miten sitä pystyykin elämään ilman sitä kenen vuoksi olisi ollut valmis mihin vain ja kenen kanssa piti mennä naimisiin, saada lapsia... No joo, musta tuskin oli apua sulle, kuhan halusin vaan purkaa tunteita. Tsemppiä ja jaksamista sinne.
Olette te hölmöjä, en edes löydä kunnon sanoja kuvaamaan sellaista ihmistä joka luulee, että ihmisillä ois aikaa ja halua sepittää tollasta stooria. Mitä kicksejä luulette, että kirjoittaja saa tuollaisten tarinoiden kirjoittamisesta. Oletteko kenties itse niin kieroutuneita, että saisitte itse jotain mielihyvää tekaisemalla tarina.
Sinulle, joka kerroit tarinasi, toivotan hyvää jatkoa ja ehdottaisin parisuhdeterapiaa. Rakkautta ei ikinä kannata tuhlata. Mielestäni mitättömien asioiden takia ei kannata riidellä. Onko syvemmällä jotain muita ongelmia. Mutta ottakaa yhteyttä johonkin ammatti-ihmiseen.
Älkää te skeptikot tai mitä ikinä olettekin vaivautuko. Te olette täysin tunteettomia ja luultavasti ilman rakkautta eläviä erakkoja.
Olen 30v. nainen, ja minulla on melkoisen vastaava kokemus. Tutustuin mieheen lomareissulla. Minua hieman nuorempi, urheilullinen uros. Ensimmäinen viikko meni hyvin. Toisella viikolla ilmaantui melkoisia mielipide eroavuuksia. Ne eivät haitanneet, mutta paljon keskustelua ja miettimistä ne aiheuttivat. Kolmannen viikon lopussa päätimme pitää pienen tauon. Jatkoimme seurustelua, riitaa ja erimielisyyttä tuli lähes jokaisesta asiasta. En kuulemma osannut mitään, en edes lämmittää nakkeja, en tiennyt mistään mitään. Kaikki, mitä minä halusin, oli jotenkin epänormaalia. Jokaisessa asiassa minun piti antaa periksi. Riitelimme lähes jokaisella tapaamiskerralla. Olimme aivan samaa mieltä siitä, että meidän luonteet eivät oikein sovi yhteen, ja molemmille olisi parempi erota,,,mutta aina vaan jatkoimme tapaamisia. Stressi kasvoi ja kasvoi..
Jossakin vaiheessa mies alkoi ääneen vertailla minua entiseen naisystäväänsä. Totesin olevani tosi surkea, täysin hänelle kelpaamaton. Erosimme jälleen, mutta kului viikko tai pari ja taas hän otti yhteyttä, ja taas sovimme ja jatkoimme. Sitten se tuli. Se pisara, joka meni yli laidan.
Poistuin hiljaisesti takavasemmalle ja pysyn siellä. Hän soittelee vieläkin vähän väliä. Juttelemme, ja siihen se jää, en enää suostu tapaamisiin. Alussa oli saamarin vaikeaa, olihan hän minun ensimmäinen suuri ihastus. Tällä hetkellä olen tyytyväinen, että pystyin tekemään ratkaisun, ja lähtemään omalle tielleni. Pystyn tarkastelemaan mennyttä aikaa melkoisen puolueettomasti, ja päivä päivältä vakuutun siitä yhä varmemmin, koko suhde olisi pitänyt lopettaa heti, kun luonteemme erilaisuus ilmeni. Olisimme säästyneet monelta epämiellyttävältä ja turhalta riidalta. Vastakohdat vetävät puoleensa, mutta kaikella on rajansa. Tällä hetkellä olen vakuuttunut, että olin ollut liian sopuisa ja säyseä ja antanut liian paljon periksi. Aikaa koko seurusteluumme tuhraantui melkein vuosi. Nyt olen ollut yksin keväästä lähtien....mutta muuten minulla menee paremmin ja henkisesti rauhallisemmin.
Vähän samanlaisen kokeneena voin suositella sitä työpaikan vaihtoa. Et ikinä pääse kunnolla henkisesti eroon siitä naisesta, jos hän on joka päivä muistuttamassa itsestään. Tunteiden laantuminen ottaa aikansa ja jos niiden kohde pyörii näkyvillä jatkuvasti, voi olla että kidutat itseäsi lopun ikääsi.
Uuteen suhteeseen olet valmis vasta kun tunteesi tätä edellistä kohtaan lakkaavat kuohumasta.
seurustelu aikana on liikaa. Se jo osoittaa, että ette sovi toisillenne. Luultavasti riitojenne aiheet ovat tässä vaiheessa olleet vielä melko mitättömiä, ja ne painuvat unholaan, mutta kunhan sopiva kipinä iskee, ne tulevat jälleen pinnalle, ja paljon, paljon voimakkaampina. Ihmiset ovat erilaisia ja kaikilla pitää olla oikeus omaan mielipiteeseen, mutta jos se toinen on se oikea, siitä mielipide erosta ei seuraa riitelyä.
On siinä lapsellinen ihminen,ihmisillähän on aina erilaisia näkökantoja jotka aiheuttaa ristiriitoja. Riidelläkin voi aina silloin tällöin,pitää vaan osata lopetta riita ajoissa,sopiminenhan se vasta mukavaa puuhaa onkin :). Sanotaanko näin,että pari joka ei riitele koskaan,niin ei niillä kyllä ole kiksejä muutenkaan toistensa suhteen.
..mutta kyllä sitä ihmeen sopuisastikin voi elää. Useita vuosia oltu yhdessä, ei sitten sitä yhtäkään riitaa, ja hyvin, siis tosi hyvin on mennyt. Kyllähän sitä voi riidellä ja sopia, mutta ihan turhaa selittää jotakin puhtaalta pöydältä jatkamisesta, se vanha riita tulee AINA jossakin vaiheessa pinnalle,,,että näin on marjat.
varmasti jonkun mukavan ihmisen, jonka kanssa synkkaa. Siinä menee vain uni ja hermot, jos jatkuvasti pitää olla varuillaan. Ei sellaista kukaan kestä, eikä ole tarviskaan. Työpaikka jutut on aina hankalia, niitä pitäisi välttää, mutta ei nyt sen tähden kuitenkaan kannata työpaikkaa vaihtaa, etenkin jos työssään viihtyy muuten hyvin. Ja voihan se toinenkin häippäistä. Yleensä se eron alkuvaihe on hankalampi, sitten helpottaa kun huomaa, että elämä jatkuu. Miten teillä kävi, kumpi ehdotti ensimmäisiä treffejä ?? Kannattaa pitää silmät auki ja tarkastella kohdetta joka kantilta. Monet naiset luulevat itsestään liikoja, voivat muka tehdä mitä haluttaa ja toisten täytyy vaan mukautua siihen. Mutta ei se niin mene, ei.
Eipä mulla noihin neuvoihin ole juuri lisättävää. Surtava on vaan suru, ei sitä kannata estellä eikä tukahduttaa. Sitä nopeammin se sitten menee ohi. Tietty terveissä rajoissa sureminen eli pidä huoli itsestäsi, terveydestäsi, ulkoile, kuntoile, lue, kuuntele musiikkia ja itke ja puhu. Toisaalta, kun näet häntä töissä, joudut käsittelemään asiaa eikä se hautaudu unohduksiin ja pomppaa joskus vuosien myötä uudestaan jossain tilanteessa jossa haluaisit olla valmis uuteen suhteeseen ilman menneisyyden taakkoja. Ei ole helppoa sulkea rakkauden ovea, niinhän sitä sanotaan ja niinhän se on. Tsemppiä sulle.
täällä..siitä lopullisesta erosta vaan on jo vuosi eikä se oikeen vieläkään tunnu mukavalta päivittäin törmäillä siihen toiseen..siinä mielessähän se sitte pyörii eikä pääse unohtamaan kokonaan.varmaan koskaan.
..olet jo muutaman viikon ollut erossa, olet kokenut eron tuskan. Eka ero on paha, toinen vielä pahempi, jne. Itsellä monta eroa ja uudelleen sopimista. Tiesin koko ajan ettei meidän suhteesta tule mitään, mutta aina toivoin ja odotin parempaa. Sitä aikaa ei koskaan tullut. Monta kuukautta pelkkää turhaa surua. Olet ajatellut ja tiedät lopputuloksen. Älä siis jatka elämääsi itsesäälissä ja ikävässä. Anna ajan kulua ihan rauhassa, ja sieltä HÄN sitten jonakin päivänä tulee. Anna itsellesi tilaisuus yrittää uuden ystävän kanssa. Anna se sama tilaisuus myös exällesi, kyllä hänenkin täytyy jotenkin jatkaa.
Töissä voi olla vaikeaa. Anna entiselle joku toinen nimi, ja yhdistä kaikki muistosi siihen.
Se on jotenkin helpompaa, jotenkin vieraampaa...
Tsemppiä sinulle....
Pahalta kuulostaa. Meitsi päätti jo nykyisen ammattini koulutukseen mennessä, että samalta luokalta ei muijia tapailla. Sama päti työpaikkoihin, missä on ollut. Nykyisessä työpaikassani kävi kylläkin sitten toisin.
Olemme tapailleet vuoden ja nyt ero sitten oli viime viikolla ajankohtainen. Riitoja ei ollut, mutta muita asioita kylläkin. Jo samassa työpaikassa työskentely vaikuttaa käyttäytymiseen toista kohtaan, ammatillisesti ajatellen. varsinkin kun en ole halunnut muille työkavereille kertoa, että meillä on juttu menossa. Se kun ei heille kuulu.
No, eteenpäin sano mummo lumessa. Joidenkin ihmisten kanssa ei asiat suju. Itse näkisin, että miehen ja naisen yhdessä olemisessa on ainakin kolme juttua, joiden on toimittava. Toisen kanssa on mukava olla ja jutella. Tämä kulminoituu toisen arvostamiseksi. Ei sitä frendeillekkään huuda, jos on asiasta eri mieltä.
Seksi toisena kaikessa ominaisuudessaan, vaikka kuinka sitä joku vähättelisi.
kolmantena Omia juttuja täytyy olla molemmilla. Aika kuivunut lause "mitä mä sitten teet", kun toteat lähteväsi poikien kanssa oluelle/reissuun. Nousee karvat pystyyn jo pelkästä lauseen kirjoittamisesta!
Sun kannattaisi deittailla tässä ihan ensi hätään muita naisia. pelkkä kahvilla käyntikin saa ajatukset pois vanhasta heilasta. Tsemppiä.
Kiitoksia kovasti kaikille kirjoittaneille! Ei ahdista enää niin paljoa ja osaltaan teidän vastauksenne ja vertaistukenne auttoi. Eniten tilannetta helpotti kuitenkin se, että keskustelimme entisen kanssa.
Molemmilla on varmasti ikävä, mutta yhteen emme ole palaamassa. Kyllä tässä niin monta kertaa jo ehdittiin eroamaan ja yhteen palaamaan, että se tie on nähty ja nyt on aika jatkaa elämää - molempien.
Kumpikaan ei ole luonteeltaan riitaisaa sorttia emmekä ole aikaisemmissa suhteissa joutuneet näin usein riitatilanteisiin, joten ilmeisesti persoonamme eivät vain jotenkin sovi yhteen. Ikää molemmilla on jo päälle 30, joten jotain kokemustakin on jo ehtinyt elämässä karttua.
Töistä en lähde ja välimme ovat nyt ihan asialliset ja sellaisina ne saavat luvan pysyäkin. Töissä rakastumisessa/ihastumisessa on omat riskinsä ja olivathan ne tiedossa jo alunperin. Silloin kun ihastuminen tosissaan tapahtuu, niin siinä ei kuitenkaan paljoa aikaa tai paikkaa katsota. Eikä kyllä silti kaduta yhtään, kyllä tuohon paljon hyvääkin mahtui.
Näillä eväillä siis eteenpäin. Kiitoksia vielä kaikille ja tsemppiä kohtalotovereille. Asioilla on taipumus järjestyä ja elämän on nyt vaan jatkuttava.