Kiitos

Palstalla ei ole alkeellintakaan näkemystä mistään, kukaan ei tiedä mistään mitään kunhan löpisee.

Kerron teille faktat lähtiessäni;

Ilmasto on viilennyt viimeiset 6 vuotta.

Pohjoisnapa on tänä vuonna 1,6 miljoonaa neliökilometriä laajempi kuin viime vuonna. ( vertuutuksena mainittuun 1,6 neliökilometriin mahtuu kuusi suomea.

Etelänapa on jäätilanteeltaan erikoinen.(ottaen huomioon hysterian) Ihmiskunnan historiassa, (mitatussa)se ei ole koskaan ollut yhtä laaja kuin on nyt

Nämä ovat faktoja, kiusallisia hysteerikkojen mielestä mutta faktoja yhtä kaikki. Tämän vuoksi ja osin epämääräisten lausuntojen ovat hysteerikot nyt heikossa hapessa. Koko joukkio odottaa kieli pitkällä mitä ipcc sanoo asiasta. Poliittiset pellet johtavat edellen huonosti pärjäävää kansanosaa.
7215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kylmin lukema 86 miinus--- siis kuka on apina?

Äänestä
  • Apina on se joka uskoo toisen apinan tolokotteita.

    Ennemin tai myöhemmin aluskasvillisuuteen päätyy tieto vedätyksestä.

    Miinus 56 ja rauta loppui siperiassa, mies olisi vielä kestänyt. Toisaalta huuru teki työskenlyn mahdottomaksi, huuru nousi suosta ja ilamn tuulta se jäi seisomaan.

    Äänestä

"Kerron teille faktat lähtiessäni;"

:-D

"Ilmasto on viilennyt viimeiset 6 vuotta."

Vaan eipä ole viilennyt. Viimeisen 6 vuoden tilastoissa ei ole tilastollisesti merkittävää trendiä suuntaan taikka toiseen.

Ensimmäinen "faktasi" on siis huuhaata.

"Pohjoisnapa on tänä vuonna 1,6 miljoonaa neliökilometriä laajempi kuin viime vuonna."

Haha. Eiköhän se pohjoisnapa ole pelkkä piste. Se piste, jossa maapallon pyörimisakseli leikkaa maanpinnan. Se piste tuskin on 1.6 miljoonaa neliökilometriä laajempi kuin edellisvuonna.

Ja mitä tulee pohjoisnavan jäähän, sen laajuus hipoo edellisvuoden ennätysalhaista lukemaa. Tällä hetkellä pohjoisnapajään laajuus on vain 0.25 milj. neliökilometriä edellisvuotta laajempi. Voit itse tarkistaa asian oheisesta kuvasta.

http://www.nsidc.org/data/seaice_index/images/daily_images/N_timeseries.png

Toinenkin "faktasi" on siis huuhaata.

"Etelänapa on jäätilanteeltaan erikoinen.(ottaen huomioon hysterian) Ihmiskunnan historiassa, (mitatussa)se ei ole koskaan ollut yhtä laaja kuin on nyt"

Etelänavan jäätilanne ei kai ole mitenkään eriskummallinen. Eteläinen pallonpuolisko kun on merten valtakuntaa. Ja meret, tiedäthän, hidastavat lämpenemistä suuren lämpökapasiteettinsa takia.

Kolmas "faktasi" on siis myös kyseenalainen.

"Nämä ovat faktoja, kiusallisia hysteerikkojen mielestä mutta faktoja yhtä kaikki."

Niinsanotut "faktasi" ovat kiusallisia ainoastaan sinulle, sillä ne eivät ole todellisia faktoja.

"Tämän vuoksi ja osin epämääräisten lausuntojen ovat hysteerikot nyt heikossa hapessa."

Keitä ovat hysteerikot? Sinä kyllä vaikutat sellaiselta. Olet tehnyt monta aloitusta parin tunnin sisällä. Se, jos mikä, on hysteeristä. Ja epämääräisiä lausuntoja tulee vain sinulta.

"Koko joukkio odottaa kieli pitkällä mitä ipcc sanoo asiasta."

IPCC (kirjoitetaan isoilla kirjaimilla suomen kieliopin mukaisesti) ei ole mikään oraakkeli. Sen tarkoitus on ainoastaan arvioida ilmastotutkimusta.

"Poliittiset pellet johtavat edellen huonosti pärjäävää kansanosaa."

Hyvin pärjäävä kansanosa taas johtaa "poliittisia pellejä". Näin tapahtuu nyt ja aina tulevaisuudessa.

Äänestä

  • ja faktat kirjoitti:

    kuntoon?
    Eikö muka ole viilentymistä havaittavissa?
    http://icecap.us/images/uploads/ALL_SINCE_2002.jpg
    Ymmärrätkö trendiviivoista jotain?

    Kysymys on: ymmärrätkö sinä?

    Trendiviiva on lähes aina nouseva tai laskeva, vain harvoin täysin horisontaalinen.

    Silti trendiviiva ei välttämättä ole tilastollisesti merkittävä. Toisin sanoen, trendi on satunnainen.

    Viimeisen kuuden vuoden trendi on juuri tällainen. Se ei ole tilastollisesti merkittävä. Trendi on, mutta se on todennäköisesti vain satunnainen.

    Icecapin kuvassa ei tietenkään ole halaistua sanaa trendien tilastollisesta merkittävyydestä. Se tekisi koko kuvasta tarpeettoman.

    Lisätietoa: http://en.wikipedia.org/wiki/Trend_estimation

    Äänestä

  • faktojasi kirjoitti:

    väitit juuri äsken.
    "Viimeisen 6 vuoden tilastoissa ei ole tilastollisesti merkittävää trendiä suuntaan taikka toiseen."
    Ja nyt kun lyödään faktaa pöytään, niin ei sillä muka olekkaan merkitystä. Voi teitä hysteerikkoja.

    Äänestä

Luulin ja uskoin jonkun pyrkivän kumomaan faktani mutta sellaista jeevestä ei löytynyt (paitsi yksi joka yritti manipuloimalla saada faktan saduksi) mikä olisikin ollut maailmoita mullistavaa koska faktaa yksikään hemuli ei kykene kumoamaan.

Ongelma hysteerikoilla on se, ettei heillä ole mitään dataa pelkojensa tueksi, ainoastaan mu-tu ennusteluja. Kääntäen he voisivat mutustella vaikka millä mullistuksella koska joku jossain kaukana on niin ennustellut.

Faktani ovat ja pysyvät kunnes ne kumotaan. Tällä hetkellä se on mahdotonta koska faktaa ei edes pahoin hysterisoitunut pysty kumoamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja näkemiin kirjoitti:

Palstalla ei ole alkeellintakaan näkemystä mistään, kukaan ei tiedä mistään mitään kunhan löpisee.

Kerron teille faktat lähtiessäni;

Ilmasto on viilennyt viimeiset 6 vuotta.

Pohjoisnapa on tänä vuonna 1,6 miljoonaa neliökilometriä laajempi kuin viime vuonna. ( vertuutuksena mainittuun 1,6 neliökilometriin mahtuu kuusi suomea.

Etelänapa on jäätilanteeltaan erikoinen.(ottaen huomioon hysterian) Ihmiskunnan historiassa, (mitatussa)se ei ole koskaan ollut yhtä laaja kuin on nyt

Nämä ovat faktoja, kiusallisia hysteerikkojen mielestä mutta faktoja yhtä kaikki. Tämän vuoksi ja osin epämääräisten lausuntojen ovat hysteerikot nyt heikossa hapessa. Koko joukkio odottaa kieli pitkällä mitä ipcc sanoo asiasta. Poliittiset pellet johtavat edellen huonosti pärjäävää kansanosaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu