miten selviytytä koti-ikävästä??

Ja olet vielä minua vuoden vanhempi. Itellä hajoaa kohta pää kun ei pääse muuttamaan omille. Ja tarkoitus olisi vielä muuttaa yli 200 kilometrin päähän suureen kaupunkiin tästä pikkupaskakylästä. Ainoat ongelmat näkyy olevan teknisiä. Eli miten järjestää kuljetukset mahdollisiin koulutuspaikan kuulusteluihin, asunto, tavaroiden rahtaaminen. Kun asuisinkin omillani... ääh. Toiset ne on valmiita aikaisemmin ottamaan vastuun elämästään. Jooh...

Ihan normaali reaktio. Kyllä se ohi menee. Täytät vaan päiväsi puuhilla (opiskelu, harrastukset), niin ettet kerkiä miettimään koti-ikävää. Ja sitten yhtenä päivänä huomaatkin, että hei, näinhän tän piti ollakin.

Ja tosi hyvä, kun olette noin lähellä ja voit mennä kyläilemään milloin haluat(itse aikanani muutin kirjaimellisesti toiselle puolelle Suomea, opskelemaan etelästä Rovaniemelle, ja jos halusin porukoiden luo niin se vaati vähintään 10 tunnin istumisen junassa...).

muutit pois?.Välimatkaa vain 5 km.Jos lähtee opiskelemaan eri paikkakunnalle niin muutto on väistämätön pakko.Itse muutin 10 vuotiaana pois.Ei siksi että olisi ollut pakko vaan että halusin itsenäistyä ja saada opiskelurauhaa.
Ensimmäisinä päivinä oli mahtava tunne että vihdoin jotain omaa.No me ollaan kaikki erinlaisia.

Koti-ikävä voi olla todella ahdistavaa, vaikka kyllähän meidän täysi-ikäisinä pitäisi ymmärtää, ettei siihen sinäänsä ole mitään syytä - pahalle ololle ei kuitenkaan voi tehdä mitään päättämällä.

Olemme kuitenkin niin "vanhoja", että kyllä meidän pitää opetella asumaan yksin. Tämä on kylmä fakta. Kasvukivut pitää vain surra.

Suosittelen, että puuhaat mahdollisimman paljon kaikkea kivaa: kutsut kavereita kahveille luoksesi, käyt opiskelijailloissa jne. Tärkeää olisi, ettei joudu olemaan yksin.

Varmasti syy, miksi meillä on paha olo, johtuu siitä, että olemme tottuneet elämään toisten kanssa. Yksinolo tuntuu pahalle.

Tiedätkö, minusta on todella kiva lukea, että muutto on herättänyt sinussa tunteita. Se kertoo siitä, että olet tunteva ihminen, rakastat perhettäsi. Älä koskaan luovu tuntemisesta, vaikka kuinka monet itkut joutuisit itkemään. Älä missään nimessä kylmetä itseäsi.

Tsemppiä elämääsi!

...lentoon pesästään. Ei kuulu aikuisen lapsen asua vanhempiensa "passattavana"eli siis heidän kanssaan enää täysi-ikäisenä.Ikävä voi olla tois-tai molemminpuolista,mutta ero on myös helpottavaa.Lapsi tuo työn tullessaan,sanoo vanha kansa,mutta myös vie työn mennessään.Oman kodin laitto ja kaiken suunnittelu on useimmille mukavaa,mutta on myös näitä "iltatähtiä"joitten lentoonlähtö ottaa todella lujille.Näitä miettii yksi äiti

..että itselläkin otti aika koville tuo muuttaminen toiselle puolelle suomea aivan uppooutoon kaupunkiin ja voisiko sanoa, jopa kulttuuriin. Sukulaiset ja kaverit jäivät kaikki edelliselle paikkakunnalle. Kannattaa alku surujen jälkeen rohkeasti lähteä etsimään uusia kavereita, osallistua kaikenlaisiin opiskelijatapahtumiin, etsiä vaikkapa uusi harrastus ja miettiä itsekseen asustelun plussa puolia. (esim. vapaus tehdä asioita silloinkuin haluaa, oma rauha kun sitä tarvitsee). Eli lähteä rakentamaan elämäänsä juuri sille paikkakunnalle. Täytyy myös muistaa, että vaikka vanhemmat sinusta välittävät hekin tuntevan helpotusta siitä, että muutat omillesi ja ennenkaikkea pärjäät.

20 v ja poraa koti-ikävää 5 km päässä?

Ei tää oo tottakaan... Jos oisit 12 v. niin vois mennä läpi.

Ilmeisesti kaikki eivät koti-ikävää tunne - kun ottaa huomioon jotkut kommentit! Eipä minullakaan ennen muuttoa ollut tietoakaan tällaisista tunteista, ne vaan iskivät, kun ensimmäisenä iltana olin uudessa asunnossani. Vieläkin tuntuu pahalta, mutta nyt alkaa jo olla sellainen tunne, että kyllä tämä tästä ajan myötä. Välillä on jo sellaisia hetkiä, että on tosi hyvä mieli!

Ja tosiaan on minulla ollut viime vuosina myös taipuvaisuutta syysmasennukseen, että ehkä tämä syksy oli huono ajankohta ottaa tämä iso askel aikuistumiseen. Mutta tosiaan elämä kyllä voittaa, kunhan pääsee tämän vaikean alun yli ;)

Käy usein kotona kylässä, jos et kestä yksin olemista! Uskon, että koti-ikävää voi potea vaikka muuttaisi vain 5 km päähän, mutta sinuna en valittaisi koska voit ikävän tullen mennä käymään kotona. Toista se oli minulla, kun muutin 300 km:n päähän, eikä todellakaan ollut mahdollista edes joka viikonloppu käydä vanhempien luona.

Mun ikävää helpotti yhteydenpito vanhempiin ja uudelta paikkakunnalta saadut ystävät, joiden kanssa vietin aikaa. Neuvoni siis on, että älä jää murehtimaan ikävää kotiin, vaan lähde kavereiden kanssa ulos tai menee kotiisi käymään.

no jos sulla on vaikka leirillä hirvee koti ikävä niin kannattaa sanoa ohjaajalle
niin ne varmaan lähettää sut kotiin mul on aina koti ikävä kun mää oon leirillä
ja 1 kerta mulle jäi hirveitä traumoja siitä kun se leirin ohjaaja esti mua lähtemästä
kotiin mut sit mää kerroin yhelle toiselle nii se sano et se menee puhumaan sille
ja pääsin sitte kotiin ((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((:
ja sit se mille sanoin et se esti mua lähtee ni se sano et se puhuu vaan pehmoisia

sehän on ihan normaalia jos tulee koti ikävä tai äitiä ja iskää tai äitiä vaan tai pelkästään isää mutta ärsyttää ihan suunnattoman paljon että miks aina mulle tulee koti ikävä leireillä kyllähän mää kerkeän olemaan siellä kotona sitten ja vähän liikaakin oon vasta 12v ja kun aikani koittaa 20 vuotiaaksiniin olen vaja vuoden
intissä eli armeijassa. ja pääsee viikonloppuna kotiin siellä voi tulla vähän semmonen ontto olo ja ihan kun ei kuuluisi sinne ja vähän orpo olokin mutta kyllä
se siitä ohi menee (;

Ei 10 vuotiaana voi muuttaa pois XD taidat vähän liiotella...

Muutin kotoa pois 12-vuotiaana sisäoppilaitokseen ja siitä asti ollut omillani