Jokainen yksilö toimii joidenkin vaikuttimien perusteella, valinnat perustuvat johonkin subjektiiviseen käsitykseen. Yksilö saattaa toimia epäitsekkäiden vaikuttimien pohjalta tai ainakin joskus sanotaan niin. Epäitsekäs toimintakin voidaan kyseenalaistaa, ehkäpä yksilö tavoittelikin epäitsekkyydestä koituvaa kunnioitusta, jolloin teko ei itse asiassa ollutkaan epäitsekäs. Yksilö joutuu siis aina valitsemaan tekonsa omasta subjektiivisesta näkökulmastaan, ne eivät voi koskaan olla epäitsekkäitä tietyssä mielessä, eli teot ovat aina tekijänsä tekoja ja valintoja.
Yksilö joutuu aina punnitsemaan valintojaan suhteessa itseensä, ikään kuin kuvitella jokin ”ulkoinen” minä ja ajatella tälle minälle parhaimmat mahdolliset vaihtoehdot. Minää voidaan kutsua ”ulkoiseksi”, koska ajattelu suuntautuu tähän käsitykseen itsestä, joka ei tarkalleen ottaen ole se oikea minä.
Kun yksilö tekee valintojansa yhteisössä, hän joutuu pohtimaan minänsä suhdetta toisiten yksilöiden minuuksiin. Yksilön omalla minällä on tietyt edut, jotka yksilö yleensä haluaa turvata, on jotenkin luonnollista että yksilö turvaa oman minänsä luonnolliset edut. Luonnolliset edut ovat niitä välttämättömiä päämääriä, jotka ovat olemassaololemme välttämättömiä, ruumis antaa yleensä vihjeitä, mikäli sen tarpeita on jätetty huomioimatta.
Yksilö muodostaa käsityksensä oman minänsä eduista vuorovaikutussuhteidensa perusteella, se kuinka yhteisö näkee yksilön vaikuttaa siihen kuinka yksilö näkee yhteisön. On selvää että mitään oliota nimeltä yhteisö ei ole aktuaalisesti olemassa, vaan yksilöt muodostavat yhteisön, eli yksilö luo oman käsityksen oman minänsä tarpeista osittain toisilta ihmisiltä saamiensa peilauksien perusteella. Kuten jo aiemmin tuli esille yksilön etuja määrittävät myös hänen ruumintoimintonsa, yksilön täytyy tyydyttää ruumintoiminnot tai hän menehtyy.
Tarpeita voidaan katsoa olevan ainakin kahdenlaisia: primitiivisiä ja kompleksisia.
On vaikea kuvitella että yksilön, joka haluaa kuolla, ajatukset voisivat perustua primitiivisen tason tarpeisiin. Sillä yksilö, joka haluaa kuolla, tietoisesti haluaa tappaa itsensä, mikä taas edellyttää sitä että tämä yksilö on jo kokenut korkeamman tason kompleksisia tarpeita, sillä primitiiviset tarpeet rajoittuvat täyttämään ainoastaan niitä ruumiillisia tarpeita ja ruumilliset tarpeet harvoin ovat niin erikoisia kuin itsensä murhaaminen, sillä eikö jo käsitys oman itsensä murhaamisesta ole kompleksinen tarve? Itsemurhaaja saattaa peilata itseänsä yhteisöön ja näkee itsensä arvottomana ja sitä kautta syntyy tarve itsemurhaan, eli itseviha ja käsitys oman minän tarpeettomuudesta ja turhuudesta voivat olla tällaisten tarpeiden syitä. (Tällä tarkastelulla on omat ehtonsa, joita en kuitenkaan tässä mainitse.)
Kompleksiset tarpeet ovat siis yhteisöllisiä tarpeita, jotka perustuvat yksilöiden välisille vuorovaikutussuhteille ja niiden saamille painoarvoille. Yhteisössä edut muodostuvat yhteisöllisen hyväksyttävyyden kautta, se kuinka yhteisön auktoriteetit, viralliset ja epäviralliset, painottavat tarpeita, vaikuttaa siihen minkälaisiksi auktoriteettien vaikutuspiirissä olevien yksilöiden käsitykset muodostuvat. Täytyy ymmärtää että auktoriteettien valta perustuu vastavuoroisuudelle, eli sille että auktoriteetti myöskin tarjoaa ”alamaisilleen” heidän sitä mitä he tarvitsevat, auktoriteetti kuitenkin ikään kuin johtaa tiettyjä ajatuksia, joita toiset sitten kopioivat auktoriteetilta.
Yhteisössä edut voivat mennä ristiin, eli silloin syntyy ristiriita kahden eri yksilön välille. On selvää että primitiivisellä tasolla ei ristiriitatilanteeseen voida regoida muutoin kuin että minun minän edut ovat etuja, joita ei voi kyseenalaistaa, eli primitiivisellä tasolla omat edut ovat ehdottomia etuja. Primitiivisen tason edut taas mahdollistavat kompleksiset tarpeet ja edut. Ristiriitatilanteessa yksilön minän edut asettuvat toisten yksilöiden etujen kanssa ristiin, kaikki edut eivät voi toteutua samaan aikaan, joten mikäli yksilö haluaa etunsa toteutuvan täytyy hänen tehdä lisäponnistuksia etujensa takaamiseksi, jolloin myöskin toisen yksilön edut jäävät saavuttamatta. Ristiriitatilanteet voidaan ratkoa myöskin tekemällä kompromissi, mikäli tilanne sen sallii.
Ristiriitatilanteissa yksilöt joutuvat puolustamaan omia etujansa, tästä seuraa se että esimerkiksi primitiivisen tason etuja ei voida luovuttaa, koska ne ovat olemassaololle välttämättömiä etuja, niistä ei voida kiistellä, ne ovat jotain itsestään selvää ja vain korkeamman tason käsitykset voivat ”kumota” ne, kuten itsemurha tapauksessa kävi ilmi. Kuitenkin usein yksilöt puolustavat etujansa taitojensa ja kykyjensä mukaisesti. Tästä seuraa se että kaksi yksilö joutuu tekemään ylimääräistä työtä, eli aktiivista negatiivista vuorovaikutusta, jotta he saavuttaisivat omat etunsa. On selvää että ristiriitatilanteeseen ei ole olemassa mitään objektiivista ja oikeata ratkaisua, sillä niissä on kyseessä yksiöiden edut, jotka ovat sidottuja heidän omaan minään, joita ei voida luovuttaa.
Sodissa on usein kyse kahden eri yhteisön välisestä ristiriidasta, palestiinalaiset haluavat saada ”oman maansa” takaisin, kun taas juutalaiset haluavat saada myöskin ”oman maansa” takaisin. Mikä tässä on sitten objektiivinen totuus? Ristiriita ei voi ratketa niin että kumpikin saisi haluamansa, vaan siitä seuraa väkivaltaa ja vastatoimenpiteitä. Kumpikaan osapuoli ei ole väärässä, sillä he puolustavat primitiivisiä arvojansa ja etujansa, niistä ei voida kiistellä, niistä voidaan vain sotia.
Ulkopuoliset auktoriteetit voivat tuoda helpotuksia näihin ristiriitatilanteisiin, sillä ristiriitojen sovittaminen on helpompaa, jos jokin kolmas osapuoli, jonka edut eivät ole tässä kiistassa uhattuna saa tutkia tätä ristiriitaa ja käskeä kiistelijät sopimaan ristiriitansa jollain kompromissilla. Aina vain ei ole mitään kolmatta osapuolta, vaan yksinkertaisesti edut ovat sellaisessa ristiriidassa että ne eivät voi ratketa, ainakaan osallisten mielestä, jolloin kiistasta seuraa erilaisia väkivaltaisia toimenpiteitä.
Yksilöiden käsitykset eduista ovat asioita siitä miten asioiden tulisi olla tulevaisuudessa, näistä ei yleensä olla yksimielisiä, vaan nämä asiat ovat vaikeata, koska mitään mallia ja ohjetta ei sinänsä ole olemassa, vaan täytyy ihan itse keksiä millaisen tulevaisuuden haluaa.
Yksilö joutuu aina punnitsemaan valintojaan suhteessa itseensä, ikään kuin kuvitella jokin ”ulkoinen” minä ja ajatella tälle minälle parhaimmat mahdolliset vaihtoehdot. Minää voidaan kutsua ”ulkoiseksi”, koska ajattelu suuntautuu tähän käsitykseen itsestä, joka ei tarkalleen ottaen ole se oikea minä.
Kun yksilö tekee valintojansa yhteisössä, hän joutuu pohtimaan minänsä suhdetta toisiten yksilöiden minuuksiin. Yksilön omalla minällä on tietyt edut, jotka yksilö yleensä haluaa turvata, on jotenkin luonnollista että yksilö turvaa oman minänsä luonnolliset edut. Luonnolliset edut ovat niitä välttämättömiä päämääriä, jotka ovat olemassaololemme välttämättömiä, ruumis antaa yleensä vihjeitä, mikäli sen tarpeita on jätetty huomioimatta.
Yksilö muodostaa käsityksensä oman minänsä eduista vuorovaikutussuhteidensa perusteella, se kuinka yhteisö näkee yksilön vaikuttaa siihen kuinka yksilö näkee yhteisön. On selvää että mitään oliota nimeltä yhteisö ei ole aktuaalisesti olemassa, vaan yksilöt muodostavat yhteisön, eli yksilö luo oman käsityksen oman minänsä tarpeista osittain toisilta ihmisiltä saamiensa peilauksien perusteella. Kuten jo aiemmin tuli esille yksilön etuja määrittävät myös hänen ruumintoimintonsa, yksilön täytyy tyydyttää ruumintoiminnot tai hän menehtyy.
Tarpeita voidaan katsoa olevan ainakin kahdenlaisia: primitiivisiä ja kompleksisia.
On vaikea kuvitella että yksilön, joka haluaa kuolla, ajatukset voisivat perustua primitiivisen tason tarpeisiin. Sillä yksilö, joka haluaa kuolla, tietoisesti haluaa tappaa itsensä, mikä taas edellyttää sitä että tämä yksilö on jo kokenut korkeamman tason kompleksisia tarpeita, sillä primitiiviset tarpeet rajoittuvat täyttämään ainoastaan niitä ruumiillisia tarpeita ja ruumilliset tarpeet harvoin ovat niin erikoisia kuin itsensä murhaaminen, sillä eikö jo käsitys oman itsensä murhaamisesta ole kompleksinen tarve? Itsemurhaaja saattaa peilata itseänsä yhteisöön ja näkee itsensä arvottomana ja sitä kautta syntyy tarve itsemurhaan, eli itseviha ja käsitys oman minän tarpeettomuudesta ja turhuudesta voivat olla tällaisten tarpeiden syitä. (Tällä tarkastelulla on omat ehtonsa, joita en kuitenkaan tässä mainitse.)
Kompleksiset tarpeet ovat siis yhteisöllisiä tarpeita, jotka perustuvat yksilöiden välisille vuorovaikutussuhteille ja niiden saamille painoarvoille. Yhteisössä edut muodostuvat yhteisöllisen hyväksyttävyyden kautta, se kuinka yhteisön auktoriteetit, viralliset ja epäviralliset, painottavat tarpeita, vaikuttaa siihen minkälaisiksi auktoriteettien vaikutuspiirissä olevien yksilöiden käsitykset muodostuvat. Täytyy ymmärtää että auktoriteettien valta perustuu vastavuoroisuudelle, eli sille että auktoriteetti myöskin tarjoaa ”alamaisilleen” heidän sitä mitä he tarvitsevat, auktoriteetti kuitenkin ikään kuin johtaa tiettyjä ajatuksia, joita toiset sitten kopioivat auktoriteetilta.
Yhteisössä edut voivat mennä ristiin, eli silloin syntyy ristiriita kahden eri yksilön välille. On selvää että primitiivisellä tasolla ei ristiriitatilanteeseen voida regoida muutoin kuin että minun minän edut ovat etuja, joita ei voi kyseenalaistaa, eli primitiivisellä tasolla omat edut ovat ehdottomia etuja. Primitiivisen tason edut taas mahdollistavat kompleksiset tarpeet ja edut. Ristiriitatilanteessa yksilön minän edut asettuvat toisten yksilöiden etujen kanssa ristiin, kaikki edut eivät voi toteutua samaan aikaan, joten mikäli yksilö haluaa etunsa toteutuvan täytyy hänen tehdä lisäponnistuksia etujensa takaamiseksi, jolloin myöskin toisen yksilön edut jäävät saavuttamatta. Ristiriitatilanteet voidaan ratkoa myöskin tekemällä kompromissi, mikäli tilanne sen sallii.
Ristiriitatilanteissa yksilöt joutuvat puolustamaan omia etujansa, tästä seuraa se että esimerkiksi primitiivisen tason etuja ei voida luovuttaa, koska ne ovat olemassaololle välttämättömiä etuja, niistä ei voida kiistellä, ne ovat jotain itsestään selvää ja vain korkeamman tason käsitykset voivat ”kumota” ne, kuten itsemurha tapauksessa kävi ilmi. Kuitenkin usein yksilöt puolustavat etujansa taitojensa ja kykyjensä mukaisesti. Tästä seuraa se että kaksi yksilö joutuu tekemään ylimääräistä työtä, eli aktiivista negatiivista vuorovaikutusta, jotta he saavuttaisivat omat etunsa. On selvää että ristiriitatilanteeseen ei ole olemassa mitään objektiivista ja oikeata ratkaisua, sillä niissä on kyseessä yksiöiden edut, jotka ovat sidottuja heidän omaan minään, joita ei voida luovuttaa.
Sodissa on usein kyse kahden eri yhteisön välisestä ristiriidasta, palestiinalaiset haluavat saada ”oman maansa” takaisin, kun taas juutalaiset haluavat saada myöskin ”oman maansa” takaisin. Mikä tässä on sitten objektiivinen totuus? Ristiriita ei voi ratketa niin että kumpikin saisi haluamansa, vaan siitä seuraa väkivaltaa ja vastatoimenpiteitä. Kumpikaan osapuoli ei ole väärässä, sillä he puolustavat primitiivisiä arvojansa ja etujansa, niistä ei voida kiistellä, niistä voidaan vain sotia.
Ulkopuoliset auktoriteetit voivat tuoda helpotuksia näihin ristiriitatilanteisiin, sillä ristiriitojen sovittaminen on helpompaa, jos jokin kolmas osapuoli, jonka edut eivät ole tässä kiistassa uhattuna saa tutkia tätä ristiriitaa ja käskeä kiistelijät sopimaan ristiriitansa jollain kompromissilla. Aina vain ei ole mitään kolmatta osapuolta, vaan yksinkertaisesti edut ovat sellaisessa ristiriidassa että ne eivät voi ratketa, ainakaan osallisten mielestä, jolloin kiistasta seuraa erilaisia väkivaltaisia toimenpiteitä.
Yksilöiden käsitykset eduista ovat asioita siitä miten asioiden tulisi olla tulevaisuudessa, näistä ei yleensä olla yksimielisiä, vaan nämä asiat ovat vaikeata, koska mitään mallia ja ohjetta ei sinänsä ole olemassa, vaan täytyy ihan itse keksiä millaisen tulevaisuuden haluaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
elämä ja lopeta suora plagiointi, ystävä hyvä:)