Vellin aloituksesta

äiti -08

Meillä 2 kk:n ikäinen poika, joka syö NAN-korviketta n. 1,5 l päivässä. Kysyin neuvolassa, joko pojalle voisi alkaa pikkuhiljaa antamaan muutakin ruokaa, kun tuota korviketta menee niin paljon. Neuvolan täti oli ehdottomasti sitä mieltä, että mitään muuta ei saa antaa ennen 4 kk:n ikää. Olen kuitenkin keskustelupalstoilla törmännyt useaan otteeseen juttuihin, joissa viitataan liiallisen korvikkeenjuonnin yhteydessä mm. munuaisvaurioihin. Olisinkin täältä hieman kysellyt, että voiko tuollainen korvikemäärä olla jotenkin haitallista?

Neuvolantädistä huolimatta ollaan jo pojalle annettu hieman maissivelliä, joka kuitenkin tuntuu aiheuttavan hieman ummetusta.

5

891

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Äiskä ja poika 05/08

      Meillä poika joi 3kk ikäisenä myöskin 1,5 l päivässä tuttelia ja 3kk neuvolassa kehotettiin aloittamaan iltavellinä joko maissivelli tai peruna-porkkana velli, ja sitten parin viikon päästä aloitettiin syömään soseita. Maissivelli ei meillä ainakaan pitänyt nälkää sen paremmin kuin tuttelikaan. On vissiin eroja neuvoloissa...=)
      Lämmintä syksyä

    • ei sen enempää kaloreja

      vellithän on käytännössä viljalla maustettua korviketta, ei niissä ole juuri sen enempää kaloreita kuin korvikkeessa, eli ne on aikalailla yhtä tyhjän kanssa. Sen takia nykyoppaissa (esim. stm) suositellaan maidot maitona ja puurot puurona.

      • äiti -08

        Ei kai esim. peruna-porkkanavellissä ole viljaa? No tuo maissivelli ei kyllä pidä meidän pojan nälkää sen kummemmin kuin korvikekaan, mutta toisaalta hieman tuossa aloitusviestissäni peräänkuulutin sitä, että voiko liiallisesta korvikkeen syönnistä olla jotain haittaa. Ja kaipa tuolla peruna-porkkanavellillä on ihan hyvä totutella uuteen makuun näin vähän etukäteen, kun ei noin pieni kuitenkaan niitä soseita ihan osaa syödä.


      • mutta pointti siis
        äiti -08 kirjoitti:

        Ei kai esim. peruna-porkkanavellissä ole viljaa? No tuo maissivelli ei kyllä pidä meidän pojan nälkää sen kummemmin kuin korvikekaan, mutta toisaalta hieman tuossa aloitusviestissäni peräänkuulutin sitä, että voiko liiallisesta korvikkeen syönnistä olla jotain haittaa. Ja kaipa tuolla peruna-porkkanavellillä on ihan hyvä totutella uuteen makuun näin vähän etukäteen, kun ei noin pieni kuitenkaan niitä soseita ihan osaa syödä.

        Ei toki peruna-porkkanavellissä viljaa ole. Tarkoitin lähinnä että mitä velliä olikaan, niin eipä siinä sitä muuta taida olla kuin vähän maun vuoksi, ei juuri lisää kaloreita, niin ovat yhtä tyhjän kanssa.


    • "ätä-07"

      meidän neuvolantäti oli sitä mieltä että vellit ovat aivan turhia! Maito riittää tuon ikäiselle.Velleihin tuttipullosta ei kannata opetella..sitkun on aika lusikkaruoan opettelulle,kohta teilläkin jo puurot alkavat , niin se käy sit helpommin kun ei oo tottunnu saamaan velliä helposti pullosta! Meijän poika nyt 10kk ei ole saanut ikinä pullosta velliä on kasvanut hyvin ja osaa syödä nykyisin hienosti ja reippaasti kunnon ruokaa lusikasta! (temppuilematta!) kun taas kaverit antavat vieläkin pullovelliä iltapalaksi lapsilleen meillä on syöty jo 5kk oikeaa kaurapuuroa, ei siis mitään kaupan jauhopuuroja vaan alusta saakka pikakaurahiutaleista...(tottunut myös alusta lähtien saamaan karkeaa ruokaa....)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      382
      909
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      198
      695
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      80
      670
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      639
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    7. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      66
      624
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      35
      614
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      571
    Aihe