Minulla on ollut pari vuotta suhde mieheen, joka on auttanut minua löytämään itseni, seksuaalisuuteni ja itsetuntoni takaisin eron jälkeen.
Nyt suhde on alkanut tuntua ahdistavalta, mutta ikävöin häntä silti kun olemme erossa. Lopettamista on tehty jo keväästä lähtien, mutta ei vain onnistu. Vuorotellen olen minä soittamassa hänelle tai hän minulle. Tapaamiset ovat harventuneet, mutta (ihana) seksi on kuitenkin kuvioissa mukana. Jotakin on vielä jäljellä, sillä kipeää tekee tämä vähitellen irrottaminen. Mutta pelkään, että kerta repepäisyllä nuo haavat tulevat uudelleen...
Kuinka te olette toimineet? Toivon, että voimme silti olla ystäviä.
Nyt suhde on alkanut tuntua ahdistavalta, mutta ikävöin häntä silti kun olemme erossa. Lopettamista on tehty jo keväästä lähtien, mutta ei vain onnistu. Vuorotellen olen minä soittamassa hänelle tai hän minulle. Tapaamiset ovat harventuneet, mutta (ihana) seksi on kuitenkin kuvioissa mukana. Jotakin on vielä jäljellä, sillä kipeää tekee tämä vähitellen irrottaminen. Mutta pelkään, että kerta repepäisyllä nuo haavat tulevat uudelleen...
Kuinka te olette toimineet? Toivon, että voimme silti olla ystäviä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Juu juu, pistät tekstarin, että se on nyt ohi eikä kannata yrittää ottaa yhteyttä. Sitten uutta panokaveria etsimään.
kyllä se on vaan viisainta laittaa kerralla poikki, eikä jättää mitään pelivaraa. Sattuuhan se niin saakelisti repäistä, mutta sattuu aivan yhtä paljon joka kerta erotessa ajatella, että tämä on nyt viimeinen kerta. Ajan saatossa tuskanmäärä on vähempi ja vähenee kokoajan.
Tuohon uutta panokumppania etsimään haraan vastaan. Ehkä olisi hyvä ja seuraavaa ajatellen reilumpaa antaa hieman tunteitten jäähtyä. Muutenhan seuraavasta tulee seuraava laastari, eikä koskaan ole selvillä vesillä edes itsensä kanssa.
Ja olen samaa mieltä, sattuu aivan vietävästi, mutta suhde tuntuu nyt niin väärältä.
Alussa kaikki tuntui hyvältä ja meillä tosin toinen osapuoli lupaili ruusutarhoja ja kun olin kaikella tavalla maahan piesty, tottakai se muhun upposi.
Niin ne sitten parissa vuodessa myös unohtui lupaukset ja stui kuvioon arki.
Nyt huomaan tapaavani oikein per....ttä. Ihminen voi olla piru halutessaan ja tämä tapaus tuntuu sitä haluavan olla.
Kääntää kaikki asiat niin,että se olin minä joka tein.
Koin kyllä paljon sekä henkistä, että fyysistä väkivaltaa liitossani mutta en tätä kuitenkaan- arjessa, ennen kuin kaikki oli hajoamassa.
Mietin onko tämä ihminen kostamassa mulle omassa elämässään osakseen saamiaaan epäkohtia vai mikä häntä vaivaa...
Mutta, enpä ole minäkään sitä kertarepäisyä osannut tehdä.
Sattuu taas!!!
sitten: käyt tarpeeksi pitkään satuttamassa itseäsi, niin loppujen lopuksi olet niin rikki, että mies jättää sinut, tai et enää kykene muuta kuin makaamaan itsesäälissä. Käy se noinkin, mutta on henkisesti kuin tietäisi sairastavansa jotain kuolemaan johtavaa eikä haluaisi hoitoa, vaikka se varmasti auttaisi.
Ei voi mitään, jokaisellahan on oikeus virheisiinsä. Teet nyt omasi, saat mittarin täyteen sitten joskus ja sitten olet irti. Parhaassa tapauksessa tuosta suhteesta, pahimmassa kaikesta muusta(kin).