Läskien oma vika
"Konservatiivipuolue on Britanniassa ottanut kantaa saarivaltion asukkaiden ja erityisesti lasten lihomiseen: se on heidän oma vikansa. Puolueen terveysasioista vastaavan Andrew Lansleyn mukaan lihavuudelle ei ole olemassa tekosyytä ja on turha puhua esimerkiksi siitä, että joku olisi syntynyt "isoluiseksi". Konservatiivien mukaan vanhemmat ovat vastuussa lastensa läskiintymisestä, mikä ei ole mikään ulkoinen hallitsemattomissa oleva tapahtuma "kuten rutto tai huono sää".

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.