Indievartti etsii apua indiemusiikin radiosoiton puolesta

Tiedätkö, kuinka monta työpäivää pitää kuunnella kotimaista radiota, jotta
kuulemastaan musiikista saisi kasaan yhden kokoelma-CD:llisen verran
suomalaisten pienlevy-yhtiöiden artisteja? Oikea vastaus on tyly: noin
kaksi viikkoa. Näin siitä huolimatta, että samaan aikaan Suomen
myyntilistat pullistelevat suomalaisia indieartisteja ja -bändejä.

Indievartti-kampanjalla halutaan antaa laadukkaalle suomalaiselle
pientuotannolle mahdollisuus: vain 15 minuutin verran soittoaikaa päivässä
parhaaseen kuunteluaikaan suomalaisissa radioissa. Indiemusiikkia ei tule
haudata myöhäisiltojen erikoisohjelmiin.

Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa, joka haluaa vaikuttaa radioitten
sisältöön. Kampanjan sivuilla osoitteessa www.noise.fi/indievartti on
tarjolla useita mahdollisuuksia vaikuttaa, olitpa sitten tavallinen
radionkuuntelija tai radionkuuntelun jo hylännyt ex-kuuntelija.

Indien osuus keskimäärin alle 10 prosenttia
Indievartti-kampanjaa varten tutkittiin valtakunnallisia suomalaisia
radioita, jotka julkaisevat soittolistansa verkkosivuillaan. Soittolistoja
tarkasteltiin kahtena ajanjaksona, huhti-toukokuulta ja elokuulta 2008.
Selvitys rajattiin koskemaan arkipäiviä parhaaseen kuunteluaikaan eli klo
8-16.

Kotimaiseksi indiemusiikiksi luokiteltavissa olevaa musiikkia löytyi
radioitten soittolistoilta näinä ajanjaksoina keskimäärin 0-10 prosentin
verran soitetuista bändeistä. Indieartistit ja –bändit keräsivät myös
selkeästi vähiten soittokertoja. Kotimaiseksi indiemusiikiksi määriteltiin
sellaiset pienten levy-yhtiöiden artistit tai bändit, jotka eivät ole
urallaan saavuttaneet kultalevyyn oikeuttavaa levymyyntiä. Indieartistien
ja –bändien levyt muodostavat kuitenkin noin 20 prosentin osuuden
Suomen virallisesta albumilistasta.

Tarkemmat tiedot selvityksestä löytyvät Indievartti-kampanjan sivuilta
osoitteesta http://www.noise.fi/indievartti/tilastot.php.

Indievartti-kampanjan takana on Noise.fi-verkkolehti, joka on toiminut
suomalaisen marginaalimusiikin puolesta jo vuodesta 2001. Nykyisin 125 000
lukijaa kuukaudessa keräävän lehden rinnalla on vuodesta 2006 lähtien
toiminut lisäksi marginaalimusiikkiin keskittyvä nettiradio.

Kampanjasivut: http://www.noise.fi/indievartti
6100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hei!
Ihmetyttää tuo indie-musiikin määritelmä.

"Kotimaiseksi indiemusiikiksi määriteltiin
sellaiset pienten levy-yhtiöiden artistit tai bändit, jotka eivät ole urallaan saavuttaneet kultalevyyn oikeuttavaa levymyyntiä."

On toki totta, että ns. indie -bändejä on maailmassa aivan liikaa, tai ainakin niitä jotka luokitellaan indie -bändeiksi. Mutta, on outoa, että bändi joka aloittaa indie -bändinä lakkaa olemasta indie -bändi kun saavuttaa tarpeeksi suosiota. Jota jokainen bändi tietenkin tavoittelee.

Kotimaisista bändeistä nostaisin esille esimerkiksi Apulannan. Apulanta on aina ollut erittäin pienen levy-yhtiön palveluksessa ja vieläpä perustivat pojan oman levy-yhtiön tässä taannoin, mutta ovat saavuttaneet kultalevyrajan useaan kertaan. Eikö siis Apulanta olekaan enää indie -bändi?

Tässä vielä muutama tuon noise.fi:n määritelmän mukaisia erinomaisia indie -bändejä:
Järjestyshäiriö, Zacharius Carls Group, The Voltas ja Jarkko Martikainen.

Äänestä

ei kait siihen muuta tarvita kuin että nämä ns. indiebändit tekevät niin hyviä biisejä että niitä soitetaan radiossa? Ei mutta, nythän tosiaan päästiin indien syvimpään paradoksiin, indiemusiikin pitää lähtökohtaisesti olla niin huonoa ettei sitä julkisesti soiteta ettei siitä tule suosittua ja näin ollen lakkaa olemasta indietä. Kuvitelkaa nyt kauhuskenariota että Korson teinit diggailisivat samaa musaa kuin nämä erikoisuudentavoittelijat. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin vain siitä että valtaosa näistä bändeistä ei osaa soittaa ja/tai säveltää niin hyvin että niillä olisi mitään menestyksen edellytyksiä. Tämä osaamattomuus verhotaan sitten jonkun ihmeellisen "indiemusiikki" tai "kulttibändi" -nimikkeen alle.

Äänestä

Indievartin blogissa nyt myös uusi postaus koskien nimenomaan tuota "indie"-termiä ja mitä me sillä ymmärrämme/tarkoitamme. Siitä kun on ollut yleisestikin paljon keskustelua ympäriinsä.

Mitä on indie?
http://www.noise.fi/indievartti/?page=5&blog_id=9

Kommentteja otetaan vastaan myös tuolla.

Äänestä

Indievartti-kamppis kysyy marraskuussa "minkä levyn ostit radiosoiton takia". Viimekuinen "minkä levyn jätit ostamatta radiosoiton takia" tuotti mielenkiintoisia tuloksia, siitä myös tuorein blogipostaus "Aina ne samat biisit".

http://www.noise.fi/indievartti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Noisemonger kirjoitti:

Tiedätkö, kuinka monta työpäivää pitää kuunnella kotimaista radiota, jotta
kuulemastaan musiikista saisi kasaan yhden kokoelma-CD:llisen verran
suomalaisten pienlevy-yhtiöiden artisteja? Oikea vastaus on tyly: noin
kaksi viikkoa. Näin siitä huolimatta, että samaan aikaan Suomen
myyntilistat pullistelevat suomalaisia indieartisteja ja -bändejä.

Indievartti-kampanjalla halutaan antaa laadukkaalle suomalaiselle
pientuotannolle mahdollisuus: vain 15 minuutin verran soittoaikaa päivässä
parhaaseen kuunteluaikaan suomalaisissa radioissa. Indiemusiikkia ei tule
haudata myöhäisiltojen erikoisohjelmiin.

Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa, joka haluaa vaikuttaa radioitten
sisältöön. Kampanjan sivuilla osoitteessa www.noise.fi/indievartti on
tarjolla useita mahdollisuuksia vaikuttaa, olitpa sitten tavallinen
radionkuuntelija tai radionkuuntelun jo hylännyt ex-kuuntelija.

Indien osuus keskimäärin alle 10 prosenttia
Indievartti-kampanjaa varten tutkittiin valtakunnallisia suomalaisia
radioita, jotka julkaisevat soittolistansa verkkosivuillaan. Soittolistoja
tarkasteltiin kahtena ajanjaksona, huhti-toukokuulta ja elokuulta 2008.
Selvitys rajattiin koskemaan arkipäiviä parhaaseen kuunteluaikaan eli klo
8-16.

Kotimaiseksi indiemusiikiksi luokiteltavissa olevaa musiikkia löytyi
radioitten soittolistoilta näinä ajanjaksoina keskimäärin 0-10 prosentin
verran soitetuista bändeistä. Indieartistit ja –bändit keräsivät myös
selkeästi vähiten soittokertoja. Kotimaiseksi indiemusiikiksi määriteltiin
sellaiset pienten levy-yhtiöiden artistit tai bändit, jotka eivät ole
urallaan saavuttaneet kultalevyyn oikeuttavaa levymyyntiä. Indieartistien
ja –bändien levyt muodostavat kuitenkin noin 20 prosentin osuuden
Suomen virallisesta albumilistasta.

Tarkemmat tiedot selvityksestä löytyvät Indievartti-kampanjan sivuilta
osoitteesta http://www.noise.fi/indievartti/tilastot.php.

Indievartti-kampanjan takana on Noise.fi-verkkolehti, joka on toiminut
suomalaisen marginaalimusiikin puolesta jo vuodesta 2001. Nykyisin 125 000
lukijaa kuukaudessa keräävän lehden rinnalla on vuodesta 2006 lähtien
toiminut lisäksi marginaalimusiikkiin keskittyvä nettiradio.

Kampanjasivut: http://www.noise.fi/indievartti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu