Vuosilomat vuorotteluvapaan jälkeen?

Olen jäämässä vuorotteluvapaalle vuodeksi.Voinko säästää kesäloman minkä olen siihen mennessä ansainnut ja sitten kun palaan takaisin töihin kertyisi loput lomapäivät eli onko mahdollista saada kokonainen kesäloma vuorottelun jälkeisenä kesänä?? ja miten talviloma voiko säästää siihen kun palaan töihin?? Kiitos etukäteen.
47494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No mikä ettei, kun vaan sopii pomon kanssa..!

Äänestä
  • ettei käy niin kuin tuttavan sukulaiselle. Oli sopinut lomistaan siten, että pitää ne sitten vuorotteluvapaan jälkeen samaan hyrysysyyn. Mukana oli myös pitämättömiä edellisvuoden lomia liki kaksi viikkoa. Vuorotteluvapaan aikana olikin esimies muuttunut, ja vapaalla olijalle tuli ilmoitus, että pitää palata töihin välittömästi vuorotteluvapaan päätyttyä ja että edellisvuoden lomat on menetetty, koska niitä ei oltu pidetty ajoissa. No, eihän tällaiseen voinut suostua. Onneksi ko. henkilö oli ollut kaukaa viisas ja meni läjäyttämään uuden esimiehen nenän alle sopimuksen, jossa oli hänen oman allekirjoituksensa lisäksi myös entisen lähipomon allekirjoitus ja vielä yhtiön henkilöstöjohtajan allekirjoitus. Uuden pomon oli vain nieltävä katkera kalkki, mutta huonosti olisi käynyt työntekijälle ilman tätä kirjallista sopimusta. Ei hänellä olisi ollut mitään näyttöä siitä, mitä oli sovittu. Entinen lähipomokin oli lähtenyt firmasta kokonaan pois.

    Äänestä

  • Mie vaan kirjoitti:

    ettei käy niin kuin tuttavan sukulaiselle. Oli sopinut lomistaan siten, että pitää ne sitten vuorotteluvapaan jälkeen samaan hyrysysyyn. Mukana oli myös pitämättömiä edellisvuoden lomia liki kaksi viikkoa. Vuorotteluvapaan aikana olikin esimies muuttunut, ja vapaalla olijalle tuli ilmoitus, että pitää palata töihin välittömästi vuorotteluvapaan päätyttyä ja että edellisvuoden lomat on menetetty, koska niitä ei oltu pidetty ajoissa. No, eihän tällaiseen voinut suostua. Onneksi ko. henkilö oli ollut kaukaa viisas ja meni läjäyttämään uuden esimiehen nenän alle sopimuksen, jossa oli hänen oman allekirjoituksensa lisäksi myös entisen lähipomon allekirjoitus ja vielä yhtiön henkilöstöjohtajan allekirjoitus. Uuden pomon oli vain nieltävä katkera kalkki, mutta huonosti olisi käynyt työntekijälle ilman tätä kirjallista sopimusta. Ei hänellä olisi ollut mitään näyttöä siitä, mitä oli sovittu. Entinen lähipomokin oli lähtenyt firmasta kokonaan pois.

    Juu varmaan selvempää tehdä juuri noin, mutta nnäkyyhän ne kirjanpidossa onko lomat maksettu vai ei ja jos ei ala kuulua niin vetää johtopäätökset ja lähtee vaikka lätkimään sellaisesta puulaakista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pianki kirjoitti:

Olen jäämässä vuorotteluvapaalle vuodeksi.Voinko säästää kesäloman minkä olen siihen mennessä ansainnut ja sitten kun palaan takaisin töihin kertyisi loput lomapäivät eli onko mahdollista saada kokonainen kesäloma vuorottelun jälkeisenä kesänä?? ja miten talviloma voiko säästää siihen kun palaan töihin?? Kiitos etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu