Mitä sähkö on

Onhan sähkö, ainakin virtana, elektronien eli sähkäin liikettä, se jotenkin liitty sähköön. Johtimessa niiden halu matkustaa haitaksi on haitta, ja niiden törmäily semmoisessa aineen vastuksen kuluttaa energiaa. Ja mikähän aiheuttaa tuon elektronien liikkeen, tai myös raskaampien protoni- tai jopa molekyyli-ionien liikkeen?

On aika tunustaa JAKAMATTOMAT, te kaikki laitostiedeuskon sekä Väiskit että Jussit. Jakamattomien kaartava virta protoniytimestä elektroneihin juuri pitää elektronit radallaan atomissa ja puolestaan elektroneista protoniytimeen vetä protoneja. Jakamattomien energialatauksesta
elektroniin seuraa myös fotoni eli valottaja, kuten latauksen purkautumisessa fuusiossa protonista vapautu ydinnergian gammakvantti.

Sähkövirrassa on ensisijaista JAKAMATTOMIEN irtoaminen atomitilasta liikkeelle kiertämään johdinta. Tähän tarvitaan energiaa, siis virtalähde tai turbiini. Sanoisin, että sähkövirta ensisijaisesti on juuri JAKAMATTOMIEN LIIKETTÄ positiivisesta negatiiviseen. Mutta se on myös elektronien liikettä negatiivisesta positiiviseen. Tämänkin nopeus on hyin suuri, mutta kosketuksena elektronista toiseen. Johtimessa pyrkimys matkaan on haittatekijä. Mutta myös protoni- ja molekyylisilläkin ioneilla on pyrkimys matkaan. Ja kun vaihdamme olosuhteen liuokseksi tai kaasuksi, elektroneista alkaen kaikki muukin ioninen liikkuu virtana.

Sähkövirta siis on samanaikaisesti kaksisuuntaine. Ja sitä johtuu, että virtapiirin sulkeutuminen ei aiheuta täräystä, ja jatkuva tärinähän hajoittaisikin kaikki vaihtovirtaan perustuvat laitteet. Sähköä johtamattomassa materiaalissa virtapiiri ei sulkeudu lainkaan.

Virran käynistyessä tai vaihtaessa suuntaa tai voimaansakin aineesta irtoaa avaruuteenkin sm-hiukkasia. Tämä juuri on sähkömagnetismin yhteys sähköön.

Virta, sen voimakkuus I, siis ampeereina, on juuri virtaavan materiaalin voimakkuutta. Jännite, se puolestaan tulee atomien välisestät portaikosta, joka antaa materiaalille jonkin kiihtyvyyden.

Sähkön ilmeneminen antennissa, vähäenergiset sm-hiukkaset vaikuttavat suljetun virtapiirin kykenevään johdinmateriaaliin. Varsinaiset fotonit eivät aiheuta sähköä, yleensä, koska niiden energia on siihen liian suuri, vaan aihettaa vaikkapa yhteyttämisen, tai ihon palamisen.
5461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ovat kummia nuo laitostieteen kootuit viralliset selitykset. Avaruudessa, joka on yleisesti tyhjää ( vaikka erilaisa hiukkasia liikkuukin), kuulemma kulkevat sykäykset, siis fotonien sykäykset. Miten tyhjä voi sykkiä?
ja onhan myös toisissa yhteyksissä kuuluksi korotettu Einstein itse sanonut, että valossa ei tapahdu liikettä, siinä ei kulje aika.

Kun selitetään atomi- ja molekyylitilaa, jopas selitetään toisin ja ihan nurinkurin. Nyt siinä ei huomatkaan olevan kerassaan mitään. Ja juui siinähän on, juuri atomitila myös vastaa sitä, jota voi tulkita eetteriksikin.
kerrotte, että sähköisesti samansuuruinen varausvoima vetää protoneita
ja elektronehja tosiinsa. Tyhjä siinä vetää, vai mitä? Tämä voima ilmenee JAKAMATTOMIEN välittämänä. Vaan se ei ole suora, kuten vetovoiman, vaan niiden liike on kaartava, jatkuen protonissa , jonka läpi mikään hiukkanen ei kulje, sykäyksinä, ja huokoisen elektronin läpi. Juuri tällä tavoin elektroni määräytyy juri tietylle radalleen.

Sähkönjohtavuus, on se elektroninenkin tila, siis metallien ioniominaisuus on positiivinen, ja siis elektronit ovat vapautuneet pitänään yhteyttä atomien välillä. Vaan mikä saakaan ne liikkeelle. Perusasia tässäkin on JAKAMATTOMIEN liike. Ne muodpostavat käytävän atomista toiseen,
johdinkäytävän, ja juuri niiden liike sähkövirran virittyessä vaikuttaa elektroneihin ja saa niillekin virtamaisen liikkumistaipumuksen. Myös kooltaan isommat ionit, jos liike on mahdollista, joutuvat liikkeseen juuri
JAKAMATTOMIEN virittyessä. Vastaavasti myös salaman iskua, jossa liikuvat myös elektronjit, ja pallosalaman yhteydessä raskaammatkin ionit, edeltää käytävn avautuminen ja jännitevastakohtaisuus. Tämänkin perustana on JAKAMATTOMIEN virittyminen.

Sähköisten ilmiöiden ja sähkövirtamuutiosten yhteydessä avaruuteen irtoaa sm-hiukkasia, jotka ovat valon nopeuden saaneita JAKAMATTOMIA.
Tämä juuri on sähkömagneettisuuden ja radioaaltojen perusta. Ja minä olen sanonut, että tässä tapauksessa, mikroaaltojen rajalel asti, sm-hiukkaset lähtevät yksilöinä, eli jokainen on eri fotoni. Vastaavasti
niiden törmäämine aineesen vaikuttaa sähkömagneettisesti, ja siten sähkömagnettisuus juuri todetaankin, ei matkalta avaruudesta.
Varsinainen fotonit eli valottaja, se yhdessä hiukkasessa peräkkäin voi sisältää, UV-valon ylärajalla, jopa miljoona sm- osahiukkasta. Fotonin energia kuitenkin on liian suuri, jotta se vaikuttaisi, yleensä, vain sähkömagneettisuutena. Vielä suuremmaksii energia kasvaa, kun fotonien luku kohti gammaa jälleen tihenee säteessä jopa miljoonakertaisesti. Fotonin lähtö ja saapuminen on sähköisen luontoinen tapahtuma. Sen sijaan matkalla avaruudessaan ne eivät vaikuta mitenkään eikä niissä tapahdu mitään sisöistä liikettä. Ne tekevät matkansa läpi tyhjän avaruuden sisäisesti absoluuttisessa nollapisteessä olevina eli täysin liikkumattomina kiteinä.

Äänestä

on tullut avohoitopotilaiden kokoontumispaikka?

Aikaisemmin tuollaisia juttuja kuuli vieraillessaan jossain mielisairaalassa.

Äänestä
  • Mikä sai sinut suuttumaan?

    Olet siis vieraillut mielisairaalassa vai peräti ollut siellä? Potilaana vai hoitajana? Jos se oletkin sinä joka on avohoidossa? Arvelen että haluat tuomita muut hulluiksi saadaksesi itse "puhtaat paperit". Haluat olla eturivin joojoo-henkilö.

    Mitä haittaa siitä on jos joku kertoo mielipiteitään täällä? Antaa kaikkien kukkien kukkia.

    Äänestä

Jos avohoitolaisia niin miksi viihdyt täällä?

Äänestä

Jos vähänkin perehtyisit filosofiaan, ei sinun tarvtisisi esittää noin tyhmiä pähkäilyjä.

Filosofi Hegel (1770-1831) esitti jo täydellisen sähkön määritelmän:
"Sähkö on itsestään vapautuvan hahmon tarkoitus, hahmo, joka alkaa kumota oman välinpitämättömyytensä; sillä sähkö on välitöntä ilmituloa eli läheisesti hahmosta tulevaa, sen vielä edellyttämää olemassaoloa - mutta ei vielä hahmon itsensä hajoamista, vaan se pinnallinen tapahtuma, jossa erilaisuudet jättävät hahmon, mutta ovat vielä sen edelyttämiä, eivätkä ole vielä tulleet niissä itsenäisiksi".
(Lähde: Friedell, E.: Uuden ajan kultuurihistoria, osa III)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietää kirjoitti:

Onhan sähkö, ainakin virtana, elektronien eli sähkäin liikettä, se jotenkin liitty sähköön. Johtimessa niiden halu matkustaa haitaksi on haitta, ja niiden törmäily semmoisessa aineen vastuksen kuluttaa energiaa. Ja mikähän aiheuttaa tuon elektronien liikkeen, tai myös raskaampien protoni- tai jopa molekyyli-ionien liikkeen?

On aika tunustaa JAKAMATTOMAT, te kaikki laitostiedeuskon sekä Väiskit että Jussit. Jakamattomien kaartava virta protoniytimestä elektroneihin juuri pitää elektronit radallaan atomissa ja puolestaan elektroneista protoniytimeen vetä protoneja. Jakamattomien energialatauksesta
elektroniin seuraa myös fotoni eli valottaja, kuten latauksen purkautumisessa fuusiossa protonista vapautu ydinnergian gammakvantti.

Sähkövirrassa on ensisijaista JAKAMATTOMIEN irtoaminen atomitilasta liikkeelle kiertämään johdinta. Tähän tarvitaan energiaa, siis virtalähde tai turbiini. Sanoisin, että sähkövirta ensisijaisesti on juuri JAKAMATTOMIEN LIIKETTÄ positiivisesta negatiiviseen. Mutta se on myös elektronien liikettä negatiivisesta positiiviseen. Tämänkin nopeus on hyin suuri, mutta kosketuksena elektronista toiseen. Johtimessa pyrkimys matkaan on haittatekijä. Mutta myös protoni- ja molekyylisilläkin ioneilla on pyrkimys matkaan. Ja kun vaihdamme olosuhteen liuokseksi tai kaasuksi, elektroneista alkaen kaikki muukin ioninen liikkuu virtana.

Sähkövirta siis on samanaikaisesti kaksisuuntaine. Ja sitä johtuu, että virtapiirin sulkeutuminen ei aiheuta täräystä, ja jatkuva tärinähän hajoittaisikin kaikki vaihtovirtaan perustuvat laitteet. Sähköä johtamattomassa materiaalissa virtapiiri ei sulkeudu lainkaan.

Virran käynistyessä tai vaihtaessa suuntaa tai voimaansakin aineesta irtoaa avaruuteenkin sm-hiukkasia. Tämä juuri on sähkömagnetismin yhteys sähköön.

Virta, sen voimakkuus I, siis ampeereina, on juuri virtaavan materiaalin voimakkuutta. Jännite, se puolestaan tulee atomien välisestät portaikosta, joka antaa materiaalille jonkin kiihtyvyyden.

Sähkön ilmeneminen antennissa, vähäenergiset sm-hiukkaset vaikuttavat suljetun virtapiirin kykenevään johdinmateriaaliin. Varsinaiset fotonit eivät aiheuta sähköä, yleensä, koska niiden energia on siihen liian suuri, vaan aihettaa vaikkapa yhteyttämisen, tai ihon palamisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu