Ex-syömishäiriöisen laihduttamisesta

Olen tässä miettinyt laihduttamisen aloittamista, olen 22 vuotias nainen, 75/164, eli ylipainoa on hiukan päässyt kertymään. Ongelmani on se, että koko teini-iän sairastin eriasteista bulimiaa ja ortoreksiaa. Missään vaiheessa en kuitenkaan ollut pahasti alipainoinen, oli pakko syödä, kiitos liikuntaharrastusten (muuten ei olisi jaksanut liikkua..). Nykyään en todellakaan oireile ortoreksiaa, bulimiaa ehkä kolmesti vuodessa. En urheile enää lähes lainkaan. Käyn ehkä kerran viikossa lenkillä.

Ongelmani on se, että en uskalla vähentää syömisiäni, koska pelkään sairastuvani. Tottakai terveellisellä ruokavaliolla ja lisäliikunnalla pääsee jo pitkälle, mutta kuinka vältän lipsahtamisen vanhoihin pahoihin tapoihini? Koen että ne olivat kuitenkin pahempia kuin nykyinen roskaruoan syömiseni, koska "terveellinen elämääni" oli kuitenkin sidoksissa bulimiaan ja itseinhoon.

Olen todella on/off-tyyppi kuten huomaatte, joko liikun tai sitten en lähes ollenkaan, syön hyvin tai erittäin huonosti, jne.. kohtalotoverit, mikä teillä on auttanut?
3290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Älä MILLOJNKAAN sorru oksentamaan. Ennen kuin laoitat laihdutuksen, mieti täsmällinen toimintatapa mitä teet kun olet lipsahtanut syömään. Toteutat sitten sitä mitään ajattelematta, niin että ruoka on imeytynyt etkä pääse oksentamaan. Koska kun kerran lankeat, lankeat uudelleenkin.. Ainakin minun kokemus tämä entisenä bulimikkona ja nykyisenä laihislaisena.

Älä tee itsellesi laihdutusruokavaliota, missä on täsmälleen määritelty mitä saat syödä. Se nimittäin saattaa lipsahtaa sitten siihen, että saat sen avulla hallinnan elämällesi kuvitellusti ja ortoreksian/bulimian avulla jatkat tätä "itsekontrollia".. Eikös kaikki syömishäiriöt liity osaksi tähän että tahtoo kontrolloida jotain, usein omaa painoaan...

Js näet itselläsi merkkejä vanhoista tavoista, pidä paussi laihdutuksessa. TSEMPPIÄ !!

Äänestä
  • Oho ja anteeksi minulla on lukihäiriö jotenen huomaa omia virheitäni...:)

    Äänestä

Itse olen kanssa entinen syömishäiriöinen ja nykyinen painontarkkailija.
Kaikkein tärkeintä on hyväksyä itsensä sellasena kun on. Itelle ollu aika vaikeeta kun näitä kiloja on tullu...
Sitten vasta pitää ruveta miettimään mikä vois olla itselle sopiva linja syömisen ja liikunnan suhteen.
Mitään tiukkaa linjaa ei saa noudattaa ja jos joskus tulee ylilyöntejä, niin niistä ei saa lannistua vaan jatkaa eteenpäin.
Minulla on vieläkin hetkiä, jolloin tulee syötyä muutaman karkin sijasta koko pussi tai sitten lähdettyä lenkille pelkästään kuluttaakseen kaloreita. Kaikki varsinaiseen laihduttamiseen liittyvät ajatukset kannattaa samantien heittää roskikseen. Mieluummin kannattaa ajatella mikä on itselle hyväksi.
Vaikeetahan se on ajatusmallejaan täysin ja nopeasti muuttaa, mutta onnea yritykseen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bratzie kirjoitti:

Olen tässä miettinyt laihduttamisen aloittamista, olen 22 vuotias nainen, 75/164, eli ylipainoa on hiukan päässyt kertymään. Ongelmani on se, että koko teini-iän sairastin eriasteista bulimiaa ja ortoreksiaa. Missään vaiheessa en kuitenkaan ollut pahasti alipainoinen, oli pakko syödä, kiitos liikuntaharrastusten (muuten ei olisi jaksanut liikkua..). Nykyään en todellakaan oireile ortoreksiaa, bulimiaa ehkä kolmesti vuodessa. En urheile enää lähes lainkaan. Käyn ehkä kerran viikossa lenkillä.

Ongelmani on se, että en uskalla vähentää syömisiäni, koska pelkään sairastuvani. Tottakai terveellisellä ruokavaliolla ja lisäliikunnalla pääsee jo pitkälle, mutta kuinka vältän lipsahtamisen vanhoihin pahoihin tapoihini? Koen että ne olivat kuitenkin pahempia kuin nykyinen roskaruoan syömiseni, koska "terveellinen elämääni" oli kuitenkin sidoksissa bulimiaan ja itseinhoon.

Olen todella on/off-tyyppi kuten huomaatte, joko liikun tai sitten en lähes ollenkaan, syön hyvin tai erittäin huonosti, jne.. kohtalotoverit, mikä teillä on auttanut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu