palsta mitään? Nimi olis evoluutiokritiikki. Nythän on niin että kreationismi/ID on kreationisteille ja ID-nisteille ja siellä tulisi käsitellä teoriaa. Kuitenkin se on nyt muuntunut lähes evoluutiokritiikki palstaksi.
Mutta eivät kaikki evoluutiokriitikot edes ole uskonnollisia lähtökohdiltaan. Tasapuolisuuden nimessä(joskin itse olen kreationisti) pyytäisin tänne evoluutiokritiikki palstaa koska se ajaisi asian huomattavasti paremmin eikä tarvitsis evoluutioteoriaa kritisoidessa jatkuvasti tuoda esille uskonnollisia perusteita, joskin pitää myöntää että joissain tapauksissa Raamatullinen luominen on ylivertainen evoluutiomalliin nähtynä, kun kumpaakin aihealuetta tarkastellaan yhtä aikaa todella kriittisesti niin huomataan ettei tämä maailmankaikkeus ole voinut saada alkuaan itsestään.

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Mutta eivät kaikki evoluutiokriitikot edes ole uskonnollisia lähtökohdiltaan."
Eivät varmaan. Jostain syystä ne tieteelliset evoluutiokriitikot vain eivät näe tarpeelliseksi kirjoitella jorinoita internettiin vaan he kritisoivat evoluutioteoriaa tiedeyhteisön sisällä. Siis ne joilla on ihan oikeita tieteellisiä perusteita eikä esimerkiksi tietämättömyyden pohjalta rakennettuja olkiukkoja.
Niin kauan kun kukaan ei ole kirjoittamassa tänne tieteellistä evoluutiokritiikkiä, ei tiedepalstalle tarvita palstaa evoluutiokritiikkiä varten. End of discussion.
lukkoa kertaakaan. Evoluutikot ajattelevat että kreationistit eivät tajua tieteestä mitään ja siksi jo ennalta ajattelevat etteivät heidän argumenttinsa ole käyttökelvollisia.
Tarkoitin niitä evoluutiokriitikkoja jotka eivät usko evoluutioon. Se on liian epäluotettavaa jotta se voitaisiin ottaa todeksi.
Joka tapauksessa tällainen palsta tarvitaan. En jaksa jatkuvasti vastailla "tiedemiesten" Raamattuletkautuksiin joita he kreationistipalstalla alkaa esittää jatkuvasti jos heillä menee huonosti, ilman että tajuaisivat esittää niitä esim Raamattu/kristinusko palstalla.
Sitäpaitsi krea/ID on muuttunut sellaiseksi pelleilypalstaksi tai itse asiassa koko palsta on lähestulkoon pelkkää kaksintaistelua. Mielestäni tämä helpottaisi asiaa, että evoluutioteoriaa kritisoitaisiin muualla.
Ja tieteelliset perusteethan määrittelee evoluutikko joten kukaan ei uskonnollisilta lähtökohdilta saisi siis "perusteetta" kritisoida evoluutiota, toisaalta jos haluaa päästä korkealle tiedemaailmassa pitää uskoa evoluutioon. Tämä on jo sinänsä kehä eikä siitä pääse mihinkään. Kreationisteja erotetaan tiedemaailmassa, eikä näin saisi olla, jos henkilöllä kuitenkin on alaan tieteellinen pätevyys ja hän on lukenut mitä evoluutioteoriasta ajatellaan. Niin, millä perusteella sinä oikein määrittelet tieteellisen evoluutiokritiikin?
artikkelissasi osoitat, että et tajua evoluutiosta pätkääkään. Kerro nyt ihmeessä mikä siinä on epäluotettavaa!