kuolleet sukupuuttoon, vai löytyykö niitä vielä?
En ole oikein varma, kuuluuko tämä tälle palstalle, mutta joskus 1950- ja 1960-luvuilla tehtiin kellonrannekkeita perloneista. Tuo nahka oli hiukan semmoista kyykäärmeennahkaa muistuttavaa. Genuiinit olivat varmaan vähissä.
En ole oikein varma, kuuluuko tämä tälle palstalle, mutta joskus 1950- ja 1960-luvuilla tehtiin kellonrannekkeita perloneista. Tuo nahka oli hiukan semmoista kyykäärmeennahkaa muistuttavaa. Genuiinit olivat varmaan vähissä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Muistanpa hyvinkin perlon-rannekkeet – sellainen on joskus ollut minunkin ranteessani!
Minulla on käsitys, että nylon (nailon) on alun perin tavaramerkki Nylon, jonka omistaa kemianteollisuuden jätti DuPont. Sittemmin nimi on muuttunut yleissanan tapaiseksi. Aine on polyamidia, erästä muovilaatua.
Perlon on puolestaan (edelleen oman käsitykseni mukaan) jonkin saksalaisen yrityksen tuotenimi samalle (tai jokseenkin vastaavalle) polyamidi-keinoaineelle. Sekin lienee ollut alun perin tavaramerkki ja kirjoitettu Perlon, isolla alkukirjaimella.
Tietävämmät saavat korjata ja täsmentää.
Nylonin ja Perlonin lisäksi vielä mm. Dralon ja Terylene.
Mainitsemasi tuotenimet vain eivät ole Nylonin ja Perlonin tavoin polyamidia, vaan Dralon on akryyliä ja Terylene polyesteriä.
Muovikemistit tietäisivät enemmänkin.
Sanottakoon kuitenkin ohimennen vielä sekin, ettei polyetyleenistä tai polypropyleenistä valmistettuja tuotteita kannata ostaa, vaikka kauppiaat niitä kuinka tyrkyttäisivät! Kyseisiä muovilaatuja ei ole olemassakaan. PE (engl. polyethylene) on suomeksi polyeteeni ja PP (engl. polypropylene) on suomeksi polypropeeni. Ei siis kannata miettiä, olisiko polypropyleeniköysi lujempaa kuin polypropeeniköysi, koska edellistä ei todellakaan mistään edes löydy.
olette, niin kertokaapa, mikä on Bakelite?
Liittyy jossain määrin bakeliittiin.
Bakelite ei pelkästään 'jossain määrin' liity bakeliittiin, vaan se on juuri sama asia englanniksi. Ranskaksi se on bakélite, saksaksi Bakelit, espanjaksi baquelita, italiaksi bachelita, ja niin edelleen.
Bakeliitti on belgialaisen Leo H. Baekelandin keksimä ensimmäinen (1907) täysin keinotekoinen polymeeri, fenoliformaldehydihartsi, joka luokitellaan kertamuoviksi.