condensed milk

Hei!

Haluaisin tehdä "banoffee" kakun ja ohjeessa kehotetaan käyttämään "condensed milkkiä" eli siis säilykepurkissa olevaa tiivistemaitoa. Onko kukaan tietoinen onko tuollaisessa ihan sama määrä laktoosia kuin tavallisessa maidossa ja/tai onko saatavilla vähälaktoosista versiota?
31979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

... ja laktoositon on oikeestan vähän mahdoton ajatus, kuntuo perustuu tuohon maitosokerin tiivistymiseen ( tai miten se ny oli).

Äänestä
  • Niitä nyt kokeilemaan.
    Kotona voi kuitenkin valmistaa samantapaista maitotiivistettä (kondensoitua maitoa) maidosta ja maitojauheesta. Kondensoitu maito tarkoittaa nestemäistä tiivistettyä maitoa eli maitoa, josta melko suuri osa vedestä on haihdutettu pois. Se on eräänlainen maidon ja maitojauheen välimuoto. Kondensoitu maito voi olla sokeroitua tai sokeroimatonta. Sokeria käytetään säilyvyyden parantamiseksi. Kondensoitua maitoa myydään muualla maailmassa, erityisesti kehitysmaissa, usein säilyketölkkiin tai muuhun sellaiseen pakattuna. (Eesti Herkut)
    Erään lähteen mukaan makeuttamaton kondensoitu maito sisältää 8 prosenttia rasvaa ja 18 prosenttia rasvatonta kuiva-ainetta (tavallinen maito sisältää kuiva-ainetta noin 9 prosenttia). Makeutettu kondensoitu maito sisältää rasvaa 8 prosenttia, sokeria 44 prosenttia ja 19 prosenttia maidon rasvatonta kuiva-ainetta maidosta laskettuna.
    Suomessa kondensoitua maitoa on myynnissä rajoitetusti. Turussa sitä saa esimerkiksi Stockmannilta. Koostumukseltaan makeuttamatonta kondensoitua maitoa voisi kotioloissa jäljitellä ehkä seuraavasti: 1 litra täysmaitoa tai kevytkermaa plus 100 grammaa maitojauhetta. Makeutettuun kondensoituun maitoon pitää lisätä lisäksi noin 800 grammaa sokeria. Ohjeen antaja ei ole toimivuutta kuitenkaan käytännössä mitenkään testannut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Linda30 kirjoitti:

Hei!

Haluaisin tehdä "banoffee" kakun ja ohjeessa kehotetaan käyttämään "condensed milkkiä" eli siis säilykepurkissa olevaa tiivistemaitoa. Onko kukaan tietoinen onko tuollaisessa ihan sama määrä laktoosia kuin tavallisessa maidossa ja/tai onko saatavilla vähälaktoosista versiota?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu