Edunvalvonta

toinen vanhemmistani joutui laitoshoitoon dementoitumisen vuoksi. Otimme hänelle yleisen edunvalvojan hoitamaan taloudellisia asioita. Tämän edunvalvonnanhan olisi voinut tehdä lähiomainenkin, kunhan olisi ja tehnyt vuosittain maistraattiin tilitykset päämiehen menoista/tuloista ja säilyttänyt kaikki siihen liittyvät kuitit ja tositteet.
Dementoitunut vanhempani nukkui pois äskettäin ja järkytyksekseni sain kuulla, että yleinen edunvalvoja on sijoittanut rahoja pankin kautta johonkin rahastoihin/vakuutuksiin. He kuulemma saavat tehdä niin, tarkistin asian itse edunvalvojalta ja maistraatista. Kun perunkirjoitukset on pidetty ja saame maistraatista päätöstilinpäätöksen, voimme sen jälkeen mennä tarkastamaan edunvalvojan luota kaikki tilitapahtumat ja kuitit. Vasta tuolloin saamme tietää, paljonko edunvalvoja on sijoittanut vanhempani rahoja pankkien vakuutuksiin/rahastoihin ja mitä on enää jäljellä,kun maailman pankkitilanne on juuri tällä hetkellä tällaisessa kaaostilassa.
Meille ei missään vaiheessa ole annettu tietoa siitä, että edunvalvojalla on tällaiset oikeudet ja kun lukee nettisivujakin edunvalvojan tehtävistä, niin en löydä luettelosta ko. tehtävää. Siellä kyllä kerrotaan päämiehen omaisuudenhoidosta päämiehen eduksi.......
Jos olisimme tienneet, että näin voi edunvalvottavan rahoille tehdä, niin joku meistä omaisista olisi taatusti ottanut edunvalvonnan tehtäväkseen sijoittamatta rahoja mihinkään sellaiseen, joissa on riskinsä.
Tuntuu tosi pahalta, kun päämies oli ikänsä kitkuttanut pienellä eläkeellä ja säästänyt niitä pankkiin ja nyt niille on mahdollisesti käynyt todella kaltoin tällaisen toiminnan johdosta. Onko jollakulla muulla vastaavanmoisia kokemuksia?
31084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nyt ihan oikeassa osoitteessa vuodatuksinesi. Miten asiasi liittyy pizzaan?

Äänestä

Sitten sulla ois paha ongelma jos edunvalvoja olisi törsännyt rahat pizzoihin eikä jäljellä ois kuin tyhjät pizzalaatikot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pettynyt kirjoitti:

toinen vanhemmistani joutui laitoshoitoon dementoitumisen vuoksi. Otimme hänelle yleisen edunvalvojan hoitamaan taloudellisia asioita. Tämän edunvalvonnanhan olisi voinut tehdä lähiomainenkin, kunhan olisi ja tehnyt vuosittain maistraattiin tilitykset päämiehen menoista/tuloista ja säilyttänyt kaikki siihen liittyvät kuitit ja tositteet.
Dementoitunut vanhempani nukkui pois äskettäin ja järkytyksekseni sain kuulla, että yleinen edunvalvoja on sijoittanut rahoja pankin kautta johonkin rahastoihin/vakuutuksiin. He kuulemma saavat tehdä niin, tarkistin asian itse edunvalvojalta ja maistraatista. Kun perunkirjoitukset on pidetty ja saame maistraatista päätöstilinpäätöksen, voimme sen jälkeen mennä tarkastamaan edunvalvojan luota kaikki tilitapahtumat ja kuitit. Vasta tuolloin saamme tietää, paljonko edunvalvoja on sijoittanut vanhempani rahoja pankkien vakuutuksiin/rahastoihin ja mitä on enää jäljellä,kun maailman pankkitilanne on juuri tällä hetkellä tällaisessa kaaostilassa.
Meille ei missään vaiheessa ole annettu tietoa siitä, että edunvalvojalla on tällaiset oikeudet ja kun lukee nettisivujakin edunvalvojan tehtävistä, niin en löydä luettelosta ko. tehtävää. Siellä kyllä kerrotaan päämiehen omaisuudenhoidosta päämiehen eduksi.......
Jos olisimme tienneet, että näin voi edunvalvottavan rahoille tehdä, niin joku meistä omaisista olisi taatusti ottanut edunvalvonnan tehtäväkseen sijoittamatta rahoja mihinkään sellaiseen, joissa on riskinsä.
Tuntuu tosi pahalta, kun päämies oli ikänsä kitkuttanut pienellä eläkeellä ja säästänyt niitä pankkiin ja nyt niille on mahdollisesti käynyt todella kaltoin tällaisen toiminnan johdosta. Onko jollakulla muulla vastaavanmoisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu