Calcium?

En saannut vastausta kysymykseni, mistä vegaani tyttö, joka on raskaana, saa tarvittavan calcium määrän. Miksei myös normaali nuori neiti, joka hörppii coca colaa, kun pitäisi juoda maitoa? On aivan yleismailmallisesti tiedostettu, etä nuoret tytöt juovat mielummin Colaa kuin maitoa.
Mielessäni herää kysymys? Onko kasvisruoka terveellistä, jos lisäksi joutuu popsimaan pillereitä?
3180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Monet kasvissyöjät liittävät kasvisruokaan myös maitotuotteet. Nämä ovat kuitenkin käsittääkseni suurin kalsiuminlähde myös lihaasyöville.

Äänestä

Miksi ravintoaineen pillerimuoto vaikuttaisi jotenkin muun ruokavalion terveellisyyteen? Toki pidän järkevämpänä, että se kalsium saadaan maitotuotteita.

Äänestä

etta maidossa oleva kalsiumi on sellaisessa muodossa joka on hyodyton ihmiselle, eli se ei imeydy ihmisiin? todisteena mm. se, etta lansimaissa jossa maidon kulutus on huipussaan, on silti osteoporoosia, mutta ne maat joissa aikuiset eivat juo maitoa, heidan luustonsa on vahvempi. maidon litkittamisen tarkeys on AINOASTAAN markkinointia! riittava kalsiumi saadaan muualta kuin maidosta tai maitoa sisaltavista tuotteista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


auflauf kirjoitti:

En saannut vastausta kysymykseni, mistä vegaani tyttö, joka on raskaana, saa tarvittavan calcium määrän. Miksei myös normaali nuori neiti, joka hörppii coca colaa, kun pitäisi juoda maitoa? On aivan yleismailmallisesti tiedostettu, etä nuoret tytöt juovat mielummin Colaa kuin maitoa.
Mielessäni herää kysymys? Onko kasvisruoka terveellistä, jos lisäksi joutuu popsimaan pillereitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu