Koulutuspäivärahan maksuaikataulu

Voisiko joku kertoa koulutupäivärahan maksuaikatauluista.

Olin työttömänä, ja aloitin työvoimapoliittsen koulutuksen sen neljän viikon maksuvälin puolivälissä. Sitten odotin, että neljä viikkoa tulee täyteen, ja sitten aloin täytellä niitä "työtön" lomakkeita. Silloin selvisi, että olinkin ollut työtön vain ennen koulutusta, ja koulutuspäiväraha haetaan erikeseen.

No, hain sitä sitten erikseen. Onko kenelläkään kokemuksia, että kuinka kauan voi kestää, että ei ole kummankaan järjestelmän piirissä, eli kuinka nopeasti koulutuspäiväraha alkaa tulla. Nyt se koulutus on jatkunut jo yli kuukauden.
3179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse kuulun loimaalle ja siellä toimii hyvin,raha on tilillä aina neljän viikon välein.

Äänestä

Olet sitten lukenut valintailmoituksen huonosti? Yleensä hyväksymisilmoituksen mukana tulee aina hakupaperit koulutuspäivärahaankin.

Äänestä

Ensimmäinen päätös kestää työttömyyskassoissa aina pidempään, voipi mennä yli kuukaudenkin. Sen jälkeen maksut alkavat juosta säännöllisesti ilman eri hakemusta koulutuksen ajan, kun kyse on koulutuspäivärahasta. Kaikki työttömyyskassat toimivat samalla tavalla, ei siis ole merkitystä, onko YTK vaiko ammattiliiton omistama. Paremminkin suhtautuisin YTK:aan epäluulolla, koska se on yksityinen voittoa tavoitteleva yritys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nyt koulutuksessa kirjoitti:

Voisiko joku kertoa koulutupäivärahan maksuaikatauluista.

Olin työttömänä, ja aloitin työvoimapoliittsen koulutuksen sen neljän viikon maksuvälin puolivälissä. Sitten odotin, että neljä viikkoa tulee täyteen, ja sitten aloin täytellä niitä "työtön" lomakkeita. Silloin selvisi, että olinkin ollut työtön vain ennen koulutusta, ja koulutuspäiväraha haetaan erikeseen.

No, hain sitä sitten erikseen. Onko kenelläkään kokemuksia, että kuinka kauan voi kestää, että ei ole kummankaan järjestelmän piirissä, eli kuinka nopeasti koulutuspäiväraha alkaa tulla. Nyt se koulutus on jatkunut jo yli kuukauden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu