Hei! Vietin teini tyttönä hurjaa nuoruutta, ryypiskelyä, yhden yön juttuja ym sekoilua. Ennen kuin tapasin/pokasin tämän miehen/jutun aiheen. Siitä on nyt 5 vuotta ja risat.. Hän on mua viisi vuotta vanhempi.Alussa juttu oli vaan pelkkää seksiä, kummankin puolesta.vuoden verran pyöritin muita siinä samalla ,jäin kiinni, hammasta purren mies "antoi minulle anteeksi" vaikkei seurusteltu.Hän piti minulle moraalisaarnan, lopetin muut sekoilut. (vaikka jälkeen päin kuulin ettei hän itsekään ole ollut silloin puhdas pulmunen)kuitenkin..
On yritetty laittaa poikki moneen otteeseen, ei onnistu, toisen (seksinkö) kaipuu toisen luo on kova ja sitten se jatkuu niin kuin ei mitään "viikon taukoa" ole koskaan ollutkaan.Tänä päivänäkin tapaillaan säännöllisesti,vietetään yöt yhdeesä, soitellaan, tekstaillaan. Seksi on aivan mahtavaa, samalla hän on mun paras ystävä, jolle kerron huolet ja kuuntelen hänen murheet. meillä on samanlainen huumorintaju, sanavalmis sarkasminen ,ironinen ja tilannekohtainen. periaatteessa puhutaan kaikesta muusta paitsi omista tunteista.
Kaverit on kysynyt monesti et mikä teidän juttunne on, seurusteletteko te?? ei, me vaan öö hengaillaan. Viimeksi eilen laitoin nuo sanat ilmaan ja tajusin itsekin miten tyhmältä se kuulosta kohta kuuden vuoden jälkeen.mitä se muuten on? onko se vain pahatapa kuin tupakan poltto? isäkapinaa, äitikapinaa? miksi roikun suhteessa mikä ei vie eteenpäin!?
olen kuvitellut aina,että 26-vuotiaana olen löytänyt miehen kenen kanssa perustaa perheen, on pari koiraa,omakotitalo,farmariauto ja muu perussetti. Huomasin että tällämenolla jää haaveet haaveeksi, siirtyykö se 26 27ksi ja siitä aina vuodella eteenpäin, varmaan jos en ala tarttumaan härkää sarvista (enkä tarkoita nyt makuuhuoneen puolella,koska siellä sitä tapahtuu usein).
Hän on kyllä vihjaillut,että haluaa rauhottua ja asettua aloilleen ja että on paljon mukavampi viettää aikaa mun kainalossa kuin esim baarissa heiluen. Vaihdan yleensä puheen aihetta vaistomaisesti vaikka aihe on just se mistä haluan puhua, mutta kun ei osaa ni ei!!
Itselläni on sitoutumiskammo ja näin kun ei ole tarvinnut ajatella asiaa sen kummemmin juttu on toiminut hyvin. Viime yönä kun mies tuli lähelle mua ja piti kiinni lujasti, iski kauhea ahdistus!! koko parisuhde idylli alkoi kauhistuttaa, happea!! välitän hänestä JOO aivan liikaakin, enkä halua luopua enkä tiedä osaanko seurustella,tai haluaako toinen mitä, olenko minä hänelle se pelkkä p*no. nautin vapaudesta, ettei mua sido mikään, mutta nautin myös siitä että on joku(tai ei vaan kuka tahansa vaan just hän) kenen kainaloon turvautua, puhua ja pussailla.
AHISTAA!!!!!!!!
Monesti mäkätän hänelle, että hän on tunnevammainen, mutta itse en osaa puhua omista tunteista. en tiedä pelkäänkö torjuntaa vai mikä? kuitenkin olen hänet tuntenut NIIIIIN monta vuotta! "miksi suuni ei aukene hälle, onko rotuni syytä tää??"
Pari kaveriani edes tietää tästä "jutusta" mutta hekin vaan pinta puolin. sanon heille että asiat on hyvin, vaikka oikeasti käyn sisälläni valtavaa kamppailua asian kanssa.
varmaan tarviin vaan pari taputusta selkään että joku sanoo hyvin se menee ennen kuin saan avattua turpani. Miten vaan saan ne oikeat sanat sanottua, niinkuin muutkin normaalit ihmiset. tai mitä haluan edes sanoa? sehän on selvää että jos alan tuon yllä kirjoitetun sanoiksi pukea, lähtisin jo itsekin siinä vaiheessa käpälämäkeen.
Oho, anteeksi pitkästä romaanista, mutta tuntuu kuin kivi olisi jo nyt pudonnut sydämmeltä. jos joku jaksaa lukea tämän koko valituskirjeen on hän jonkin sortin patsaan tunnustukseksi ansainnut!!
sana on vapaa kommentoimaan kuinka "typerä" olen tai vinkkejä mitä pitäisi tehdä, miehinen näkökanta toisesta osapuoleta jne...
Kiitos, hei, nam!
On yritetty laittaa poikki moneen otteeseen, ei onnistu, toisen (seksinkö) kaipuu toisen luo on kova ja sitten se jatkuu niin kuin ei mitään "viikon taukoa" ole koskaan ollutkaan.Tänä päivänäkin tapaillaan säännöllisesti,vietetään yöt yhdeesä, soitellaan, tekstaillaan. Seksi on aivan mahtavaa, samalla hän on mun paras ystävä, jolle kerron huolet ja kuuntelen hänen murheet. meillä on samanlainen huumorintaju, sanavalmis sarkasminen ,ironinen ja tilannekohtainen. periaatteessa puhutaan kaikesta muusta paitsi omista tunteista.
Kaverit on kysynyt monesti et mikä teidän juttunne on, seurusteletteko te?? ei, me vaan öö hengaillaan. Viimeksi eilen laitoin nuo sanat ilmaan ja tajusin itsekin miten tyhmältä se kuulosta kohta kuuden vuoden jälkeen.mitä se muuten on? onko se vain pahatapa kuin tupakan poltto? isäkapinaa, äitikapinaa? miksi roikun suhteessa mikä ei vie eteenpäin!?
olen kuvitellut aina,että 26-vuotiaana olen löytänyt miehen kenen kanssa perustaa perheen, on pari koiraa,omakotitalo,farmariauto ja muu perussetti. Huomasin että tällämenolla jää haaveet haaveeksi, siirtyykö se 26 27ksi ja siitä aina vuodella eteenpäin, varmaan jos en ala tarttumaan härkää sarvista (enkä tarkoita nyt makuuhuoneen puolella,koska siellä sitä tapahtuu usein).
Hän on kyllä vihjaillut,että haluaa rauhottua ja asettua aloilleen ja että on paljon mukavampi viettää aikaa mun kainalossa kuin esim baarissa heiluen. Vaihdan yleensä puheen aihetta vaistomaisesti vaikka aihe on just se mistä haluan puhua, mutta kun ei osaa ni ei!!
Itselläni on sitoutumiskammo ja näin kun ei ole tarvinnut ajatella asiaa sen kummemmin juttu on toiminut hyvin. Viime yönä kun mies tuli lähelle mua ja piti kiinni lujasti, iski kauhea ahdistus!! koko parisuhde idylli alkoi kauhistuttaa, happea!! välitän hänestä JOO aivan liikaakin, enkä halua luopua enkä tiedä osaanko seurustella,tai haluaako toinen mitä, olenko minä hänelle se pelkkä p*no. nautin vapaudesta, ettei mua sido mikään, mutta nautin myös siitä että on joku(tai ei vaan kuka tahansa vaan just hän) kenen kainaloon turvautua, puhua ja pussailla.
AHISTAA!!!!!!!!
Monesti mäkätän hänelle, että hän on tunnevammainen, mutta itse en osaa puhua omista tunteista. en tiedä pelkäänkö torjuntaa vai mikä? kuitenkin olen hänet tuntenut NIIIIIN monta vuotta! "miksi suuni ei aukene hälle, onko rotuni syytä tää??"
Pari kaveriani edes tietää tästä "jutusta" mutta hekin vaan pinta puolin. sanon heille että asiat on hyvin, vaikka oikeasti käyn sisälläni valtavaa kamppailua asian kanssa.
varmaan tarviin vaan pari taputusta selkään että joku sanoo hyvin se menee ennen kuin saan avattua turpani. Miten vaan saan ne oikeat sanat sanottua, niinkuin muutkin normaalit ihmiset. tai mitä haluan edes sanoa? sehän on selvää että jos alan tuon yllä kirjoitetun sanoiksi pukea, lähtisin jo itsekin siinä vaiheessa käpälämäkeen.
Oho, anteeksi pitkästä romaanista, mutta tuntuu kuin kivi olisi jo nyt pudonnut sydämmeltä. jos joku jaksaa lukea tämän koko valituskirjeen on hän jonkin sortin patsaan tunnustukseksi ansainnut!!
sana on vapaa kommentoimaan kuinka "typerä" olen tai vinkkejä mitä pitäisi tehdä, miehinen näkökanta toisesta osapuoleta jne...
Kiitos, hei, nam!
Vastaukset 2
Vanhimmat
väärään osastoon tuli, hups, anteeksi aloittelijan moka.
Pistä rakkautesi koetukselle. Tee todellinen tulikoe. Testaa, miten puhuminen sujuu. Ei alkoholia. Härkää vaan sarvista ja puhutte rauhallisella hetkellä.
Aloita sillä, että tunnustat puhumisvaikeutesi ja samalla puhehalukkuutesi miehellesi. Siitä voitkin sitten siirtyä hiljalleen tunnustamaan kaiken muun mitä tässä tekstissä sanoit.
Kirjottaminen muuten toimii sekin hyvin...