Ihmisellä ei ole sellaista asiaa kuin itsekuri. Ihminen toimii ainoastaan sen mukaan, mistä hän saa parhaimman hyödyn omasta mielestään.
Kukaan ei ikinä ole eikä ikinä tule tekemään asiaa josta hänelle ei ole mitään hyötyä. Motivaationaan voi olla mielihyvä, uskonnoillisen tavoitteen saavuttaminen, taloudellinen asema/tilanteen parantaminen ja niin eteen päin, mutta ei ole edes olemassa nimeä semmoiselle teolle jonka tekemisestä ei ole jollakin tapaa tekijälleen hyötyä, tekiän omasta mielestä.
Ainoa syy miksi joku jättää tekemättä asian josta näyttäisi olevan hänelle ainoastaan hyötyä on se, että hän saa syyremman edun kun hän jättää sen tekemättä ja ainoa syy miksi joku tekee asian josta ei näyttäisi olevan hänelle mitään hyötyä on se, että hänen arvo maailmansa on erilainen kuin tarkkailian ja han saa sittenki teosta jotain tai sitten än ajattelee, että teon tekemättä jättäminen tulee kalliimmaksi kuin teon tekeminen.
Itsekuria on illuusio.
2
364
Vastaukset
Itsekurilla tarkoitetaan asetelmaa, jossa yksilön korkeampaa abstraktiotasoa edustava Minä ottaa kontrollin alemmilta abstraktiotasoilta. Alempia tasoja edustaa esim. väsymyksen tai nälän tunne ja ylempiä ymmärrys pidemmän aikavälin tavoitteellisuudesta.
Yksilö ei ole "monoliittinen, yksi Minä" vaan suuri joukko keskenään kilpailevia prosesseja, joista osa edustaa evolutiivisesti varhaisia kehitysasteita. Näiden prosessien voidaan ajatella järjestäytyneen eri tavoin "sisäkkäisesti", ulompien kuorien edustaessa abstraktimpia semanttisia tavoitehierarkiota. Näiden prosessien välinen taistelu ei ole mikään illuusio vaan neurologinen asetelma.Tätä tarkoitin, henkilö tekee laskelman mikä on hänen kannaltaan edullista/kannattavinta, eikä henkilö milloikaan valitse laskelmien tuloksista vähemmän edullista/kannattavaa vaihtoehtoa. Jolloin ei jää mitään sijaa sanalle "itsekuri".
Ihminen van laskee tiedoista(alemmat abstraktiotasot, anoalokinen- ja reaktiivisen mielen tiedoista) mitä hänellä on ja toimii niiden mukaan, kaikki olisi ennustettavissa jos tiedettäisiin enkilön tiedot, engrammit ja lasku kapasiteetti joista/jolla hän laskee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1044693- 272425
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1102362- 2002199
PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4252020- 1761567
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1021291Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.331097Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha72986Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?79870