pohjalta keskiluokkaan. kiitos mol.fi

valmistuin 2004 ja myös sen jälkeinen vuosi oli työnsuhteen hiljaista itkua. Lähetin noin 30 työhakemusta eikä vastausta yhdestäkään.

No 40km päässä avautui sitten vuorotteluvapaa 10kk sijaisuus jota hain. 1500€/kk ei korkeakoulutetulle insinöörille ollut summa eikä mitään ja otin työn.

Aloitin pohjalta, purin saapuvia tilauksia ja vein tavaraa hyllyyn. Keitin kahvia, lakasin lattioita ja tein töitä jotka eivät minulle edes kuuluneet. Sanottakoon että vapaaaikaa jäi silti n.2h päivässä kahvitteluun ja nettisurffailuun.

9 kk jälkeen vuorotteluvapaalla ollut henkilö palasi ja firman taloudellinen tilanne oli heikko. jättitappiot. TJ oli kuitenkin tyytyväinen työpanokseeni ja sanoi ettei halua potkia firman parhaalla hintalaatusuhteelle olevaa kaveria pois. samalla palkka nousi 1900€ tasolle ja sain vakituisen työpaikan ensimmäistä kertaa elämässäni.

Jatkoin työskentelyä ja opettelin firmassa muitakin tehtäviä kuin omiani ja kun joku henkilö oli pois niin menin aina ilmoittamaan että voin hoitaa nämä hommat sillä aikaa jos vaan osasin. No 2006 vuoden lopussa palkka nousi 2150€/kk.

Tänään oli taas palaveri pomon kanssa ja palkkaa nostettiin 2600€/kk asti joka alkaa olla samaa tasoa muiden työntekijöiden kanssa.

En kuitenkaan väitä että kyse on pelkästään ahkeruudesta koska näin tuplasti ahkerampia työntekijöitä joka päivä pikaruokalouissa.

Onnella on suuri osuu, olen voittanut mol.fi sivuston lotosta pääpotin. Firman joka pitää työlntekijöistään huolta.
7370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

juuri noin se minultakin meni.Nykyään 42 vuotias ja palkka nousi jopa 7000 /kk muutamaksi vuodeksi.Nykyään 4,000 mutta halusin itse vähän enemmän vapaa aikaa kun tuli annettua 15 vuotta täydellä teholla.Eli jatka samaa rataa mutta muista hellittää ajoissa.Kun talous ja asuntoasiat kunnossa kannatta jättää vähän energiaa muuhun kuin työhön.Ja tietenkin se terveys...

Äänestä

vaan omasta sinnikkyydestä!

Jatka samaan malliin, lopussa kiitos seisoo!

Omaa tarinaani en kerro tarkemmin, mutta sanotaan että vuosiansio on noussut omalla sinnikyydellä 12 000e/v->60 000e/v! -Kyllä töitä löytyy jos on motivoitunut tekijä!

Itse en äänestä demareita, ikinä. Mutta esimerkkinä Mauno Koivisto: Mies luki iltalukiossa itsensä ylioppilaaksi ja kovalla sinnikkyydellä nousi satamajätkästä Tasavallan Presidentiksi!

Täällä avautuu luuserit.. "Kun ei ole töitä/ei ole ammattia vastaavaa" tms.. Itse en ole tehnyt alku-työurani aikana kuin päivän oman alan töitä ja silti olen kovasti pärjännyt!

Tsemppiä sinulle! Ilmoittele kun saat uuden korotuksen ;)

Äänestä
  • Lueskelet ja kirjoittelet sitten potkut ja työttömyys palstalle vapaa-aikoinasi :DDDDDDDDD

    Äänestä

  • Alkuperäisen tarina on uskottavampi ja noinhan se menee. Hän kirjoittaa saaneensa "lottovoiton" eli tuuripelistähän se on. Täällä avautuu ne, joilla ei ole "lottovoitto" sattunut kohdalle. Meillä naisilla on vaikeampaa, itse olen aika hentoinen olemukseltani joten minua ei mihin tahansa oteta. Olen kuitenkin kohtalaisen vahva kokooni nähden, mutta jos alle 50-kiloinen nelikymppinen sanoo, että kyllä minä noita säkkejä nostelen, niin arvaa kuka uskoo? Siivoukseenkaan en ole päässyt, syyksi on sanottu koulutus, mutta epäilen hentoa olemustani ja pätkätyöhistoriaa syyksi siihenkin, sillä on noita koulutettujakin toisinaan siihen päässyt. Valtiolle pätkään pääseminen ei ole lottovoitto, se tietää ikuista pätkätyöuraa eikä yksityiset sitä arvosta. VAltiolla taas pärjätään ihan toisilla avuilla kuin osaamisella, motivaatiolla ja ahkeruudella. Olenkin itse ajatellut perustaa koulutusyrityksen, jossa opetetaan valittamista niin että näyttää silti ahkeralta vaikkei tee mitään, nuoleskelua ja muiden töistä kunnian ottamista itselle. Mutta ensin pitäisi opetella nämä avut itse.

    Onnea alkuperäiselle, kateeksi käy, positiivisessa mielessä toki. Itse en ole vuorotteluvapaisiin saanut edes osoituksia, kerran osa-aikalisään; en saanut sitä paikkaa mutta pääsin jälleen kerran määräaikaiseksi muihin tehtäviin siihen paikkaan samasta haastattelusta. Vuorotteluvapaan sijaiseksi pääseminen näyttää ainakin täällä olevan lottovoitto, heitä monesti on vakinaistettu, jopa valtiolle.

    Äänestä

  • :DDD kirjoitti:

    Lueskelet ja kirjoittelet sitten potkut ja työttömyys palstalle vapaa-aikoinasi :DDDDDDDDD

    Vietin tällä palstalla paljon aikaa ollessani työttömänä. Tulen tänne välillä lukemaan muiden tarinoita ja samalla omat vaikeudet muistuvat mieleen.

    Moni työpaikallani valittaa palkan pienuutta. Minä en ole koskaan tehnyt niin. Itse asiassa elän samaa yksinkertaista elämää kuin työttömänä ja maksan mieluummin asuntolainan nopeasti pois.

    Lisäksi 2 parasta kaveriani ovat työttöminä, joten harrastamme ilmaisia asioita paljon.

    Äänestä

Myös minun periaatteeni oli "ensin tehdään ja näytetään, sitten voi perustellusti odottaa vastavuoroisuutta".

Työpaikkoja vaihtaessani tein usein ehdotuksen.
Puoli vuotta pienehköllä palkalla.
Sen jälkeen reilu korotus tai ulos.

Onnistui kahdesti. Kerran työnantajaehdokas hikeentyi.

Sen minkä tekee kannattaa tehdä hyvin.
Tämä periaate palkitsi minut siinä vaiheessa kun ryhdyin pätkätöiden kautta valmistelemaan työttömyyseläkkeelle vetäytymistä.
Minun ei tarvinnut hakea töitä vaan entiset työnantajani tarjosivat määräaikaisia projekteja.
Kerran aloitin vakituiisenkin mutta lopetin muutaman kuukauden jälkeen.

500:n päivän jälkeen nykyiselle työttömyyseläkkeelle.

Äänestä

Kyllitäti olisi kateellinen sinulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hans Kruger kirjoitti:

valmistuin 2004 ja myös sen jälkeinen vuosi oli työnsuhteen hiljaista itkua. Lähetin noin 30 työhakemusta eikä vastausta yhdestäkään.

No 40km päässä avautui sitten vuorotteluvapaa 10kk sijaisuus jota hain. 1500€/kk ei korkeakoulutetulle insinöörille ollut summa eikä mitään ja otin työn.

Aloitin pohjalta, purin saapuvia tilauksia ja vein tavaraa hyllyyn. Keitin kahvia, lakasin lattioita ja tein töitä jotka eivät minulle edes kuuluneet. Sanottakoon että vapaaaikaa jäi silti n.2h päivässä kahvitteluun ja nettisurffailuun.

9 kk jälkeen vuorotteluvapaalla ollut henkilö palasi ja firman taloudellinen tilanne oli heikko. jättitappiot. TJ oli kuitenkin tyytyväinen työpanokseeni ja sanoi ettei halua potkia firman parhaalla hintalaatusuhteelle olevaa kaveria pois. samalla palkka nousi 1900€ tasolle ja sain vakituisen työpaikan ensimmäistä kertaa elämässäni.

Jatkoin työskentelyä ja opettelin firmassa muitakin tehtäviä kuin omiani ja kun joku henkilö oli pois niin menin aina ilmoittamaan että voin hoitaa nämä hommat sillä aikaa jos vaan osasin. No 2006 vuoden lopussa palkka nousi 2150€/kk.

Tänään oli taas palaveri pomon kanssa ja palkkaa nostettiin 2600€/kk asti joka alkaa olla samaa tasoa muiden työntekijöiden kanssa.

En kuitenkaan väitä että kyse on pelkästään ahkeruudesta koska näin tuplasti ahkerampia työntekijöitä joka päivä pikaruokalouissa.

Onnella on suuri osuu, olen voittanut mol.fi sivuston lotosta pääpotin. Firman joka pitää työlntekijöistään huolta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu