Unelma onnesta

Haittaako se mitään, jos se tuo onnea? Oletan että olet nainen. Jos olisit mies sanoisin, että ota nuori vaimo ja perusta perhe. Siinä olisi konkretiaa unelmalle. Tuolloin ihminen on taas niin kiireinen, ettei ehdi unelmoimaan, vaan voi elää onneaan kaikilla aisteillaan.

Onneli kirjoitti:

Haittaako se mitään, jos se tuo onnea? Oletan että olet nainen. Jos olisit mies sanoisin, että ota nuori vaimo ja perusta perhe. Siinä olisi konkretiaa unelmalle. Tuolloin ihminen on taas niin kiireinen, ettei ehdi unelmoimaan, vaan voi elää onneaan kaikilla aisteillaan.

Lue lisää

...olikin kun tytöntyttö muistikin mammaa;))Kertoakseen vasikan syntymän, mitä sai olla näkemässä.Se oli hänenkin mielestä ilonen asia;))Nämä on minun mielestäni niitä onnen hetkiä.Ei unelmia.

unelmoija.. kirjoitti:

...olikin kun tytöntyttö muistikin mammaa;))Kertoakseen vasikan syntymän, mitä sai olla näkemässä.Se oli hänenkin mielestä ilonen asia;))Nämä on minun mielestäni niitä onnen hetkiä.Ei unelmia.

Lue lisää

... liittyy kaihoa ja pelkoa. Jos ajattelee ihanaa vasikan syntymää vaikka, niin sitten me ajattelemme sen kohtaloa seuraavaksi.

Lapset eivät tätä osaa ajatella. Kaikki ovat pienenä niin söpöjä, vasikat, possut, vauvat, koiranpennut, pörröiset kisulit ... ja elämä on niin onnellista ja tuntuu jatkuvan ja jatkuvan.

Mutta myös vanhukset ovat söpöjä. Olin kunnan terveyskeskuksessa työssä ja työtoverina oli erikoissairaanhoitaja, joka osasi hyvin esittää vanhusta. Hellästi ja kaikella rakkaudella. Häneltä opimme katsomaan ihmistä paljon rikkaammalla asteikolla. Yleensä vain kuljemme suljetuin, rakkaudettomin aistein.

Kaipaamme työelämää, kun se on ohitse. ;))

unelmoija.. kirjoitti:

...olikin kun tytöntyttö muistikin mammaa;))Kertoakseen vasikan syntymän, mitä sai olla näkemässä.Se oli hänenkin mielestä ilonen asia;))Nämä on minun mielestäni niitä onnen hetkiä.Ei unelmia.

Lue lisää

Kiitos Sinun mamman, että lapsenlapsi ymmärtää iloita ja ymmärtää elämän perustan. Vaikutuksesi on vankkumaton.

:)

Onneli kirjoitti:

... liittyy kaihoa ja pelkoa. Jos ajattelee ihanaa vasikan syntymää vaikka, niin sitten me ajattelemme sen kohtaloa seuraavaksi.

Lapset eivät tätä osaa ajatella. Kaikki ovat pienenä niin söpöjä, vasikat, possut, vauvat, koiranpennut, pörröiset kisulit ... ja elämä on niin onnellista ja tuntuu jatkuvan ja jatkuvan.

Mutta myös vanhukset ovat söpöjä. Olin kunnan terveyskeskuksessa työssä ja työtoverina oli erikoissairaanhoitaja, joka osasi hyvin esittää vanhusta. Hellästi ja kaikella rakkaudella. Häneltä opimme katsomaan ihmistä paljon rikkaammalla asteikolla. Yleensä vain kuljemme suljetuin, rakkaudettomin aistein.

Kaipaamme työelämää, kun se on ohitse. ;))

Lue lisää

jos olisin sanonut tytölle...Et, kohtahan se teurastetaan kuiteskin...Voin kertoo et hän oli sil hetkel opiskelupaikan navetas.

Nyt pysähdyn uteliaana miettimään onneani. Mikä antaa sen onnen. Tuoko, jonka kanssa on eletty niin monet vaiheet? Onko tuo minulle edes tuttu? Nyt kysyn, mitä meillä on yhteistä? Lapset, lapsenlapset... niiden käynnitkö, niiden yhteydenpidotko ovat ne ainoat yhteiset tekijät. Voinhan pitää heihin yhteyttä ilman toistakin.
Apua! Kuka tuo ihminen on, mitä tekemistä minulla on hänen kanssaan. Asunto, jota myös kodiksi kutsutaan, en siihen välttämättä toista tarvitse. Eihän meillä ole enää mitään puhumista keskenämme. Tiedän puhumattakin, mitä tehdään milloinkin.

Alan elää unelmilleni, haaveilleni. Siellä on minun elämäni kultahiput. Arki ja rutiinit, ne kaikki kyllä hoituu varmalla rutiinilla. Mutta minä elän onneani unelmissa. Lähden lentoon, liidän vielä pitkään ja nautin elämästä. Unelmoin sopusoinnusta oman itseni kanssa ja se on paljon se. Luulen olevani jo aika varmalla pohjalla. Ja koko ajan paranee....

ulla Utelias kirjoitti:

Nyt pysähdyn uteliaana miettimään onneani. Mikä antaa sen onnen. Tuoko, jonka kanssa on eletty niin monet vaiheet? Onko tuo minulle edes tuttu? Nyt kysyn, mitä meillä on yhteistä? Lapset, lapsenlapset... niiden käynnitkö, niiden yhteydenpidotko ovat ne ainoat yhteiset tekijät. Voinhan pitää heihin yhteyttä ilman toistakin.
Apua! Kuka tuo ihminen on, mitä tekemistä minulla on hänen kanssaan. Asunto, jota myös kodiksi kutsutaan, en siihen välttämättä toista tarvitse. Eihän meillä ole enää mitään puhumista keskenämme. Tiedän puhumattakin, mitä tehdään milloinkin.

Alan elää unelmilleni, haaveilleni. Siellä on minun elämäni kultahiput. Arki ja rutiinit, ne kaikki kyllä hoituu varmalla rutiinilla. Mutta minä elän onneani unelmissa. Lähden lentoon, liidän vielä pitkään ja nautin elämästä. Unelmoin sopusoinnusta oman itseni kanssa ja se on paljon se. Luulen olevani jo aika varmalla pohjalla. Ja koko ajan paranee....

Lue lisää

esimerkiksi se, kun rintasyöväksi epäilty kokkare osoittautuukin joksikin muuksi. Tällaiset onnelliset hetket tuovat maustetta elämään, sitä lyhytvaikutteista insuliinia. Pitkäaikaisen vaikutus alkoi kauan sitten ja jatkuu loppuikäni, koska sen vaikutus tavallaan pysäytettiin muutaman vuoden takaiselle tasolle.

ulla Utelias kirjoitti:

Nyt pysähdyn uteliaana miettimään onneani. Mikä antaa sen onnen. Tuoko, jonka kanssa on eletty niin monet vaiheet? Onko tuo minulle edes tuttu? Nyt kysyn, mitä meillä on yhteistä? Lapset, lapsenlapset... niiden käynnitkö, niiden yhteydenpidotko ovat ne ainoat yhteiset tekijät. Voinhan pitää heihin yhteyttä ilman toistakin.
Apua! Kuka tuo ihminen on, mitä tekemistä minulla on hänen kanssaan. Asunto, jota myös kodiksi kutsutaan, en siihen välttämättä toista tarvitse. Eihän meillä ole enää mitään puhumista keskenämme. Tiedän puhumattakin, mitä tehdään milloinkin.

Alan elää unelmilleni, haaveilleni. Siellä on minun elämäni kultahiput. Arki ja rutiinit, ne kaikki kyllä hoituu varmalla rutiinilla. Mutta minä elän onneani unelmissa. Lähden lentoon, liidän vielä pitkään ja nautin elämästä. Unelmoin sopusoinnusta oman itseni kanssa ja se on paljon se. Luulen olevani jo aika varmalla pohjalla. Ja koko ajan paranee....

Lue lisää

vaikka ei niin onnellinen olekaan, masentua ei saa. "Masentuminen vie liian paljon myönteistä energiaa" sanoi aikoinaan Nobel-palkinnon saaja. Eletyn elämän vaiheet menestyksineen ja metetyksineen, lastemme ja lastenlastemme nykytilanne ja tulevaisuus usein mietityttää, mutta kaikkeen emme voi vaikuttaa.
Elämän tie ei aina ole sileäta asfalttia, matkallamme on myös vaikeankulkuisia polkuja ja karikoita. Elämämme suuri mysteerio on se, ettemme tiedä mikä polku on se oikea ja missä ja milloin polku päättyy. Ominaista matkallamme on kuitenkin se, että takaisinpäin emme pääse, eteenpäin on mentävä. Askel askeleelta, jokaisesta uudesta päivästä kiitollisinä elämme kuin se olisi meidän viimeinen.

Tähän oli pakko vastata.OLen tänä vuonna eläkkeelle jäänyt yrittäjä ja opettelen eläkeläisen arkea.Täytyy myöntää,että lähinmäinen minulla on(ollut jo 45 vuotta) ,mutta en taida tuntea koko miestä.Niin todella erilaisiksi olemme muuttuneet vuosien varrella .Ei mitään yhteistä enää!Mitähän meillä aikoinaan oli kun yhteen liityimme?Tätä usein ajattelen.
Harrastukset ovat ihan erilaiset,ruokamieltymykset samoin ja telkkaria katsomme kukin omassa huoneessamme.EI todellakaan yhtään televisio-aihetta ,joita voisimme yhdessä katsoa.
Lastenlapset hieman yhdistävät,kun he meillä vierailevat.Osataan edes heittäytyä leikkimielisiksi...onneksi.

elma05 kirjoitti:

Tähän oli pakko vastata.OLen tänä vuonna eläkkeelle jäänyt yrittäjä ja opettelen eläkeläisen arkea.Täytyy myöntää,että lähinmäinen minulla on(ollut jo 45 vuotta) ,mutta en taida tuntea koko miestä.Niin todella erilaisiksi olemme muuttuneet vuosien varrella .Ei mitään yhteistä enää!Mitähän meillä aikoinaan oli kun yhteen liityimme?Tätä usein ajattelen.
Harrastukset ovat ihan erilaiset,ruokamieltymykset samoin ja telkkaria katsomme kukin omassa huoneessamme.EI todellakaan yhtään televisio-aihetta ,joita voisimme yhdessä katsoa.
Lastenlapset hieman yhdistävät,kun he meillä vierailevat.Osataan edes heittäytyä leikkimielisiksi...onneksi.

Lue lisää

ei aina ole onnellinen. Itse menin melko iäkkäänä naimisiin ja elin etäliitossa. Eläkeläisenä piti muuttaa saman katon alle. Mutta muutin yksin mieheni asuntoon, hän lähti pilven reunalle. urin paljon,mutta jaksoin olla töissä. Surun jälkeen on alkanut uusi ikioma elämä. En aio sitoutua, mutta olen tavannut mieslesken, jonka kanssa on mukavaa yhdessä. Olemme aivan uudessa tilanteessa. Voimme puhua puolisoistamme, nuoruuden seikkailuista ja kaiken maailman asioista, joista aviopuolison kanssa ei voinut. Emme suunnittele yhteistä tulevaisuutta, kummallakin oli onnellinen avioliitto.

1943 kirjoitti:

ei aina ole onnellinen. Itse menin melko iäkkäänä naimisiin ja elin etäliitossa. Eläkeläisenä piti muuttaa saman katon alle. Mutta muutin yksin mieheni asuntoon, hän lähti pilven reunalle. urin paljon,mutta jaksoin olla töissä. Surun jälkeen on alkanut uusi ikioma elämä. En aio sitoutua, mutta olen tavannut mieslesken, jonka kanssa on mukavaa yhdessä. Olemme aivan uudessa tilanteessa. Voimme puhua puolisoistamme, nuoruuden seikkailuista ja kaiken maailman asioista, joista aviopuolison kanssa ei voinut. Emme suunnittele yhteistä tulevaisuutta, kummallakin oli onnellinen avioliitto.

Lue lisää

ole liiton pituudesta kiinni se ollaanko onnellisia. Naapurissa asuu aviopari, jotka ovat olleet pian viisikymmentä vuotta naimisissa ja he ovat onnellisia, se näkyy ulospäinkin!
Sitten on mielettömän paljon noita avioliittoja, jotka ovat pysähtyneet jollekin asemalle ja molemmat ovat tyytymättömiä tilanteeseen.
Sääliksi käy.

ulla Utelias kirjoitti:

Nyt pysähdyn uteliaana miettimään onneani. Mikä antaa sen onnen. Tuoko, jonka kanssa on eletty niin monet vaiheet? Onko tuo minulle edes tuttu? Nyt kysyn, mitä meillä on yhteistä? Lapset, lapsenlapset... niiden käynnitkö, niiden yhteydenpidotko ovat ne ainoat yhteiset tekijät. Voinhan pitää heihin yhteyttä ilman toistakin.
Apua! Kuka tuo ihminen on, mitä tekemistä minulla on hänen kanssaan. Asunto, jota myös kodiksi kutsutaan, en siihen välttämättä toista tarvitse. Eihän meillä ole enää mitään puhumista keskenämme. Tiedän puhumattakin, mitä tehdään milloinkin.

Alan elää unelmilleni, haaveilleni. Siellä on minun elämäni kultahiput. Arki ja rutiinit, ne kaikki kyllä hoituu varmalla rutiinilla. Mutta minä elän onneani unelmissa. Lähden lentoon, liidän vielä pitkään ja nautin elämästä. Unelmoin sopusoinnusta oman itseni kanssa ja se on paljon se. Luulen olevani jo aika varmalla pohjalla. Ja koko ajan paranee....

Lue lisää

Monessa pitkässä liitossa käy noin. Tuttavapiirissäni on liian monta pariskuntaa, joilla ei enää ole mitään muuta yhteistä kuin aikuiset lapset ja omaisuus. Se saa miettimään miten onnellinen itse asiassa olin. Meillä oli hyvää yhdessä, vaikka olimme hyvin erilaisia ihmisiä, harrastimme kaikenlaista, yhdessä ja erikseen, eikä 40 yhteisen vuoden aikana jutunaiheet koskaan loppuneet.
Vaikeuksia oli toki meilläkin, pitkään liittoon mahtuu paljon, ja mieheni vakava sairaus teki viimeiset vuodet todella raskaaksi. Silti olimme onnellisia, meillä oli jotain mitä kaikille ei koskaan suoda, hyvin voimakas yhteenkuuluvaisuuden tunne, joka kantoi vaikeuksien yli. Olimme aina me, loppuun asti.
Enää en varsinaisesti unelmoi onnesta, minusta onni on niissä arjen pienissä asioissa. Tässä juuri nyt omannäköisessä elämässäni, lapsissa, lapsenlapsissa, ystävissä ja harrastuksissa. Terveyttä tietysti toivon, niin itselleni kuin läheisilleni.
Sitoutua en enää haluaa, olen koko aikuisikäni elänyt jonkinlaisessa parisuhteessa ja minulle riittää. Olen muutenkin elänyt elämän ns. väärässä järjestyksessä. Ensimmäinen lapsi tuli kun olin vasta 17 ja tutkinnot olen suorittanut vasta aikuisiällä. Olisiko nyt itsenäisen elämän vuoro.

Saimander kirjoitti:

vaikka ei niin onnellinen olekaan, masentua ei saa. "Masentuminen vie liian paljon myönteistä energiaa" sanoi aikoinaan Nobel-palkinnon saaja. Eletyn elämän vaiheet menestyksineen ja metetyksineen, lastemme ja lastenlastemme nykytilanne ja tulevaisuus usein mietityttää, mutta kaikkeen emme voi vaikuttaa.
Elämän tie ei aina ole sileäta asfalttia, matkallamme on myös vaikeankulkuisia polkuja ja karikoita. Elämämme suuri mysteerio on se, ettemme tiedä mikä polku on se oikea ja missä ja milloin polku päättyy. Ominaista matkallamme on kuitenkin se, että takaisinpäin emme pääse, eteenpäin on mentävä. Askel askeleelta, jokaisesta uudesta päivästä kiitollisinä elämme kuin se olisi meidän viimeinen.

Lue lisää

Minulle on suurin onnettomuus se, jos toinen ei ole onnellinen. Mies tai lapsista joku.

Minun onneni tulee toisilta.

sen oivaltaminen kirjoitti:

Monessa pitkässä liitossa käy noin. Tuttavapiirissäni on liian monta pariskuntaa, joilla ei enää ole mitään muuta yhteistä kuin aikuiset lapset ja omaisuus. Se saa miettimään miten onnellinen itse asiassa olin. Meillä oli hyvää yhdessä, vaikka olimme hyvin erilaisia ihmisiä, harrastimme kaikenlaista, yhdessä ja erikseen, eikä 40 yhteisen vuoden aikana jutunaiheet koskaan loppuneet.
Vaikeuksia oli toki meilläkin, pitkään liittoon mahtuu paljon, ja mieheni vakava sairaus teki viimeiset vuodet todella raskaaksi. Silti olimme onnellisia, meillä oli jotain mitä kaikille ei koskaan suoda, hyvin voimakas yhteenkuuluvaisuuden tunne, joka kantoi vaikeuksien yli. Olimme aina me, loppuun asti.
Enää en varsinaisesti unelmoi onnesta, minusta onni on niissä arjen pienissä asioissa. Tässä juuri nyt omannäköisessä elämässäni, lapsissa, lapsenlapsissa, ystävissä ja harrastuksissa. Terveyttä tietysti toivon, niin itselleni kuin läheisilleni.
Sitoutua en enää haluaa, olen koko aikuisikäni elänyt jonkinlaisessa parisuhteessa ja minulle riittää. Olen muutenkin elänyt elämän ns. väärässä järjestyksessä. Ensimmäinen lapsi tuli kun olin vasta 17 ja tutkinnot olen suorittanut vasta aikuisiällä. Olisiko nyt itsenäisen elämän vuoro.

Lue lisää

toisin päin eli opiskelin nuorena ja perustin perheen iäkkäänä. Nuorena aikuisena minulla oli melko itsenäinen vaihe, mutta koko ajan huolehdin taustalla lapsuusperheestäni, jolla oli paljon ongelmia lähinnä sairauksien takia. Viimeinen puhelu äitini kanssa oli, kun kiitin häntä häälahjasta. Hän kuoli heti sen jälkeen. Seurustelin kauan tulevan mieheni kanssa ja näin jälkeenpäin ajatellen vietimme aikaa kaksistaan ennen avioliittoa, kun meille ei sitä eläkeläisinä suotu. Nyt minäkin elän tätä itsenäistä aikaa. Lapset tulevat toimeen omillaan. Olen kehitysvammaisen sisareni edunvalvoja, häntä käyn säännöllisesti tervehtimässä. Meille kummallekin on annettu elämänmyönteinen perusvire.

Onnea on omistaa ystäviä jotka kuuntelevat kun omat haaveet romahtavat.
Onnea olla ihminen jonka puoleen muut voivat kääntyä kun oma taakka painaa.

Ei ole enää mitään mieltä rakentaa omalle kohdalleni suuria onnen odotuksia tulevaisuuteen, koska kokemus on opettanut ettei meillä ole mitään pysyvää oltilaa tai onnea, omista haluista ja odotuksista huolimatta.
Pieni hetki voi kaataa kaiken, tai sama pieni hetki voi tarjota onnea joka tuntuu elämän parhaalta hetkeltä.

Sekunnit, minuutit, tunnit ja vuorokaudet johtavat ajan jatkumoon jonka sisällöstä ei itse voi tehdä kaikkia ratkaisuja.

Tämä hetki, nämä läheiset ihmiset luovat tässä hetkessä minun elämäni onnen.
Haaveet voivat olla kuinka lennokkaita tahansa, mutta tässä hetkessä eläen, kaikesta nauttien olen onnellinen tästakin päivästä.

En tiedä mitä huominen antaa.
Etten pettyisi, en rakenna haavelinnaa joka voi sortua, mutta kaiken kokemukseni asetan kivijalaksi uudelle onnelle mikäli se jossain on tulossa.
Kuka tietää kuinka elämä on kortit jakanut, joko olemme tuhlanneet valttimme, vain onko meillä vielä se jokin salainen ase jonka avulla elämä avaa uusia ovia, vaikka pakka olisi jo kertaalleen pelatulta tuntunutkin.