Mitä seksinpuutteen takana

Mitä teille tulee mieleen miehestä, joka seurusteluaikana 28-vuotiaana harrasti seksiä vain noin kerran viikossa, oli taipuvainen itsensäpaljasteluun vieraiden edessä (humalassa) ja joka 1.lapsen saatuamme käytännössä lopetti seksin kanssani. Toinen lapsi saatiin lähinnä omasta aloitteestani. Kummankaan raskauden aikana ei antanut lainkaan fyysistä hellyyttä. Toisen lapsen saatuamme lopetti kokonaan. Kerran piti olla romanttinen hotelliyö ja ehdotin erotiikkafilmin katsomista, mutta meni vaivautuneena nukkumaan. Monesti kävi niin, että lerpahti kesken aktin. Kaikki nämä 13 vuotta tiedän, että on seikkaillut yöllä netissä ja mesessä luullen etten tiedä. Työmatkoilla tosi usein yötä poissa, muka pakosta.

Olenkin näin eron kynnyksellä miettinyt monia teorioita:

- onko mieheni homo
- onko hän pornoriippuvainen
- onko hän liian ujo seksileikkeihin oman puolison kanssa
- muuta?

Kertokaa mitä tulee mieleen?
91824
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pettää tai ei seiso. Tai sitten ei vaan innostu juuri sinusta enää.

Johan te ootte aikanne nussineetkin. Mies tarvitsee tuoreita naisia. Ujoudesta ei varmaan ole kyse.

En minäkään yhtä naista kauan nussisi. Parastakaan en nussisi välttämättä useammin kuin kerran viikossa, miksi nussisinkaan kun voin nussia joka päivä eri naista.

Äänestä
  • Kiitos vaan syvällisestä analyysistä. No, eipä täältä netistä voi paljon odottaakaan...
    Taisin kuitenkin jo arvata sinun riippuvuutesi.

    Äänestä

Jos mies ei kolmekymppisenäkään halunnut seksiä kuin kerran viikossa niin taitaa olla niin että häntä ei vaan haluta niin usein. Onhan se tietysti harvinaisempaa että miehellä ei himot hyrrää jatkuvasti mutta toisaalta kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia, ei edes miehet ;)

Joillakin miehillä myös käy niin että lapsen saaminen muuttaa tavan millä hän vaimonsa näkee. Vaimo ei enää olekkaan pelkkä vaimo vaan äiti ja äitiinhän voi olla vaikea suhtautua seksuaalisesti.

Eihän se netissä pyöriminen vielä kenestäkään petturia tai homoa tee mutta kyllähän se tietysti mieltäsi vaivaa. Voihan se olla että miehesi pitää sekä naisista että miehistä. Myös erektio vaikeuksia jos on niin netissä pyöriessä ne eivät hävetä niin paljoa kuin mitä sinun kanssasi rakastelless. Paljon on vaihtoehtoja siihen mikä miestäsi vaivaa. Oikeastaan sinulla ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin yrittää keskustella miehesi kanssa asioista, voihan olla että kaikki miettimäsi selitykset ovat vääriä.

Äänestä

Kysyit, että mitä tulee kirjoituksestasi mieleen,
vastaan: Oletko lihonut?

Suurin osa nuorista miehistä haluaa seksikumppanin, jolla ei ole yhtään ylimääräistä rasvaa, naisen mielestä vähäinenkin lihominen voi tehdä naisesta täysin seksikumppaniksi sopimattoman.

Äänestä

Onko hyvä isä lapsilleen? Onko muuten hyvä aviomies? Onko teillä muuten jotain yhteistä? Tunnetteko olevanne ystäviä?

Oma ajatukseni on, että jokainen pysyköön siinä liitossa jonka on solminut. Sitä liittoa sitten parannetaan mahdollisuuksien mukaan niin että molemmat ovat mahdollisimman tyytyväisiä. Tämä tapahtuu ennen kaikkea keskustelemalla. Lisäksi tarpeen vaatiessa käydään parisuhdeterapiassa tai avioliittoleireillä. Kahdenkeskinen aika on tärkeää kaikissa liitoissa.

Mielestäni jo lastenkin takia on epäreilua erota. Se aiheuttaa lapselle aina kriisin. Elämä ei ylipäänsä ole helppoa ja jokainen eläköön sitä elämää joka hänelle on annettu.

Ohjeeni on siis että nyt runsaasti syvällisiä keskusteluja miehesi kanssa. Mielellään menette johonkin parisuhdeterapiaan. Ei eroa.

P.S Eihän noista miehistä koskaan kokonaan selkoa ota ;D

Äänestä
  • Ei lasten takia kannata liitossa olla, mutta lasten takia kannattaa erota asiallisesti ja fiksusti jos eroaa. Omat vanhempani riitelivät jatkuvasti ja toivoin että olisivat eronneet. Sitten äitini kehtasi sanoa, että meidän lasten takia oli liitossa.

    Äänestä

  • grrrhhh kirjoitti:

    Ei lasten takia kannata liitossa olla, mutta lasten takia kannattaa erota asiallisesti ja fiksusti jos eroaa. Omat vanhempani riitelivät jatkuvasti ja toivoin että olisivat eronneet. Sitten äitini kehtasi sanoa, että meidän lasten takia oli liitossa.

    ensinnäkin, lapsi on onnellinen kun vanhemmatkin ovat. Itse toivoin vanhempieni eroavan etteivät olisi niin vihaisia ja onnettomia toisilleen koko ajan. lasta on turha huijata, tai syyllistää, lapsi vaistoaa tunneilmapiirin kun vanhemmat ovat sille jo sokeutuneet.Ja pitää muistaa että vanhemmat ovat tässäkin kohtaa esimerkkeinä lapsilleen. Asioita voi aikansa yrittää korjata, mutta jos ei korjaannu, niin ei väkisin. Erohan koskee aina, mutta kuinka paljon koskee jos elää suhteessa jossa ei koe itseään arvostetuksi..esim. naisena? Mikäli seksi ja seksuaalisuus ovat sinulle parisuhteessasi tärkeitä arvoja, yksi tukipilari suhteen koossa pitämisessä, on nyt yksi nurkka aikalailla kallellaan ja epävarma, ei siis lainkaan turvallisen tuntuinen. Mikä miehesi motiivi tai ongelma onkaan, ja jos hän ei siitä suostu puhumaan kanssasi, onko hänen tavoitteenaan että sinä turhaudut seksuaalisesti, koet syyllisyyttä ja kärsit? Mitä sinä elämältäsi haluat? Jos se tämän ihmisen kanssa on vaikeaa saavuttaa, pitääkö sinun muuttaa odotuksiasi jotta voit jatkaa hänen kanssaan ja haluatko sitä? Unohda hetkeksi miehesi ja lapset ja mieti mitä sinä haluat?

    Äänestä

Ei oikein ole tuo seisonta kunnossa. Syystä tai toisesta. Haluja on, mutta kyky puuttuu. Voi olla fysiologistakin. Miehillä on usein näin.

Yksin harrastettu porno kun ei VAADI liikoja, -vain sen mikä milloinkin irtoaa.

Tuskinpa pettää muidenkaan kanssa, kuvittelet vain.

Äänestä

Ex-mieheni ei ehkä koskaan ollut niin intohimoinen kuin itse edes seurusteluaikana. Kuitenkin häntä kovasti kiinnosti muut naiset, mikä loukkasi minua. Kun menimme naimisiin (minä 24v hän 27v) muuttui seksi 1x viikossa hommaksi. Ja minä olisin halunnut vaikka joka ilta. Lasten odotukset ja toisen saamiset meni juuri kuin kerroit. Itsetuntoni laski, elämänhaluni meni, miehen kanssa ei voinut puhua asiasta ja luulin, että olen ainut, jolla on tällainen ongelma (sillä miehethän haluavat aina, uskomuksen mukaan)enkä kehdannut puhua siitä kenellekään, käänsin kaiken epäonnistumisen itseeni. Lopulta olin niin masentunut ja suhteemme toimimaton, että erosimme, kun lapset olivat 9 ja 11v. Olisi pitänyt pystyä siihen aiemmin. Lasten puolesta harmittelen vieläkin, vaikka nyt he jo selkeesti näkevät, että olemme aivan liian erilaisia. Erosta on kohta 10 vuotta ja nykyään olen oma itseni. Saan seksiä ja hellyyttä niin paljon kuin haluan, enkä tarkoita mitään yhden illan juttuja, vaan pitkiä ihania suhteita. Mutta vain miesten kanssa jotka ovat olleet ok lapsilleni. Nyt kysyvät, miksen mene naimisiin. Miksi menisin. Perheprojekti on takana, olen ymmärtänyt ettei vika ollut minussa ja kauhulla ajattelen entisiä aikoja, miten hullu olinkaan kun aina vaan toivoin ja uskoin, että tämä tästä...Sanon sulle ettei se muutu. Mutta voit hankkia onnellisemman elämän itsellesi. Tietenkin lapset on siinä yhtä tärkeitä, mutta voivat paremmin, jos äiti voi paremmin. Onnea syksyyn ja loppuelämään!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miettiväinen vaimo kirjoitti:

Mitä teille tulee mieleen miehestä, joka seurusteluaikana 28-vuotiaana harrasti seksiä vain noin kerran viikossa, oli taipuvainen itsensäpaljasteluun vieraiden edessä (humalassa) ja joka 1.lapsen saatuamme käytännössä lopetti seksin kanssani. Toinen lapsi saatiin lähinnä omasta aloitteestani. Kummankaan raskauden aikana ei antanut lainkaan fyysistä hellyyttä. Toisen lapsen saatuamme lopetti kokonaan. Kerran piti olla romanttinen hotelliyö ja ehdotin erotiikkafilmin katsomista, mutta meni vaivautuneena nukkumaan. Monesti kävi niin, että lerpahti kesken aktin. Kaikki nämä 13 vuotta tiedän, että on seikkaillut yöllä netissä ja mesessä luullen etten tiedä. Työmatkoilla tosi usein yötä poissa, muka pakosta.

Olenkin näin eron kynnyksellä miettinyt monia teorioita:

- onko mieheni homo
- onko hän pornoriippuvainen
- onko hän liian ujo seksileikkeihin oman puolison kanssa
- muuta?

Kertokaa mitä tulee mieleen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu