Tyhjällä kadulla on 5 ravintolaa joista valitset parhaimman näköisen. Seuraava kadulle saapuva valitsee saman ravintolan koska sinäkin siellä jo istut etkä siten mitenkään voi olla väärässä. Sama jatkuu kunnes tämä ravintola on täynnä. Kukaan teistä ei tiedä että tosiasiassa istutte surkeimmassa kuppilassa kyseisellä kadulla mutta eihän enemmistö voi olla väärässä.
"Tiedeyhteisö on hyvin usein ollut väärässä, ja vain mittauksilla on voitu seuloa väärät teoriat pois. Useilla aloilla mittausten tekeminen on vaikeaa tai mahdotonta. Lisäksi joskus mittauksilla, jotka sotivat vallalla olevaa paradigmaa vastaan, ei vain ole väliä. Näitä mittauksia ei esimerkiksi julkaista koska usko paradigmaan on niin vahva että mittaaja itse uskoo mittauksen olevan virheellinen tai vertaisarvioijat eivät suosita heistä kummallisen tuloksen julkaisua."
"Yliopistoista ja korkeakouluista on yhä enemmän tulossa ajattelua kontrolloivia instituutioita, vahvoja älyllisen vallan välineitä, jotka ylhäältäpäin ilmoittavat miten asiat oikeasti ovat ja joissa suurin osa tutkijoista, opettajista, median edustajista ja poliitikoista koulutetaan samaan ajatteluun ja ennakkoluuloihin ja joissa eteneminen vaatii saman uskon tunnustamista kuin valitsijaraatien vanhemmat tutkijat omaavat. Ironista kyllä nämä materialismin piispat ovat kyenneet luomaan objektiivisen kuvan itsestään itselleen ja muulle yhteiskunnalle. Ilmeisesti tästä älyllisestä ylpeydestä seuraa myös se, että toisinajattelijoiden uravainoja ei pidetä arveluttavana asiana eikä vaihtoehtoisia tutkimuslinjoja edes yritetä suvaita."

Vastaukset 10
Vanhimmat
Ammoisina aikoina ylin, (usein miten kirkko) on sanonut missä mennään, siinä on ollut vaikeaa lähteä uusia teorioita julkaisemaan.
Sama asia on työmaalla, viisaimpana pidetty henkilä sanoo että korko ero on 42cm. vaikka joku näkee heti että katsoo väärästä kohdasta ja ei huomioi esim. eristeen paksuutta. Kunnes rohkeus kasvaa kiistää asia. Homma mutkistuu jos hattukulma on iso, ja siinä aletaan urputtamaan että älä sinä puutu siihen kun et mitään ymmärrä... Jokapaiväisiä asioita pienessä ja isossa mittakaavassa.
Tieteessä on tietysti samaa ilmiötä. mutta suurimmat asiat ja luonnon lait on kuitenkin jo kiistatta todettu ja toimiviksi havaittu. Pientä säätöä niissä kuitenkin on, ja hiukkaspuolella on vielä löytämättömiä partikkeleita.
ja aina uusia asioita keksitään mutta ei mitään mullistavaa, kai?
"But bees don't know they can't fly, so they fly anyway."
A bumblebee study was conducted in 1934 by the European scientists Antoine Magnan and Andre Saint-Lague. They applied mathematical analysis and known principles of flight to calculate that bee flight was "impossible," say insect-flight researchers Douglas L. Altshuler, Michael Dickinson and three colleagues at Caltech and the University of Nevada, Las Vegas in an article for today's issue of the Proceedings of the National Academy of Sciences.
Mitkä ovat todisteesi vai onko tuo pelkkää luulottelua ? Mikä selkeä ja osoitettavissa oleva havainto on saanut Sinut tuolle kannalle ?
Hiljaista ? Niinpä.
Tässä esimerkikisi. Fucktismusta herra omituisuudelle.http://depalma.pair.com/gyrodrop.html
"Hiljaista ? Niinpä."http://depalma.pair.com/gyrodrop.html
Saa sönkätä :)Hiljaista ? Niinpä.Hiljaista ? Niinpä.Hiljaista ? Niinpä.Hiljaista ? NiinpäHiljaista ? Niinpä.Hiljaista ? Niinpä.Hiljaista ? Niinpä.Hiljaista ? Niinpä.Hiljaista ? Niinpä.Hiljaista ? Niinpä.Hiljaista ? Niinpä.Hiljaista ? Niinpä.Hiljaista ? Niinpä.Hiljaista ? Niinpä.Hiljaista ? Niinpä.Hiljaista ? Niinpä.http://depalma.pair.com/gyrodrop.html.
Siis mitä kummaa yritit sanoa tuolla linkilläsi ? Jos tietellisiä johtopäätöksiä tehdään, niin yleensä noudatetaan vähintään sitä matemaattista säännönmukaisuutta, että keskihajonnat/poikkeamat eivät voi overlapata, mikäli jokin korrelaatio sanotaan olevan vaikuttava. Oliko tuossa tämä alkeellisin matemaattinen vaade täytetty ? Niinpä, sitähän minäkin.
No, sen siitä saa kun amatöörit rupeaa kuvittelemaan tietävänsä jotain tieteenteosta.
Älä naurata poju! Yrität täällä esittää jotain suurta tiedemiestä joka on oikomassa muiden virhellisyyksiä. Eikö se ole kiistaton fakta että s24:llä ei tiedettä tehdä etkä sinäkään ole lukiopelleä kummempi sönkötyksinesi!
Olet sen verran yksinkertainen kaveri että sinulle pitää rautaKANGESTA vääntää malli. Kyseessä oli yksi pöytäkirja josta "keskinkertaisellakin matikalla" saa virheet arvioitua ja pois suljettua!
Tarkista mittaajat,Mittaus välineet sekä mittaus paikka MIT:n Labra!
PS: Menisit töihin!
>
Tuskin kaltaistesi mitättömyyksien oikomiseen mitään suurta tiedemiestä tarvita.
>
Hei, yksinkertaisinkin kaveri näkee, että mittauksen virherajat ovat suuremmat kuin raportoitu ero. Pitääkö se vääntää tosiaan rautakangesta, ettei tulos ole millään tavalla tilastollisesti pätevä ?
Niin ja mitä yritit tuolla linkilläsi sanoa. Se ei vielä tullut selväksi. Pyöriminen vaikuttaa aerodynamiikkaan vai ? Oho, onpa "yllättävää".
>
Tarkistin joo: eipä löytynyt MITin listoilta ko. heppuja.
>
Käsittääkseni olen töissä.
Aika avutonta on yrityksesi keksiä minulle jotain ominaisuuksia, joita vastaan lähdet hyökkäämään. Säälittävää.
En tiennyt että et osaa englantia.. Anteeksi kovasti sillä muuten olisit osannut lukea että gyro joka tipautettiin oli koteloitu aerodynamiikan vuoksi :D
Ja taas vietiin herra näsäviisasta kuin hullua tukasta :D :D Olet helppo :D :D
Heti kun näin, ettei tuloksilla ole tilastollista pätevyyttä, niin en jaksanut tuota paskapuhetta kuin nopeasti silmäillen.
Mitä halusit viestittää tuolla linkilläsi ?
Miksei noita heppuja sitten löytynytkään MITistä ?
Miksi virherajat on suuremmat kuin tulos ?
Miksi olet noin käsittämättömän yksinkertainen ?
liikemäärän säilymislaki. Kampissa sähkötalon edusta on täynnä autoja vaikka siinä on pysäköintikielto. Yliopistojen tehtävä on opetus - joka on toki mukavinta jos asioista on varmuus. Toinen tehtävä on tutkimus. Olisi mukavaa jos tutkimuksella ei kyseenalaistettaisi sitä mitä toinen luennoillaan opettaa vaan selvitettäisiin uutta aikaisemman kanssa ristiriidatonta tietoa.
Ihmisellä on kovin rajalliset havainnot. Jotenkin ihminen olettaa, että F=ma pätee kaikkialla vaikka havainnot on vain maapallon läheltä. Myös oletetaan että tämä on pätenyt aina, vaikka havainnot on kovin lyhyeltä ajalta. Ja sitten tullaan Big Bank - teorioihin yms. jotka on ihan liian kaukana. Mut jostain pitää lähteä. Ja monet fysiikan lainalaisuudet ovat toki materialisoituneet pragmaattiseen muotoonsa esim. dikipoksissa.