Mitä ihmettä

kukaan sunnuntaina, mitä ei kioskilta tai liikenneasemilta saa? (Riittää kun siellä joutuvat myyjät paiskimaan)Kyllä sitä on ennenkin ehditty kauppoihin arkena, vaikka oli kouluakin lauantait. Aivan turhaa hoopotusta. Ja vaikka ruokakaupat olisivatkin auki sunnuntaisin, niin nyt jos vapautetaan aukioloaika, ovat kaikki liikekeskuksetkin auki, ja sitä myöten pk-firmat, eli erikoistavarakaupat, vaatekaupat ja nippelinappeliliikkeet.

Tämä on pakollista mm. Ideaparkissa, jos joku liike on sunnuntaina auki, on kaikki liikket oltava auki, ja samaan kellonaikaan!
Näin kuolee taas pienyrittäjiä tästä maasta, kun ei ole varaa palkata työntekijöitä, ja itse joutuu painamaan 9-21 arkisin, ja 9-18 lauantaisin, sekä 12-21 sunnuntaisin.

Miettikääpä milloin pitää sen vapaapäivän? Kun ei ole perheelle / lapsille vapaa-aikaa antaa. Sama koskee jos firmassa työskentelee vain yksi työntekijä. Ei pienyrittäjillä ole varaa montaa palkata, ja isommatkin firmat teettää nykyään vanhoilla työntekijöillä enemmän tunteja, ei palkata uusia, ja näin on oravanpyörä valmis.

Ja huom. hoitotyöt, pelastustyöt, etc. ovat asia aivan erikseen, silloin on kyse mm. ihmishengestä. Ei kauppojen sunnuntaina kiinnioloon kukaan kuole!

Kyllä tämä Suomi alkaa mennä jo liian pitkälle kiireineen. Lapset kärsii, ei ihme että on mielenterveys-sairauksia fyysisiä sairauksia enemmän ja enemmän.
14818
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

kauppojen aukiolon pitäisi tietenkin olla vapaa-ehtoinen, eli jos yrityksellä riittää sunnuntaityöhön haluavia ja kyvykkäitä työntekijöitä niin sitten voisi olla auki. Kauppakeskukset voisivat sitten valita että antaako osan kaupoista olla auki sunnuntaisin (se on totta että pikkuliikkeet seisoo tyhjinä usein kauppakeskuksissakin sunnuntaisin)vai pitääkö koko kauppakeskus ovensa kiinni sunnuntaisin.

Äänestä
  • Mistään pakosta ei kai ole ollut missään vaiheessa puhetta. Kauppa saa kyllä olla nyt arkisinkin auki ihan miten haluaa, vaikka joka toinen päivä, jos siltä tuntuu. Ketjujen säännöissä voi tietysti olla jotain velvoitteita, siitä en osaa sanoa, mutta mikään pakko ei siis yleensä ole pitää tiettyinä päivinä tai kellonaikoina auki.

    Äänestä

  • vapaa-ehtoinen kirjoitti:

    Mistään pakosta ei kai ole ollut missään vaiheessa puhetta. Kauppa saa kyllä olla nyt arkisinkin auki ihan miten haluaa, vaikka joka toinen päivä, jos siltä tuntuu. Ketjujen säännöissä voi tietysti olla jotain velvoitteita, siitä en osaa sanoa, mutta mikään pakko ei siis yleensä ole pitää tiettyinä päivinä tai kellonaikoina auki.

    ainakin Ideaparkissa, muuten tulee häätö kauppiaalle, jos ei ole liike auki niinkuin Sukari määrää.

    Äänestä

  • pakko kirjoitti:

    ainakin Ideaparkissa, muuten tulee häätö kauppiaalle, jos ei ole liike auki niinkuin Sukari määrää.

    Jotkin keskukset ovat voineet omia sääntöjään luoda, johon kaupat tietysti suostuneet kun ovat sinne menneet.

    Mikään yleinen pakko kuitenkaan kaupoilla ei todellakaan ole olla auki tiettyinä aukoina, sunnuntaina auki oleminen taas on kielletty isommilta kaupoilta (suurimman) osan vuotta.

    Äänestä

Sunnuntaina voisi perheenäiti ostaa ja valmistella ruoat maanantaiksi valmiiksi. Ei tarvitsisi heti maanantaina aloittaa viikkoa kassajonossa seisomalla. 30 % suomalaisista tekee vuorotyötä, niin meidänkin perhe eri rytmiin, kauppojen sunnuntaiaukiolo helpottaisi suuresti työtaakan jakautumista.
Ei nyky-yhteiskunnassa ole kirjoittamaton laki, että kaupat saavat sulkea ovensa viikonlopuiksi, 30 % muista suomalaisista tekee jatkuvaa vuorotyötä viikonloppuisinkin, iltaisin ja öisin.
Kaupan pitää palvella asiakkaitaan paremmin.
Niin palvelemme yhteiskuntaa me monet muutkin eri ammateissa eri vuorokaudenaikoina.

Löytyy edelleenkin paljon ihmisiä, jotka mielellään ovat työssä viikonloppuna, ei teidän "pyhiin aukioloaikoihin" uskovia tarvita siellä silloin. Viikonloppunne eivät ole uhattuina !

Äänestä
  • jos ette halua palvella heitä, vaihtakaa alaa !!!

    Äänestä

  • liksa tulee asiakkaalta kirjoitti:

    jos ette halua palvella heitä, vaihtakaa alaa !!!

    Kyllä se aina on ollut ja nykymaailmassa varsinkin niin, että jos minkä hyvänsä yrityksen perustat, toimeentulo lähtee asiakkaasta.
    Ei voi lyödä "luukkuja kiinni" juuri silloin kun kysyntää on, tai sitten yrityksesi kuolee.
    Ei me asiakkaat mitään hyväntekeväisyysjärjestöjä olla.
    Ei meiltä asiakkailtakaan kukaan kysy, haluammeko lähteä lauantai-iltana tai yöksi töihin. Se on täysin vapaaehtoinen valinta:
    Elä tai kuole.

    Äänestä

  • kaupat auki ehdottomasti aina kirjoitti:

    Kyllä se aina on ollut ja nykymaailmassa varsinkin niin, että jos minkä hyvänsä yrityksen perustat, toimeentulo lähtee asiakkaasta.
    Ei voi lyödä "luukkuja kiinni" juuri silloin kun kysyntää on, tai sitten yrityksesi kuolee.
    Ei me asiakkaat mitään hyväntekeväisyysjärjestöjä olla.
    Ei meiltä asiakkailtakaan kukaan kysy, haluammeko lähteä lauantai-iltana tai yöksi töihin. Se on täysin vapaaehtoinen valinta:
    Elä tai kuole.

    E itässä enää enää millään 60-luvulla eletä, kun "äiti oli kotona".
    maailma (perheitten elämä) on muuttunut ja kauppa seuratkoon kehitystä !

    Äänestä

  • ostaa kerralla tarpeiksi, ehkäpä huokeammallakin, ja vasta sitten "valmistella" perheelle (voi niitä raukkoja) ruokia yhtään aikaisemmin?! Eli et saa ostettua valmiseineksiä...
    Et myöskään osaa lukea, tuossahan viitattiin siihen että jos ruokakaupat tulevat olemaan auki sunnuntaisin, myös muut pikkuliikkeet joutuvat olemaan auki. Menetkö ostamaan perheellesi kukkia tai vaikkapa kupariastian sunnuntaina!!!?????
    Ei hyvää päivää!

    Noh, minäkin alan kauppiaaksi, laitan sunnuntaina hintoihin lisää ja hymyilen toooosi kauniisti ulospäin "asiakkaalle jota pitää palvella paremmin", vaikka ajattelen samalla että siinäpä ruojat saavat maksaa ja tuntea nahoissaan.

    Höpö höpö, uusavuttomat laiskat!!

    Äänestä

  • ettet osaa kirjoitti:

    ostaa kerralla tarpeiksi, ehkäpä huokeammallakin, ja vasta sitten "valmistella" perheelle (voi niitä raukkoja) ruokia yhtään aikaisemmin?! Eli et saa ostettua valmiseineksiä...
    Et myöskään osaa lukea, tuossahan viitattiin siihen että jos ruokakaupat tulevat olemaan auki sunnuntaisin, myös muut pikkuliikkeet joutuvat olemaan auki. Menetkö ostamaan perheellesi kukkia tai vaikkapa kupariastian sunnuntaina!!!?????
    Ei hyvää päivää!

    Noh, minäkin alan kauppiaaksi, laitan sunnuntaina hintoihin lisää ja hymyilen toooosi kauniisti ulospäin "asiakkaalle jota pitää palvella paremmin", vaikka ajattelen samalla että siinäpä ruojat saavat maksaa ja tuntea nahoissaan.

    Höpö höpö, uusavuttomat laiskat!!

    perunat, maidot, lihat, vihannekset ym. ruokatarvikkeet maanantaita varten, jolloin voin tulla töistä suoraan kotiin ruokaa laittamaan. Sunnuntaiulkoilulenkin päälle voisin hyvin mennä kauppaan hoitamaan nämä asiat, niin maanantaina työn päälle asiat sujuisivat helpommin ja joutuisammin.
    Sunnuntai on myös ainoa päivä, jolloin olisi aikaa mennä rauhassa vaateostoksille. Ja voisinpa ostaa samalla paljon muutakin muutakin kotiin, lakanoita, astitoita, mattoja, verhoja tai vaikka
    kupariastian...

    Äänestä

  • ostaa esimerkiksi kirjoitti:

    miettikää nyt jo aivoillanne, eikä sillä ruskealla siellä toisessa päässä. Turha tollasille inisijöille ja puupäille on mitään sanoa, piste.

    Äänestä

  • myös sunnuntaina ! kirjoitti:

    E itässä enää enää millään 60-luvulla eletä, kun "äiti oli kotona".
    maailma (perheitten elämä) on muuttunut ja kauppa seuratkoon kehitystä !

    oikkesti, eikö teillä ole kotona jääkaappeja!!!??? tiettekö sellaisia vekottimia mitkä pitävät ruoan kylmänä niin että se säilyy monta päivää... voi käydä kaupassa sunnuntaiateriaa varten vaikka perjantaina... DAAA!!!

    Äänestä

  • liksa tulee asiakkaalta kirjoitti:

    jos ette halua palvella heitä, vaihtakaa alaa !!!

    kun ruokakaupat oli auki jopa kello 18:sta. Piti kyllä kiirettä, että ehti viidessä minuutissa hakea jotain syömistä. Lapset haki maitopurkit lähikaupasta koulun jälkeen. Työpäiväni matkoineen venyi 13-15 tuntisiksi. Olin tosi kiitollinen, kun tuli edes pari tuntia pidemmät aukioloajat.
    Kannatan sitä, että kaupat saa olla auki koska tahtovat, pyhisinkin.

    Äänestä

eiköhän syy ole meissä vanhemmissa !!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tarvitsee kirjoitti:

kukaan sunnuntaina, mitä ei kioskilta tai liikenneasemilta saa? (Riittää kun siellä joutuvat myyjät paiskimaan)Kyllä sitä on ennenkin ehditty kauppoihin arkena, vaikka oli kouluakin lauantait. Aivan turhaa hoopotusta. Ja vaikka ruokakaupat olisivatkin auki sunnuntaisin, niin nyt jos vapautetaan aukioloaika, ovat kaikki liikekeskuksetkin auki, ja sitä myöten pk-firmat, eli erikoistavarakaupat, vaatekaupat ja nippelinappeliliikkeet.

Tämä on pakollista mm. Ideaparkissa, jos joku liike on sunnuntaina auki, on kaikki liikket oltava auki, ja samaan kellonaikaan!
Näin kuolee taas pienyrittäjiä tästä maasta, kun ei ole varaa palkata työntekijöitä, ja itse joutuu painamaan 9-21 arkisin, ja 9-18 lauantaisin, sekä 12-21 sunnuntaisin.

Miettikääpä milloin pitää sen vapaapäivän? Kun ei ole perheelle / lapsille vapaa-aikaa antaa. Sama koskee jos firmassa työskentelee vain yksi työntekijä. Ei pienyrittäjillä ole varaa montaa palkata, ja isommatkin firmat teettää nykyään vanhoilla työntekijöillä enemmän tunteja, ei palkata uusia, ja näin on oravanpyörä valmis.

Ja huom. hoitotyöt, pelastustyöt, etc. ovat asia aivan erikseen, silloin on kyse mm. ihmishengestä. Ei kauppojen sunnuntaina kiinnioloon kukaan kuole!

Kyllä tämä Suomi alkaa mennä jo liian pitkälle kiireineen. Lapset kärsii, ei ihme että on mielenterveys-sairauksia fyysisiä sairauksia enemmän ja enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu