lukemlla välttyy hitsaamiselta

Otsonimyrkyst ei ollu mitään. Oikeesti jos terveys olis tärkeetä, ni hitsausta ei pitäs tehä ollenkaa.

Pitää muistaa että suojakaasut yleensä toimii samoin tavoin, että syrjäyttää hapen. Suojakaasua tavanomaisesti tulee hitsatessa 8 - 25 litraa minuutissa. Agan esittelijän mukaan suojakaasut eivät ole terveydelle haitallisia. Sehän on kaasu, joka ei reagoi minkään aineen kanssa. On näkymätön ja hajuton joka vain tehokkaasti syrjäyttää hapen. Silti vahvasti uskon ettei esittelijä halua pieneen suljettuun tilaan, johon päästetään suuri määrä suojakaasua. Kyseinen menettely saisi esittelijän pakokauhun valtaan ja loppujenlopuksi tuupertumaan tajuttomana lattialle. Tästä neljän minuutin kuluttua alkaisi kehittymään pysyviä aivovaurioita ja viikatemies niittäisi satoa.

Seuraava esittelijä kun tulee sanomaan että suojakaasu on vaaraton, otan pullon telineestä, pyöritän pullon vessaan ja otan esittelijän mukaan. Vessassa avaan pullon hanan ja sanon että tämä on täysin turvallista.

Saman esittelijän mukaan asetyleeni oli vaaraton kaasu, joka palaa huonosti, osittain pitää paikkansa. Miksi telakalla silti kovimmat metalliduunarit imppaa asettia ja saa päänsä sekaisin.

Sama esittelijä kehui happea vaarattomaksi. Se on vain kaasu ja sitä jos hengittää niin ei vaikuta mitenkää. Edistää toki asetyleenin palamista... Kyllä olis taas Agassa paljon opittavaa.

http://www.kaypahoito.fi/terveysportti/ekirjat_tmp.naytaartikkeli?p_artikkeli=fat00117

--------------------------
kromi
Lukuisia haittavaikutuksia kuten verenpaineen nousu, GI-haitat, lihaskivut, tuntohäiriöt, virtsaamisvaivat ja kuume. Munuaistoksinen.



-----------------------
Työtoksikologia
Farmakologia ja toksikologia
27.10.2005
Kirsi Vähäkangas ja Kai Savolainen
Työperäisen altistumisen luonne
Tavallisimmat ongelmatyöpaikat ja niiden altisteet
Altistumisen mittaaminen työympäristössä
Molekyyliepidemiologia työtoksikologiassa

Uusi artikkeli

Työperäisen altistumisen luonne
Työtoksikologian kehittyminen
Altistuminen työoloissa on aiheuttanut työntekijöille monia työperäisiä sairauksia. Klassisia ammattitauteja aiheuttaneita työaltisteita ovat esimerkiksi lyijy, elohopea, kadmium ja kromi. Lyijyn neurotoksisuus ja vaikutukset verenkuvaan ovat kaikille tuttuja. Altistuminen metalliselle elohopealle on niin ikään tunnettu vakavista neurotoksisista vaikutuksistaan. Metallisen elohopean toksisuutta kuvaa 1800-luvulta oleva lausahdus "hullu kuin hatuntekijä ("mad as a hatter"), koska metallista elohopeaa käytettiin huopahattujen valmistuksessa. Torjunta-aineiden levittäjien keskushermosto-oireet tunnetaan samaten töistä, joissa viljaa on peitattu orgaanisella elohopealla. Kadmium on taas kuuluisa munuaismyrkyllisyydestään ja kromi allergisoivista vaikutuksistaan ja kyvystään aiheuttaa syöpää. Esimerkkejä muunlaisista haittoja aiheuttaneista työolosuhteiden altisteista ovat rikkihiili ja sen aiheuttamat psykoosit ja muut vakavat keskushermosto-oireet ja rikkihiilen aiheuttama suurentunut vaara sairastua sepelvaltimotautiin. Torjunta-aineista organofosfaatit ja karbamaatit ovat välittömästi hyvin myrkyllisiä.

Nämä esimerkit osoittavat, että aiemmin työperäinen altistuminen oli usein niin runsasta, että se aiheutti altistuneille työntekijöille vakavia välittömiä tai pysyviä terveyshaittoja. Tämän takia työperäisen altistumisen haittoihin on kiinnitetty ensimmäisenä vakavaa huomiota ja altistusta on pyritty vähentämään määräyksillä ja suosituksilla (HTP-arvot) sekä muuttamalla teollisia prosesseja siten, että altisteita pääsee työympäristöön niin vähän kuin mahdollista. Tulokset ovat olleet hyviä, ja työperäiset myrkytykset ja ammattitaudit, jotka vielä 1970-luvulla olivat kohtuullisen tavallisia ja jotka aiheutuivat kemiallisille aineille altistumisesta, ovat monissa tapauksissa olennaisesti vähentyneet tai niitä ei enää havaita. Esimerkkejä altisteista, joiden haitat on kyetty poistamaan työympäristöstä Suomessa, ovat lyijy ja rikkihiili.

Työympäristön altisteet ovat kuitenkin edelleen usein merkittävä uhka terveydelle. Siksi on tärkeää tietää, mitkä ovat työperäisen altistumisen olennaisia piirteitä ja mitkä seikat vaikuttavat työperäiseen altistumiseen.

Työperäisen altistumisen ominaispiirteet
Työssä käytetyt altisteet tunnetaan yleensä varsin hyvin. Siksi niille altistumista on mahdollista seurata mittaamalla altisteita työpaikan ilmasta tai pinnoilta taikka selvittää työntekijöiden altistumista mittaamalla altistetta tai sen metaboliittia elimistön nesteistä, ennen kaikkea virtsasta tai verestä. Nykyään on yhä useammin mahdollista seurata myös altisteen elimistöön joutunutta sisäistä annosta (pitoisuusmittaukset), altistumista kohdekudoksessa (esimerkiksi DNA-adduktit) tai vaikutuksia mittaamalla esimerkiksi entsyymiaktiivisuuksia vaikka organofosfaattialtistumisen jälkeen.

Työperäisen altistumisen luonteeseen vaikuttavat ennen kaikkea työtavat, altistumisolot (suljettu tila vai ulkoilma), itse altiste (vesi- ja lipidiliukoisuus), altisteen olomuoto sen joutuessa kosketuksiin elimistön kanssa, esimerkiksi joutuuko liuotinaine elimistöön etupäässä höyrynä hengitysteiden kautta vai altistuvatko työntekijät myös liuotinaineen iholle joutuville roiskeille, jolloin iho saattaa olla merkittävä altistumistie. Torjunta-aineille altistumisen arvioinnin kannalta on tärkeätä tietää käytettävän valmisteen ominaisuudet. Jos aine on helposti höyrystyvä ja lipidiliukoinen, sille voidaan altistua sekä keuhkojen että ihon kautta. Jos kyseessä on esimerkiksi torjunta-aineen ruiskutettava aerosoli, on olennaista tietää pisaroiden partikkelikoko. Suuret hiukkaset eivät helposti pääse keuhkoihin, ja tilanteissa, joissa altistus helposti arvioidaan pääasiassa keuhkojen kautta tapahtuvaksi, todellinen altistus voikin tulla pääasiassa ihon kautta. Torjunta-aineille altistumisessa tyypillisesti tärkein altistumisreitti on iho.

Hyvin tärkeätä altistumisen kannalta on, tapahtuuko altistuminen ulkosalla vai suljetussa tilassa. Tämä on erityisen merkityksellistä, jos altiste on myrkyllinen kaasu, vaikkapa rikkivety, jolle usein altistutaan suljetuissa tiloissa viemäritöissä tai öljynjalostusteollisuudessa. Tämäntyyppisen altistumisen merkitystä korostavat vuosittaiset kuolemantapaukset, joita tapahtuu rikkivetyaltistumisen seurauksena varsinkin öljynjalostusteollisuudessa. Yleensä ainoa tapa arvioida todellisia altistumisoloja on tehdä mittauksia todellisissa tai todellisuutta vastaavissa altistumisoloissa.

Työntekijän altistumiseen vaikuttavat myös monet muut kuin vain suoraan työympäristöstä johtuvat seikat (taulukko 1). Kemiallisen aineen käsittelyssä on tietysti aineen luonne otettava aina huomioon.

Altistumisen torjunnassa suojautuminen on tärkeätä ehkäistäessä yhtä hyvin keuhkojen kuin ihon kautta tapahtuvaa altistumista.

Työntekijän altistumiseen vaikuttavat altistumisreitin lisäksi fyysinen rasitus, hengityksen minuuttitilavuus, ihon verenkierto ja hikoaminen. Hengitystilavuuden suureneminen lisää altistumista keuhkojen kautta. Sama vaikutus on myös verenkierron kiihtymisellä, koska se nopeuttaa aineen poistumista keuhkoista ja siten parantaa aineen pääsyä keuhkoalveoleista verenkiertoon.

Ihon kautta altistumista lisää ihoverenkierron kiihtyminen. Myös hikoilu lisää altistumista ihon kautta. Puutteellinen ihon suojaaminen voi ratkaisevasti lisätä ihoimeytymistä, samaten se, jos kemiallista ainetta pääsee vaatteen alle, missä se tehostetusti hautuessaan voi läpäistä ihon. Ihon haavaumat ja tulehdukset voivat lisätä varsinkin erilaisten liuotinaineiden imeytymistä ihon kautta. Myös ruumiinrakenteella voi olla merkitystä varsinkin pitkäkestoisessa altistumisessa. Esimerkiksi rasvaliukoiset aineet pyrkivät keräytymään rasvakudokseen ja vapautuvat sieltä altistumisen loputtua.

Aineen käyttäytymisellä elimistössä, sen kinetiikalla, voi olla merkitystä altistumiselle. Hyvin rasvaliukoinen tai huonosti metaboloituva aine voi kertyä elimistöön, kun taas vesiliukoisessa tai nopeasti metaboloituvasta aineesta päästään nopeasti eroon. Altistumisen kannalta on merkitystä myös sillä, että aine voi lisätä tai estää omaa tai muiden aineiden aineenvaihduntaa. Esimerkiksi etanoli estää ksyleenin aineenvaihduntaa ja siten pidentää "sisäistä" altistumista ksyleenille.

Taulukko 1. Työperäiseen altistumiseen vaikuttavia tekijöitä. Altistava aine
fysikaalis-kemialliset ominaisuudet, olomuoto
käyttäytyminen ympäristössä
kinetiikka ja dynamiikka
Altistunut yksilö
yksilölliset ominaisuudet
Altistumisolosuhteet
altistumisen tiheys
altistumisen kesto
altistumispitoisuus ja sen vaihtelut
Työn luonne
fyysinen rasitus
hengityksen minuuttivolyymi
verenkierron nopeus
hikoilu
Suojautuminen
hengityssuojaimet
suojavaatteet

Tavallisimmat ongelmatyöpaikat ja niiden altisteet
Ongelmatyöpaikat
Modernissa yhteiskunnassa on lukuisia ammatteja ja teollisuudenaloja, joissa joudutaan tekemisiin toksisten aineiden kanssa. Tärkeimpiä ovat eri teollisuuden alat, maatalous, liikenteeseen liittyvät alat, laboratoriotyöskentely, sairaalat ja siivoustyö (taulukko 2). Altistumisen suhteen työskentelyolot ja suhtautuminen henkilökohtaiseen suojautumiseen ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin varsinaiset työpaikkojen altisteet. Ongelmatyöpaikat tunnetaan jo varsin hyvin, ja niissä työskentelevät ihmiset on pyritty suojaamaan laissa määrätyillä enimmäispitoisuuksilla (taulukko 3). Lisäksi on järjestettävä suojaimet ja neuvontaa altistumisen välttämiseksi.

HTP-arvot eli haitallisiksi tunnetut pitoisuudet ovat pienimpiä ilman epäpuhtauksien pitoisuuksia, joiden arvioidaan voivan vahingoittaa työntekijän terveyttä. Ne ovat ohjeellisia arvoja, jotka eivät velvoita työnantajaa välittömiin toimenpiteisiin. Muutamille erittäin haitallisiksi varmasti tiedetyille aineille on määrätty sitovat raja-arvot, joita ei saa ylittää missään tilanteessa.

Taulukko 2. Työpaikkojen tyypillisiä altisteita. Toimiala Tyypilliset altisteet
Teollisuus
Metalliteollisuus Polysykliset hiilivedyt, bentseeni, myrkylliset kaasut, metallit ja metalliyhdisteet
Lääketeollisuus Lääkeaineet, liuottimet
Muoviteollisuus Liuottimet, metalliyhdisteet, muovien monomeerit, vinyylikloridi, fenolit ja aldehydit
Kemian teollisuus Liuottimet, torjunta-aineet, myrkylliset kaasut, metalliyhdisteet
Rakennusteollisuus Puupölyt, homeitiöt, epäorgaaniset hiukkaset
Puunjalostusteollisuus, metsäteollisuus
Maatalous Torjunta-aineet
Liikenne Polysykliset hiilivedyt, liuottimet, typen oksidit
Laboratoriot Liuottimet
Sairaalat Lääkeaineet, anestesiakaasut
Siivousala Liuottimet, emäksiset pesuaineet
Taulukko 3. Työympäristön aineiden haitallisiksi tunnettuja pitoisuuksia (HTP-arvo, 8 tunnin keskipitoisuus, ellei erikseen mainita). Aine ppm mg/m3
* Sitova raja-arvo
Arseeni ja sen epäorgaaniset yhdisteet 0,01
Asbesti* 0,5/cm3
Asetaldehydi 50 90
Asetoni 500 1 200
Bentseeni* 16
Bentso(a)pyreeni 0,01
DDT 1
Elohopean alkyyliyhdisteet 0,01
Elohopea ja sen epäorgaaniset yhdisteet 0,05
Epäorgaaninen pöly 10
Etanoli 1 000 1 900
Etikkahappo 10 25
Etyleeniglykoli, höyry 50 125
Etyleeniglykoli, sumu 10
Etyylieetteri 400 1 200
Fenoli 5 19
Fluoridit 2,5
Formaldehydi (15 min.) 1 1,3
Halotaani 1 8
Hiilidioksidi 5 000 9 000
Hiilimonoksidi 30 34
Hiilitetrakloridi 5 31
Hopea, liukoiset yhdisteet 0,01
Hopea, metalli ja liukenemattomat yhdisteet 0,1
Jodi (15 min.) 0,1 1
Kadmium ja sen yhdisteet 0,02
Kadmiumoksidi, huuru 0,01
Kloori 0,5 1,5
Kloroformi 10 50
Kromi(VI)-yhdisteet 0,05
Kromi ja sen II ja III-yhdisteet 0,5
Kvartsi, hienojakoinen 0,2
Lyijy* 0,1
Metanoli 200 260
Nikkeli, metalli 1
Nikkeli, yhdisteet 0,1
Nikotiini 0,5
Orgaaninen pöly 5
Otsoni 0,1 0,2
Rikkidioksidi 2 5
Rikkihiili 5
Rikkivety 10 15
Styreeni 20 85
Typpioksiduuli 100
Tärpätti 100 560
Vetyperoksidi 1 1,4
Vinyylikloridi* 5
Öljysumu 5

Liuotinaineet ja höyryt
Liuotinaineille altistuminen aiheutti Suomessakin vielä 1960- ja 1970-luvuilla runsaasti myrkytyksiä ja vakavia terveyshaittoja. Työsuojelullisten toimenpiteiden ansiosta altistumismäärät ovat pienentyneet merkittävästi ja vakavia terveyshaittoja ilmenee enää harvoin.

Työoloissa tärkeimmät liuottimet ovat orgaaniset aromaattiset liuotinaineet, jotka ovat kaikki bentseenijohdannaisia sekä klooratut alifaattiset hiilivedyt (taulukko 4). Lisäksi on joukko muita aineita, kuten eräät aldehydit ja ketonit, joilla on huomattava työtoksikologinen merkitys.

Taulukko 4. Orgaaniset liuottimet. Orgaaninen yhdiste Liuotin
Alifaattiset hiilivedyt Pentaani, heksaani, heptaani, oktaani, nonaani, dekaani
Aromaattiset hiilivedyt Bentseeni, tolueeni, ksyleeni, styreeni, etyylibentseeni
Sykliset hiilivedyt Sykloheksaani, terpeenit
Halogenoidut alifaattiset hiilivedyt Metyylikloridi, etyylikloridi, dikloorimetaani eli metyleenikloridi, hiilitetrakloridi, kloroformi, 1,1,1-trikloorietaani, 1,1,2,2-tetrakloorietaani, 1,2-dikloorieteeni, trikloorieteeni, tetrakloorieteeni
Alkoholit Metanoli, etanoli, propanoli, butanoli, amyylialkoholi, etyleeniglykoli
Ketonit Asetoni, metyylietyyliketoni, metyyli-isobutyyliketoni
Eetterit Etyleeniglykolimonoetyylieetteri
Esterit Etyyliasetaatti, butyyliasetaatti, amyyliasetaatti, glykoliesterit, vinyyliasetaatti
Rikkihiili

Aromaattiset liuotinaineet
Bentseeni on yleisesti käytetty synteesien raaka-aine ja aiemmin myös yleisesti käytetty puhdistusaine. Bentseeniä syntyy öljynjalostusteollisuuden sivutuotteena. Öljynjalostusteollisuuden lisäksi bentseenille altistutaan esimerkiksi bensiinin jakelussa, koska kaikki bensiinilaadut sisältävät jonkin verran bentseeniä, vaikka uusimmissa laaduissa sen määrää on kyetty vähentämään.

Ilman korkea bentseenipitoisuus aiheuttaa anestesian lyhyenkin altistumisen jälkeen. Tällöin pitoisuuden on kuitenkin oltava erittäin suuri, yli 2 000 ppm. Pienempikin lyhytaikainen altistuminen bentseenille heikentää keskushermoston suorituskykyä ja altistuneiden tarkkaavaisuutta ja suurentaa siten onnettomuuksien vaaraa.

Bentseenin vakavimmat vaikutukset liittyvät sen pitkäaikaisvaikutuksiin. Bentseenirengas metaboloituu sen aineenvaihdunnan aikana erittäin reaktiiviseksi epoksidiksi, joka kykenee reagoimaan solun nukleofiilisten ryhmien kanssa DNA:ssa ja proteiineissa (kuva 1). Pitkäaikainen bentseenialtistuminen voi aiheuttaa työntekijöille aplastista anemiaa ja leukemiaa (IARC:n luokka 1 eli ihmisille karsinogeeninen).

Bentseenille altistumisen arviointi perustuu bentseenin mittaamiseen ilmasta tai vedestä. Bentseenin virtsaan erittyvä päämetaboliitti, fenoli, ei ole riittävän täsmällinen altistumisen mittari, koska myös muut aineet muuttuvat ja erittyvät fenolina.

Muita aromaattisia liuotinaineita ovat tolueeni (metyylibentseeni), ksyleeni (dimetyylibentseeni), styreeni (vinyylibentseeni) ja etyylibentseeni. Ne kaikki lamaavat keskushermostoa suurina pitoisuuksina ja vähäinen pitkäaikainen altistuminen voi heikentää vireystasoa. Näille aineille altistumista arvioidaan mittaamalla ainetta ilmasta tai verestä. Lisäksi voidaan käyttää metyylihippuurihapon pitoisuutta virtsassa ksyleenialtistumisen ja mantelihapon virtsapitoisuutta styreenialtistumisen mittarina.

Bentseenijohdannaisista ainoastaan styreenillä on arvioitu olevan mahdollisesti haitallisia pitkäaikaisvaikutuksia, jotka kohdistuvat muualle kuin keskushermostoon. Tämä johtuu siitä, että styreeni metaboloituu reaktiiviseksi styreeni-7,8-oksidiksi (kuva 2). Tämä epoksidirakenteinen metaboliitti on mutageeninen. Styreenin DNA-sitoutumistuotteita ja kromosomivaurioita on kuvattu styreenille altistuneissa työntekijöissä. Tästä syystä, ja koska on jonkin verran näyttöä sen karsinogeenisuudesta eläimille, styreeni luokitellaan ihmisille mahdollisesti karsinogeeniseksi (luokka 2B IARC:n luokituksessa).

Klooratut alifaattiset liuotinaineet ja höyryt
Tärkeimpiä tämän ryhmän aineita ovat trikloorieteeni, trikloorietaani, tetrakloorieteeni ja tetrakloorietaani sekä hiilitetrakloridi, kloroformi ja dikloorimetaani. Nämä lamaavat kaikki suurina pitoisuuksina keskushermostoa ja voivat aiheuttaa anestesian.

Trikloorietaani poistuu nopeasti elimistöstä eikä se juuri metaboloidu. Sillä ei ole anesteettisten vaikutusten lisäksi havaittu muita merkittäviä haittoja. Trikloorieteeni on tehokkaasti metaboloituva liuotin, jolla on reaktiivisia aineenvaihduntatuotteita. Niistä eräiden on arveltu suurentavan syöpävaaraa. Trikloorieteeniin suhtaudutaankin mahdollisesti syöpävaaraa aiheuttavana aineena. Tetrakloorietaani on hyvin huonosti metaboloituva ja erittäin rasvaliukoinen aine, joka kertyy helposti elimistöön, mutta sillä ei ole todettu merkittäviä pitkäaikaishaittoja. Tetrakloorieteeni on trikloorieteenin tavoin hyvin metaboloituva aine, jolla on reaktiivisia aineenvaihduntatuotteita ja joka suurentaa syövän vaaraa ainakin koe-eläimillä.

Hiilitetrakloridi ja kloroformi ovat molemmat klassisia maksamyrkkyjä. Molemmat metaboloituvat reaktiivisiksi radikaaleiksi, jotka aiheuttavat maksa- ja munuaisvaurioita. Pitkäaikainen altistuminen suurentaa koe-eläinten vaaraa sairastua maksasyöpään.

Dikloorimetaanin erityispiirre on anesteettisen vaikutuksen lisäksi yhdisteen muuttuminen aineenvaihdunnassa osittain häkäkaasuksi. Näin ollen dikloorimetaanialtistumista seuraa veren karboksihemoglobiinipitoisuuden suureneminen. Koe-eläintutkimuksissa dikloorimetaani on aiheuttanut koe-eläimille keuhko- ja maksasyöpää sekä rintarauhasen syöpää.

Alifaattiset alkoholit
Alifaattisista alkoholeista tärkeimpiä ovat metanoli ja etanoli. Molempien alkoholien lyhytaikaisvaikutus on humala. Etanolia on käsitelty muualla tässä kirjassa (). Metanolin vakavimmat seuraukset ovat muurahaishapon kertyminen silmään ja sitä seuraava verkkokalvon vaurioituminen ja sokeus. Iso annos metanolia ja siitä syntyvä elimistön asidoosi voivat johtaa kuolemaan. Vakavan metanolimyrkytyksen hoitona käytetään etanolin infuusioita suoneen, koska metanoli ja etanoli metaboloituvat saman entsyymin katalysoimana, ja täten etanoli estää metanolin metaboliaa formaldehydiksi ja muurahaishapoksi.

Muut liuotinaineet
Etyleeniglykoli on käytännössä toksikologisesti tärkein glykoli. Sen toksisuuden erityispiirre on metaboloituminen oksaalihapoksi, joka kelatoi kalsiumia varsinkin munuaisissa. Seurauksena voi olla palautumaton munuaisvaurio ja anuria. Samalla syntyvä hypokalsemia voi vakavissa myrkytyksissä aiheuttaa jopa kuolemaan johtavia rytmihäiriöitä.

Muita tärkeitä liuottimia ovat n-heksaani ja metyyli-butyyliketoni, joiden toksisuuden mekanismia, muuttumista neurotoksiseksi 2,5-heksaanidioniksi, on käsitelty aiemmin, samoin rikkihiiltä.

Muut kaasut ja höyryt
Yleistä
Myrkyttömien kaasujen (vety, typpi, hiilidioksidi) haitallisuus perustuu kudosten hapensaannin estämiseen. Kun näiden kaasujen pitoisuus on riittävän suuri, ne aiheuttavat hengitysilman hapen osapaineen haitallisen pienenemisen.

Myrkyllisille kaasuille voi altistua monenlaisissa töissä: rikkidioksidille mm. räjähdysaineteollisuudessa ja räjäytystöissä, öljynjalostuksessa, rikkihapon valmistuksessa ja paperimassateollisuudessa; typpidioksidille synteettisten väriaineiden valmistuksessa, räjähdysaineteollisuudessa ja metalliteollisuudessa sekä hitsauksessa; kloorille ja klooriyhdisteille selluloosa-, metalli- ja tekstiiliteollisuudessa; fluorivedylle lasi- ja lannoitetehtaissa.

Myrkylliset kaasut ja höyryt vaikuttavat ennen kaikkea keuhkoihin, mutta ärsyttävät myös silmien limakalvoa ja suurina pitoisuuksina ihoa. Keuhkoissa oireena voi olla ärsytys (yskä, kirvely ja hengitysvaikeus) ja lievä tulehdus tai pahemmissa tapauksissa keuhkopöhö ja alveolivaurio, joka voi aiheutua voimakkaasta altistumisesta mille tahansa kaasulle. Aineiden kyvyssä aiheuttaa keuhkopöhö on suuria eroja: ilmapitoisuuden ja altistumisajan tulona (ppm x min) ilmoitettu fosgeenin efektiivinen annos on 50, kloorin 1 000 ja ammoniakin 50 000.

Ärsyttävät kaasut
Työympäristön tärkeimmät ärsyttävät kaasut ovat eräät aldehydit ja isosyanaatit. Aldehydeistä merkittävin on formaldehydi, joka jo alle 3 ppm:n pitoisuutena aiheuttaa keuhkoputkien ärsytystä, supistustaipumusta ja hengenahdistusta. Isosyanaateista tärkeimmät ovat metyylidi-isosyanaatti ja tolueenidi-isosyanaatti, jotka ovat erittäin ärsyttäviä jo vähäisinä (ppb eli part per billion) pitoisuuksina ja voivat myös herkistää altistuneet työntekijät.

Keuhkoissa hyvin veteen liukenevat kaasut liukenevat nopeasti ylähengitysteiden limakalvolla ja aiheuttavat voimakkaat ärsytysoireet, mikä varoittaa tehokkaasti kaasun lisääntyneestä ilmapitoisuudesta. Tällaisia välittömiä ärsytysoireita aiheuttavia, ylähengitysteihin vaikuttavia kaasuja ovat ammoniakki, suolahappo, rikkihappo, formaldehydi, asetaldehydi ja etikkahappo. Ylähengitysteihin ja keuhkoputkiin vaikuttavat mm. fluorivety, rikkidioksidi, kloori, klooridioksidi, jodi, bromi ja fluori.

Vähemmän vesiliukoiset kaasut ovat vaarallisempia, koska ne pääsevät alveoleihin asti. Ne aiheuttavat myös vähemmän ärsytystä ja näin altistuminen saattaa jatkua pitkään. Alveolitasolla vaikuttavia kaasuja ovat mm. fosgeeni, otsoni, typpidioksidi ja akroleiini. Keuhkorakkuloita vahingoittavien rasvaliukoisten kaasujen vahingollinen vaikutus perustuu lipidiperoksidaation aiheuttamaan tulehdusreaktioon. Tulehdussolut aktivoituvat, vasoaktiivisia aineita ja entsyymejä vapautuu ja alveolaarimembraanin läpäisevyys lisääntyy.

Metallihuurut
Metallihuurut ovat toksisia etenkin keuhkoille. Tavallisin oire on akuutti metallikuume, jossa lämmönnousun lisäksi oireina ovat kuiva yskä, nivelkivut ja päänsärky. Metallikuumetta pidetään lievänä toksisena reaktiona ja sille kehittyy toleranssi. Sen aiheuttaa tavallisesti sinkki, mutta myös kupari ja magnesium voivat olla aiheuttajina. Sinkin ja kuparin on kuvattu aiheuttaneen myös vakavampia keuhko-oireita.

Bronkusten ja alveolien epiteeliä voimakkaasti vahingoittavia metallihöyryjä syntyy elohopeaa, kobolttia ja kadmiumia kuumennettaessa. Näin syntyvät oksidit ja nikkelikarbonyyli aiheuttavat pneumoniitin, joka voi olla henkeä uhkaava.

Krooninen metallihöyryjen keuhkovaikutus on keuhkosyöpä, jota voivat aiheuttaa arseeni, beryllium, kadmium, kromi, nikkeli ja niiden yhdisteet.

Metallit
Yleistä
Metallit ovat erittäin tavallisia työympäristöjen altisteita ja voivat aiheuttaa toksisia oireita sekä hengitettyinä että ihoaltistumisen seurauksena. Edellä on käsitelty metallihöyryjen keuhkovaikutuksia. Tavallisimmat ihoaltistumisen seuraukset on kosketusihottuma (mm. arseeni, kadmium, koboltti, kromi, nikkeli, sinkki ja niiden yhdisteet) ja allergia (tyypillisiä kromi ja nikkeli). Ihosyöpää voivat aiheuttaa samat karsinogeenisiksi todetut metallit, jotka myös lisäävät keuhkosyövän vaaraa (ks. yllä). Metalleilla on myös systeemisiä vaikutuksia, jotka voivat aiheutua altistumisesta joko keuhkojen, ruuansulatuskanavan tai ihon kautta. Monet metallit ovat hermomyrkkyjä, mm. elohopea, lyijy ja mangaani.

Akuuttien metallimyrkytysten hoidossa yleishoidon lisäksi on käytössä kelatoivia aineita, jotka sitovat metalleja (taulukko 5).

Taulukko 5. Metalleja sitovia kelatoivia aineita, joita käytetään metallimyrkytysten hoidossa. Kelatoiva aine Myrkytys, jonka hoidossa hyötyä Tärkeimmät haittavaikutukset ja vasta-aiheet
Asetyylikysteiini Elohopea, lyijy (kokeellinen) Voi aiheuttaa joillekin potilaille anafylaktisen reaktion.
Deferoksamiini Rauta Allergiset reaktiot, mahavaivat, hypotensio.
Dimerkaproli (BAL) Arseeni, epäorgaaninen elohopea, lyijy (paitsi alkyylilyijy; kalsium- EDTA:n ohella), lisäksi mahdollisesti antimoni, vismutti, kromi, kupari, kulta, nikkeli, sinkki Lukuisia haittavaikutuksia kuten verenpaineen nousu, GI-haitat, lihaskivut, tuntohäiriöt, virtsaamisvaivat ja kuume. Munuaistoksinen.
DMPS (dimerkaptosulfonaatti) Elohopea Vähemmän toksinen kuin dimerkaproli. Ihoreaktiot
DMSA (dimerkaptosuksinaatti) Lyijy, elohopea, arseeni Vähemmän toksinen kuin dimerkaproli; pahoinvointi, ripuli, ihottuma, neutropenia.
Natriumkalsiumedetaatti Lyijy Kontraindisoitu anuriassa, käytettävä varoen munuaistauteja sairastavilla.
Penisillamiini Kupari, lyijy, elohopea, kulta Penisilliiniallergia kontraindikaatio. Käytettävä varoen munuaistauteja sairastavilla. Allergiset reaktiot, GI-oireet, hematologiset reaktiot.

Arseeni ja sen yhdisteet
Työpaikkoja ja prosesseja, joissa voi altistua arseenille, ovat mm. torjunta-aineiden valmistus ja käyttö, lääkeaineteollisuus, väriaineteollisuus, nahkateollisuus sekä tietysti arseenin ja sen yhdisteiden valmistus.

Arseeni imeytyy sekä hengitysteiden, ruuansulatuskanavan, että ihon kautta ja sitoutuu valkuaisaineeseen, jonka mukana se kulkeutuu eri puolille elimistöä. Vaikka arseeni erittyy sekä virtsaan että ulosteisiin, sitä kertyy myös elimistössä ihoon, hiuksiin ja luustoon, jossa se voi säilyä vuosia.

Arseenin vahingollisuus perustuu siihen, että se sitoutuu mitokondrioiden entsyymien SH-ryhmiin ja vahingoittaa näin kudoshengitystä. Trivalenttiset arseeniyhdisteet ovat paljon vahingollisempia kuin pentavalenttiset. Vaikka ylimäärä monotiolia (esim. glutationia) palauttaa joidenkin entsyymien toiminnan, voidaan entsyymit, joissa on kaksi tioliryhmää, reaktivoida vain ditioleilla, kuten 2,3-dimerkaptopropanolilla (BAL).

Akuutin arseenimyrkytyksen oireet ovat moninaiset. Altistumisesta ruuansulatuskanavan kautta seuraavat kovat mahakivut ja ripuli. Muita äkillisen myrkytyksen oireita voivat olla hengitystieoireet, perifeerinen neuropatia, joka voi ilmetä viivästyneesti, ja kardiovaskulaariset oireet varsinkin suuren annoksen jälkeen. Kroonisessa myrkytyksessä ovat silmien ja hengitysteiden ärsytysoireet, ihomuutokset, keskushermosto- ja ääreishermostovauriot ja iho- ja keuhkosyöpä mahdollisia. Myös maksavaurio on tyypillinen pitkäaikaishaitta arseenialtistumisen yhteydessä. Raynaud'n oireyhtymän (kylmän aiheuttama sormien syanoosi) tapainen ääreisverenkierron heikkeneminen on myös kuvattu.

Beryllium ja sen yhdisteet
Berylliumin aiheuttamat myrkytykset ovat harvinaisia. Berylliumia käytetään sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa ja ydinreaktoreissa. Sitä on ainesosana monissa metalliseoksissa. Tyypilliset berylliumin aiheuttaman akuutin myrkytyksen oireet ovat limakalvojen ärsytys ja kemiallinen keuhkokuume suurempien annosten jälkeen. Kroonisessa myrkytyksessä ihoreaktiona voi seurata kosketusihottuma tai granulooma (vierasesinereaktio) ja keuhkoissa beryllioosi (berylliumkeuhko) ja keuhkosyöpä. Krooninen myrkytys voi syntyä ilman akuutin myrkytyksen oireita jopa vuosien kuluttua viimeisestä altistumisesta.

Elohopea ja sen yhdisteet
Elohopea on ensimmäinen aine maailmassa, jonka käyttöä työssä alettiin säädellä lailla 1600-luvulla Idrian elohopeakaivoksissa Jugoslaviassa. Jo tätä ennen elohopean myrkyllisyys oli tunnettu vuosisatoja, ja 1500-luvulta lähtien, jolloin merkurokloridia (kalomeli) alettiin käyttää kupan hoitoon, elohopeamyrkytyksen kliininen kuva on ollut tuttu.

Metalliselle elohopealle voi altistua kemian teollisuudessa ja laboratorioissa. Sitä käytetään mittareiden ja lamppujen valmistuksessa ja katalyyttinä monissa kemiallisissa reaktioissa. Metallinen elohopea höyrystyy huoneenlämmössä. Pienessä huoneessa elohopeaa sisältävän laitteen särkyminen voi olla vaarallista. Metallisen elohopean höyryt imeytyvät keuhkoista nopeasti, mutta suolistoon joutunut metallinen elohopea imeytyy vain vähän.

Epäorgaanisia elohopeayhdisteitä käytetään lääkkeiden ja torjunta-aineiden valmistuksessa ja laivoissa käytettävissä maaleissa, jotka estävät levän kasvua. Näiden yhdisteiden imeytyminen riippuu yhdisteen liukoisuudesta. Sekä metallinen elohopea että sen yhdisteet imeytyvät jonkin verran myös ihon läpi. Elohopea ja sen epäorgaaniset yhdisteet kertyvät varsinkin munuaisiin, kun taas orgaaniset elohopeayhdisteet kulkeutuvat erityisesti keskushermostoon (ks. Metyylielohopea). Elohopean biologinen puoliintumisaika on kymmeniä tunteja.

Elohopean myrkyllisyys johtuu sen mikrosomaalisia ja mitokondriaalisia entsyymejä estävästä vaikutuksesta, joka johtaa epäspesifiseen soluvaurioon ja -kuolemaan. Vaikka pikäaikainen pieni annos on suoraan toksinen munuaistubuluksen soluille, voi munuaisvaurio syntyä myös immunologisella mekanismilla.

Metyylielohopean toksisuutta on käsitelty myös ympäristötoksikologiassa. Äkilliseen elohopean ja sen yhdisteiden aiheuttamaan myrkytykseen kuuluvat limakalvojen ja ruuansulatuskanavan ärsytysoireet ja elohopeahöyryjen aiheuttama kemiallinen keuhkokuume. Kroonisen myrkytyksen klassinen kuva on triadi: lisääntynyt ärsyyntyvyys, vapina ja ientulehdus. Muita tyypillisiä oireita ovat psyykkiset muutokset, munuaisvaurio ja ihottuma.

Viime vuosina on käyty kiivasta keskustelua hammaspaikkoihin käytettävästä amalgaamista vapautuvan elohopean myrkyllisyydestä. Asia on edelleen hyvin kiistanalainen. Joka tapauksessa amalgaamista vapautuvan, altistumista aiheuttavan elohopean määrä on paljon pienempi kuin missään työperäisessä altistumisessa. Joissakin tutkimuksissa on kuvattu amalgaamin aiheuttamia lisääntyneitä elohopeapitoisuuksia kudoksissa, ja herkät yksilöt saattavat tietenkin reagoida normaalia pienemmille pitoisuuksille. Amalgaamipaikkojen poistamista harkitessa täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että runsain amalgaamin aiheuttama elohopeaaltistus aiheutuu juuri amalgaamipaikkojen poistamisesta. Paikkoja korjattaessa ja korvattaessa uudella paikkamateriaalilla amalgaamia ei enää suositella eikä käytetä. Uudet paikkamateriaalit ovat muovia tai keraameja, jolla ei ole tunnettuja terveydelle haitallisia vaikutuksia.

Kadmium ja sen yhdisteet
Kadmiumia käytetään erilaisten värien ja maalien ja eräiden torjunta-aineiden ainesosana. Koska se kestää hyvin korroosiota, sitä käytetään myös muiden metallien, varsinkin raudan ja teräksen pinnoitteena. Tärkein työympäristön ulkoisen kadmium-altistumisen lähde on tupakointi.

Kadmium imeytyy elimistöön sekä keuhkoista että ruuansulatuskanavasta. Kadmiumia kertyy koko eliniän pääasiassa maksaan ja munuaisiin, joissa se indusoi metallotioneiinia, pienimolekyylistä proteiinia, jolla on suuri affiniteetti metalleihin, kuten kadmiumiin ja sinkkiin. Metallotioneiinin on arveltu olevan kudosta kadmiumin toksiselta vaikutukselta suojaava tekijä. Toisaalta se saattaa olla yhteydessä toksisuuteen, koska parenteraalisesti annettu kadmiummetallotioneiini on toksinen munuaisille. Metalli-metallotioneiinikompleksin on osoitettu saostuvan munuaiskeräsiin, missä se voi aiheuttaa vakavan munuaisvaurion ja sitä seuraavan virtsaneritysvaikeuden.

Akuutti myrkytys syntyy tyypillisesti kadmiumhuuruja hengitettäessä ja johtaa keuhkopöhöön. Myrkytys on salakavala, koska oireiden alkaminen voi viivästyä jopa kymmeniä tunteja. Krooninen myrkytys voi ilmetä munuaisvauriona, keuhkolaajentumana, kosketusihottumana tai keuhkosyöpänä.

Kromi
Kromille voi altistua varsinkin metalliteollisuudessa. Myös seuraavat työt aiheuttavat merkittävää kromille altistumista: kromaattipitoisten maalien valmistus ja käyttö, sementin valmistus ja käyttö ja puunkyllästys sekä nahkan käsittely kromipitoisilla parkitsemisaineilla. Kenties tärkeimmät teollisuudenalat kromialtistumisen kannalta ovat ferrokromaatin louhinta ja ruostumattoman teräksen valmistus. Ferrokromaatin louhinnassa altistutaan terveyden kannalta vähemmän haitalliselle ja kolmiarvoiselle kromille, kun taas ruostumattoman teräksen valmistuksessa altistutaan myös syöpävaaralliselle kuusiarvoiselle kromille. Kromia on ruostumattomassa teräksessä noin 20 %.

Teollisuuden käyttämissä yhdisteissä kromi on joko kolmi- tai kuusiarvoista. Kuusiarvoinen kromi on huomattavasti myrkyllisempää kuin kolmiarvoinen, mikä johtuu sen paremmasta liukoisuudesta. Metallisen kromin toksisuus on vähäisempää.

Kuusiarvoisen kromin haitoista tyypillisimpiä ovat sen syövyttävät, herkistävät ja syöpää aiheuttavat vaikutukset. Tavallisimmat syöpymävammat ovat ihon kromihaavat ja nenän väliseinän kivuton syöpyminen. Kromi on tavallisimpia herkistäviä aineita työympäristöissä, ja se aiheuttaa yliherkkyysihottumia ja astmaa. Keuhkosyövän ja nenän sivuontelosyövän vaara on suurentunut kromaattityöntekijöillä. Myös kolmiarvoinen kromi aiheuttaa ihoärsytystä ja -haavaumia.

Lyijy
Lyijy on yksi käytetyimpiä metalleja. Niinpä työaloja, joilla altistutaan lyijylle, on lukuisia mm. maali-, muovi-, auto- ja telakkateollisuudessa. Pääosa maailman lyijytuotannosta käytetään akkujen valmistamiseen. Lyijy on myös tavallinen ainesosa metalliseoksissa (messinki, pronssi, juotos- ja pinnoitemateriaalit). Suurimmat veren lyijypitoisuuden mediaanit on saatu messinkivalimoissa, lyijyromua sulattavilla työntekijöillä ja akkutehtaissa.

Lyijyä käytetään sekä metallisena että lyijy-yhdisteinä, mm. oksideina, nitraattina, kloridina ja kromaattina. Tärkeimmät orgaaniset lyijy-yhdisteet ovat lyijytetraetyyli ja lyijytetrametyyli, joita on käytetty bensiinin seassa nakutuksen estoaineina (tästä on käytännössä jo suureksi osaksi luovuttu Suomessa).

Työssä lyijyä tulee elimistöön pääasiassa hengitysteiden kautta (ympäristöaltistuminen taas tapahtuu pääasiassa ruuansulatuskanavan kautta). Noin 30–40 % hengitetystä lyijystä imeytyy. Imeytyneen osuuden suuruus riippuu voimakkaasti hiukkaskoosta, liukoisuudesta ja hengitystilavuudesta. Lyijy kertyy varsinkin luihin, joissa se sitoutuu kalsiumin paikalle. Muista kudoksista aortta, maksa ja munuaiset sisältävät eniten lyijyä. Lyijyn toksisen vaikutuksen perusta on, kuten monen muunkin metallin, monien entsyymien ja muiden proteiinien toiminnan estäminen. Se sitoutuu elimistössä SH-, OH-, NH2- ja H2 PO3-ryhmiin sekä amiineihin ja aminohappoihin.

Tyypillinen lyijymyrkytyksen oire on anemia, koska lyijy häiritsee hemoglobiinin synteesin estämällä useita entsyymejä (kuva 3). Varhaisin lyijymyrkytyksen aiheuttama muutos on ALA-D:n (delta-aminolevuliinihappo-dehydrataasi) estyminen. ALA-D -aktiivisuus korreloi negatiivisesti veren lyijypitoisuuden kanssa, ja sitä voidaan käyttää lyijylle lievästi altistuneiden väestöryhmien seurantaan. Testi on kuitenkin liian herkkä käytettäväksi työtoksikologiassa. Lyijymyrkytysdiagnoosin varmistamiseksi on tärkeintä mitata veren lyijypitoisuus. Jos pitoisuus on yli 2,4 mikromol/l, työntekijä pitää siirtää lyijyttömään työhön. Veren lyijypitoisuuden suurenemisen lisäksi hematologisten vaikutusten tutkiminen auttaa: vähentynyt ALA-D, suurentunut virtsan ALA, suurentunut virtsan koproporfyriini ja suurentunut punasolujen protoprofyriini IX on lyijymyrkytykselle spesifinen yhdistelmä.

Toksisuuden kannalta myös hermosto on tärkeä kudos. Lyijy vaikuttaa sekä keskus- että ääreishermostoon. Ääreishermoston vaurio lievän altistumisen jälkeen ilmenee raajojen ja nivelten särkynä sekä lihasten väsymisenä ja heikkoutena. Lisäksi voi ilmetä vapinaa, heikentynyttä lihastonusta ja atrofiaa ranteen ojentajalihaksissa. Ranteen ojentajalihaksen halvaus (lead palsy) oli aikaisemmin tyypillinen lyijymyrkytyksen oire, mutta työympäristön valvonnan takia sitä ei enää ilmene.

Runsas, pikäaikainen altistuminen lyijylle voi johtaa aivovaurioon. Äkillinen aivovaurio aiheutuu vain suuresta lyijyannoksesta, joka johtaa yli 7,2 mikromol/l veripitoisuuteen (taulukko 6). Lyijy voi aiheuttaa oireita myös muiden elinsysteemien osalta, kuten ruuansulatuskanavan oireita. Munuaisvaurioita ei enää nykyään ilmene, ja maksavauriota on kuvattu vain vakavissa myrkytyksissä.

Alkyylilyijy (tetraetyylilyijy ja tetrametyylilyijy) ei estä hemisynteesiä, vaan ne vaikuttavat ennen kaikkea hermostoon. Lievän myrkytyksen oireita ovat unettomuus, hermostuneisuus, lisääntynyt fyysinen aktiivisuus ja kiihtyneisyys.

Taulukko 6. Veren lyijypitoisuuden (mikrog/dl) suhde haittavaikutuksiin: matalimmat veripitoisuudet, joilla haittavaikutuksia esiintyy. Vaikutus Lapset Aikuiset
Hemivaikutukset
Anemia 80–100 80–100
Alentunut punasolujen elinikä > 2,9
Virtsan ALA-pitoisuus 40 40
Veren protoporfyriini 15 15
ALA-dehydrataasin estyminen 10 < 10
Pyrimidiini-5-nukleotidaasin estyminen < 10 –
Hermostovaikutukset
Vaikea enkefalopatia 80–100 100–120
Subkliininen enkefalopatia 50
Vaikutus älykkyysosamäärään < 30
Sikiövaikutukset < 15
Perifeerinen neuropatia 40 40
Munuaisvaikutukset
Akuutti nefropatia 80–100 ?
Krooninen nefropatia – 60
D-vitamiinin metabolia < 30 –
Verenpaineen nousu miehillä – 30?

Nikkeli
Suurin vaara altistua nikkelille on nikkelinjalostuksessa, elektrolyyttisessä pintakäsittelyssä ja ruostumatonta terästä hitsattaessa. Nikkeli aiheuttaa allergiaa. Tavallisin on kosketusallergia, mutta myös astman syntyminen on mahdollista. Nikkelijalostamoiden työntekijöillä on lisääntynyt vaara sairastua keuhko- ja nenän sivuonteloiden syöpään.

Nikkelikarbonyyli on orgaaninen nikkeliyhdiste, joka on helposti haihtuva neste. Sille voi altistua paitsi nikkelinjalostuksessa, myös elektroniikka-, öljynjalostus-, muovi- ja kumiteollisuudessa. Äkillinen myrkytys johtaa sekä keuhkojen, ruuansulatuskanavan, että keskushermoston oireisiin. Noin 1-1,5 vuorokaudessa ilmenee hengenahdistusta, päänsärkyä, huimausta, pahoinvointia, oksentelua ja kipuja rintalastan takana ja ylävatsalla. Keuhkovaurio voi johtaa myöhemmin keuhkofibroosiin. Myös nikkelikarbonyyli aiheuttaa keuhko- ja nenän sivuonteloiden syöpää.

PAH-yhdisteet
Altistuminen PAH-yhdisteille työympäristössä
Varsin monilla työelämän aloilla altistutaan PAH-yhdisteille, jotka ovat joko prosessin synnyttämiä kaasuja tai ajoneuvon työilmaan tuomia pakokaasuja. Keskeisimpiä PAH-altistumista aiheuttavista työaloista ovat seuraavat: koksaamot, raudan ja teräksen valu, alumiiniteollisuus, kivihiilen tislaus ja kaasun valmistus, asfaltti- ja bitumityö, nuohous (nämä kuusi alaa aiheuttavat eniten PAH-altistumista), kumiteollisuus, konepajat, painovärien valmistus ja kirjapainotyö, puun kyllästys, kaivosteollisuus, ravintolatyö (passiivinen tupakointi), eristystyöt, paristojen valmistus ja jätteen poltto. Kaikkiaan suomalaisia, jotka altistuvat työssä bentso(a)pyreenille ja muille PAH-yhdisteille, on arvioitu olevan yli 100 000. Suomalaisten työperäistä kemikaalialtistumista koskevassa tutkimuksessa on arvioitu, että noin 5 000 työntekijää altistuu 10 mikrog/m3 (HTP-arvo, ks. taulukko 3) ylittäville bentso(a)pyreenin pitoisuuksille. Arvio perustuu Työterveyslaitoksen palvelu- ja tutkimustoiminnan työhygieenisiin mittauksiin vuosina 1979-1988.

Raudan ja teräksen valun yhteydessä syntyvät PAH-yhdisteet ovat peräisin kourujen ja valumuottien käsittelyyn käytetystä tervasta, piestä tai öljystä, jotka palavat sulan metallin vaikutuksesta. Kirjallisuudessa on varsin paljon tutkimuksia PAH-pitoisuuksista raudan valussa. Pitoisuudet vaihtelevat suuresti, 0,07-72 mikrog/m3. Työterveyslaitoksen tekemässä valimotutkimuksessa eristettiin valimopölystä 50 erilaista PAH-yhdistettä. Suurin bentso(a) pyreenipitoisuus oli 72 mikrog/m3, joka mitattiin kaavaushiekan valmistuksessa. Bentso(a)pyreeni-pitoisuus masuunin läheisyydessä vaihtelee paikan ja ajan mukaan.

Koksaamojen PAH-pitoisuuksia on tutkittu runsaasti. Suurimmat bentso(a)pyreenipitoisuudet ovat olleet reilusti yli 30 mikrog/m3, ja niitä on ilmennyt varsinkin vanhemmissa koksaamoissa. Kuten muillakin aloilla, pitoisuus vaihtelee runsaasti prosessin, mittauspaikan ja ilmanvaihdon mukaan. Myös käytettyjen raaka-aineiden on todettu vaikuttavan pitoisuuksiin. Hengityssuojaimien käyttö vähentää huomattavasti työntekijöiden PAH-altistumista. Koko kasvot peittävää suojainta käytettäessä PAH-altistuminen vähenee jopa 60 %.

Koksaamoilma on malliesimerkki monimutkaisesta kemiallisesta seoksesta. Eri koksaamoista on pystytty erottamaan satoja PAH-yhdisteitä. PAH-kirjo on kullekin koksaamolle tyypillinen, mutta bentso(a)pyreeni kuuluu poikkeuksetta 5–10 tärkeimmän joukkoon (kuva 4).

PAH-yhdisteiden terveyshaitat
Yksittäisten PAH-yhdisteiden, varsinkin bentso(a)pyreenin (BP), terveyshaittoja on innokkaasti tutkittu niiden eristämisestä lähtien jo yli 50 vuoden ajan. Niiden akuutti toksisuus on hyvin vähäinen, eli annoksen pitää olla suuri ennen kuin haittoja ilmenee, ja tärkeimmät terveyshaitat ovatkin niiden pitkäaikaishaitat, varsinkin kasvaimia aiheuttava vaikutus. Taulukossa luetellaan koe-eläimillä havaittuja akuutteja ja kroonisia haittoja. Tyypillistä koe-eläimille on vaikutuksen riippuminen annostelutiestä. Karsinogeenisen vaikutuksen kohde-elimiä ovat varsinkin keuhkot ja iho.

1930-luvulla, kun PAH-yhdisteiden karsinogeeninen vaikutus ei ollut vielä tiedossa, kokeiltiin jopa BP:n käyttöä lääkkeenä, onhan terva tunnettu kansanlääke ja BP tervan ainesosa. Cottini ja Mazzone julkaisivat 1939 tuloksensa BP:n sivelemisestä ihmisen iholle neljän kuukauden ajan. Tuloksena oli jonkin verran pigmentaatiota ja joitakin syyliä, mutta ei pahanlaatuisia kasvaimia. Kaiken kaikkiaan ei mikään neljästä tiedetystä BP:n ihmisaltistuksesta, Cottinin ja Mazzonen työ mukaan luettuna, johtanut pahanlaatuisiin kasvaimiin.

Tupakansavun ja PAH-yhdisteiden tunnetut terveyshaitat ovat monessa suhteessa samanlaiset. Tupakansavu on yhteydessä moniin erilaisiin ihmisen syöpiin, ja se on immunosuppressiivinen eläimillä ja ihmisillä. Tupakointi suurentaa tunnetusti ihmisen sydän- ja verisuonitautien vaaraa, ja PAH-yhdisteillä on todettu samansuuntaisia vaikutuksia. Suomessa on kiinnitetty huomiota passiiviseen tupakointiin työpaikoilla, erityisesti ravintoloissa. Vuonna 2000 voimaan tulleella lainsäädännöllä ravintolat on velvoitettu estämään ravintolatyöntekijöiden altistumista työpaikan tupakansavulle joko rajoittamalla asiakkaiden tupakanpolttoa tai ilmanvaihtojärjestelyin.

Kivespussin syöpä nokikolareilla oli ensimmäinen tunnistettu työperäinen syöpä, joka johtuu lähes varmasti PAH-yhdisteistä. Tunnetaan useita teollisuuden aloja, joissa työntekijöiden tiedetään altistuvan PAH-yhdisteille ja joilla epidemiologisten tutkimusten mukaan on suurentunut syövän vaara. Alumiinin, kivihiilen ja kivihiilikaasun tuotannon sekä rauta- ja teräsvalimoiden työntekijöillä on suurentunut keuhkosyövän vaara. Kivihiilituotannossa on lisäksi munuaissyövän vaara suurempi kuin muussa väestössä, ja kivihiiliterva voi aiheuttaa ihmisille ihosyöpää. Asfaltti- ja bitumityö lisäävät myös keuhkosyöpäriskiä. Monien työaltistumisten arviointia vaikeuttaa se, ettei kaikissa epidemiologisissa tutkimuksissa ole otettu tupakointia huomioon.

Koksaamoemissio näyttää olevan melko vahva karsinogeeninen seos verrattuna tupakkaan ja tervaan (taulukko 7). Tämä vertailu osoittaa myös eläinkokeiden arvon tutkittaessa kemiallisten aineiden karsinogeenisuutta. Taulukossa olevien arvojen vertailussa täytyy tietysti ottaa huomioon, että koksaamoemissioille altistutaan vain työpaikalla ja työtehtävän mukaan, tupakansavulle sen sijaan jatkuvasti, jolloin hengitetään PAH-aineita sisältävää ilmaa suoraan keuhkoihin. Vallitsevan teorian mukaan PAH-yhdisteiden syöpää aiheuttava vaikutus vaatii metabolisen aktivaation ja sitoutumisen DNA:han eli PAH-DNA-adduktien syntymisen (ks. Kemiallinen karsinogeneesi).

Eläimillä on voitu osoittaa, että PAH-yhdisteet aiheuttavat aterooma-plakkeja arterioiden seinämiin. Näillä plakeilla ei ole korrelaatiota PAH-DNA-adduktien määrään verisuonien seinämässä, joten tämän vaikutuksen mekanismi on todennäköisesti erilainen kuin karsinogeneesin mekanismi. On myös olemassa epidemiologisia tutkimuksia, joiden mukaan PAH-yhdisteille työperäisesti altistuvilla on lievästi suurempi vaara sairastua sydän- ja verisuonitauteihin kuin verrokkiväestöllä.

Taulukko 7. Monimutkaisten seosten suhteellinen karsinogeenisuus. Karsinogeeni Suhteellinen tuumoririski1
Verrattuna koksaamoemissioihin
Sencar-hiirillä tuumori-initiaatiomallissa

Hiiren ihopapilloomat2 Ihmisen keuhkokarsinoomat
Koksaamoemissio 1,0 1,0
Kattoterva 0,22 0,39
Tupakansavu 0,0017 0,0024

Torjunta-aineet
Yleistä
Torjunta-aineet ovat klassisesti kuuluneet tärkeimpiin työperäisiin altisteisiin, ja niiden merkitys on edelleen suuri. Tärkeimmät torjunta-aineryhmät niiden käytön mukaan jaoteltuna ovat 1) hyönteisten torjunta-aineet eli insektisidit; 2) rikkakasvien torjunta-aineet eli herbisidit; 3) kasvitautien torjunta-aineet eli fungisidit ja 4) tuhoeläinten torjunta-aineet, joista tärkeimmät ovat rotanmyrkkyjä. Lisäksi viidentenä ryhmänä on pidetty kasvunsääteitä. Niiden toksisuus on käytännössä niin vähäistä, että sillä ei ole merkitystä ihmisen terveyden kannalta.

Torjunta-aineille altistutaan maa- ja metsätaloudessa ja puutarhaviljelmillä. Viime aikoina kasvihuoneissa altistumisen merkitys on selvästi kasvanut kasvihuoneviljelyn yleistyttyä. Torjunta-aineita käytetään jauheina, vesisuspensioina tai liuoksina.

Insektisidit
Organofosfaatit ja karbamaatit ovat nykyään eniten käytettyjä insektisidejä (taulukko 8). Molempien vaikutusmekanismi perustuu asetyylikoliiniesteraasientsyymin estoon ja sen seurauksena asetyylikoliinin kertymiseen eri kohde-elimissä. Hyönteiset ovat erityisen herkkiä karbamaattien ja organofosfaattien vaikutuksille, mutta niiden akuutti toksisuus on merkittävä myös ihmisille. Organofosfaattien ja karbamaattien tärkeimmät myrkytysoireet ovat lisääntynyt limaneritys, keuhkoputkien supistuminen, pupillien supistuminen (mioosi), ruuansulatuskanavan supistukset, ripuli ja sydämen harvalyöntisyys (bradykardia). Vakavimmat vaikutukset kohdistuvat keskushermostoon, jossa kolinerginen kiihotustila aiheuttaa epileptisiä kouristuksia, aivovaurion ja vakavissa tapauksissa hengitysvaikeuksien ja kouristusten seurauksena kuoleman.

Karbamaattien ja organofosfaattien olennaisin ero on kemiallisen aineen ja asetyylikoliiniesteraasientsyymin välisen sidoksen pysyvyys. Vaikka karbamaatit voivat olla hyvin myrkyllisiä, niiden vaikutus on lyhytkestoisempi kuin organofosfaattien, joiden sidos entsyymin aktiivisen ryhmän kanssa on pysyvämpi kuin karbamaateilla. Useissa tapauksissa tapahtuu organofosfaatin ja entsyymien välisen sidoksen "ikääntyminen", muuttuminen kovalenttiseksi ja siten pysyväksi. Entsyymiaktiivisuuden korvaamiseksi tarvitaan silloin uuden entsyymin synteesi.

Toinen tärkeä hyönteisten torjunta-aineryhmä on organokloori-insektisidit. Niiden käyttö on kuitenkin viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana merkittävästi vähentynyt niiden suuren myrkyllisyyden ja ennen kaikkea pysyvyyden takia.

Diklooridifenyylietaani-insektisideistä tärkein on DDT. Muita saman ryhmän yhdisteitä ovat metoksikloori ja metokloori. Syklodieeni-insektisideistä tärkeimmät ovat olleet aldriini, dieldriini, heptakloori, klordaani, endosulfaani ja toksafeeni.

Heksakloorisykloheksaaneista keskeinen yhdiste on lindaani. Näiden aineiden tärkeimmät myrkkyvaikutukset kohdistuvat keskushermostoon, missä ne lisäävät hermosolujen ärtyvyyttä ja siten altistavat aivoja eri syistä johtuville kouristuksille, joita voi seurata aivovaurio. Organokloori-insektisidien pääasialliset vaikutukset kohdistuvat hermosolujen ionikanaviin ja niiden toiminnan säätelyyn siten, että hermosolujen ärtyvyyskynnys laskee ja herkkyys kouristuksille lisääntyy. Osa, kuten syklodieenit, estävät hermosolujen ärtyvyyttä estävän välittäjäaineen GABA:n vaikutuksia.

Organokloori-insektisidimyrkytyksen tärkeimmät oireet ovat ärtyisyys, huimaus, vapina sekä toonis-klooniset kouristukset, joiden paras hoito ovat bentsodiatsepiinit.

Viime aikoina pyretroidirakenteisten hyönteisten torjunta-aineiden käyttö on selvästi yleistynyt, koska ne ovat huomattavasti vähemmän toksisia kuin organofosfaatit, karbamaatit tai organokloori-insektisidit. Pyretroidit ovat kuitenkin varsin herkistäviä.

Monet maat, esimerkiksi Etelä-Afrikka, siirtyivät organokloorihyönteismyrkyistä, ennen kaikkea DDT:stä, pyretriinien käyttöön. Ne ovat viime vuosina kuitenkin palanneet käyttämään DDT:tä pyretriinien heikon tehon takia. Etelä-Afrikassa malariatapausten määrä kääntyi nopeaan kasvuun, kun DDT:stä luovuttiin vuonna 1996, ja tapausten määrä on alkanut vähentyä vasta kun käyttö aloitettiin uudelleen vuonna 2001. Tämä osoittaa, kuinka vaikeata riskien hallinta monessa tapauksessa voi olla ja miten erilaisia tekijöitä joudutaan vertailemaan rinnakkain arvioitaessa tarvetta käyttää tarttuvien tautien torjunnassa terveydelle haitalliseksi tiedettyä kemiallista ainetta.

Taulukko 8. Organofosfaattien ja karbamaattien välitön myrkyllisyys rotalle suun kautta annettuna. Torjunta-aine Akuutti myrkyllisyys (LD50; mg/kg)
Organofosfaatit
Parationi 13
Malationi 12 000
Mevinfossi 3–13
Karbamaatit
Aldikarbi 1
Karbaryyli > 10

Rikkakasvien torjunta-aineet
Rikkakasvien torjunta-aineet ovat käytetyimpiä torjunta-aineita maataloudessa. Tämän ryhmän aineista yleisimmät ovat fenoksihappoja, ennen kaikkea MCPA ja 2,4-D. Fenoksihapot ovat akuutisti hyvin vähän toksisia yhdisteitä, mutta pitkäaikaisen työperäisen altistumisen on arveltu ihmisellä suurentavan vaaraa sairastua pehmytkudossarkoomiin ja non-Hodgkin -lymfoomaan. Mekanismi, jolla nämä vaikutukset voisivat syntyä, on edelleen selvittämättä. Myös pelkät kloorifenolit, fenoksihappojen rakenteelliset lähisukulaiset, voivat suurentaa samojen syöpämuotojen vaaraa kuin fenoksihapot. Nämä havainnot tukevat oletusta fenoksihappojen syöpävaarallisuudesta. Aiemmin fenoksihappovalmisteissa oli pieniä määriä dioksiinia epäpuhtautena, joka saattoi tuoda oman lisänsä niiden myrkyllisyyteen, kuten kykyyn aiheuttaa syöpää. Tuoreet tutkimukset, jotka osoittavat puhtaan kloorifenolialtistumisen lisäävän ihmisen riskiä sairastua eri syöpämuotoihin (pehmytkudossarkooma, non-Hodgkin-lymfooma), tukevat epäilystä, että fenoksihapot voivat yksinäänkin aiheuttaa syöpää.

Tärkeä ja paljon käytetty rikkakasvien torjunta-aineryhmä ovat bipyridyyliryhmän aineet, parakvatti ja dikvatti. Vaikka molemmat ovat ihmisille myrkyllisiä, parakvatin myrkyllisyys on merkittävästi suurempi kuin dikvatin. Työoloissa molemmat ovat aiheuttaneet useita kuolemaan johtaneita myrkytyksiä. Parakvatin myrkyllisyyden kohdekudos on keuhkot, joissa suuret parakvattiannokset aiheuttavat palautumattoman, usein kuolemaan johtavan keuhkovaurion. Parakvatti kertyy keuhkosoluihin, jossa se metaboloituu erittäin reaktiiviseksi radikaaliksi. Tämä aiheuttaa parakvatin huomattavan keuhkomyrkyllisyyden. Parakvatin käyttö Suomessa on kielletty.

Muita toksikologisesti merkittäviä rikkakasvien torjunta-aineita ovat dinitrofenolit, joiden toksisuus aiheutuu niiden kyvystä kytkeä irti oksidatiivinen aineenvaihdunta. Seuraus on merkittävä lämmöntuotto, kouristukset sekä mahdollinen kuolema lämpöhalvaukseen. Dinitrofenolin vaarallisuutta lisää sen suuri lipidiliukoisuus, jonka ansiosta se läpäisee hyvin sekä suojavaatteita että ihon.

Kasvitautien torjunta-aineet
Tärkeimmät kasvitautien torjunta-aineet ovat karbendatsiimiksi muuttuvat aineet (benomyyli ja karbendatsiimi) sekä ditiokarbamaatit. Kasvitautien torjuntaan on käytetty myös orgaanisia elohopeayhdisteitä. Puunsuoja-aineina on käytetty kloorifenoleita, joita korvaamaan on viime aikoina ruvettu käyttämään 2-etyyliheksaanihappoa.

Benomyyliä ja karbendatsiimia käytetään nykyään varsin vähän, koska ainakin benomyyliä pidetään mutageenisenä aineena. Benomyyliä käytetään kuitenkin edelleen rajoitetusti tiettyjen kasvitautien torjuntaan. Benomyyli ja karbendatsiimi ovat tumasukkulamyrkkyjä, jotka aiheuttavat genotoksisuutta häiritsemällä solunjakautumista. Niitä pidetään mutageenisina, ja koska ne voivat olla genotoksisia myös sukusoluille, niiden epäillään aiheuttavan myös perimämyrkyllisyyttä. Aineita ollaankin vetämässä maailmanlaajuisesti pois markkinoilta.

Ditiokarbamaatit jaetaan kahteen pääryhmään, dimetyyliditiokarbamaatteihin ja tiuraameihin sekä etyleenibisditiokarbamaatteihin. Molemmat ovat työympäristössä ongelmallisia aineita, koska ne ovat hyvin herkistäviä ja koska kaikki ditiokarbamaatit ovat ristiin allergisia, ts. jos on allerginen yhdelle ditiokarbamaatille, on allerginen kaikille ryhmän aineille. Lisäksi etyleenibisditiokarbamaatit metaboloituvat elimistössä osittain etyleenitioureaksi (ETU). ETU estää kilpirauhasen toimintaa ja aiheuttaa struumaa. Etyleenibisditiokarbamaatit sekä ETU aiheuttavat koe-eläimille myös kilpirauhassyöpää ilmeisesti estämällä kilpirauhasen toimintaa. Esto johtaa kilpirauhasen jatkuvaan stimulaatioon ja syövän syntyyn hormonaalisella mekanismilla. Ditiokarbamaattien herkistävyyden ja niiden mahdollisten karsinogeenisten vaikutusten takia kaikki tämän ryhmän aineet ovat ongelmallisia työympäristössä. Koska parempia korvaavia aineita ei toistaiseksi ole tarjolla, niitä käytetään edelleen varsin laajasti. Etyleenitiourea näyttää olevan ihmiselle huomattavasti vähemmän vaarallinen kuin rotille, koska rotissa havaittavaa kilpirauhasen toiminnan estoa ei havaita ihmisellä. Sen takia etyleenitiourean ei katsota aiheuttavan ihmiselle kilpirauhasen syöpää, vaikka se rotille pieninäkin annoksina aiheuttaa kilpirauhasen adenokarsinoomaa.

Orgaanisia elohopeayhdisteitä on käytetty ennen kaikkea siementen peittausaineena, mutta niiden käytöstä on suurimmaksi osaksi luovuttu huomattavan myrkyllisyyden vuoksi. Elohopeapeittausaineet ovat aiheuttaneet myrkytysepidemioita mm. Irakissa. Orgaanisten elohopeayhdisteiden toksikologiaa on käsitelty myös ympäristötoksikologian yhteydessä.

Kloorifenolit olivat pitkään paljon käytettyjä puunsuoja-aineita, joiden käyttö on vähentynyt toksisuuden takia (Suomessa ne ovat kiellettyjä). Kloorifenolit ovat myös akuutisti toksisia, mutta niiden vakavimmat vaikutukset liittyvät niiden pitkäaikaishaittoihin. Sekä työ- että ympäristöperäinen altistuminen kloorifenoleille näyttää suurentavan vaaraa sairastua erilaisiin syöpiin, mm. pehmytkudossarkoomaan ja non-Hodgkin-lymfoomaan. Tuoreet tutkimukset osoittavat kuitenkin, että aineesta toiseen vaihtaminen ei ole ongelmatonta. Korvaava aine, 2-etyyliheksaanihappo, aiheuttaa epämuodostumia, maksavaurioita ja lisääntymistoksisuutta ainakin koe-eläimille. Lisäksi sen on osoitettu aiheuttavan aineenvaihdunnallisia muutoksia myös sille altistuneille työntekijöille. Ei tiedetä kuitenkaan varmasti, mikä on 2-etyyliheksaanihapon kyky aiheuttaa vakavia toksisia vaikutuksia ihmisille.

Tuhoeläinten torjunta-aineet
Tuhoeläinten torjunta-aineista tärkeimpiä ovat rotanmyrkyt, joita ovat mm. sinkkifosfaatti, energia-aineenvaihduntaa estävä fluorietikkahappo ja alfanaftyylitiourea (ANTU), jonka LD50 rotalla on vain 3 mg/kg. ANTU:n vaikutukset perustuvat kuitenkin ennen kaikkea keuhkopöhöön, mikä on seurausta sen vaikutuksista keuhkokapillaareihin.

Käytetyimpiä rotanmyrkkyjä ovat antikoagulantit, hydroksikumariini ja varfariini. Ne estävät hyytymistekijöiden synteesiä K-vitamiinin vaikutuksia estämällä. Rotanmyrkkyinä käytettyinä antikoagulantit eivät ole ongelmallisia ihmisten kannalta.

Bioaerosolit (bakteeri- ja homeitiöt) ovat nykyään yhä tärkeämpiä työympäristön altisteita, jotka voivat aiheuttaa hankalia terveyshaittoja, keuhkoputkien ja ylähengitysteiden ja silmien ärsytysoireita ja keuhkoputkien ja nenä- ja suuontelon tulehduksellisia muutoksia. Rakennusten kosteusvauriot aiheuttavat uusien rakennustapojen takia yhä yleisemmin kosteuteen liittyvää homekasvua, joka itiöidessään aiheuttaa hengitystieoireita. Tyypillisiä kosteusvauriorakennusten mikrobeja ovat mm. Penicillium, Fusarium ja Stachybotrys sukuihin kuuluvat homeet. Niille altistuminen aiheuttaa homealtistumiselle tyypillisiä hengitysteiden oireita.

Useat homeaerosoleista aktivoivat hengitysteiden limakalvojen makrofageja, jotka alkavat tuottaa ympäröiville soluille ja niille itselleen haitallisia happiradikaaleja. Soluaktivaatioon liittyy myös lisääntynyt tulehdusta edistävien sytokiinien ja kemokiinien tuotanto. Sytokiinit kutsuvat paikalle muita tulehdussoluja, ennen muuta verenkierron neutrofiileja, ja sytokiinit ohjaavat paikalle tulevia neutrofiileja oikeisiin paikkoihin vierasesineiden haittoja torjumaan. Seurauksena voi olla kuitenkin tulehdusreaktion voimistuminen.

Pieniä puupölypartikkeleita voidaan myös pitää bioaerosoleina. Kovapuupölyjen (lehtipuut) tiedetään lisäävän nenän sivuontelon syöpäriskiä. Sekä kovapuu- että pehmytpuupöly (havupuut) aiheuttavat myös hengitysteiden tulehdusreaktioita, limakalvoturvotusta, limakalvojen, nenän ja silmien ärsytystä ja yskää, sekä muita flunssan kaltaisia oireita. Etenkin pehmytpuupölyt näyttävät lisäävän makrofagien happiradikaalituotantoa. Lisäksi sekä kova- että pehmytpuupölyt näyttävät lisäävän sekä sytokiineja että kemokiineja koodaavien geenien ilmentymistä. Tämä sopii hyvin siihen, että molemmat aiheuttavat hengitysteiden tulehdusreaktiota. Yhteistä home- ja puupölyaerosoleille on, että niiden aiheuttamia terveyshaittoja voidaan ehkäistä vain estämällä altistumista.

Altistumisen mittaaminen työympäristössä
Ympäristön mittaukset
Yleisin tapa arvioida altistumista kemiallisille aineille työympäristössä ovat työhygieeniset mittaukset, mikä tarkoittaa aineiden pitoisuuksien mittaamista työympäristössä. Ilman epäpuhtauksia verrataan haitallisiksi tunnettuihin pitoisuuksiin (HTP-arvot, ks. taulukko 3). HTP-arvot ovat pienimpiä ilman epäpuhtauksien pitoisuuksia, joiden arvioidaan vahingoittavan työntekijän terveyttä. Tavallisesti HTP-arvot määrätään ilman epäpuhtauksien 8 tunnin keskiarvopitoisuudelle, joidenkin aineiden kohdalla myös hetkellisille keskipitoisuuksille tai 15 minuutin huippupitoisuudelle. HTP-luettelossa kaasujen ja höyryjen HTP-arvot on ilmaistu niiden tilavuusosuutena (cm3/m3; ppm = parts per million eli tilavuuden miljoonasosa) tai massapitoisuuksina (mg/m3) ilmassa.

Kemiallista ainetta voidaan mitata tarvittaessa myös vedestä esim. maatalous- ja viemäritöissä. Mikäli epäpuhtaudet ovat hiukkasmaisia, voidaan niitä mitata ilman lisäksi pinnoilta tai työntekijöiden vaatteista tai iholta. Hiukkasmaisten ilman epäpuhtauksien HTP-arvot on ilmaistu niiden massapitoisuutena ilmassa (mg/m3).

Kun ainetta mitataan työpaikan ilmasta, mitattua pitoisuutta verrataan HTP-arvoon. Jakamalla mitattu pitoisuus HTP-arvolla voidaan arvioida, ylittyvätkö turvallisina pidetyt altistumismäärät. Työperäinen altistuminen on useimmiten altistumista useille aineille samanaikaisesti. Tällöin altistumisen arvioinnissa käytetään ns. additiivista mallia, joka ei ota huomioon aineiden mahdollisia yhteisvaikutuksia. Kun esimerkiksi arvioidaan ylittääkö altistuminen aineille A, B ja C työpaikan ilmassa HTP-arvot, arvio tehdään yksinkertaisesti seuraavan kaavan avulla:

missä X on altistuminen suhteessa HTP-arvoon, A, B, ja C aineiden ilmapitoisuudet ja Ahtp, Bhtp ja Chtp kunkin aineen HTP-arvot. Jos summa on pienempi kuin 1, pidetään yhteisaltistumista turvallisena.

HTP-arvot on asetettu vain hengitysteitse tapahtuvaa altistumista ajatellen, vaikka altistumisen kannalta tärkein reitti useiden aineiden kohdalla on iho. Esimerkiksi aniliini, fenoli ja useat torjunta-aineet voivat helposti imeytyä haitallisessa määrin elimistöön ehjänkin ihon kautta. Haavat tai ihosairaudet lisäävät imeytymistä. Tyypillinen altistumistilanne on torjunta-aineilla ruiskutettujen kasvien käsittely. Jos iho on tärkeä imeytymisreitti, on HTP-luettelossa tästä erikseen merkintä.

Biomonitorointi
Jos ilmapitoisuuksia mitataan läheltä hengitysvyöhykettä, saatetaan päästä aika tarkkoihin tuloksiin sisäänhengitetyn ainemäärän suhteen. Arvioitaessa imeytynyttä ainemäärää täytyy tietysti muistaa, että vain osa, esimerkiksi enimmillään 60–70 %, hengitetyistä orgaanisista liuottimista imeytyy keuhkoista verenkiertoon. Vain vähän lipidiliukoisten kaasujen elimistöön imeytynyt osuus voi olla kuitenkin paljon suurempi, jopa 90 %. Imeytyneen osuuden suuruus riippuu alveoli-ilman ja veren liuotinainepitoisuudesta ja aineen veriliukoisuudesta. Myös ihmisten hengitystapa vaihtelee suuresti, samoin toksikokinetiikka (imeytyminen, kulkeutuminen elimistön eri kudoksiin ja metabolia). Varsinkin metabolia on monien aineiden (mm. kemiallisten karsinogeenien, joista suurin osa vaatii metabolista aktivaatiota) kohdalla tärkeä asia. Vierasaineiden metaboliassa tunnetaan paitsi gaussinen vaihtelu entsyymien aktiivisuuksissa, myös metabolian polymorfismeja, jolloin väestössä on populaatiosta erotettavissa osa, jonka metabolia poikkeaa selvästi väestön metaboliasta. Esimerkiksi asetylaatiopolymorfismi vaikuttaa rakkosyöpäherkkyyteen.

Ympäristössä oleva suurikaan pitoisuus ei voi aiheuttaa haittoja, ennen kuin se on joutunut elimistön sisälle. Näin esimerkiksi suojainten käytöllä voidaan vaikuttaa voimakkaasti altistumiseen silloinkin, kun vahingollisen aineen poistaminen kokonaan työympäristöstä on mahdotonta.

Biomonitorointi tarkoittaa elimistön sisälle joutuneen aineen, sen metaboliatuotteen, sitoutumistuotteen tai aikaisen vaikutuksen mittaamista (kuva 5). Ilmapitoisuus-mittaukset ja biologisten näytteiden tutkiminen täydentävät toisiaan, eivätkä biomonitorointitutkimukset ole toistaiseksi vähentäneet ilmapitoisuusmittausten merkitystä kahdesta syystä: 1) läheskään kaikille altisteille ei ole olemassa luotettavia biomonitorointimenetelmiä ja 2) ilmapitoisuusmittaukset toimivat ensimmäisenä varoitussignaalina, jonka perusteella pitää jo ryhtyä toimenpiteisiin, esim. suojainten käyttöön, jotta sisäinen annos jäisi mahdollisimman vähäiseksi.

Klassinen biomonitorointimenetelmä on aineen tai sen metaboliittien virtsapitoisuuden mittaaminen (varsinkin näitä menetelmiä kutsutaan alan kirjallisuudessa myös biologiseksi monitoroinniksi). Virtsaa on helppo saada näytteeksi ja monista aineista on jo olemassa viralliset enimmäispitoisuussuositukset virtsamäärityksiä varten.

Laskimoveren pitoisuuksia mitataan lääkeaineiden ohella myös teollisuuskemikaaleista. Joissain tapauksissa verestä voidaan mitata aineen sijasta vaikutusta (esim. organofosfaattien kohdalla koliiniesteraasientsyymin aktiivisuutta, tai hiilimonoksidin aiheuttamaa karboksihemoglobiinipitoisuutta). Myös joidenkin altisteiden pitoisuuksille verestä on määritelty suurin sallittu pitoisuus.

Aikaisen vasteen mittareita käytetään myös karsinogeenien biomonitoroinnissa. Esimerkiksi genotoksisten karsinogeenien aikaista vastetta voidaan mitata sisarkromatidivaihdosten tai mikrotumien määrällä verisoluissa, tai virtsan mutageenisuudella. Nämä menetelmät ovat kuitenkin epäspesifisiä, ja niihin vaikuttaa voimakkaasti mm. tupakointi.

Molekyyliepidemiologia työtoksikologiassa
Perinteisessä epidemiologiassa tutkitaan tekijöitä, jotka jo ovat aiheuttaneet sairauden. Molekyyliepidemiologia on uusi tieteenhaara, joka pyrkii biokemiallisilla ja molekyylibiologisilla menetelmillä toteamaan altistumisen ja varhaiset muutokset, jotta sairaus voitaisiin estää (kuva 6). Molekyyliepidemiologiassa on lähes täysin keskitytty toistaiseksi kemialliseen karsinogeneesiin (taulukko 9). Karsinogeeninen vaikutus on pelätyimpiä kroonisia vaikutuksia, koska oireeton vaihe ihmisillä on pitkä ja vaikutus usein palautumaton ja kuolemaan johtava. Siksi tarve karsinogeenialtistumisen luotettavaan selvittämiseen on suuri. Yksilöllinen herkkyys karsinogeeneille vaihtelee myös suuresti, ja siksi pyritään karsinogeneesin kannalta biologisesti relevanttien menetelmien kehittämiseen.

Viimeisen 20 vuoden aikana on yritetty soveltaa karsinogeenien DNA-sitoutumistuotteiden (DNA-adduktit) määrittämistä karsinogeenien biomonitorointiin. Koska kemiallisen karsinogeneesin ajatellaan saavan alkunsa DNA-sitoutumisesta, näistä menetelmistä odotetaan olevan hyötyä myös selvitettäessä yksittäisten kemiallisten aineiden osuutta ihmisten syöpätautien synnyssä. Näiltä menetelmiltä vaaditaan erittäin suurta herkkyyttä, koska vain pieni osa elimistöön tulleesta aineesta metaboloituu DNA:han sitoutuviksi tuotteiksi. Lisäksi vain osa näistä tuotteista on oletettavasti karsinogeenisia, mikä aiheuttaa tarpeen spesifisten menetelmien kehittelylle. Jos halutaan käyttää menetelmää vain biomonitorointiin, ei spesifisyyden vaatimus tietyn kemiallisen altistavan ryhmän sisällä (esim. PAH-yhdisteet) ole kovin tärkeä.

Lukuisia menetelmiä on jo olemassa. Näistä tärkeimmät ovat addukteille kehitettyjä vasta-aineita hyväksi käyttävät immuunimenetelmät, biofysikaaliset, esim. fluoresenssiin perustuvat menetelmät ja nukleotidien jälkimerkintä radioaktiivisella fosforilla. Yhtään näistä menetelmistä ei kuitenkaan ole vielä rutiinikäytössä, mutta alan tutkimus on vilkasta, ja epäilemättä tulevaisuudessa niitä

ja kotona makoilu aiheuttaa makuuhaavoja ja mielenterveys ongelmia.

Äkkiä hitsöömään

mukavaa..saahaan uus hali

Kyllä urpo pitää olla nykyään että oman terveytensä tuhoaa paskapalkkaisissa hitsarin hommissa.

Reppumiesten ajat ovat ohi ja nekin monet vanhat hitsarit muinoin isopalkkaisine hommineen ovat jo turpen alla ennen eläkeikää.

Ei monikaan näistä työnsankareista päässyt ikinä nauttimaan työnsä hedelmistä kun kunto romahti ja sen jälkeen suoraan monttuun.

Hitsarien pitäisi päästä aikaisemmin eläkkeelle, mutta mitä tekee hallitukset, nostavat vain eläkerajaa.

on runsaasti muitakin duunariammatteja kuin hitsarin duunit. Valintahan se siis on.

Haponkestävän teräksen pintakäsittely tuhoaa terveyden.

Haponkestäviä terästuotteita valmistavista metallipajoistajoissa joissa hitsataan ja peitataan eli pintakäsitellään typpihappo fluorivetyhappo liuoksella metallikappaleet liuokseen upotettuna


Joko on terveys kuralla puumalaisella kun pintakäsittely höyryt typpihappo ja fluorivetyhappo keuhkot arpeuttanut.
Sivele peittaustahnaa hapokestävän raudan päälle ja hengitä syvään.


Niillä on työpaikkailmoituskin:
TYÖ ETSII TEKIJÄÄ!
Etsimme ----- tehtaallemme HITSAAJAA, jolla on mahdollisesti jo hieman kokemusta valmistaa putkistoja ja putkistonosia prosessiteollisuuteen ruostumattomasta ja haponkestävästä materiaalista.

Työntekijöitä on terveys huvennut pois kun eivät jaksa hengästymättä juosta. Keuhkot ei hapeta verta ja hemoglopiini on viiterajan ylärajoilla. Useita työntekijöitä pois kun työterveyslääkäri tutkimuksissaan huomannut että työntekijän terveys mennyt huonompaan suuntaan.

jokos Kyösti H on mullan alla, TÄSSÄPÄ hyvä mainos kun työntekijät sairastuu työperäiseen,,,,,,,

https://www.mv.helsinki.fi/home/tkeranen/takhitsaus.pdf


REKRYKOULUTUS - Haussa uusia metallialan osaajia SP stainkyrvälle Oy:lle! 🎯
SP stainkyrpä Oy järjestää yhteistyössä EriTec Oy:n kanssa rekrykoulutuksen, jonka päätteeksi hyväksytysti rekrykoulutuksen suorittaneet työllistyvät hitsaajaksi SP stainless Oy:n tiloihin Toivalaan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Koulutus soveltuu erinomaisesti alanvaihtajille tai alaa jo opiskeleville, sillä tärkeintä koulutukseen hakeutumisessa on motivaatio uuden oppimiselle. 💪
TERÄKSENLUJAA AMMATTITAITOA: SP stainless Oy on metalliteollisuuden yritys, jonka ydinosaamista on ruostumattomien ja haponkestävien materiaalien käsittely. Olemme Suomen laadukkain ja luotettavin erikoismateriaalien osaaja. Vuosien saatossa olemme kerryttäneet teräksenlujaa ammattitaitoa ja osaamista, jotta voimme tuottaa asiakkaillemme lisäarvoa laadukkaiden alihankintatuotteiden muodossa.
👉 Voit tutustua yritykseen lisää osoitteessa: https://spstainless.fi/
Rekrykoulutuksen tavoitteena on kouluttaa uusia metallialan osaajia SP stainless Oy:n palvelukseen. Koulutuksessa saat perehdytyksen hitsaajan työtehtäviin sekä valmiudet kehittyä metallialan ammattilaiseksi koulutuksen päätyttyä. Koulutus on osallistujille maksuton. Koulutukseen sisältyy teoriajakso sekä työssäoppimista työnantajan tiloissa henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti.