Ovatko harhaluulot itseaiheutettuja vai toisten ihmisten käytöksestä, sanoista... aiheutuvia kuvitelmia? Pitääkö ihmisen sitten olla aiheuttamatta omalla olemuksellaan ihmisille harhaluuloja.
Harhaluulot
minä.
111316
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei edes psykologi kykene tekemään ihmisestä diagnooseja - merkityksiä, päätöksiä, ratkaisuja, tai tuomioita ilman kuukausia - vuosia kestäviä keskusteluja ihmisen kanssa. On siis aivan tuhaa kuvitella ilman keskustelua ihmisestä/ihmisistä yhtään mitään vain olettamuksien, puheiden, käytöksen ja olemuksen perusteella.
Psykologia tutkii ihmisen tavoitteellista toimintaa sekä käyttäytymistä, kokemusta ja inhimillisen toiminnan säännönmukaisuuksia, esimerkiksi ajattelua, havaitsemista, tunteita, sekä ihmisen suhdetta itseensä ja toisiin ihmisiin.
Psykologi on koulutukseltaan psykologian maisteri (PsM) tai suorittanut muun ylemmän korkeakoulututkinnon, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu korkein arvosana psykologiassa. Psykologian maisteritutkinnon laajuus on 330 opintopistettä (aiemmin 180 opintoviikkoa) ja tutkinnon ohjeellinen suoritusaika on kuusi vuotta.
Ensin tutkitaan, sitten. hutkitaan, eikö vaan.
mitä jonka lisäksi on suoritettu korkein arvosana psykologiassa??
Ei sellaiseen taida kukaan pystyä, että piilottaisi kaiken oman hämmennyksensä toisilta, jotta ne toiset eivät näkisi sitä hämmentyneisyyttä, ja luulisi jotain, kuka mitäkin.
Voi olla esimerkiksi niinkin, että se asia itsessä, joka aiheuttaa harhaluuloja muissa, on sellainen, johon ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa. Joillakin on sellainen munuaissairaus, että niiden silmät seisoo. Joku sankari luultavasti päättelee tällaisesta henkilöstä, että hän käyttää huumeita, vaikkei käytäkään. Tämä luulija on silloin (tietenkin) harhaluulon vallassa, mutta sellaisen, jonka syntyyn ensimmäisellä henkilöllä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa, koska hänen silmänsä seisovat munuaisvaivan tähden.
Sitten on kanssa sellainen mahdollisuus, että luulee, että jokin itsessä aiheuttaa harhaluuloja toisissa, vaikkei aiheutakaan. Esimerkiksi se, jolla on se munuaissairaus, joka aiheuttaa silmien seisomista, voi tuntea, että kaikki pitävät häntä narkkarina, vaikkei kukaan pitäisikään. Tällainen on äärettömän tavallista. Ihmiset taitavat tulla itsetietoisiksi silloin, kun joku heissä itsessään hävettää heitä? Siitä on hyvin lyhyt askel siihen, että luullaan, että kaikki huomaavat sen hävettävän asian, vaikkei juuri kukaan huomaisikaan, ja useimmat niistä, jotka huomaisivat, tekisivätkin jonkinlaisia "ystävällismielisiä" ja "viisaita" tulkintoja siitä hävettävältä tuntuvasta asiasta.
ystävällisiä, autetaan, joustetaan, tehdään yhteistyötä, kompromisseja ja parempia vaihtoehtoja ja suoritustapoja.
ja varmaan monessakin muussa valtiossa ovat totta. Ihmisten kehitys on jäänyt jälkeen. Monet ovat lapsen tasolla, koska paremmasta ei ole tiedetty, aikuisia ei ole ollut läsnä, ei tietoa, taitoa, yritystä, tekemistä jne.
Kaikkeen ei tarvita maisterin papereita. Tosi asiat ovat olemassa ilman tutkintotodistuksia. Asioita voi ymmärtää, niihin vaikuttaa.
Voit huoleti lähteä siitä, että harhaluulot ovat ihmisen itsensä luomuksia. Tarkoitan nyt nimenomaan paranoidisia harhaluuloja, en tavallisia puutteellisesta tiedosta johtuvia väärinkäsityksiä.
Toisaalta kyllä toisten ihmisten sanomiset ja käytös voivat vaikuttaa harhaluulojen syntyyn. Etenkin lapsuudessa kuullut ja omaksutut "maailmankatsomukselliset" jutut. Sanoisin että etenkin sellainen, että lapselle opetetaan että maailma on kaikkien sotaa kaikkia vastaan aiheuttaa helposti myöhemmin vainoharhaisuutta.
Kun puhutaan lasta isommista ihmisistä, ei tarvitse huolehtia näiden mielenterveydestä. Tietysti jos huomaa, että toisella on jo valmiiksi mielenterveys heikoissa kantimissa, ei kannata heittää kovin härskiä huulta tai harrastaa mitään vedätyksiä. Se minkä tavalliset ihmiset ottavat huumorina, saattaa olla siinä rajalla kiikkuvalle ihmiselle täyttä totta.
ei usein vastata, että "ok, I got your point, understood" eli sanomasi jää ilmaan roikkumaan, ilman, että kukaan välttämättä vastaa. Tämä jättää suuren mahdollisuuden harhaluuloihin. Mitähän ihmiset sanomastani ajattelevat, kun kukaan ei vastaa? Mitäköhän he puhuvat selkäni takana, kun eivät kerro minulle? Mitäköhän he ajattelevat, vaikka eivät välttämättä sano mitään kenellekään. Harhakäsityksiä voi tulla, ja harhaluuloja.
Uskontoakin voidana pitää erilaisena harhaluulona. Joukkoharhaluulona, uskotaan johonkin, jonka olemassaoloa ei ole voitu perusteellisesti todistaa. Mutta näin vain uskotaan, se on tapa ja osa kulttuuria. Joskus se voi olla hyväksi, mutta joskus myös pahaksi.
selkäsi takana yhtään mitään. Niillä on tärkempääkin ajattelemista ja tekemistä, kuin sinusta puhuminen. Usko huviksesi.
todisteitakin. Riippuu missä päin asut, miten ihmiset käyttäytyvät ja mitä tekevät. Vaikea netin perusteella katsos tietää, mitä toisen elämässä oikeasti tapahtuu.
-palstalla, ettei isompien lasten mielenterveydestä tule huolehtia. Johan juuri vähän aika sitten jo vanhemmat aikuiset ovat alkaneet kertoa omasta lapsuudestaan ja siitä kuinka toisten lasten mielenterveys murennettiin jo hyvin nuorena. Luuletteko, että tällaiset ihmiset eivät tarvitse tukea myöhemmin? Luuletteko, että sellaisista kokemuksista mieli eheytyy ihan yhtäkkiä muutaman pillerin popsittua? Ei, näin asia ei ole.
Ihmisen elämä perustuu ainakin 50 prosenttisesti tai enemmänkin harhaluuloihin/harhakuvitelmiin. Media luo esim. ihmisille jatkuvasti harhaluuloja. Ihminen myöskin uskottelee itselleen harhaluuloja esim. että toisella ihmisellä on kurjasti asiat, juorut, minäkuva. Ihmisille myöskin luodaan tietoisesti harhaluuloja esim. työttömyys, nimittelyt, kategoriat, olla suosittu, rikas. Ihminen oikeastaan saa koko elämän ilon ja tarmokkuuden harhaluuloista.