Ilmastogurut

Jotku luulevat ihan oikeasti että ilmaston muutos pystytäänn enustamaan tarkasti satojen vuosien päähän ja VAIN HE OVAT OIKEASSA

"Kuinka pitkälle eteenpäin säätä voidaan ennustaa?

Ilmatieteen laitoksen sääennusteet ulottuvat 10 vuorokauteen, ja yli 5 vrk:n ennusteet ovat vain suuntaa antavia. Syynä lyhyisiin jaksoihin on ilmakehän kaoottisuus, joka huonontaa ennustettavuutta.

Jonkin verran maailmalla tehdä tietokonemalleilla jopa vuodenaikaennusteita, mutta kovin hyviä tuloksia ei toistaiseksi ole saatu. Epävarmuus on niin suuri, että suurelle yleisölle ei tällaisista ennusteista ole mainittavaa hyötyä, ja ne voidaan helposti tulkita väärin.

Pitkän ajan säänennustaminen on täällä korkeilla leveysasteilla vaikeampaa kuin tropiikissa, jossa sää ei ole niin nopeasti vaihtelevaa kuin täällä. Siellä säänvaihteluihin vaikuttaa mm. El Ninõ, jonka ennustaminen tietokonemalleilla on helpompaa kuin meillä liikkuvien matala- ja korkeapaineiden ennustaminen."

"Miksei sääennusteissa mainita ilmiöiden todennäköisyyksiä?

Sään ennustaminen 100 % tarkasti on ilmakehän kaoottisen luonteen vuoksi mahdotonta. Sääennusteissa ennustamme siis aina todennäköisyyksiä.

Tiedotusvälineiden kautta annettavissa ennusteissa käytämme sanallisia todennäköisyyksiä esimerkiksi sateelle: "paikoin" vastaa noin 30 % todennäköisyyttä, "monin paikoin" noin 70 % todennäköisyyttä ja "yleisesti" noin 90 % todennäköisyyttä. Käytämme ennusteissamme myös muita ilmiön todennäköisyyteen liittyviä sanoja, kuten mahdollisesti, ajoittain yms. Kannattaa siis seurata ennusteiden sanamuotoja ajatuksen kanssa.
6204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Puhut ilmastosta ja säästä. Yritä ymmärtää, että ne ovat kaksi eri asiaa.

Äänestä
  • On puhuttu että ilmasto vaikuttaa säähän... säätä ei pysytytä ennustamaan tarkasti mutta ilmaston muútokset pystytään vai pystytäänkö

    Äänestä

  • ennustaja eukkoja kirjoitti:

    On puhuttu että ilmasto vaikuttaa säähän... säätä ei pysytytä ennustamaan tarkasti mutta ilmaston muútokset pystytään vai pystytäänkö

    On todellakin eri asia jos ilmaistaan "Suomessa vallitsee viileä sää" tai "Suomessa vallitsee viileä ilmasto".

    Aika erikoista että tuo(kin) asia on joillekin epäselvä.

    Mutta ovathan meistä puolet keskimääräistä yksinkertaisempia - se on muuten iso joukko se.

    Äänestä

  • jaa jaa kirjoitti:

    "On puhuttu että ilmasto vaikuttaa säähän"

    "Mutta ovathan meistä puolet keskimääräistä yksinkertaisempia"

    luulen että teistä yli puolet on keskimääräistä yksinkertaisempia

    Äänestä

  • jaa jaa kirjoitti:

    On todellakin eri asia jos ilmaistaan "Suomessa vallitsee viileä sää" tai "Suomessa vallitsee viileä ilmasto".

    Aika erikoista että tuo(kin) asia on joillekin epäselvä.

    Mutta ovathan meistä puolet keskimääräistä yksinkertaisempia - se on muuten iso joukko se.

    "Viimeaikaisten äärimmäisten sääilmiöiden aiheuttamat tuhot johtuvat ainakin osittain ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta"

    http://www.wwf.fi/tiedotus/tiedotteet/tiedotteet_2000/uusi_tieteellinen_raportti.html

    Äänestä

  • jaa jaa kirjoitti:

    On todellakin eri asia jos ilmaistaan "Suomessa vallitsee viileä sää" tai "Suomessa vallitsee viileä ilmasto".

    Aika erikoista että tuo(kin) asia on joillekin epäselvä.

    Mutta ovathan meistä puolet keskimääräistä yksinkertaisempia - se on muuten iso joukko se.

    "On todellakin eri asia jos ilmaistaan "Suomessa vallitsee viileä sää" tai "Suomessa vallitsee viileä ilmasto".

    ei kukaan ole puhunut ilmaisumuodoista vaan siitä että ilmastonmuutos vaikuttaa säähän vai vaikuttaako

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ennustaja eukkoja toisessa ... kirjoitti:

Jotku luulevat ihan oikeasti että ilmaston muutos pystytäänn enustamaan tarkasti satojen vuosien päähän ja VAIN HE OVAT OIKEASSA

"Kuinka pitkälle eteenpäin säätä voidaan ennustaa?

Ilmatieteen laitoksen sääennusteet ulottuvat 10 vuorokauteen, ja yli 5 vrk:n ennusteet ovat vain suuntaa antavia. Syynä lyhyisiin jaksoihin on ilmakehän kaoottisuus, joka huonontaa ennustettavuutta.

Jonkin verran maailmalla tehdä tietokonemalleilla jopa vuodenaikaennusteita, mutta kovin hyviä tuloksia ei toistaiseksi ole saatu. Epävarmuus on niin suuri, että suurelle yleisölle ei tällaisista ennusteista ole mainittavaa hyötyä, ja ne voidaan helposti tulkita väärin.

Pitkän ajan säänennustaminen on täällä korkeilla leveysasteilla vaikeampaa kuin tropiikissa, jossa sää ei ole niin nopeasti vaihtelevaa kuin täällä. Siellä säänvaihteluihin vaikuttaa mm. El Ninõ, jonka ennustaminen tietokonemalleilla on helpompaa kuin meillä liikkuvien matala- ja korkeapaineiden ennustaminen."

"Miksei sääennusteissa mainita ilmiöiden todennäköisyyksiä?

Sään ennustaminen 100 % tarkasti on ilmakehän kaoottisen luonteen vuoksi mahdotonta. Sääennusteissa ennustamme siis aina todennäköisyyksiä.

Tiedotusvälineiden kautta annettavissa ennusteissa käytämme sanallisia todennäköisyyksiä esimerkiksi sateelle: "paikoin" vastaa noin 30 % todennäköisyyttä, "monin paikoin" noin 70 % todennäköisyyttä ja "yleisesti" noin 90 % todennäköisyyttä. Käytämme ennusteissamme myös muita ilmiön todennäköisyyteen liittyviä sanoja, kuten mahdollisesti, ajoittain yms. Kannattaa siis seurata ennusteiden sanamuotoja ajatuksen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu