Hulluja olette

Naiset syökää monipuolisesti,ettei käy kuin yhdelle tutulle..44 vuotiaana sairastu osteoporoosiin ja nyt osa-aika eläkkeellä.
Hän oli kasvissyöjä mutta ei enää..Tilanne on
kuitenkin sinänsä myöhäistä sairaus on peruuttamaton.Mainittakoon ,että hän myös on
aktiivinen liikkuja ollut ikänsä.
401508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Palstaa kursorisesti seuranneena ei voi kuin ihmetellä sitä absolutismia, mikä joillakin liittyy kasvisruokavalioon. On ihan totta, että osteoporoosi vaanii, toki myös miehiä, ellei huolehdi monipuolisesta ruokavaliosta. Ne niuhoimmat nimittäin jättävät kaikki laktotuotteet myös pois. Tuota sairauttahan voidaan hoitaa ja sen etenemistä hidastaa lääkkeillä, mutta totaalinen vegelinja on täyttä hulluutta. Ravinto-opillisesti ja muutenkin.
Tästä saa luvalla olla eri mieltä. Voihan ruokavaliosta jättää pois esim. rasvan, sokerin, punaisen lihan etc. mutta silti huolehtia siitä, että keho saa kaiken tarvitsemansa. Rehuilla se ei ilman lisävalmisteita onnistu. Eikö se ole itsensä huijaamista? Ollaan "ikäänkuin" vegejä.
Viherpiiperrys on minusta naurettava ismi, jolle voi viitata kintaalla päivän peiliin. Täyttä pelleilyä.

Äänestä
  • Totaalinen vegelinja = veganismi.

    Puhutaan nyt ensinnäkin asioista niiden oikeilla nimillä.

    tässä pari vuotta sitten julkaistiin ruotsalainen tutkimus vegaaneista ja heidän terveydestään, se mukaan vegaanit ovat valtaväestöä hoikempia (joka tällä valtakaudella ei ole ollenkaan huono asia) mutta TERVEITÄ. Kolesteroliarvot ja luonnollisesti verisuonet ja sydän hyvässä kunnossa, kasviravinto ei tuki suonia. Kakkostyypin diabeteskaan ei ole uhkana, koska vegaanit ovat yleensä hoikkia.

    Tietenkin vegaaniruokavalion voi koostaa täysin väärin. Jos syö pelkkää leipää ja salaattia, ei pitkälle pötki. Mutta ei pötki sekään lihansyöjä joka syö vain nuggetteja ja ranskalaisia. Kummallakin tavalla tuloksena on puutostiloja.

    vegaanin on oltava perehtynyt ihmisen kehon tarvitsemiin ravinteisiin. Ja useimmat vegaanit ovatkin huomattavasti terveystietoisempia kuin keskiverto sekasyöjät. Jos siis näitä kahta ryhmää verrataan keskenään. Itsekin tiedän tasan tarkkaan mitä ravinteita keho tarvitsee, kuinka paljon päivässä ja mistä niitä voi saada. Ja jos en muista, osaan sen tiedon etsiä.

    Se, mikä on minusta pelleilyä, on tulla tänne pätemään ja yrittää saada itse näyttämään jotenkin "fiksummalta" haukkumalla kasvissyöntiä pelleilyksi, kun itseasiassa et näytä tietävän ko. asiasta hölkösen pöläystä. Minä kutsun tuollaista käytöstä idiotismiksi ja sivistymättömyydeksi. Olet varmasti muutenkin sellainen ihminen, joka "tietää kaikesta kaiken", vaikka suurin osa siitä mitä luulet tietäväsi on ihan pelkkää mutua.

    Fakta on se että ihminen ei tarvitse lihaa ruokavalioonsa, ja se että joku on päättänyt olla syömättä lihaa ei ole pelleilyä. Se on elämäntapavalinta. Ja sinun yksittäisellä, umpikieroituneella ja typerällä mielipiteelläsi ei ole asiaan liittyen minkäänlaista painoarvoa.

    Äänestä

  • veganismista kirjoitti:

    Totaalinen vegelinja = veganismi.

    (joka tällä läskin valtakaudella ei ole ollenkaan huono asia)

    Odotinkin jotain sivistyssaarnaa, siksi vähän jopa provosoin. Tarkennuksena kuitenkin, että en itse ole syönyt punaista lihaa vuosikausiin, ruokavalioni on kovasti kasvispainotteinen, mutta en ymmärrä ehdotonta absolutismia minkään asian suhteen.

    Minulle on ihan sama, millä iduilla itsenne elätätte, itse syön - ja juon - oman ruokavalioni puitteissa monipuolisesti - ja nautin elämästä.

    Mikä sinusta on pelleilyä tai idiotismia, ei kiinnosta meikistä pätkääkään. Keskustelu osaltani päättyy tähän. Oikein mukavia rehuhetkiä.

    Äänestä

  • "terveellisesti ja mon... kirjoitti:

    Oletkin jo tarpeeksi meuhkannut ja prvoillut, tai sormi pystyssä opettanut täällä kasvispalstalla, vaikkei asenteellinen meuhkaamisesi tänne kuulu. Meitä kun ei ollenkaan kiinnosta se, mikä sinusta on paras ruokavalio tai miten sinä haukut toisten ruokia rehuiksi. Joten kevyt potku persauksillesi. Toivottavasti pysyt poissa koko palstalta!

    Äänestä

  • Vegetaristit ja vegaanit eivät ole koskaan yrittäny elää pelkillä "rehuilla", jos niillä tarkotat kasviksia, juureksia ja marjoja.

    Vegetarismin ja veganismin (ei maitotuotteita) ideana on enssijasesti kaiken eläinperäisen ja eläimiä tehotuotannollisesti hyödyntävän poisjättäminen.
    Vegetaristi ei syö lihaa eikä kalaa, tosin monet järkevät ei kuitenkaan jätä kalaa pois ravinnostaan eivätkä täten voi uljaasti kutsua itseään vegetaristeiks.
    Vegaani jättää myös maitotuotteet pois koska niiden valmistamisessa hyödynnetään lehmiä ja pidetään lehmiä huonoissa oloissa.

    Itse en kuitenkaan ymmärrä minkä takia vegetaristi ei vois juoda/syödä esim vuohenmaitoa- tai juustoa? Varsinkin jos kyseessä on luomutuote? Tai luomumunia?

    Vegetaristisen ja vegaanien ravinnon perusteet on kasvisten/juuresten/marjojen ohella kuitenkin yhtä paljon ja enemmänkin: täysjyväviljatuotteet, palkokasvit ja ennen kaikkea soija.

    Soija ja sen ominaisuudet, soijaproteiinin laatu, saako siitä välttämättömät aminohapot ja millä tavalla soija pitää valmistaa jotta se ois jatkuvassa käytössä riskitöntä eikä aiheuttais esim kilpirauhasen toimintahäiriöitä (josta aiheesta on viime vuosina keskusteltu ja tehty tutkimuksia) on täysvegaanin tai vegetaristin olennaisin huolenaihe ravintonsa suhteen.

    Sinänsä maitotuotteiden poisjättäminen ei ole ongelma koska kalsiumissa on niin monissa muissakin elintarvikkeissa.
    On myös paljon kulttuureita joissa ihmiset on terveitä vaikka maitoa tai juustoa ei käytetä juuri lainkaan, esim Japani, Vietnam, Kiina etc.

    Äänestä

  • veganismista kirjoitti:

    Totaalinen vegelinja = veganismi.

    Puhutaan nyt ensinnäkin asioista niiden oikeilla nimillä.

    tässä pari vuotta sitten julkaistiin ruotsalainen tutkimus vegaaneista ja heidän terveydestään, se mukaan vegaanit ovat valtaväestöä hoikempia (joka tällä valtakaudella ei ole ollenkaan huono asia) mutta TERVEITÄ. Kolesteroliarvot ja luonnollisesti verisuonet ja sydän hyvässä kunnossa, kasviravinto ei tuki suonia. Kakkostyypin diabeteskaan ei ole uhkana, koska vegaanit ovat yleensä hoikkia.

    Tietenkin vegaaniruokavalion voi koostaa täysin väärin. Jos syö pelkkää leipää ja salaattia, ei pitkälle pötki. Mutta ei pötki sekään lihansyöjä joka syö vain nuggetteja ja ranskalaisia. Kummallakin tavalla tuloksena on puutostiloja.

    vegaanin on oltava perehtynyt ihmisen kehon tarvitsemiin ravinteisiin. Ja useimmat vegaanit ovatkin huomattavasti terveystietoisempia kuin keskiverto sekasyöjät. Jos siis näitä kahta ryhmää verrataan keskenään. Itsekin tiedän tasan tarkkaan mitä ravinteita keho tarvitsee, kuinka paljon päivässä ja mistä niitä voi saada. Ja jos en muista, osaan sen tiedon etsiä.

    Se, mikä on minusta pelleilyä, on tulla tänne pätemään ja yrittää saada itse näyttämään jotenkin "fiksummalta" haukkumalla kasvissyöntiä pelleilyksi, kun itseasiassa et näytä tietävän ko. asiasta hölkösen pöläystä. Minä kutsun tuollaista käytöstä idiotismiksi ja sivistymättömyydeksi. Olet varmasti muutenkin sellainen ihminen, joka "tietää kaikesta kaiken", vaikka suurin osa siitä mitä luulet tietäväsi on ihan pelkkää mutua.

    Fakta on se että ihminen ei tarvitse lihaa ruokavalioonsa, ja se että joku on päättänyt olla syömättä lihaa ei ole pelleilyä. Se on elämäntapavalinta. Ja sinun yksittäisellä, umpikieroituneella ja typerällä mielipiteelläsi ei ole asiaan liittyen minkäänlaista painoarvoa.

    No jos tarkoitat puhtaasti vain salaatinlehtiä, niin tuossa ei ole mitään korjattavaa, muta pelkillä tuoreilla vihanneksilla/juureksilla/hedelmillä/pähkinöillä mistä salaattiainekset yleensä koostuu, pärjää kaikkein parhaiten. Kaiken lisäksi, sehän on se varsinainen ainoa oikea luonnollinen ruokavalio.

    Äänestä

  • tarochan kirjoitti:

    Aika paljon saat syödä pähkinöitä että proteiinintarpeesi täyttyy, n. 0,8grammaa per painokilo ja enemmän jos harrastat liikuntaa. That's a whole lotta nuts. Itse käytän kyllä mm. soijaa, linssejä, papuja, herneitä, yms. proteiinintarpeen tyydyttämiseen.

    Äänestä

Osteoporoosihan on suomessa hyvin yleinen vaiva. Ei ehkä ihan noin nuorella, luulisin että hän ei huolehtinut kalsiumin saannistaan riittävästi tai sitten hänellä oli kalsiumina tai D-vitamiinin imeytymishäiriö. Luut tarvitsevat myös D-vitamiinia, jota suomalaisten pitäisi kaikkien syödä tabletteina talvisaikaan. Itse ainakin syön.

Se on jännä juttu tuo osteoporoosi siinä mielessä, että meillä maitoa kaupataan Luiden vahvistajana, mutta silti vaikka täällä ryystetään maitoa enemmän kuin missään maailmassa, niin täällä on myös eniten osteoporoosia. Ei käy oikein yksiin.

Selityksenä lienee liian suuri eläinproteiinin nauttiminen, jolloin kalsiumia erittyy pois luusta. Vaihtoehtona on juoda kalsium rikastettuja soija/riisi/kauramaitotuotteita joissa ei tuota eläinproteiinia ole. Näitä on ihan hiljattain tullut suomeenkin myyntiin, joten tuttavasi kasvissyöntiaikoina tällaisia tuotteita ei välttämättä ollut.

Mainittakoon vielä että suuri osa maailman väestöstä on kasvissyöjiä siitä yksinkertaisesti syystä että lihaa ei ole saatavilla. Eikä myöskään maitoa. Ja silti monissa maissa osteoporoosi on täysin tuntematon sairaus.

Eli me emme suinkaan ole hulluja. Sinä olet hullu kun uskot maitoteollisuuden propagandaa ja kuvittelet että luut vahvistuvat maitoa kittaamalla.

Äänestä

kiitos vain huolenpidosta, mutta olen aikuinen ihminen ja vastaan itse omasta ja perheeni terveydestä.

Ikävää että tuttusi on sairastunut, mutta vielä ikävämpää on se, että kerrot hänestä juttuja ympäri nettiä "varoittavana esimerkkinä" vaikka tuskin olet ollut hänen (huippu)lääkärinsä/muu alan ammattilainen, joka on -harvinaislaatuisesti- seurannut häntä niin tarkasti, että tietää osteoporoosin olevan edes joltain osin seurausta "kasvissyönnistä" (ihan kuin olisi olemassa jokin yksi epäterveellinen tapa olla "kasvissyöjä" ja yksi terveellinen tapa olla "sekasyöjä", eiköhän kyse ole ihan siitä miten niitä ravintoaineita suuhunsa lappaa ja miten elimistö ne käyttää hyödyksi, tulivat mistä tahansa). Ainakin itse pitäisin tuollaista käytöstä hyvin loukkaavana, suorastaan vihamielisenä - ruokavaliosta tai muista elämäntavoista riippumatta. Entä jos tuttusi olisi sekasyöjä? Silloinko hänen sairautensa olisi automaattisesti "ihan normaalia", siis ei erityisesti mistään johtuvaa?

Tietysti on täysin mahdollista että tuttusi ei vain ole pitänyt huolta ravitsemuksestaan, sitä en väitä, mutta en vain jaksa enää uskoa tuohon iänikuiseen tarinaan tutuista, joilla kasvisruokavalio johti toinen toistaan kamalempiin ja uskomattomampiin sairauksiin. Siinä vaiheessa kun tulee puhe kasvissyönnistä niin jokaiselta sekasyöjältä tuntuu sellainen löytyvän, tai parhaassa tapauksessa ko. henkilö sairastaa itse jotain harvinaista suolisto/aineenvaihdunta/ym. sairautta (vaikka ei muuten ole tarkalla erityisruokavaliolla, vaan mutustaa mitä tahansa makkaraa kun se maistuu hyvälle), eikä siten "voi/uskalla itse aloittaa tai suositella kenellekään". Toisaalta samaan aikaan myös jokainen sekasyöjä ei tunnu tietävän kasvissyönnistä edes alkeita (ts. "mitä sä syöt? mistä sä saat proteiinia?"), ei vaikka niitä "tuttuja" joilta kysellä kyllä löytyy...

Siksi suosittelen sinullekin tutustumista perustietoon kasvisruokavaliosta, en tuputtaakseni vaan yleissivistyksen kannalta. Tyhmähän se sellainen noviisi on joka tulee neuvomaan maistereita, eikö vain :) mm. täältä voi aloittaa http://www.vegaaniliitto.fi/ukk.html

Äänestä
  • Johan pomppasi,etkö ajattele edes lapsiesi terveyttä? Kasvavassa iässä jne..ja rehuilla
    meinaat kasvattaa.

    No yhteiskunta tästäkin maksaa sitten aikanaan,
    ja lapset myös terveydellään.

    Äänestä

  • Tutkija m39 kirjoitti:

    Johan pomppasi,etkö ajattele edes lapsiesi terveyttä? Kasvavassa iässä jne..ja rehuilla

    Puhut "rehuista" mutta tiedätkö itsekään mitä tällä termillä tarkoitat?

    tarkoitat varmaan salaattia, kurkkua, tomaattia, purjoa, tms...vihreitä ja muun värisiä kasviksia. Eikö totta?

    Tajuat kai että kasvissyöjän ruokavalio ei koostu pelkästä salaatista, tomaatista ja kurkusta? Ei, eihän sillä kukaan eläisi. Ihminen tarvitsee proteiinia, kalsiumia, rautaa, sinkkiä, kuparia, jne...monenmoisia aineita..joita KAIKKIA on mahdollista saada syömällä ravintoa joka ei ole lihaa.

    Kysy keneltä tahansa lääkäriltä, ravitsemusterapeutilta tai muulta alan ammattilaiselta, kasvisruokavalio monipuolisesti koostettuna on terveellinen ja täysipainoinen ruokavalio.

    Se, että saarnaat täällä miten kasvavat lapset eivät voi kasvaa kasvisruokavaliolla, osoitat ainoastaan oman tietämättömyytesi ihmisen kehon toiminnasta ja ravinnon tarpeesta ja siitä mistä erilaisista aineksista ihminen voi ravinteensa saada.

    Usko jo hyvä ihminen, suurin osa maapallon väestöstä on kasvissyöjiä ja silti ihmisrotu kukoistaa ja täyttää maapalloa. On kukoistanut tähän asti ja kukoistaa edelleen, jos ei kaadu omaan mahdottomuuteensa.

    Itse olisin enemmänkin huolissani sekasyöjäperheiden lapsista jotka syövät päivästä toiseen valmisruokia, mikroruokia, pizzoja, hampurilaisia, nuggetteja, sipsejä ja muuta roskaa. Se kun on niin helppoa ja nopeaa sekasyöjäperheille, kaupat ovat täynnä tarjontaa. Näistä sitten kasvaa ylipainoisia ja epäterveitä lapsia, joista yhteiskunta sitten jatkossa maksaa kun diabetes tai verisuonitauti iskee jo nuoressa aikuisiässä.

    kasvisruokaperheessa on PAKKO tehdä kotiruokaa, itse alusta asti koska valmistarjontaa ei kasvissyöjille juurikaan ole. Jo tällä perusteella väittäisin että kasvissyöjäperheiden lapset elävät terveellisemmällä ruokavaliolla kuin suurin osa sekasyöjälapsista.

    Äänestä

  • Tutkija m39 kirjoitti:

    Johan pomppasi,etkö ajattele edes lapsiesi terveyttä? Kasvavassa iässä jne..ja rehuilla
    meinaat kasvattaa.

    No yhteiskunta tästäkin maksaa sitten aikanaan,
    ja lapset myös terveydellään.

    Jos olet noin huolissasi niin teepä lastensuojeluilmoitus.Ei minulla ole salattavaa. Harmittaa vaan, kun yhteiskunta maksaa sitten senkin kahvittelukäynnin, vaikka on tuhansia lapsia jotka voivat oikeasti huonosti kenenkään puuttumatta.

    Lapset ovat kasvaneet ja kehittyneet kaikin puolin, niin fyysisesti kuin psyykkisesti, täysin normaalisti. Siitä huolimatta että joku likainen hippi kehtaa noudattaa eri elämäntapoja kuin SINÄ, herranjestas. Varmaan vituttaa?

    Äänestä

Jos kasvissyöjä jää auton alle, se on mielestäsi varmaankin osoitus kasvissyönnin vaarallisuudesta. Yhden yksittäistapauksen perusteella teet tuollaisen johtopäätöksen, vaikka tuskin sinulla on mitään näyttöä osoittaa, että tuo osteoporoosi johtui kasvissyönnistä. Sille ei ole yhtään mitään perusteita. Sen sijaan tukea löytyy väitteelle, jonka mukaan osteoporoosi saattaa johtua maidon juonnista. Nimittäin maailman johtavissa maitomaissa osteoporoosi on yleisempi kuin muualla. Ehkä tuttusi käytti maitotuotteita ja tuhosi näin terveytensä.

Äänestä

Kasvissyöjät saavat kehoonsa paljon enemmän myrkkyjä,kuin ns sekasyöjät (torjunta-aineita,lannoitteita).Lihassakin näitä on mutta
esim lehmän tai sian maksa on jo hajoittanut
näitä myrkkyjä.Maksavauriot on yleisiä kasvissyöjillä,monissa kasveissa on jo luontojaan
jotain myrkyllistä joka ei ihmiselle sovi.Myöskin
lisäravinteet joita syödään korvikkeeksi.Voivat aiheuttaa maksavaurioita

Äänestä
  • Söisit vaan sinäkin enempi kasviksia, tekisi varmasti hyvää.

    Sama terveyssuositus "5 annosta kasvista päivässä " koskeen niin makkaranpopsijaa kuin kasvissyöjääkin. Eli saman verran me kaikki saamme niitä myrkkyjä. Kannattaa muistaa että kasviksissa on myös paljon hyödyllisiä ja elintärkeitä vitamiineja ja hiven/kivennäisaineita joita et saa muualta kuin kasviksista. Jos siis elät vain ranskalaisilla ja pihvillä, niin varmasti elimistösi on huonommassa kunnossa kuin ihmisellä joka syö paljon kasviksia. Lisäksi kasvisten antioksidantit auttavat elimistöä puolustautumaan ympäristömyrkkyjä ja muita ennenaikaisesti ihmisen kroppaa tuhoavia vaikutuksia vastaan. Eli porkkanaa huuleen vaan!

    Itse muuten suosin luomua, on vähemmän myrkkyjä.

    Eläinten lihassa sen sijaan on mm. hormoneja ja lääkejäämiä, jotka ihmisen kroppaan kulkeutuvat ravinnon myötä, ja se tuskin on sen terveellisempää kuin kasvisten mukana tulevat "myrkyt".

    Äänestä

  • "Maksavauriot on yleisiä kasvissyöjillä,monissa kasveissa on jo luontojaan
    jotain myrkyllistä joka ei ihmiselle sovi."

    Tuo väite on niin paksua jöötiä, että todellakin haluan kuulla jotain lähdettä ja perustelua tuolle väittämälle. Uskon että olet vetänyt tuon täysin omasta päästäsi.

    Vastaapa seuraaviin kysymyksiin:

    Mikä tutkimus on todistanut että kasvissyöjillä on paljon maksavaurioita?
    Missä ja milloin tämä tutkimus on toteutettu?
    Kuka tutkimuksen toteutti?
    Yleisesti ottaen kaikista tutkimuksista löytyy nettiviitteet, missä tämän tutkimuksen viite on?
    Minkänimisiä ovat kasvit joissa on luonnostaan ihmiselle sopimattomia myrkkyjä?

    Itse en tiedä kuin yhden kasvin, joka aiheuttaa ihmiselle liiaksi suolistokaasuja jotta sitä voisi sellaisenaan syödä, ja se on käsittelemätön, raaka soijapapu. Toisaalta suolikaasujen erittyminen ei välttämättä ole haitallista, päinvastoin, se voi jopa olla suolen toiminnan kannalta hyvä asia. Se vaan ei ole kovin miellyttävää.

    Äänestä

  • tälle kaipaan perusteluja kirjoitti:

    "Maksavauriot on yleisiä kasvissyöjillä,monissa kasveissa on jo luontojaan
    jotain myrkyllistä joka ei ihmiselle sovi."

    Tuo väite on niin paksua jöötiä, että todellakin haluan kuulla jotain lähdettä ja perustelua tuolle väittämälle. Uskon että olet vetänyt tuon täysin omasta päästäsi.

    Vastaapa seuraaviin kysymyksiin:

    Mikä tutkimus on todistanut että kasvissyöjillä on paljon maksavaurioita?
    Missä ja milloin tämä tutkimus on toteutettu?
    Kuka tutkimuksen toteutti?
    Yleisesti ottaen kaikista tutkimuksista löytyy nettiviitteet, missä tämän tutkimuksen viite on?
    Minkänimisiä ovat kasvit joissa on luonnostaan ihmiselle sopimattomia myrkkyjä?

    Itse en tiedä kuin yhden kasvin, joka aiheuttaa ihmiselle liiaksi suolistokaasuja jotta sitä voisi sellaisenaan syödä, ja se on käsittelemätön, raaka soijapapu. Toisaalta suolikaasujen erittyminen ei välttämättä ole haitallista, päinvastoin, se voi jopa olla suolen toiminnan kannalta hyvä asia. Se vaan ei ole kovin miellyttävää.

    Jeps, kerroppa sinä lyhyesti, vaikkapa viiden kohdan tiivistelmänä, miksi ihmisen pitäisi ryhtyä noudattamaan kasvisruokavaliota. Mitä hyötyä siitä on? Kerro myös mahdolliset riskit.

    Äänestä

  • Raipe kirjoitti:

    Syitä:
    -kasvissyönti on ihmisen luonnollinen ruokavalio (ks. hampaat, suolisto on sopeutunut paremmin kasviksille)
    -eläinkunnan tuotteissa on aina jotain epäterveellistä
    -eläinkunnan tuotteista saa liikaa hormoneja, mm. maito voi aiheuttaa rintasyöpää
    -kasvissyöjät pysyvät hoikkana (tietenkin joku voi onnistua vtämään pelkkiä ranskalaisia, mutta näin yleisesti ottaen)
    -sekasyöjät haisevat pahalle
    -jotkut eläinkunnan tuotteet, kuten maito, ovat harvinaisen luonnotonta ruokaa
    -lihansyönti on pahaa karmaa

    Haittaa kasvissyönnistä on se, että pitää syödä todella, todella paljon. Ja kasviksetkin saattaa sisältää kaikkea epämäärästä, kuten hyönteismyrkkyjä ja jotkut kasvikset ovat geenimanipuloituja tai niiden kasvattamiseen saatetaan käyttää hormoneja.

    On se kiva että voi vetää hatusta ties mitä valheita ilman näyttöä ja kaiken kukkuraksi alkaa vaatia muilta selittelyjä ja puolusteluja. Siis vierailta ihmisiltä, joiden elämän ei pitäisi vaikuttaa sinuun millään tavalla, kun kerran on niiiiiiin sinut niiden omien valintojensa kanssa.

    Siinä yksi kasvissyönnin hyöty. Paskaa pukkaa vaan yhdestä päästä.

    Äänestä

  • En arvosta kirjoitti:

    mitä vittua? :D

    missä kohtaa vaadin puollusteluja? ja noille kaikille löytyy kyllä tieteellistä näyttöä, ehkä karmaa ei voida siten havaita, mutta kaikki muu.

    Äänestä

  • tarochan kirjoitti:

    mitä vittua? :D

    missä kohtaa vaadin puollusteluja? ja noille kaikille löytyy kyllä tieteellistä näyttöä, ehkä karmaa ei voida siten havaita, mutta kaikki muu.

    Sille samalle pässille minä vastasin kuin sinäkin.

    Äänestä

  • tarochan kirjoitti:

    Syitä:
    -kasvissyönti on ihmisen luonnollinen ruokavalio (ks. hampaat, suolisto on sopeutunut paremmin kasviksille)
    -eläinkunnan tuotteissa on aina jotain epäterveellistä
    -eläinkunnan tuotteista saa liikaa hormoneja, mm. maito voi aiheuttaa rintasyöpää
    -kasvissyöjät pysyvät hoikkana (tietenkin joku voi onnistua vtämään pelkkiä ranskalaisia, mutta näin yleisesti ottaen)
    -sekasyöjät haisevat pahalle
    -jotkut eläinkunnan tuotteet, kuten maito, ovat harvinaisen luonnotonta ruokaa
    -lihansyönti on pahaa karmaa

    Haittaa kasvissyönnistä on se, että pitää syödä todella, todella paljon. Ja kasviksetkin saattaa sisältää kaikkea epämäärästä, kuten hyönteismyrkkyjä ja jotkut kasvikset ovat geenimanipuloituja tai niiden kasvattamiseen saatetaan käyttää hormoneja.

    kasvissyönti on ihmisen luonnollinen ruokavalio (ks. hampaat, suolisto on sopeutunut paremmin kasviksille)...

    Taas hieno fakta kasvisyöjältä,,Onko sinulla PÖTSI märehditkö?

    Minulla ei ainakaan ole pötsiä.Asennetaanko jossain sairaaloissa ihmisille pötsejä?

    Kaikki kasvissyöjäeläimiin lukeutuvat eläinlajit eivät ole suinkaan heinänsyöjiä vaan siemensyöjiä eivätkä tarvitse pötsiä.

    Äänestä

  • yliopistoihmisiä ihan varmaan kirjoitti:

    Kaikki kasvissyöjäeläimiin lukeutuvat eläinlajit eivät ole suinkaan heinänsyöjiä vaan siemensyöjiä eivätkä tarvitse pötsiä.

    Onkos sitten ihmisillä kivipiira ?
    Ei minulla ainakaan.

    Asennetaanko niitä jossain?

    Äänestä

  • tarochan kirjoitti:

    mitä vittua? :D

    missä kohtaa vaadin puollusteluja? ja noille kaikille löytyy kyllä tieteellistä näyttöä, ehkä karmaa ei voida siten havaita, mutta kaikki muu.

    "ja noille kaikille löytyy kyllä tieteellistä näyttöä"

    Missä? Missä? Missä??

    Ei se riitä että sä sanot että löytyy tieteellistä näyttöä, jos et pysty sitä tähän osoittamaan. Kaikki löytyy kyllä internetistä nykyään, ihan jokaisen tieteellisen tutkimuksen viitteet ja referaatit, pistä tulemaan jos kerran on totta.

    Jään odottamaan että miten tällä kertaa kiertelet ja kaartelet tämän ohi.

    Äänestä

  • saanko kysyä kirjoitti:

    Tutkijalta kaipasin perusteluja terveysväitteilleen, vastasin vain vahingossa väärään viestiin.

    Äänestä

  • saanko kysyä kirjoitti:

    "ja noille kaikille löytyy kyllä tieteellistä näyttöä"

    Missä? Missä? Missä??

    Ei se riitä että sä sanot että löytyy tieteellistä näyttöä, jos et pysty sitä tähän osoittamaan. Kaikki löytyy kyllä internetistä nykyään, ihan jokaisen tieteellisen tutkimuksen viitteet ja referaatit, pistä tulemaan jos kerran on totta.

    Jään odottamaan että miten tällä kertaa kiertelet ja kaartelet tämän ohi.

    etsi itse.

    Äänestä

  • tarochan kirjoitti:

    Syitä:
    -kasvissyönti on ihmisen luonnollinen ruokavalio (ks. hampaat, suolisto on sopeutunut paremmin kasviksille)
    -eläinkunnan tuotteissa on aina jotain epäterveellistä
    -eläinkunnan tuotteista saa liikaa hormoneja, mm. maito voi aiheuttaa rintasyöpää
    -kasvissyöjät pysyvät hoikkana (tietenkin joku voi onnistua vtämään pelkkiä ranskalaisia, mutta näin yleisesti ottaen)
    -sekasyöjät haisevat pahalle
    -jotkut eläinkunnan tuotteet, kuten maito, ovat harvinaisen luonnotonta ruokaa
    -lihansyönti on pahaa karmaa

    Haittaa kasvissyönnistä on se, että pitää syödä todella, todella paljon. Ja kasviksetkin saattaa sisältää kaikkea epämäärästä, kuten hyönteismyrkkyjä ja jotkut kasvikset ovat geenimanipuloituja tai niiden kasvattamiseen saatetaan käyttää hormoneja.

    jeesukseenkin !

    Äänestä

  • tarochan kirjoitti:

    etsi itse.

    en kysynytkään sinulta, vaikka vahingossa lainasin sinun viestiäsi. Meni vähän sekaisin kun viestit näkyy kaikki pötkössä. Tarkoitus oli siis kysyä Tutkijalta.

    Tosin, jos väittää että jostain asiasta on tieteellistä näyttöä, niin mun mielestä pitäisi kyllä sitten pystyä todistamaan se tieteellinen näyttö. Tai edes joku järkevä lähde. Olipa sitten kasvissyönnin puolustaja tai vastustaja.

    Äänestä

on tutkitusti vähemmän kuin sekasyöjillä. Vegaaneilla osteoporoosia ei ole juuri lainkaan. Että tämä tuosta perusteesta. Mutta kun kerran yhdelle tutullesi on näin käynyt niin ehdottomasti se koskaa kaikkia kasvissyöjiä, kyllähän tutkija on niin fiksu että tietää asioiden menevän näin... kaikille on käytävä samoin sillä yksilökohtaisia eroja ei voi olla! Että olet viisas.

Äänestä
  • Ihmiskunta on elänyt tuhansia vuosia tai miljoonia (kuka tietää) sekaruokavaliolla.

    Nyt sitten pitäs ruveta syömään linssejä ja ituja???? voiko olla parempaa VITSIÄ????

    HEH HEH

    Onhan se muodikasta jossain juhlissa valittaa
    "anteeksi en vois syödä näitä olen kasvissyöjä".
    Siitä saa sitten oivan kekusteluaiheen johon
    muut hölläpäät yhtyy.

    Äänestä

  • Tutkija m39 kirjoitti:

    Ihmiskunta on elänyt tuhansia vuosia tai miljoonia (kuka tietää) sekaruokavaliolla.

    Nyt sitten pitäs ruveta syömään linssejä ja ituja???? voiko olla parempaa VITSIÄ????

    HEH HEH

    Onhan se muodikasta jossain juhlissa valittaa
    "anteeksi en vois syödä näitä olen kasvissyöjä".
    Siitä saa sitten oivan kekusteluaiheen johon
    muut hölläpäät yhtyy.

    Sä olet niin uskomattoman pihalla, että tuntuisi kuin juttelisi 5-vuotiaan kanssa.

    Mutta väännetäänpä nyt rautalangasta:

    Suurin osa koko MAAILMAN väestöstä on KASVISSYÖJIÄ, siitä yksinkertaisesta syystä että lihaa ei ole useimmissa maailman kolkissa tarjolla.

    Totta että alkuihmiset olivat metsästäjä-keräilijöitä, mutta sekin tarkoittaa että alusta asti ihminen on käyttänyt monipuolisesti hyväkseen myös kasvisruokaa. Ihmisen keho ei tarvitse lihaa, vaan se pärjää oikein hyvin ilmankin.

    Ja mitäs se sun persettä kaivelee jos joku ei syö lihaa? Veikkaan että sulla on nyt joku ihme pakkomielle, vähän samanlainen kuin homofoobikoilla ja rasisteilla? Sellainen käsittämätön inho jotain (helvetin isoa) ihmisryhmää kohtaan, jota ei voi millään järjellisellä syyllä perustella. Ilmeisesti sulla on jotain henkisiä ongelmia, koska MIELELTÄÄN TERVETTÄ ihmistä ei vois vähempää kiinnostaa syökö joku henkilö A lihaa vai ei.

    Eikö sen pitäisi vaivata sinuakaan, mutta koska sulla on jotain vikaa korvien välissä niin jaksat provota täällä. Ei ihme että suomessa on näitä kouluammuskelijoita ja muita, teidänkaltaisia sekopäitä näyttää olevan nettikin pullollaan.

    Äänestä

  • Vegaaneja on max 0,01 prosenttia väestöstä, niistä ei edes luotettavaa tutkimusta voi tehdä ja laitapa mustaa valkoisella, missä on luotettavasti (!) vertailtu kasvisruokavaliota ja osteoporoosia !

    Äänestä

  • tutkimustietoa !! kirjoitti:

    Vegaaneja on max 0,01 prosenttia väestöstä, niistä ei edes luotettavaa tutkimusta voi tehdä ja laitapa mustaa valkoisella, missä on luotettavasti (!) vertailtu kasvisruokavaliota ja osteoporoosia !

    Kyllä Ruotsissa on toteutettu pari vuotta sitten tutkimus vegaanien terveydestä. Todettiin että vegaanit ovat terveitä, mutta valtaväestöön nähden hoikkia (tottakai koska valtaväestöstä puolet on lihavia!!!).

    Tästä tutkimuksesta oli uutisjuttuja meidänkin lehdissämme, mutta sinä et varmaankaan lue lehtiä.

    Äänestä

  • oletpa tietämätön kirjoitti:

    ketä kiinnostaa mitä vegaanit syö ??
    ei tasan ketään.

    Äänestä

  • hölöpölöä kirjoitti:

    ketä kiinnostaa mitä vegaanit syö ??
    ei tasan ketään.

    mutta silti ollaan heti tuomitsemassa vegaanit haudan partaalla keinuviksi porkkananpurijoiksi. Jos ei kiinnosta niin miksi lukea???

    Äänestä

  • hölöpölöä kirjoitti:

    ketä kiinnostaa mitä vegaanit syö ??
    ei tasan ketään.

    Tutkija39:llä on tässä joku fiksaatio sen suhteen mitä kasvissyöjät syö.

    Normaalia, tervettä ihmistähän se ei todellakaan kiinnosta mitä joku hänelle tuntematon tyyppi jossain päin maailmaa oikein napaansa vetää. Vaikka vetäisi pelkkää viinaa ja pieniä kiviä, sen ei pitäisi minun tai sinun persettä kaivella.

    Tää menee jo vähän sellaisen uskontohihhuloinnin piikkiin, että tuputetaan Jeesusta ihmisille, jotka eivät halua Jeesusta vastaanottaa.

    Äänestä

  • Yksi syy osteoporoosiin voi olla fluori juomavedessä, ruoassa ja hammastahnassa.

    Fluori haurastaa luita, jopa hampaat murtuvat helpommin kun fluoria on liikaa. Kun fluoria on sopiva määrä, hampaat kuulemma voivat hyvin.

    Juomavedessä fluoria on yleensä hiukan alle sallitun rajan, 1 ppm.

    Ongelmana on että fluoria saadaan monesta muustakin lähteestä ja turvallinen raja ylittyy. Sitä paitsi fluori kertyy kehoon joten oireet tulevat usein keski-iässä. Lääketehtaat riemuitsevat hehe.

    Äänestä

...Kasvissyönnistä saa kyllä kaikkea tarpeeksi paitsi vissiin B12-vitamiinia. No kannattaa kasvissyöjien syödä erittäin monipuolisesti. Kasvissyöjäksi ei kannata ryhtyä jos ei osaa monipuolista ravintoa koota. En ole kasvissyöjä itse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tutkija m39 kirjoitti:

Naiset syökää monipuolisesti,ettei käy kuin yhdelle tutulle..44 vuotiaana sairastu osteoporoosiin ja nyt osa-aika eläkkeellä.
Hän oli kasvissyöjä mutta ei enää..Tilanne on
kuitenkin sinänsä myöhäistä sairaus on peruuttamaton.Mainittakoon ,että hän myös on
aktiivinen liikkuja ollut ikänsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu