miksi kukaan ei kerro siitä että miten mukavasti menee?

Tämä ei ole vastaus kysymykseen, pikemminkin tämä on pohdintaa onnellisuudesta ja siitä miten minä sen koen.

Mitäs tästä elämästä tulisi ellei pystyisi tuntemaan onnellisuutta? Onnen aiheet vaihtelevat, nuorena asiat on niin hyvin, että koko maailma tuntuu hymyilevän. ;)

Nauttikaa "huolettomasta" ja onnellisesta elämästä kun sitä riittää. Kulunut sanonta: "kun ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan", pitää (ikävä kyllä) paikkansa.

Kuukausi sitten minäkin olin "onnellinen" aivan kaikkeen. Sitten sain puhelinsoiton siskoltani, joka kertoi, että isäni taistelee hengestään ambulanssissa matkalla sairaalaan... Seuraavana päivänä esimies ilmoitti firmassa järjestettävistä yt-neuvotteluista. Kotona lapset kiukuttelivat, lastenhuoneen remontti oli kesken, opiskelut olivat kesken jne.

Yhtäkkiä tulevaisuus alkoikin ahdistaa, tuli hirveä stressi ja paha olo. En syönyt juuri mitään, en saanut öisin unta. Huusin vaimolleni pahaa oloani, lopuksi itkin.

Onneksi isäni selvisi kohtauksestaan (tosin vakavin seurauksin) ja sain pitää työpaikkani. Lapsetkaan eivät kiukuttele ihan koko ajan.

Vaikka pahin stressi on ohi, maailma ei enää tunnukaan siltä samalta lämpöiseltä ja hymyilevältä paikalta, vaan itse asiassa aika kolealta ja yksinäiseltä.

"Kriisini" jälkeen olen oppinut uudelleen onnellisuuden merkityksen. Se ei enää tarkoita minulle sitä, että _kaikki_ on hyvin. Vaan onnellinen hetki on minulle esim. jokin sellainen hetki, jolloin tunnen eläväni turvallisesti rakkaiden lähimmäisteni ympäröimänä ja uskon asioiden järjestyvän parhain päin.

Olen elänyt 29 vuotta naiivin onnellista elämää. Onnekseni sellaista elämää kesti niinkin kauan.

Koettelemusten jälkeen voin todeta, että nyt onnen tunne on väkevämpi kuin aikaisemmin. Tunne ei aikaisemminkaan ollut väärä tai valheellinen, vain hieman erilainen. Palaisin mielelläni lapsenomaiseen onnellisuuteen, jos vain suinkin voisin.

En kirjoittanut tätä masentaakseni teitä, vaan teksti pitää lukea kannustuksena. Nauttikaa elämästänne täysin sydämin.

Syitä, miksi ihmiset eivät täällä kerro onnellisuudestaan on ainakin kaksi:
- Suhteellisen suuri onnellisuus tai ainakin tyytyväisyys taitaa vielä onneksi olla niin yleistä, ettei siinä ole mitään "uutisarvoa".
- Paha olo ja ahdistus kaipaa purkutietä, onnellinen ja tyytyväinen olotila ei.

Toivotan teille tsemppiä. Toivottavasti kestätte tulevat koettelumukset tai vältytte suurimmalta osalta niistä: synnytys menee hyvin, lapsi on terve: ei koliikkia, ei allergioita; ei rintaruokintaa tunnin välein läpi yön, ei korvavaivoja, ei riitaa vastuunjaosta perheestä, ei riitaa kurinpitoasioista, ei riitaa oman ajan käytöstä (jota ei edes juuri ole) jne.

Tietysti jos teillä ei tule olemaan mitään noista lievemmistäkään edellämainituista, niin elämänne saattaa olla jo tylsän auvoista. Kuten tuo toinen vastaaja jo vihjaisi, lisäävät vastoinkäymiset onnellisuuden hetkien tuomaa hyvää oloa.

Kunhan vältätte meidän perheessä nyt vallitsevan lähes päivittäisen ahdistuksen...

Lykkyä matkaan...

Olen kirjoitellut tänne kauan! Siis paljon ja vastaanoton tiedän, jos kirjoitan onnesta tai joskin sellaisesta "oikein tehdystä" asiasta, onnistuneesta asiasta.

Täällä on tapana haukkua aivan kaikki "oikea" ja "onni". Tämä on paikka, jossa niitä ei yksinkertaisesti sallita!
Joten älä usko todellisen elämän olevan tällaista. Tämä on vain sairas otos sairaiden ja kateellisten ihmisten elämästä, jotka eivät kestä edes ajatusta siitä, että jollakin on "hyvin".
Uskon, että suurin osa kirjoittelee myös yh-palstalle ja osa on sen myöntänytkin. Siitä jo tiedät, että "parisuhde" ei ole heidän vahvoja puoliaan. Mutta valitettavasti kateuden kohde...

Neuvoni on, älkää myrkyttäkö omaa elämäänne täällä, saatte vaan pahan mielen. Parempi ilman sitä.

Tsemppiä!

Kiva on kuulla, että olette onnellisia! =) Onnen hetket ovat joillakin ihmisillä kovin harvinaisia, mutta niistä pienistä hetkistäkin pitää nauttia täysillä.
Itse olen eronnut, kolmen lapsen äiti, mutta kovin onnellinen ja iloitsen avioliitosta, joka antoi minulle nämä terveet ja fiksut lapset, vaikka muuten menikin mönkään.

Mukavaa elämää ja onnellista vauvan odotusta! :)

Minustakin joskus tuntuu, että maalaanko peikkoja seinilleni kun luen näitä juttuja täällä... Toisaalta ymmärrän sanontaa "kell' onni on, se onnen kätkeköön." Joku saattaisi pitää onnellisuudenjulistusta lällätyksenä ja pahastua. Kaikki eivät osaa iloita toisten onnesta.

Että olette onnellisia, ne hetket kun ovat usein niitä pieniä hetkiä. Jäävät joskus jopa huomaamatta kaiken muun murheen rinnalla.
Pitäisi osata tunnistaa ne pienet onnen hetket.
Niistähän se suuri onni syntyy. Kun vain sen aina muistaisi.

Moi!

Odotan myös ensimmäistä lastani, laskettu aika maaliskuussa, ja olen onnellinen. :) Avomieheni kanssa olemme olleet yhdessä pian 4 ja puoli vuotta, joista yhdessä olemme asuneet sen puoli vuotta. Yhdessäasuminenkin on sujunut harvinaisen hyvin (odotin paljon enemmän ongelmia...), mutta täytyy vain kiittää miestäni, että olemme pystyneet puhumaan asioista ja molemmat näkevät vaivaa suhteen eteen.

Tosiaankin, täällä Suomessa ei saa sanoa olevansa onnellinen, kaikki vaan pitävät nuorena ja naiivina ja tyhmänä, mutta minusta on paljon mukavampaa olla hieman tyhmä ja onnellinen kuin hurjan viisas, kyyninen ja surullinen.

Ja elämä ei todellakaan ole kohdellut minua silkkihansikkain, mutta onni onkin jotain sisäistä, tapa katsella maailmaa optimistisesti ja odottaen hyvää huomiselta.

Ulkona sataa lunta, olen kotona, mies on tuossa parin metrin päässä ja pienokainen kasvaa sisälläni. Miksi en olisi onnellinen?

...taitaa Ruotsissa olla sanonta että "Inga nyheter är goda nyheter"... Eikös se niin ole että kaikenlaiset epäkohdat puhututtavat, liittyivätpä ne sitten yhteiskuntaan tai omaan henk.koht. elämään. Eli jonkinlainen tyytymättömyys tai halu ratkaista ongelmia saa varmaankin kirjoittamaan ennemmin kuin oman onnen toitottaminen.