kyllä musta olis ainakin hirveetä kuunnella miten nykyinen puolisoni kertoisi rakastavansa kaikkia exiään edelleen...Kyllä sen tunteen täytyy kuolla ja kadota! Tai sitten voi kysyä onko se koskaan ollut "oikeaa rakkautta"?
Jos rakkaus ei kuole koskaan, niin
mitä mieltä muut?
10436
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
joita ei kuulukkaan tilittää puolisolleen.
Aina ei tartte lörpötellä kaikkee mitä päässä liikkuu, jos se saattaa loukata toista.
että jos ei rakkaus ei muka kuole koskaan, ni sitte ei kuole vihakaan.
Ja joka sokeasti uskoo ikuiseen rakkauteen, ni uskoo myös samalla ikuiseen vihaan. Tuo usko myös ohjaa ihmistä toimimaan sen mukaan.
Rakkaus kestää niin kauan kun sitä pidetään yllä. Samoin viha.
ei mulla ole onllut ongelmaa unohtaa hyviäkään exiä. Nykyistä rakastan. Tietty jos olisin yksin tai en rakastaisi nyksää niin asia ois toisin.
ymmärrän ihan täysin. Sikspä niistä ei pitäs nyxilleen kertoakaan, mut siltiki ihmetyttää joskus miten uteliaita nyxät onkaa exien suhteen.
Tuo pitää paikkansa, ihminen vain päättää, ettei enään rakasta. Jossain on aina se piste, missä päätetään, ettei rakasta enään.
Sama pätee avioeroon, jossain kohtaa on se piste, missä päättää erota.
Kyllä sen tunteen täytyy kuolla ja kadota! Tai sitten voi kysyä onko se koskaan ollut "oikeaa rakkautta"?
Jos rakkaus ei kuole ja katoa, se ei ole oikeaa rakkautta? Hehe.
milloikaan kuole, vain kohde vaihtuu, totesiaikoinaan kuuluisa näyttelijätär.
ellei jopa koko kuluneen kuukauden typerin...
Huhhuh, oikea rakkaus kai nimenomaan just on se, jonka ei koskaan kuulu kuolla. Ei rakkauttaa niin vain lopeteta tahdon voimalla, kuten ei aloitetakaan. Tahdonvoimalla sitä vain ylläpidetään, mutta se on sen verran sydämestä lähtöisin se tunne, ettei siihen paljoakaan itse voi vaikuttaa.
Ja typerää ajatella, ettei muka aikuisella ihmisellä olisi jo ollut sitä "suurta rakkautta". En mä nyt ainakaan kuvittelisi uuden miehen kanssa olevani sille se elämän rakkaus. Koska olisi aika epätodennäköistä, ettei se muka olisi jo sitä kokenut. Eihän kaikki varmaan olekaan, mutta usein ainakin se ensirakkaus kuitenkin koetaan jo hiukan nuorempana...kuin vasta kolme-nelikymppisenä.
Samoin mun kohdalla on ihan turha kenenkään miehen kuvitella pääsevänsä sille paikalle, jossa joku toinen mies kerran jo on. En mä samalla tavalla voi ketään toista rakastaa, vaikka rakastaa voisinkin.
Niin, etten mä ainakaan lähtisi kilpailemaan sen miehen "elämän rakkauden" kanssa. Olisin tyytyväinen jos se rakastaisi mua, mutten tosiaan odottaisi et hetkessä kumoaisin sen vanhan tunteen, jota se on kokenut.
Se, joka ehtii aiemmin, se ehtii aiemmin. Toiset on sit vasta kakkosia, kolmosia jne...vaikka arjessa ykkösiä olisivatkin.
Eikös se sanonta mennyt niin, että sitä saa mitä tilaa. Allekirjoitan täysin. Kuin myös sanonnan: tapahtukoon sinulle uskosi mukaan.
Sinä olet tilannut...no...tyydyttävän vaihtoehdon. Sinulle on mies, jolle joku muu nainen kuin sinä olet rakkaampi. Hyväksyt sen ja elät uskosi mukaan. Toteutat itseäsi. Taidat olla myös kyynikko, jollet jopa pessimisti.
Minä en ainakaan ole koskaan rakastanut ketään niin paljoa kuin nykyistä miestäni, ja miehelleni olen kuulemma (kuulin vahingossa) Elämänsä rakkaus.
Rakastunut olen ennenkin, joka on ollutkin vain ihastusta ja kiinnostusta. Nyt vasta rakastan.
Ansaitsen elämäni rakkauden, jolle olen myös hänen elämänsä rakkaus. Vähempi ei täytä paikkaansa.
Jos yht`äkkiä rakkautemme loppuisikin, niin olisin pettynyt. Mutta pettymys vaihtuisi onneen, koska uskoisin, että minulle olikin joku toinen. Ehkä olisi silloin jo hänen aikansa astua elämääni.
Mutta siis, rakkaus ei kuole, muuttaa vain muotoaan. Ja se mikä ei olekaan rakkautta, saa hävitäkin.