Selailin palstan historiaa ja olipa mielenkiintoinen keskustelu tämä "Klassinen vs. Pop". Miksi näitä pitää vertailla riidellen? Joku voisi tietysti kysyä, onko itua vertailla niitä ollenkaan. Ovat kuitenkin melkoisen erilaisia lähtökohtaisesti, ja muutenkin. Homma meni sitä paitsi lähinnä typerien vertailujen heittelyksi ja haukkumiseksi. Eräs klasari erottui hauskuudessaan tragikoomisesti. Niin ikään myös jotkut kevyen musiikin harrastajat olivat väitteidensä kanssa sekaisin.
Eiköhän musiikintekijöitä tulisi arvottaa ihan tekemänsä taiteen perusteella, eikä siksi, menevätkö ne klassiseen tai kevyeen musiikkiin määritelmänomaisesti. :) Itse olen ainakin sillä kannalla.
Eiköhän musiikintekijöitä tulisi arvottaa ihan tekemänsä taiteen perusteella, eikä siksi, menevätkö ne klassiseen tai kevyeen musiikkiin määritelmänomaisesti. :) Itse olen ainakin sillä kannalla.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Relevantimpaa on pohtia esimerkiksi aasialaisten tai afrikkalaisten musiikkikulttuurien ja länsimaisen musiikkikulttuurin eroja.
Intialainen karnaattinen musiikki on täydellisin filosofis-esteettinen rakennelma maailmassa, ruumiin ja hengen hienoin musiikillinen manifestaatio.
musiikissa länsimaiden pilviin piirrettyjä perinteitä.
Onko tuo ylhäällä ärsyttävä Amyn laulu muka klassista ? Minusta ei.
no ei tod
Keskustelussa oli omituista se, että verrattiin mm. Abban ja Beatlesin LAULUJA Mozartin ja Beethovenin SINFONIOIHIN.
Laulua ja sinfoniaa on järjetöntä verrata. Kevyen musiikin säveltäjät ovat tehneet kuolemattomia lauluja, jopa yhtä hyviä kuin Mozart ja Beethoven. Sinfoniat, oopperat ja myös pianosonaatit ovatkin sitten jo aika eri juttu, ja sellaisten säveltämiseen tarvitaan PALJON laajempaa sävelmuodon hallitsemista. Ei ole sanottu, ettei populaarimuusikot voisivat osata säveltää myös klassista musiikkia; esim. Gösta Sundqvist on tehnyt sinfonian näytetyönä Sibelius-akatemialle. Mutta selvää on, että suuri osa kevyen musiikin säveltäjistä eivät tuosta vain pystyisi mitenkään tekemään oopperaa tai sinfoniaa.
Laulua on siis luonnollista rinnastaa toiseen lauluun, mutta haastavammat sävellykselliset kokonaisuudet painivat toisessa sarjassa. Eivät välttämättä paremmassa, mutta toisessa. Kun kevyen musiikin puolella lanseerattiin asia nimeltä albumikokonaisuus, muuttui näkökulma tähän asiaan merkittävästi. Ei enää puhuttukaan vain yksittäisistä hajanaisista lauluista, vaan yhdestä yhtenäisestä laulukokoelmasta, joka välittää tietyn viestin. Tällainen temaattisuus nosti huomattavasti yksittäisten laulujenkin arvoa: kokonaisuus on suurempi kuin osiensa summa!
Mielipiteeni siis on ettei "Klassinen vai kevyt musiikki?" -asettelussa ole järkeä, jollei verrata puuta puuhun ja metsää metsään. Siis laulua lauluun ja sinfonioita sinfonioihin. Tai levyjä levyihin, ja oopperaa rinnastetaan oopperaan. Kumpi sitten on sitä arvokkaampaa musaa, kevyt vai "taidemusiikki"? USEAMMIN klassinen, mutta parhaimmillaan kevyt on yhtä hienoa. Aivan todella ehdottomasti.
""..Mutta selvää on, että suuri osa kevyen musiikin säveltäjistä eivät tuosta vain pystyisi mitenkään tekemään oopperaa tai sinfoniaa..""
Kuin on aivan yhtä selvää että suuri osa klassisen taidemusiikin ( ja varsinkaan nykymusiikin, hehän ovatkin muutenkin se outo joukko ) säveltäjistä ei kykene tekemään menestyviä kevyen musiikin sävellyksiä.
Sama pätee muusikkoihin.
Kaikki loistava musiikki kuin menestyvä musiikki perimmältää sisältää niin paljon taitoa, nyanssien ja tekniikan hallintaa että kukin laji edellyttää oman lajinsa huippuammattilaista ja itseasiassa jopa enemmän.